perjantai 30. joulukuuta 2011

Kyrie

Tämän vuoden aikana olen tullut perskohtaisen tietoiseksi siitä, etten ole koskaan oikein rohkeasti uskaltanut olla sellainen kuin olen. Suuri osa elämästä on mennyt niin, etten ole edes itse tajunnut millainen olen ja mitä haluan.

Nuorena opiskelijatypykkänä pyörin kaverien mukana erilaisilla rock-klubeilla koska opiskelijaelämän kuului olla sellaista. Mutta Ylioppilaskylän itsemurhayksiössäni kuuntelin Palestrinan Missa Papae Marcellia rahisevalta vinyyliltä. Fazerin musiikkiliikkeestä olivat tilanneet sen minulle jostain, kun lopulta olin uskaltanut kysyä. Säveltäjän jäljille olin päässyt, kun olin katsonut elokuvan jossa yksinäinen poika ja köyhä musiikinopettaja yhdessä kuuntelivat Palestrinaa jossain rupisessa irlantilaisessa maalaiskylässä. Sillä hetkellä välähdyksenomaisesti tajusin, etten olekaan ypöyksin maailmassa. Täällä on muitakin, jotka ovat kokeneet samaa.

CD-levyjen tulo markkinoille toi yhtäkkiä vanhan kirkkomusiikin marketeihin joskus 90-luvun alussa ja siitä riemastuneena keräsin itselleni kokoelman. Maalla asuessa tuli puutarhatöitä tehtyä usein niin, että Palestrina tai Monterverdi kaikui ämyreistä. Mustikoiden ja herneiden perkaaminen kuin myös polttopuiden kantaminen liiteriin sujuivat nekin usein kirkkomusiikin siivittäminä.

Musiikinharrastajana en ole tiedostava. En vertaile artisteja, en levytyksiä. Minä vain haluan sen tunnelman joka vanhassa kirkkomusiikissa on. Haluan kontaktin johonkin, mikä tuntuu olevan maallisen murheen ja onnen tuolla puolella. Haluan sen tuoman ajattomuuden levon. Olen yrittänyt opetella olemaan uskollinen tälle kaipaukselle ja kulkemaan sitä kohti, mutta se ei ole kovin helppoa. Olen silti päättänyt olla antamatta periksi.

Niille joita kiinnostaa:
Palestrinan Kyrie olkaa hyvät!

Share/Bookmark

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Viattomien lasten päivä


Katutaidetta esittelevällä sivustolla on hauskoja kuvia. Ilahduttaa ajatella, että joku on keksinyt virkata puulle noin kivan sukan. Samalla ihmettelen miksi tuollainen mahdollisuus ei ole koskaan tullut itselleni mieleen, vaikka joka kesä istun tuntikausia kesämökin verannalla ja katselen rannassa kasvavia haapoja.

Ja kun joulukaan ei vielä ole ihan ohi, tässä linkki 1500 luvulta peräisin olevaan joululauluun. Christmas carolseja on oikeastaan laulettu ennen joulua ja tämä liittynee kolmanteen adventin sunnuntaihin, mutta minä en viitsi jättää laulua vinkkaamatta vain sen vuoksi, että oikea sunnuntai on ohi tältä vuodelta. Steeleye Span teki laulusta hitin aikoinaan.




Share/Bookmark

maanantai 26. joulukuuta 2011

Inhaa historiaa pyhäpäivän ratoksi

Saatiin vuoden lopuksi vielä kunnon tuuletus tänne Varsinais-Suomeen. Heräsin siihen, että sähkökaapin ovi paukkui ulkoseinää vasten. Naapureiden kuuset ja jouluvalot ovat lennelleet ympäri pihaa. Minulla on tunnelmaan sopivaa luettavaa. Luen Teemu Keskisarjan rikoshistorian alueeseen kuuluvaa populaaria teosta Kyynelten kallio.

Kirjassa on käyty käsiksi hankalaksi koettuun aiheeseen, eläimeen sekaantumisiin. Onkin minusta aina ollut huomionarvoista, että eläimen saa tappaa ja syödä, mutta seksiä sen kanssa ei saa harrastaa.

