tiistai 6. tammikuuta 2015
Sydämen raastoa
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Siperia on opettanut ja nyt otetaan taas neuvojakin vastaan
No juu, ehkä minä jo lipeän työpäiväkirjaperiaatteestani, mutta kevään kirjalista on julkaistu ainakin Keskisuomalaisessa. Koska olen aakkosissa alkupäässä, niin kirjani Tuntemattomat on listan alkupäässä, julkisuus on siis maksimaalista.
Joku jo ehdottikin, että kannattaa vinkata kulttuuritoimituksiin kirjan ilmestymisestä, koska julkisuus lisää kirjamyyntiä. Niinhän se varmaan lisää, mutta miten ihmeessä saisin jonkin kulttuuritoimituksen kiinnostumaan kirjastani. En käsitä, ei se ainakaan vinkkaamalla onnistu.
Viimeksi hiukan runsas vuosi sitten minulla oli onni päästä naistenlehden henkilöhaastatteluun. Sanoin etukäteen, että haluan sitten puhua kirjoittamisesta, kirjoista. Toimittaja sanoi, että toki voidaan niistäkin puhua, mutta tämän juttutyypin painopiste on henkilössä. Suostuin kuitenkin, koska eihän näitä pyyntöjä varsinaisesti satele. Toimittajaa kiinnosti, onko ollut vaikeita sairauksia, joista olisin loisteliaasti selvinnyt. No eipä ole. Onko ollut avioeroja, joiden seurauksena olisin löytänyt todellisen identiteettini maailmanmatkaajana tai sateenkaari-ihmisenä. No eipä ole. Mitä minä sitten olin pitkän elämäni aikana tehnyt sellaista mainittavaa, että kannattaa juttu kirjoittaa? Näitä kirjojahan minä. Ai niin, ne kirjat juu. Mutta kun ei tämä ollut sellainen juttu. Lopullisessa haastattelussa ei ollut sanaakaan kirjoistani. Mutta taisi siellä lopussa olla maininta, että olen ammatiltani kirjailija.
Aktiivibloggausvaiheesta muistan, että kirjablogit tarjosivat jonkin verran kirjajulkisuutta, mutta nyt minä olen sössinyt suhteeni niihinkin. Eräs sanoikin, ettei enää tee mieli arvostella minun kirjojani, kun minulta tulee heti noottia siitä arvostelusta. Pitäisi vain hiljaa ja kiitollisena niellä kaikki, niinhän se on.
Mutta jos joku nyt keksii jonkin hyvän jipon, niin vinkatkaa ihmeessä. Kirjablogisteillekin kirjaa lähetetään, jos joku kuitenkin kiinnostuu. Yritän oppia nöyremmäksi palautteen vastaanottajaksi. Kyllä siperia on opettanut.
Joku jo ehdottikin, että kannattaa vinkata kulttuuritoimituksiin kirjan ilmestymisestä, koska julkisuus lisää kirjamyyntiä. Niinhän se varmaan lisää, mutta miten ihmeessä saisin jonkin kulttuuritoimituksen kiinnostumaan kirjastani. En käsitä, ei se ainakaan vinkkaamalla onnistu.
Viimeksi hiukan runsas vuosi sitten minulla oli onni päästä naistenlehden henkilöhaastatteluun. Sanoin etukäteen, että haluan sitten puhua kirjoittamisesta, kirjoista. Toimittaja sanoi, että toki voidaan niistäkin puhua, mutta tämän juttutyypin painopiste on henkilössä. Suostuin kuitenkin, koska eihän näitä pyyntöjä varsinaisesti satele. Toimittajaa kiinnosti, onko ollut vaikeita sairauksia, joista olisin loisteliaasti selvinnyt. No eipä ole. Onko ollut avioeroja, joiden seurauksena olisin löytänyt todellisen identiteettini maailmanmatkaajana tai sateenkaari-ihmisenä. No eipä ole. Mitä minä sitten olin pitkän elämäni aikana tehnyt sellaista mainittavaa, että kannattaa juttu kirjoittaa? Näitä kirjojahan minä. Ai niin, ne kirjat juu. Mutta kun ei tämä ollut sellainen juttu. Lopullisessa haastattelussa ei ollut sanaakaan kirjoistani. Mutta taisi siellä lopussa olla maininta, että olen ammatiltani kirjailija.
