tiistai 25. elokuuta 2009

Markkinarako vei ajatukset

Toivokaa nyt hyvänen aika, että viimeinkin saisin jotain aikaiseksi. Kuvittelin heti elokuun alusta aloittavani uutta romaania, mutta nyt elokuu vetelee viimeisiään, enkä ole kirjoittanut sanaakaan. Tänäänkin heti aamusta alkoivat mielessä pyöriä ihan muut asiat kuin romaanihenkilöt ongelmineen.

Mietin esimerkiksi sellaista asiaa, että lupasin tehdä kotisivut eräälle yhdistykselle. Koko kesä niitä suunniteltiin ja minulta kyseltiin, että saanko ne valmiiksi elokuun puoliväliin mennessä. Lupasin, että se onnistuu. Olin vähän myöhässä, olikohan se elokuun 17 päivä kun sain sivut pystytettyä palvelimelle. Pistin heti menemään ilmoituksen, että siellä ne nyt ovat, mutta kaipaavat sisältöä. Netissä on siis pelkät sivut, mutta ei muuta asiaa kuin yhdistyksen säännöt, jotka minulle toimitettiin heti alussa. Siellä on yhteystiedot ja aluetoiminta jne, mutta noilla sivuilla ei lue mitään. Sain yhdistykseltä viestin, että heillä on nyt kiire, eivät ehdi ottaa kantaa sivuihin. No mikäs siinä, sama se minulle, eihän minulla niiden sivujen kanssa hoppua ollutkaan.

Hiukan häiritsee, että odottavatko he minun jostain hatusta taikovan sinne ihmisten nimiä ja yhteystietoja ja muuta sellaista. Odottavatko he kenties, että alan tuottaa sisältöä sinne heidän sivuilleen. Mietin olenko jossain vaiheessa antanut ymmärtää jotain sellaista.

Koulun opit vaikuttivat onneksi sen verran, että tein heti alussa hankkeesta ylimalkaiset paperit, mm. synopsiksen, johon kirjoitin millaiset sivut tehdään ja minkä vuoksi. Ja siihen pistin kohdan, että tilaaja vastaa sivuille tulevasta materiaalista.

Vähäinen kokemukseni websuunnittelusta viittaisi kyllä siihen suuntaan, että olisi tarvetta henkilölle, joka nettisivuston tilaajan puolesta suunnittelee myös sivuille tulevan sisällön. Alan taas miettiä, olisiko tässä markkinarakoa.

Share/Bookmark

10 kommenttia:

  1. Aivan varmasti on, verkkosivujen hoitaminenkin on oma hommansa - ei sitä älyä ajatella monikaan etukäteen...;)

    VastaaPoista
  2. On siinä markkinarakoa, eri asia, miten paljon tilaaja on valmis maksamaan palvelusta. Soisi kyllä maksavan, jotta kotisivut olisivat luettavat -joidenkin yritysten omat viritelmät ovat aika ankeita.

    Sisällöntuottaja kuulostaa kyllä upealta titteliltä, ottaisin sellaisen mieluusti omaankin käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Ei älyä ei, Hirlii.

    Iskit naulan kantaan Susu, rahastahan se varmasti ensimmäiseksi kiikastaa. Sisällöntuottajahan sinä olet jo nyt, niin kuin minäkin tietysti.

    VastaaPoista
  4. Mutta että olisi palkattu sisällöntuottaja, se olisi ihan mukavaa. Kai. Tai sitten se tappaisi luovuuden ja innostuksen.

    Kehittele vaan toiminimeä edelleen -luulisi, että web designerina voisi ujuttaa myös sen sisällöntuottamisen myyntipakettiin, kun tekisi tilaajalle selväksi julmalla tavalla, että web designer todellakin vain tekee sivut ja onko niitä sivuja järkevä täyttää huonolla, amatöörin tuottamalla sisällöllä, joka ei palevele yritystä, ei edesauta myyntiä jne.

    VastaaPoista
  5. Susu, voisi se hiukan tietenkin siihen innostukseen vaikuttaa, jos sisällöntuottaminen olisi oikein palkkatyö, mutta tuskin kuitenkaan sitä kokonaan tappaisi. Varmaan kannattaisi hinnoitella jokin sisällöntuottamispaketti, ja myös päivitykset ja muu sivuston huolto pitäisi tietysti hinnoitella. Joo, tällaisia miettiessähän se aika taas sutjakkaasti kuluukin, eikä tarvitse pohtia omia kirjoittamisiaan.

    VastaaPoista
  6. Se sisällöntuottaminen ja ylläpito on lopulta se tärkein asia ja valitettavasti se vähiten pohdittu. Jos web designer suunnittelee rakenteen ja ulkoasun ja siirtää pohjat julkaisujärjestelmään niin sehän on vasta alku.

    VastaaPoista
  7. Sen verran olen muutamien pienten yhdistysten kotisivuhankkeita seurannut sivusta, että mahdollisesti nämäkin luulivat nyt saaneensa valmiin paketin, joka päivittyy itsekseen. Ilmaiseksi. Toivottavasti erehdyn. - Huippu on sivusto, jota on viimeksi päivitetty 2004 alkuvuodesta.

    VastaaPoista
  8. Villiviini, epäilen että osuit naulankantaan. Ja minulla onkin pieni syyllisyys siitä, etten tajunnut heti alussa tehdä selväksi tätä asiaa. Siis jotenkin valaista, että kotisivut vaativat yhdistykseltä työtä.

    Jalala, niinpä. Ri sitä tässäkään tapauksessa pohdittu yhtään. Minun olisi varmaan pitänyt osata pohtia sitä. No ehkä ensi kerralla.

    VastaaPoista
  9. Lyhyesti: Olisi.

    Tiedon haaliminen olisi kyllä myös ongelma. Aina ei oma sisäpiirikään tiedä, missä ollaan menossa. (Hekin katsoisivat ne tiedot kotisivuilta....)

    VastaaPoista
  10. Hommia siis olisi, vaan olisiko maksajia.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!