Koko tajuisen elämäni ajan taideteoksen ansiona on pidetty, jos se murtaa tabuja. Kun taideteos pääsee uutisiin, siitä hyvin usein todetaan että se murtaa jotain tabua. Tabujen murtaminen on asia, jota on pidetty myönteisenä asiana, ilmauksena edistyksen voimista.

Kiinnostaa pohtia, että miten pitkälle tabujen murtamisessa halutaan mennä. Ehkä eläinteen sekaantumisen tabukin joutaisi jo historian romukoppaan?

Tässä linkki Turun sanomien juttuun.

Pahoitteluni hiukan epäjoulumaisesta aiheesta, mutta kirja on kovin kiinnostava, joskin myös ällöttävä. Murrosikäisenä minulla oli viehtymystä finnien puristeluun ja tämän kirjan lukeminen ehkä liittyy johonkin samantyyppiseen psyykkiseen viritykseen. Hyviä joulunjatkoa ja raikkaampaa uutta vuotta. Toivotaan, ettei sähköjä katkeile enää enempää.


ps. Kiitos nimimerkki "Liisa" viestistäsi. Kaikki on hyvin:-)

Share/Bookmark

torstai 22. joulukuuta 2011

Sana ennen talvipäivän seisausta

On tärkeää tiedostaa, että meillä on elämämme jokaisena hetkenä tilaisuus valita ilo... Todellisuudessa, jota me pitkin elämäämme koemme, on aina surullisia ja iloisia puolia. Meillä on aina valinnan mahdollisuus, mahdollisuus valita onko tämä hetkemme katkeruuden vai ilon aiheena. Todellinen vapautemme on tässä valitsemisessa, ja tuo vapaus on pohjimmiltaan vapautta rakastaa.

(Henry J.M. Neuwen, Tässä ja nyt)




Share/Bookmark

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Aika vaatia, aika armahtaa

Olen viime aikoina miettinyt vaatimista. Minusta on ihmisen ihmisarvon kunnioittamista vaatia häneltä asioita. Myös itseltään ihmisen kannattaa vaatia kaikenlaista.

Toisaalta jos aina vain vaatii ja vaatii, siinä voi kulua loppuun.

On hetkiä, jolloin pitää osata armahtaa itseään, ja pitää osata armahtaa muita. Ja hetkiä, jolloin pitää olla luja ja jatkaa vaatimista.

On viisautta tietää milloin on aika vaatia, ja milloin aika armahtaa.

Minä en esimerkiksi tiedä onko viisasta jatkaa tämän nykyisen käsikirjoituksen työstämistä, vai pitäisikö jo luovuttaa.

On myös niin, ettei ponnistelusta välttämättä saa palkintoa heti. Jos jatkan itseltäni vaatimista, siitä ei välttämättä seuraa, että näen työni positiiviset tulokset. Voin joutua myös kokemaan, että ponnistelu ei tuottanut toivottua tulosta, tai että se tuotti suorastaan jotain hyvin epätoivottua.

Ajallisten palkintojen vuoksi ei ehkä kannatakaan tehdä mitään. Edes blogia ei kannata kirjoittaa niiden vuoksi.








Share/Bookmark

tiistai 20. joulukuuta 2011

Surrur ja onnea!


Televisiossa näytettiin itkeviä Pohjois-Korealaisia. Kim Jong-ilin varjolla siellä  luultavasti surraan nyt kaikenlaisia muitakin asioita. On sosiaalisesti hyväksyttyä surra näyttävästi suurta johtajaa, eikä kukaan huomaa, jos siinä sivussa tulee yhtä näyttävästi surtua jotain oman elämän menetyksiä.

Kävin tänään palauttamassa eräät avaimet. Sain avaimet aikoinaan hyvin arkisessa tilanteessa, ja samoin avainten palauttaminen oli arkinen tilanne. Mutta minulle avaimista luopuminen merkitsi erään elämänvaiheen päättymistä.

Kävelin joulutakoristeita pursuavan kaupungin läpi ja tunsin olevani kontrastissa ympäristöni kanssa. On turha sanoa: luovutin tänään pois avaimet, olen surullinen. Se kuulostaisi naurettavalta. 

