keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kirjoituspäiviä kaipaan

Minulle täydellinen kirjoituspäivä on sellainen päivä jolloin en tapaa yhtään ihmistä. Jos on vaikka illalla meno, se häiritsee työtäni aamusta asti. Täydellinen kirjoituspäivä on siis täysin tapahtumaköyhä päivä. Valitettavasti olen sotkenut elämäni niin perusteellisesti, ettei minulla juurikaan ole sellaisia päiviä. Jos käy hyvin, huomenna se voisi onnistua. Perjantaina on sitten jo lähdettävä taas Poriin auttamaan äitiä muuttojutuissa, ja käydään sitten teatterissakin katsomassa Kuninkaan puhe.

Ensi viikolla voisivat maanantai, tiistai ja keskiviikko olla sellaisia päiviä, mutta toisaalta pitäisi ehkä taas käydä katsomassa, kun näytelmää harjoitellaan.

Elen otettiin kuvia markkinointitarpeisiin ja esittelin työhuonettani parille asiasta kiinnostuneelle. Jaan siis työhuoneen toisen ihmisen kanssa, koska en tarvitse sitä joka päivä. Kaikki tällainen sumpliminen vie energiaa.

Ja nyt, kun istun kaikessa rauhassa kotona ja voisin keskittyä leprasairaalan asioihin, niin mitä teenkään. Päivitän blogia.

Mutta nyt minulla on neljä tuntia aikaa kirjoittaa romaania ja minähän kirjoitan, vaikka mielessä pyörii iltapäivän sosiaalinen häppening.


Share/Bookmark

perjantai 20. helmikuuta 2015

Apurahasyöttyrin sisäiset kysymykset

Kirjoittamisen kannalta on yhtä tuhoisaa saada apuraha kuin olla saamatta. Sekä ilahtuminen että pettymys haittaavat keskittymistä. Nyt siis tuli tieto Turun kulttuurilautakunnan myöntämästä avustuksesta. Mukavaa, että Maneerikin saa, tuo virkku teatteri, joka uskaltautui ottamaan näytelmäni ohjelmistoon. Olen täällä ihan jabadabaduu, mutta kun sellainen peli ei nyt oikeastaan vetelisi, vaan olisi tässä romaani kirjoitettavana ja toinen luettavana, oppilaiden tekstejä kommentoitavana ja muutakin keskittymistä vaativaa hommaa työn alla, kuten Birgitta-aiheiset postikortit joita tilattiin.


Liittyen tuohon apuraha-asiaan: Aloitellessani uraani yli kaksikymmentä vuotta sitten pidin itsestään selvänä, että tietenkin minä ansaitsen kaikki mahdolliset apurahat. Tyhmiä ovat jos eivät anna. Kun eivät antaneet, loukkaannuin verisesti. Nykyään apurahan myöntäpäätöstä seuraa spontaani kauhistunut kysymys: Olenko minä tämän rahan arvoinen? Mitä voin tehdä osoittaakseni, että minulle kannatti myöntää apuraha? Riittääkö muka kirjan kirjoittaminen? Maailma on täynnä kirjoja. Kirjakaupat kuolevat, mutta kustantamot ja omakustantajat ne senkun tuuppaavat kirjoja ulos tuuteistaan. Millaisella työllä voin ikinä korvata saamani tuen?

Share/Bookmark

torstai 19. helmikuuta 2015

Kosminen yksinäisyys katsomossa

Eilen kävin Maneerissa katsomassa, kun Pappeja kyydissä näytelmää harjoiteltiin. Tunsin itseni hölmöksi siellä istuksiessani koska dramatisoinnissa on aika paljon teologiaa, ohjaaja vissiin halusi sitä siihen. Näyttelijät, jotka muuten olivat erinomaisen sujuvia ja suvereeneja kangistuivat välittömästi, kun piti suoltaa raamatunlauseita. Tuli selväksi, että moista jargonia pidettiin aikansa eläneenä, mutta se ymmärrettiin koomisena elementtinä näytelmässä.

Niinhän se tavallaan onkin, mutta oma ajatukseni on se, että asiat jotka tällä hetkellä ovat aikansa eläneitä eivät ehkä ole sitä enää sadan tai viiden sadan vuoden kuluttua. Sikäli kuin pallomme on kasassa vielä silloin. Meillä ihmisillä tuppaa olemaan ihan naurettavan lyhyt perspektiivi asioihin. Ihan kuin meidän tämä ohikiitävä nykyhetkemme olisi se maailmannaula, joka ympärille avaruus ja planeettojen kiertoradat rakentuvat.

Näyttelijöille ja luultavasti myös tulevalle yleisölle näytelmän sisältö tulee olemaan jokin aivan muu kuin se on ollut minulle, käsikirjoittajalle. Tämä ei tietenkään tullut minulle yllätyksenä, mutta jotenkin se taas kirpaisi.

