Onneksi on kauppa lähellä

Verkossa oli aamulla suutari. Se on eksoottinen pronssivärinen möllikkä, karpinsukuinen, rasvainen ja jossain päin maailmaa arvokkaanakin pidetty ruokakala, jota kuuluu pyydystämisen jälkeen pitää muutama päivä puhtaassa vedessä, niin mudan maku häipyy lihasta.

Kalaonni on ollut viime aikoina heikonlainen, joten suutari verkossa virkisti ihmeesti. Pistimme kalan kaivovedellä täytettyyn saaviin puhdistumaan ateriaamme varten.

Uidessaan mietteliäänä ympäri saavia kala alkoi silmissäni näyttää hyvinkin luonteikkaalta, ja mikä pahinta, erittäin sympaattiselta. Kun se ui pintaan, me katsoimme hetken toisiamme silmiin. Tosin minulla ei ole selkeää käsitystä siitä millaisena kala minut näki. Vaikka olen karski kalanainen, joka ottaa nirrin pois isoltakin hauelta, perkaa sen riuskasti vaikka vasemmalla kädellä ja paiskaa pannuun ennen kuin joku toinen ehtii edes etsiä suomustinraudan käsiinsä, tajusin aivan selkeästi etten voisi ikinä syödä tätä muinaiskalan oloista mietteliästä eläintä.

Juhlallisin menoin kannoimme kalan ämpärissä takaisin järveen.

Opin jälleen uuden asian. Kala pitää tappaa ja pistää fileiksi heti, niin ettei siihen ehdi kiintyä. Järvimaisema näyttää silmissäni hiukan erilaiselta nyt, kun jossain tuolla ui se tietty mietteliäs kala.

Onneksi on kauppa lähellä

Dostojevski ja helle

Tajusin äsken, että hellepäivä on oikea konteksti esimerkiksi sellaisen järkäleen lukemiselle kuin Dostojevskin Idiootti. Hellepäivänähän tuntuu, että aika pysähtyy, ihminen joutuu tapahtumattomuuden silmukkaan, etenkin jos on lomapäivä. Helteiset iltapäivät ovat päättymättömiä, tuntuu että illan viileys on loputtoman kaukana. Tällaisina päivinä voi hyvinkin lukea Dostojevskia, vaikkapa ääneen verannalla. Poltella välillä sikaria, juoda kylmää limonaatia ja uppoutua pietarilaisten seurapiirien suhteellisen käsittämättömään elämään. Nuorena en tajunnut, että Dostojevski on humoristi.

Mietin onko Dostojevski kirjoittanut Idiootin sen jälkeen, kun oli selvinnyt omasta kuolemantuomiostaan ja teloituksestaan. Alussa on parikin teloituskuvausta, ne ovat hyvin vaikuttavia. Jos Dostojevski kirjoittaisi kirjansa nyt, oletan että kustannustoimittaja käskisi hänen hiukan tiivistää. Ei tarvitse juuttua jokaikisen mielenliikahduksen yksityiskohtaiseen kuvaukseen. Normaalina arkipäivänä minäkin muuttuisin kärsimättömäksi, mutta nyt tuntuu mukavalta ajatella että luettavaa on vielä 600 sivua.

Dostojevski ja helle

Strategista pohdintaa

Joskus aina herään siihen, että ihminen on lukenut juttuni, tehnyt siitä omat johtopäätöksensä, ja pitää minua nyt pöljänä. Silloin tekee aina mieli selittää, etten minä ole pöljä. Olen fiksu ihminen.

Mutta selittely on turhaa. Asiakas on oikeassa. Ehkä hän on kuitenkin ymmärtänyt minut ihan oikein, vaikka minun olisikin vaikea tunnistaa itseäni siitä kuvasta, jonka hän on teksteistäni saanut.

On tuskallista kirjoittaa kokonainen kirja, lähettää se maailmalle, ja toivoa, että se päätyisi suopeiden lukijoiden käsiin. Markkinointiviestinnässä yksi olennainen asia varmasti olisi kyetä luomaan kirjasta sellainen tuotepaketti, joka sujuvasti päätyisi oikeille ihmisille, ja kiertäisi kaukaa väärät ihmiset. Tämä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi.

Aina joskus minulle ilmoittautuu lukija, joka kertoo ensin suuttuneensa kirjani vuoksi. Emma ja tähtipoika on kirja, joka hiukan yllättäen on suututtanut joitakin. Olen kenties kertonutkin joskus, että löysin sen aikoinaan listalta johon oli koottu homofobisia kirjoja. Onneksi jotkut lukijat ovat päässeet alkusuuttumuksensa yli, lukeneet kirjan loppuun ja tajunneet mistä siinä oikeastaan kerrotaan. Tiedän sen siitä, että he sitten kirjoittavat minulle ja kiittelevät.

Se tuntuu mukavalta, mutta samalla mietin onko strategiani järkevä. Muistan Anni Polvan sanoneen, ettei hän voinut Tiinaa päästää koskaan rippikouluikään, koska silloin olisi pitänyt käsitellä maailmankatsomuksellisia kysymyksiä, ja niitä on viihteessä vaikea kuvata. Ihmiset suuttuvat herkästi, eikä viihdekirjailijan tietenkään kannata suututtaa lukijoita, hänen pitää miellyttää mahdollisimman monia.

Minulla on kuitenkin aina ollut intohimo kirjoittaa hankalista asioista, mutta haluan tehdä sen viihdyttävästi. Tarkoittaa sitä, että vältän kirjoissani luentoja, yritän mieluummin muuntaa periaatteelliset isot kysymykset toiminnaksi.

Tasaisin välein huomaan kysyväni itseltäni vakavasti, että onko strategiani järkevä. Vastaus lienee ilmiselvä. Ei ole. Mutta minkäs luonnolleen mahtaa. joten siinä mielessä tämäkin postaus oli turha. Hahhaa.

Strategista pohdintaa