Mutta nyt iloisempiin asioihin. Äänestys on päättynyt. Lydeckenin voittaa Eksyneet näkevät unia. Toiseksi tulee Auringon lapsia ja kolmanneksi Kolmen ajan maa. Joku voi sanoa, että tämä oli vähän Putinin hengessä laadittu äänestys, vaali ei ehkä ollut aivan reilu.  Joka näin sanoo on varmaankin oikeassa. Suoritin kuitenkin puolueettoman ja reilun arvonnan, ja sen voitti Marja-Leena T. Onnea!

Nyt kun pääsin murheiden tunnustamisen alkuun, voin kertoa, että blogin ulkoasu surettaa. Miksi linkit ja sivupalkin tekstit ovat muuttuneet kamalan värisiksi? Yritin korjata asiaa mallinsuunnittelutyökalulla, joka bloggerista löytyy, mutta noihin ei tehoa mitään.


 

Share/Bookmark

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

rescued document

Perjantaina word ilmoitti, ettei pysty tekemään dokumenttiin muutoksia, sen muisti on täynnä. Jos tekstinkäsittelyohjelmankin muisti täyttyy, niin onko ihme, jos minusta itsestäni on tuntunut etten hallitse käsittelemääni aineistoa.

Kirjoitin tästä kässäristä ensimmäisen version 1997. Tauon jälkeen tartuin siihen uudestaan pari vuotta sitten. Mutta aina on tullut jokin muu asia, joka on mennyt edelle, enkä siis ole saanut tarinaa valmiiksi. Kun asia pitkittyy, se mutkistuu.

Minulla on tilanteeseen kaksi vaihtoehtoista tulkintaa. Olen alitajuisesti tiennyt, että käsikirjoitus on tuhoon tuomittu ja minun kannattaisi viimeistään nyt lopettaa ajan tuhlaaminen sen parissa. Tai sitten olen tarvinnut nämä mutkat kypsyäkseni, ja vasta nyt minulla on edellytykset saada tarina ehjänä ulos. Kumpi tulkinta on oikea?

Valkoinen pikkuinen macbookini odottaa keittiön pöydällä huomista aamua, jolloin taas avaan  kannen ja jatkan junnaamista. Huomenna onkin ihana päivä, ensimmäinen koko syksynä, kun minulla ei ole ohjelmassa mitään muuta, saan vain kirjoittaa.







Share/Bookmark

lauantai 17. joulukuuta 2011

Arja tekee kirjaa!


Aiheena ovat naiset, joilla on ollut suhde varattuun mieheen tai naiseen.
Ihmettelen, ettei innokkaita haastateltavia ole löytynyt vielä riittävästi. Onko kansa niin moraalista, varattuihin ei enää haksahdeta? Vai ovatko syrjähypyt niin arkipäiväisiä. Nykyäänhän oikeastaan se on syrjähyppy, jos vuodesta toiseen pysyy samassa suhteessa eikä pälyile muita.
Jos sinulla, rakas lukijani on kuitenkin joskus ollut suhde varattuun, ripittäydy Arjalle. Tässä ohjeita:

Voit kirjoittaa esimerkiksi siitä, mitä suhde on antanut ja mitä se on ottanut. Minkä vuoksi suhteenne on olemassa? Oletko pelännyt raskaaksi tulemista, suhteen paljastumista tai jotain muuta suhteeseenne liittyvää? Millaisia ovat olleet suhteenne tähtihetket, aallonpohjat ja arki? Mitä muut ihmiset ovat teistä sanoneet tai sanoisivat, jos saisivat tietää? Mitä tunteita suhde sinussa herättää/herätti? Onko suhde saanut sinut ajattelemaan varatun kanssa seurustelevista naisista eri tavalla kuin aiemmin ajattelit?
Mainitse tekstisi alussa ikäsi, oma perhetilanteesi (esim. avioliitossa, kaksi lasta tai sinkku, ei lapsia) ja kauanko olette tapailleet toisianne. Tekstin pituus on päätettävissäsi. Kirjassa ei paljasteta tunnistamiseen johtavia tietoja.  Tekstin voi lähettää nimimerkillä, joten oman nimen kertominen ei ole tarpeellista.
Jos haluat kirjoittamisen sijaan vastata kysymyksiin suullisesti, voit ottaa siinäkin tapauksessa yhteyttä. Haastattelen osaa yhteyttä ottaneista. Haastattelupaikkakunta on Helsinki.      (Mahdollisesti myös Turku, jos niin sovitaan)
Kirjan aineistoksi tekstejä ja ilmoittautumisia haastateltaviksi voi lähettää 1.1.2012 saakka. Terveisin Arja Mäkinen, yhteiskuntatieteiden tohtori, kirjan kirjoittaja (arja.makinen(at)kolumbus.fi)

