Markkinointiviestintää

Vaikka markkinointiviestinnän kurssilla on tähän mennessä opetettu kaikkea muuta, mutta ei markkinointiviestintää, olen kuitenkin alkanut ajatella asioita markkinointiviestinnällisesti. Ja yllättäen se on aika stimuloivaa. Mietin paljonko maksaisi painattaa pieniä kirjanmerkkejä, esimerkiksi Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita kirjoista. Toisella puolella voisi olla kirjan kansikuva, ja takana jokin hauska sitaatti kirjasta. Ne sitaatit pitäisi tietenkin etsiä, ja omien kirjojen lukeminen on myrkkyä. Ja entä jos en löytäisikään yhtään hauskaa sitaattia. Mutta jos kirjoista löytyisi hauskoja kohtia, niitä voisi painattaa pikkuisiin söpöihin kortteihin, joita voisi kylvää ympäriinsä. Ihmiset ehkä ottaisivat niitä, ilahtuisivat niiden sisältämistä pienistä oivalluksista, katsoisivat tarkemmin, että kuka näin hauskalla tavalla maailmasta ja elämästä sanailee. Sitten he menisivät kauppaan ja ostaisivat kirjani. Yksinkertaista. Vai onko? Ehkä pitäisi mennä nukkumaan.

Markkinointiviestintää

Torstain kunniaksi tankaa

Näin luonto kostaa.
Kauppatorilla kahvia
lokki naapurin
piirakan vei, mitähän
lämmintä hiuksissani?

Runotorstaissa runoillaan Viestistä

Torstain kunniaksi tankaa

Onnen kantamoinen vai tuleva kiintotähti

Pistän tuonne seurantaan nuoren innostuneen kollegan blogin. Jollekin siis käy näinkin, että olematta erityisen himokas lukija ja kirjallisuuden ystävä muutenkaan, päättää jossain vaiheessa vain kirjoittaa kirjan, tarjoaa sitä kustantamolle, ja seuraavana päivänä tarjotaan kustannussopimusta. Kolumnejakin hän jo kirjoittelee. Jäämme seuraamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Olen oman 16 vuotta jatkuneen kirjallisen pyristelyni aikana nähnyt 16 vuoden uudet ihmeelliset tulokkaat. Näin minä tietenkin joitakin jo sitä aikaisemminkin, mutta en seurannut debytantteja yhtä systemaattisesti. Jos olen rehellinen, en minä näitä asioita nytkään seuraa systemaattisesti. Mutta uusia ihmeitä synnytetään keväin, syksyin. Heitä purskahtelee kuin siittiöitä hedelmöittämään kirjallisuuden munasolua. Mikähän kielikuva tuokin nyt oli olevinaan. No kumminkin, heitä tulee ja menee, ja aina on tietysti heitä jotka lunastavat pysyvämmän paikan. Sanon pysyvämmän, koska ei ole täällä mitään pysyvää. Tämä ehkä kuulostaa kyyniseltä, ja voi olla ettei vain kuulosta, vaan suorastaan on kyynistä.

Helmi Heinosen blogissa oli juttua siitä, ettei hän ole juurikaan ehtinyt lukea romaaneja. Ei suinkaan ole ensimmäinen kirjailija, joka mainostaa sitä, ettei ole paljonkaan lukenut kirjoja. Mielestäni Kata Kärkkäinenkin kirjallisen uransa alkuvaiheessa kertoi, ettei ole juuri lukenut kirjoja. Mikähän mahtaa olla nykyisen Katariina Sourin näkemys asiasta?

Minusta on jännää, että ihmiset, jotka eivät välitä lukea kirjoja kuitenkin haluavat ilmeisesti muiden lukevan niitä, koskapa kerran niitä ovat itse maailmaan tuuppaamassa. Ei kai kirjoja kannata kirjoittaa ellei kukaan niitä lue.

Minulle kirjat ovat olleet välttämätön henkireikä elämässä. Sekä niiden lukeminen, että myös kirjoittaminen. Olen minä silti ehkä joskus täälläkin itkenyt etten enää jaksa lukea romaaneja. Juuri nyt olen kuitenkin lukenut muutaman romaanin. Ne ovat:

Anu Holopainen, Molemmin jaloin **** (Neljä tähteä viidestä. Yksi jää uupumaan, koska henkilöiden nahkoihin ei uitu niin kiihkeästi, kuin minä aina toivoisin tapahtuvan. Kiinnostavat teos joka tapauksessa)
Leena Lander Käsky*** 1/2
Jane Green Hiekkalinna **

Onnen kantamoinen vai tuleva kiintotähti