Share/Bookmark

tiistai 17. helmikuuta 2015

Hei hei Hemminki

Piipahdin Tampereella. Kävin Vapriikissa katsomassa Pyhiinvaellukset Suomessa näyttelyn. Näin omin silmin Urjalan kirkon alttarikaapin, jota säilytetään Kansallismuseossa ja jossa on ainoa tiedetty kuva keskiaikaisesta kirkkoruhtinaasta autuaasta Hemmingistä.

Hemmingistä tuli pyhimys pian kuolemansa jälkeen. Kansa alkoi tehdä pyhiinvaelluksia Hemmingin haudalle ja esittää rukouspyyntöjä, joihin koki saavansa myös vastauksia. Ihmeitä tapahtui. Ne dokumentoitiin ja niiden aitoutta tutkittiin. Tämä tapahtui siis 1400-luvulla.

Paavi vahvisti vuonna 1514 Hemmingin kultin, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että Hemming kohta kanonisoitaisiin pyhäksi. Pidettiin Itämaan mahtavimmat juhlat sen kunniaksi. Mutta sitten tapahtui reformaatio. Hemmingin rahat tarvittiin valtiollisiin sotiin ja muihin menoihin. Katolinen usko kitkettiin Suomesta. Hemming unohdettiin.

Vai unohdettiinko. Miksi minäkin nyt Hemminkiä mietin, vaikka pitäisi viettää laatuaikaa Oriveden leprasairaalassa.
Alttarikaapin Hemming Urjalasta päivää

Share/Bookmark

perjantai 13. helmikuuta 2015

Vielä en pysty maksamaan ihmiselle 500 euroa siitä, että lukee romaanini +--> vastatkaa edelleen kyselyyn -->

Jotenkin vaikea keskittyä uuden romaanin kirjoittamiseen, kun tuntuu, että jotain pitäisi keksiä maaliskuussa ilmestyvän romaanin markkinoinnin edistämiseksi.

Vajosin jopa niin alas, että kyselin viestintäalan yrityksiltä mitä maksaisi, jos tekisivät kirjasta tiedotteen ja lähettäisivät sen kohdennetusti medioille.

No se oli kallista. Olin silti jo melkein valmis tekemään sopimuksen, sillä minulla on äidiltä saamani joululahjaraha käyttämättä, enkä oikeastaan tarvitse lisää tavaraa, joten ihan hyvin olisin voinut laittaa sen viestintään. Mutta viestintäpalvelu ilmoitti, että heidän hintansa pätee, jos ei TARVITSE LUKEA SITÄ ROMAANIA, MUTTA JOS TARVITSEE LUKEA SE ROMAANI NIIN SE ON 500 euroa lisää.

Oikeasti ymmärrän tuon.
Ja sitten taas en ymmärrä.
Olen itse lukenut romaanikässäreitä 150 eurolla ja siihen hintaan kirjoittanut myös lausunnon.

Herättävä kokemus jälleen.
Kyllä tuli aikanaan valittua väärä ala, mutta minkäs teet.

Kiinnostava tuo vastausten jakauma kyselyssäni. Jatkakaan ihmeessä vastaamista!
Ja selitys kyselylle: Maaliskuussa ilmestyvä Tuntemattomat romaanini liittyy siis kansalaissotaan tai sisällisotaan tai vapaussotaan tai luokkasotaan. Mikä on oikea termi?

Share/Bookmark

maanantai 9. helmikuuta 2015

Terkut työhuoneelta ja vastaa kyselyyn --->


Tänään oli ensimmäinen kerta, kun sain mentyä työhuoneelle hommiin. Se on siis neljäntoista neliön yksiö, todellinen tilaihme. En ole vielä kalustanut siellä, odotan keskiviikoksi patjaa, että saisin oikaistua ruotoni. Tämänhetkinen kalustus on vuokralaisen peruja. Siellä ei toimi netti, minkä huomasin erinomaisen hedelmälliseksi olotilaksi. Sen tosin arvasinkin, että näin on.

Share/Bookmark

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kehkeytyy kehkeytyy, usko pois!

Kirjallisuusterapiaryhmässä tajusin, miten vahvoja nolouden ja häpeän tunteita minulle tulee heti jos ilmaisen paljaasti sisimpiä ajatuksiani. Kuulijoiden syvä hiljaisuus on kuin hauta jonne vajoan hylättynä.

Voisin tietysti ajatella, että hiljaisuus on kunnioitusta, vaikuttumista tai muuta positiivista, mutta kokemuksen tasolla se on hylätyksitulemista. Se, että ihmiset suhtautuvat minuun myötätuntoisesti vain lisää häpeää.