Share/Bookmark

torstai 15. joulukuuta 2011

Ehkä vielä eräänä päivänä teleporttaan itseni ulottuvuuteen, jossa olen juhlittu kirjailija

Tein pikaisen kirjailijavierailun Pietariin. Tapasin lapsia ja keskustelin heidän kanssaan Dobri sosedi/Hyvät naapurit antologiastamme. Luonnollisesti tämän piti tapahtua Skypen välityksellä, sillä teleporttaaminen ei minulta vielä onnistu.

Sitten oli palaveri Enostonessa . Päämäärä on, että Pietarin alueen lanu-kirjailijoiden tekstejä käännettäisiin suomeksi ja niistä julkaistaisiin antologia.

Istuin pöydän ääressä Anna Sidorovan, Reetta Niemelän, Terhi Hannulan ja mr. Enostonen rli Vesa Niinkankaan kanssa. Kuuntelin ja ajattelin: Istun kustantamossa ja neuvottelen kustantajan kanssa.

Minulle tuli mieleen elokuva Tervetuloa mr. Chance, jossa yksinkertainen puutarhuri joutuu senaattorin neuvonantajaksi. Mietin milloin ihmiset huomaavat, etten oikeasti kuulu joukkoon.

Sitten menimme syömään intialaiseen ravintolaan, jota minä suosittelin. Lupasin auttaa apurahahakemusten kanssa ja olen valmis kuin lukkari sotaan, jos käsky käy Venäjälle.

Hiukan masentaa, kun kirjailijat ympärillä kertovat miten heidän kirjojaan käännetään. En edes tiedä olenko kirjoittanut mitään, joka voisi kiinnostaa ulkomailla. Pönkittäisi itsetuntoani jos joku ulkomaanelävä haluaisi kääntää kirjani. Ei kyllä ole ollut itsetuntoa edes tarjota.

Hiukan piristi kun Celialta tuli rahaa. Sanasto toimii. Olen alkanut katsella mennyttä tuotantoani uusin silmin. On sittenkin kannattanut kirjoittaa romanttisia kirjoja hamassa menneisyydessä.

Tuo Lydecken äänestys on kyllä säälittävin ikinä julkaisemani äänestys. Ettekö voisi nyt edes muodon vuoksi rutistaa sinne muutaman äänen. Olen jo sanonut, ettei tarvitse äänestää minua, vaikka huolekkaasti olettekin kantaneet huolta minun mielenterveydestäni ja suoneet minulle kannatuksenne, mistä kiitos.

Share/Bookmark

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vastaa ja voita! Kuka meistä on Lydeckenin arvoinen?

Hankin joulunalusaikaan vähän jännitystä pistämällä pystyyn arvuuttelun. Kuka voittaa Lydecken-palkinnon?

Kysymyksessä on siis  Suomen Nuorisokirjailijoiden jakama tunnustus korkeatasoisesta lastenkirjasta.
Vastaa kyselyyn ja jos haluat osallistua arvontaan, hihkaise asiasta kommenttilootassa. Jos olet niin ystävällinen, että levität tietoa tästä jännästä veikkauksesta, saat kaksi arpaa. Ajattele miten reilua!

Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan 1 kpl Eksyneet näkevät unia kirjaa, tai sen tilalla on mahdollista saada jokin muukin kirjoittamani kirja, esim. Reetta ja linnanvankeja on tuolla vielä pino, samoin Ristiaallokosta löytyy muuama kappale. Myös Pappia kyydissä pokkaria löytyy. Mutta sattuneista syistä täällä jaellaan vain minun kirjoittamiani kirjoja.

Pikkulinnut laulelivat, että Hesarissa oli viimeinkin arvio Eksyneistä. Jos kiinnostaa, sen voi käydä lukemassa täältä.