Aktiivibloggausvaiheesta muistan, että kirjablogit tarjosivat jonkin verran kirjajulkisuutta, mutta nyt minä olen sössinyt suhteeni niihinkin. Eräs sanoikin, ettei enää tee mieli arvostella minun kirjojani, kun minulta tulee heti noottia siitä arvostelusta. Pitäisi vain hiljaa ja kiitollisena niellä kaikki, niinhän se on.
Mutta jos joku nyt keksii jonkin hyvän jipon, niin vinkatkaa ihmeessä. Kirjablogisteillekin kirjaa lähetetään, jos joku kuitenkin kiinnostuu. Yritän oppia nöyremmäksi palautteen vastaanottajaksi. Kyllä siperia on opettanut.
perjantai 2. tammikuuta 2015
Vyötiäisen sanoma
No ihan kiva, että Aikojen kuluessa I kirjassa oli kartta lepran alueen rakennusten sijainnista. Kirja tuli siis postissa toissapäivänä. Mutta sen ansioista minun piti taas muljata alkua, koska kartan mukaan ylihoitajan kämppä oli ihan tien vieressä ja minä olin ehtinyt jo kirjoittaa hänet kahlaamaan lumihangessa kohti kaukana pilkottavia valoja.
Vakavasti olen kysellyt itseltäni, että miksi teen tätä. Kannattaisi kirjoittaa jotain hauskempaa. Pitäisi tunnustaa tosiasiat. Ihmiset ovat kiinnostuneita rahasta, seksistä, pieruhuumorista, urheilusta. Vain pieni valikoituneiden joukko on kiinnostunut vähän fiksummista asioista ja he taas ovat sitten itse niin kultivoituneita, että minä en yllä heidän tasolleen.
Mutta nytkin minä haudon ahteriani tässä sohvassa. Minulla on läppäri sylissä ja sohvaan on muodostunut kuoppa siihen nurkkaan, jossa pääsääntöisesti elän. Joku voisi päätellä tästä vinkunasta, että olen jotenkin masentunut, mutta ehkä minä nyt vain kahden vuosikymmenen itsepetoksen (eka romaanini ilmestyi 20 vuotta sitten) olen kypsynyt katsomaan totuutta silmiin.
Vielä tuosta ideasta, että Jumala on yksityiskohdissa. Spitaalia ei tavata tässä luomakunnassa muualla kuin ihmisessä ja yhdeksänvöisessä vyötiäisessä. Repikää tuosta.
Vakavasti olen kysellyt itseltäni, että miksi teen tätä. Kannattaisi kirjoittaa jotain hauskempaa. Pitäisi tunnustaa tosiasiat. Ihmiset ovat kiinnostuneita rahasta, seksistä, pieruhuumorista, urheilusta. Vain pieni valikoituneiden joukko on kiinnostunut vähän fiksummista asioista ja he taas ovat sitten itse niin kultivoituneita, että minä en yllä heidän tasolleen.
Mutta nytkin minä haudon ahteriani tässä sohvassa. Minulla on läppäri sylissä ja sohvaan on muodostunut kuoppa siihen nurkkaan, jossa pääsääntöisesti elän. Joku voisi päätellä tästä vinkunasta, että olen jotenkin masentunut, mutta ehkä minä nyt vain kahden vuosikymmenen itsepetoksen (eka romaanini ilmestyi 20 vuotta sitten) olen kypsynyt katsomaan totuutta silmiin.
Vielä tuosta ideasta, että Jumala on yksityiskohdissa. Spitaalia ei tavata tässä luomakunnassa muualla kuin ihmisessä ja yhdeksänvöisessä vyötiäisessä. Repikää tuosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