Tänään aamulla herätessä ajattelin, että nolous ja häpeä ovat minulle synnytyskanava, jonka läpi pitää pusertua uudestaan ja uudestaan. Mutta ehkä olen aina liian nopeasti oppinut teeskentelemään ja esittämään jotain muuta kuin olen.

Käsikirjoituksessa olen junnausvaiheessa. Matildan seikkailuja leprasairaalassa on edelleenkin koossa vasta noin 116 liuskaa. Olen siis tammikuun aikana edennyt noin 16 liuskaa. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että usean päivän työskentely on alkanut sillä, että edellisen päivän tuotokset on pyyhitty pois.

Välillä olen ajatellut, että pitäisikö vääntää itsensä eroon tästä tarinasta hetkeksi, kun se näin hitaasti sujuu, mutta kumma kyllä, en malttaisi mitenkään. Jotain kuitenkin kehkeytyy siihen koko ajan, vaikka liuskamäärä ei lisäänny.






Share/Bookmark

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ilopissa

Ilouutisten jälkeen on entistä vaikeampi keskittyä kirjoittamiseen. Lisäksi tulevat tutut möröt. Olenko kaiken tämän rahan arvoinen, jonka eräs nimeltä mainitsematon taho on päättänyt sijoittaa seuraavaan romaaniini. Ei riitä, että saan romaanin kirjoitettua, sille pitäisi löytää myös kustantaja. Eikä riitä kustantajakaan, vaan sitten pitäisi löytää myös lukijat.

Ja kuka nykypäivänä lukee romaaneja? No kirjablogistit ilmeisesti. Vähitellen on silti tullut vaikutelma, että spekulatiivista fiktiota ja mammapornoa lukuunottamatta kaunokirjallisuudesta on tullut eräänlainen tietokirjallisuuden populaariversio. Ihmiset eivät jaksa lukea tietokirjoja historiasta, ilmastonmuutoksesta, lääketieteestä tms. Joten he lukevat romaanin, josta uskovat saavansa populaarissa muodossa tarvittavat tiedot ko. aiheesta. Ja sitten kun he lukevat vielä Helsingin sanomista kirja-arvostelun, he saavat tietää mitä kirjasta ja kirjailijasta on ajateltava ja näin kokea olevansa ihmisten parhaimmistoa.

Tällainen minä olen. Hyvät uutisetkin käännän ärsytykseksi. Joku voisi kutsua tätä luonnehäiriöksikin.

Share/Bookmark

maanantai 2. helmikuuta 2015

Haukkukaa lisää, ei haukku haavaa tee

Miten nyt taas sorruinkin vilkaisemaan, mitä ihmissusiantologiasta oli kirjoitettu. Kukaan ei kehunut minun novelliani, mutta yksi kirjoitti, että se on luokattoman huono ja olisi pitänyt jättää pois kokoelmasta. Muulla tavalla asiaa ei perusteltu.

Noh. Mietin taas mistä johtuu, että joidenkin kirjailijoiden tekstejä ei koskaan haukuta julkisesti, mutta kaveripiirissä kuulee usein kommentteja, että sen ja tämän kirjailijan se ja tämä kirja tai novelli on ihan paska. Itse taas saan tämän tästä lukijapalautetta, jossa joku on tykännyt jostain jutustani. Tosin liian vähänhän sitä tulee, se pitää myöntää. Mutta jotenkin tuntuu, että joitakin kirjailijoita kuuluu julkisuudessa kehua. Ja jotkut taas ovat niitä, joita luetaan ja joista ilmeisesti kai tykätäänkin, mutta joita ei voi julkisesti kehua. Vai mikä siinä on?

Lopettaisin heti tämän kirjailijanurani jos olisi omassa vallassa, mutta en voi mitään, uutta pukkaa taas.

Share/Bookmark

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tyrmäni vapautui

Ostin keväällä 14 neliön yksiön itselleni työhuoneeksi. Mutta en ole päässyt sinne, koska en halunnut häätää vuokralaista. Nyt vuokralainen lähti, joten pääsin tarkistamaan, että mihin rahani oikeastaan keväällä laitoin. Kuvittelin ostaneeni asunnon puutalosta, mutta nyt huomasin, että vaikka talosta suurin osa onkin puuta, minun nurkkaukseni on kiveä. Asunnossani on muhkean leveät ikkunalaudat ja paksut seinät.  Se on söpö kulmahuone, jossa on kaksi isoa ikkunaa. Nyt minun pitäisi sitten vissiin siirtyä sinne tekemään töitä. Mikä on, kun ei huvittaisi? Sieltä puuttuvat mukavuudet, kuten sohva ja netti.

Share/Bookmark