Olen jo kauan tiennyt, että tällainen arvostelu on tehty, mutta tärkeämmät kirjat on tietysti arvosteltu ensin, ja nyt Lydecken lopulta antoi sellaisen pienen sysäyksen, että Hesari irrotti kulttuurisivujensa arvokkaasta palstatilasta pikkiriikkisen syrjän myös minulle.

Olen muutenkin taistellut Lydeckenin ja oman kirjani puolesta ja kirjelmöinti Turun sanomien suuntaan vaikutti sen, että sielläkin yhdessä nurkassa oli pieni uutinen Topelius ja Lydecken ehdokkuuksista. Tiedän, että Satakunnan kansa, Länsisuomi ja Savon sanomatkin ovat uutisoineet asian.

Ps. Ainakin oli tarkoitus säätää kysely niin, että äänen saisi antaa useammallekin kirjalle. Ei ole pakko äänestää minun kirjaani, kyllä saa muitakin kirjoja äänestää. En liittänyt Topeliusehdokkaita kyselyyn, mutta niitä saa kyllä äänestää tässä kommenttilaatikossa. 






Share/Bookmark

maanantai 12. joulukuuta 2011

Jos Joosef olisi päivittänyt statuksensa

Otan nyt vastatakseni uskonnollisesta kasvatuksestanne. Joulun lähestyessä voi esimerkiksi katsoa videon siitä, millaista olisi ollut, jos Maria ja Joosef olisivat aikoinaan käyttäneet Facebookia.  Varoitan, että tähän linkkiin ei sisälly mitään kyynistä vitsiä, se on vain söpö joulutarina Jeesuksen syntymästä, jonka todennäköisesti ymmärtää vain jos on jonkin verran perehtynyt naamakirjaviestintään.



Share/Bookmark

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Jumalien keinu


Muistan pitkään ihmetelleeni, että mikä tekee isä Mitrosta niin suositun julkkiksen. Tämä oli siis sitä aikaa, jolloin hän ei vielä ollut mennyt mukaan politiikkaan ja häntä kutsuttiin isä Mitroksi. Ei ilmestynyt lehteä, eikä tehty viihteellistä keskusteluohjelmaa, jossa hän ei olisi ollut mukana. Etenkin, jos oli pääsiäinen lähellä.

Kerran vähän hätkähdin hänen pikkutuhmia puheitaan jossain televisio-ohjelmassa. Mutta silloin hän laukoi niitä oikeassa ympäristössä, sillä kaikki hänen ympärillään, niin miehet kuin naisetkin, nauroivat riemuissaan. Myös yleisö kannusti taputuksin. Minä vaihdoin kanavaa, mutta minähän olenkin huumorintajuton nipottaja, joka odottaa kirkonmiehiltä  ja -naisilta jotain muuta kuin sitä mitä on tarjolla kaikkialla muuallakin.

Mutta nyt hän on poliitikko. Se mikä sopii lauantai-illan viihdeohjelmassa, ei käykään komiteoissa. Mitro ei ehkä tajunnut tätä. Ehkä myös suosion valtavuus oli päässyt vähän hämärtämään arvostelukykyä. Kun on kovin suosittu ja tottunut esiintymään loppukevennyksenä maatalousnaisten illanistujaisissa ja laskuttamaan siitä summan jolla meikäläinen elelee muutaman kuukauden, alkaa ehkä ajatella että on ihan oikeasti aina ja kaikkialla kaikkien ihmisten rakastama.

Olen huomannut, että ihmiset jotka aiemmin pitivät isä Mitroa loistotapauksena, ovat nyt tuohtuneita siitä, että hän seksuaaliahdistelee naisia. Mistä ihmiset saavat tietonsa ahdistelusta? Median kautta. Sen saman median, joka aikaisemmin synnytti positiivisen isä Mitro-ilmiön.

Kumpi median välittämä viesti on lähempänä totuutta. Ja millä perusteella voimme tätä asiaa arvioida, kun emme ole voineet kulkea Mitron mukana kaikissa hänen elämänsä käänteissä, muuten kuin juuri toimittajien välittämien mielikuvien kautta.

Share/Bookmark

perjantai 9. joulukuuta 2011

Uups, I did it again

Minusta on tullut epävakaa persoona. Poistin taas yhden blogikirjoituksen. Tuleeko tästä tapa. Pian minuun ei voi enää luottaa. Tänään on Kirjan talon pikkujoulu, olisi hienoa jos saisin itsestäni niin paljon irti, että pystyisin menemään sinne. Siten osoittaisin itselleni ja kaikille, että olen tavallinen kevytmielinen ihminen joka käy pikkujouluissa.

Yritän nyt vähitellen palata tekemään varsinaista työtäni, eli käsikirjoitusta, joka on ollut kesken vaikka miten kauan, ja jota oikeastaan inhoan syvästi, mutta josta en pääse eroon. Haluaisin päästä, mutta en pääse. Luultavasti siitä ei tule koskaan kirjaa. Kaiken sekoilun voi huoletta laittaa tökkivän kirjoitustyön piikkiin. Kun kirjoittaminen ei suju, kirjailija tulee hulluksi. Niin se vain on. Kiitos ja anteeksi.

Share/Bookmark

torstai 8. joulukuuta 2011

ilo

Pääsin kuin pääsinkin mukaan tämänvuotisiin kirja-arpajaisiin, koska joku keksi laittaa Eksyneet näkevät unia kirjani Lydecken ehdokkaaksi.

Tein periaatepäätöksen, että iloitsen ehdokkuudesta niin paljon kuin pystyn. Viikonloppuna voisin esimerkiksi syödä Arnoldsin vaahterasiirappidonitseja ja juoda shampanjaa.

Iloitsen tästä ehdokkuudesta siitä huolimatta, että jos tuttavapiirissäni ei tiedetty finlandiajuniorista, niin tästä palkinnosta tiedetään vielä vähemmän. Kun eilen kerroin ystävälle suuren salaisuuden, siis että olen ehdolla, hän sanoi: mikä se sellainen palkinto on, siihen sävyyn kuin nykyajan jumalattomaan menoon kyllästyneet sanovat, että kaikkea sitä kuuleekin.

Topelius- ja Lydecken kirjojen esittely Lastenkirjahyllyssä.







Share/Bookmark

tiistai 6. joulukuuta 2011

Sensuurimentaliteetti

Keskustelu nuortenkirjoista ja niiden ikärajoista on viime aikoina vellonut siellä täällä. Lueskelin 
 Grafomanian pitkäksi äitynyttä keskustelua. Verkkolehti Usva käsitteli sekin aihetta, samoin Lastenkirjahylly.

En edes kuvittele voivani referoida keskustelun kaikkia ulottuvuuksia, voitte käydä itse lukemassa. Kommentoin vain asiaa, joka tuntuu nousevan esiin.

Lapsi ei lue kirjaa, joka ei sovi hänen kehitystasolleen. On siksi turha kantaa huolta siitä jos nuortenkirjojen hyllystä löytyy kirja joka oikeastaan sopisi paremmin aikuiselle, se jää lukematta, eikä siten voi vahingoittaakaan.

Tuon ylläolevan kuvan tein viime kesänä. Se on toinen osa sarjakuvakertomusta, joka kokonaisena löytyy Kulkeeko henki blogistani. Yritin piirroksella kuvata sitä kuinka minuun vaikutti, kun sattumoisin poimin aikuisten hyllystä jotain kehitystasooni sopimatonta, ja luin.

Ei todellakaan ollut lainkaan vitsikästä ahdistua kirjan vuoksi. Minun kohdallani ahdistavat asiat eivät kylläkään liittyneet seksiin, vaan väkivaltaan, mutta yhtä kaikki, olin lukenut jotain kehitystasolleni sopimatonta, enkä voinut puhua asiasta kenellekään. Sellaistakin siis tapahtuu. En sano, mitä johtopäätöksiä kirjoittajien tästä pitäisi vetää, mutta mielestäni vastuullinen aikuinen ihminen ottaa tällaisetkin sivuvaikutukset huomioon puntaroidessaan omaa kirjoittamistaan ja sitä kenelle hän kirjoittaa.





Share/Bookmark

maanantai 5. joulukuuta 2011

Laiska töitään lukee ja kertoo

Ei se mitään, vaikka en olekaan saanut tänä vuonna valmiiksi kuin Majavakevään. Posti toi tänään yllätyksen. Regina julkaisee kokoelman parhaista rakkausnovelleista, siis novelleista, jotka lukijat ovat äänestäneet parhaiksi.  Rahaa sataa Reginasta.

Hiukan ehkä surrealistinen olo tuli, kun takakannesta luin otetta omasta novellistani.  Sen olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa joku muu ja tavallaan onkin. En aina tunnista entistä itseäni. Vuoden 2004 jälkeen en  ole tuottanut novelleja Kolmiokirjan tarpeisiin. Ehdin kuitenkin tehtailla novelleja noin viisitoista vuotta. Pahimpina aikoina kirjoitin lehtiin novelleja 2000-3000 liuskan vuositahdilla. Voisi ajatella, että siinä kehittyi jonkinlainen kirjoittamisen rutiini.

Viimeistä novellia kirjoittaessani muistan ajatelleeni, että jos joudun vielä jatkamaan tällä tiellä, kuolen. Sinänsä pidin tuota tehtävää hyvin tärkeänä. Koin itseni jonkinlaiseksi sijaisunelmoijaksi. Kun ihmiset eivät itse osaa kuvitella mitä rakkaus on, minä kuvittelen heidän puolestaan. Kummallista on, että uskoin onnellisiin loppuihin, ja uskon edelleen.

En tiedä alkaisiko novelli tuntua tutulta, jos lukisin sen kokonaan, mutta sitä en aio tehdä. Pitääkin nyt miettiä, että kuinka käytän budjetoimattoman yllätysrahani. Ostanko itselleni jotain kivaa, vai keräänkö aarteita taivaaseen ja lahjoitan rahat jonnekin missä niitä eniten tarvitaan. Ahnetta minää pitäisi sitä ennen saada läiskäistyä poskelle.

Olen minä jotain muutakin saanut aikaiseksi, yhtäkkiä muistin. Olen mukana Puutarhamaailma kirjassa, joka ilmestyy ensi keväänä.


Share/Bookmark

torstai 1. joulukuuta 2011

Täyttä draamaa loppuun saakka






Huomenna Turku2011 kulttuuripääkaupunkivuoteni huipentuu, kun yhdessä Salme Kotivuoren kanssa kirjoittamani näytelmä Vielä hirmuisempi vankila esitetään viimeisen kerran. Uskomaton tapahtui, superjunailija Salme sai kuin saikin näytelmämme esitettäväksi sinne, mihin se kuuluu, eli Turun linnaan. Siellähän vangittu ex-kuningas Eerik eli harhojensa keskellä Kaarina Maununtytär ja henkilääkäri Benedictus turvanaan.

Eerikin elämästä ilmestyi tänä vuonna Turun lavoille myös ooppera, joka spektaakkelina uutisoitiin näyttävästi moneen kertaan, mutta se ei syönyt meidän näytelmäämme, koska se ei keskittynyt samaan asiaan kuin me, eli Eerikin aikaan Turussa. Meidän näytelmämme ankkuroituu Turun historiaan ja kaikki mitä siinä tapahtuu on totta. Se ei silti ole mikään historiallinen kuvaelma, vaan täyttä draamaa.

Huomenna on juhlapäivä, sillä kuudesluokkalaiset on kutsuttu itsenäisyyspäiväjuhlaan, joka Turun linnassa vuosittain järjestetään, ja meidän näytelmämme on juhlassa esitettävä ohjelmanumero. Harjoitukset käynnistyivät maanantaina.

Minä kokoan produktiosta vielä pienen kirjasen, jonka mukana olleet saavat muistoksi tästä kokemuksesta. Nyt on paikalla oikea valokuvaaja. Esitys myös videoidaan. Yllä oleva kuva on viime toukokuulta.



Share/Bookmark

tiistai 29. marraskuuta 2011

Maailman ihanimmat kannet

Tällaiselle sivustolle on kerätty maailman kamalimpia albuminkansia.Miten niin muka kamalia. Minusta nämä ovat ihania.
Ihan oikeasti, näissä on jotain sellaista mykistävää ja aseistariisuvaa viattomuutta, josta pitäisi ottaa mallia.
Näiden kuvien viitoittamalla tiellä jatkan toiveikkaasti eteenpäin.

Ja mikäli joku nyt vielä haluaa jatkaa jauhantaa FJ-voittajasta, niin Anna Amnell on lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä varsin seikkaperäisen ja analyyttisen esittelyn ja erittelyn.

Share/Bookmark

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Elämän tarkoituksesta ja rakkaudesta






Ja näin löysi aivan tavallinen Ehec-bakteerikin elämänsä tarkoituksen.

Ehkä mulla jäi nyt tän kanssa ajatus vielä vähän kesken. Mutta oli pakko tehdä tämä, koska Ehec-bakteeri elektronimikroskooppikuvassa näytti niin hellyttävältä. Mitenköhän tämä tarina voisi jatkua.

Share/Bookmark

perjantai 25. marraskuuta 2011

Hihat paloivat

Suokaa anteeksi, mutta olen tehnyt historiaa. Poistin äskeisen blogitekstin, koska koin äkillisen massiivisen uupumisen liittyen ohipuhumiseen, tarkoitukselliseen tai tahattomaan väärinymmärtämiseen ynnä muuhun sellaiseen. Lisäksi kommentteihin liittyi väärän tiedon levittämistä, minun olisi pitänyt ryhtyä napsimaan pois kommentteja tuolta joukosta, ja uskokaa huvikseni, en jaksa. En edes rakkaan blogini vuoksi. Pyydän siis anteeksi teiltä, jotka olette laittaneet aikaanne ja energiaanne kommentoidaksenne tässä blogissa. Viestinne menivät nyt taivaan tuuliin. Toisaalta mitään valtavia älynväläyksiä en huomannut kenenkään laukoneen, joten en ole kauhean pahoillani. Edes oma alkuperäinen postaukseni ei ollut järjen riemuvoitto, mikä on ihme, koska yleensähän minä kirjoitan aina asiaa. Siis tämä oli itseironiaa, siltä varalta, että joku ottaa aina tosissaan kaiken mitä sanon. Ihan oikeasti ajattelen, että voiko olla mitään tyhjänpäiväisempää kuin vatvoa jotain tuollaista asiaa tässä maailmassa, jossa meitä on 7 miljardia. Jossa köyhyys ja epätasa-arvo jatkuvasti lisääntyy ja meidän oma rakas kulta pieni Eurooppamme marssii kohti jyrkänteen reunaa.

Share/Bookmark

tiistai 22. marraskuuta 2011

Maagista realismia

Piipahdin Pietarissa kirkkoon ja siellä oli sattumalta häät alkamassa. Kuoro lauloi, suitsukkeet tuoksuivat, morsiuspari teki ristinmerkkejä ja kumarteli. Pappeja oli kaksi ja sitten oli vielä kolmas, jonkinlainen avustaja häikäisevän keltaisessa asussa, siirtelemässä valtavaa kynttelikköä paikasta toiseen. Miehen olemuksessa oli jotain maagisen lumoavaa, hän oli niin vakavan keskittynyt omaan avustajan tehtäväänsä. Vaivuin taas transsiin, niin kuin minulla kirkoissa usein käy.

Sitten piti rientää seuraavaan paikkaan ja seuraavaan.

Lauantai-iltana juostuani koko päivän hulluna ympäri kaupunkia ja ajettuani metrolla sinne ja tänne, hain Annan ohjaamana tavarat hotellista ja matkustin metrolla Pietarin rautatieasemalle. Kun olin menossa metrojunaan, näin ikkunassa tutun hahmon. Hänellä oli tumma ulsteri yllä. Hetken kuluttua hän astui ulos junasta.

Miten monta miljoonaa asukasta Pietarissa mahtaa olla. Kirkko jossa kävimme oli joka tapauksessa aivan toisessa suunnassa. Huomaan, että minun on kauhean vaikea olla liittämättä merkityksiä siihen, että sattumalta tapasin keltakaapuisen miehen uudestaan. Jos olisin ollut yksin liikkeellä ja jos minulla ei olisi ollut kiire junaan, olisin varmasti lähtenyt seuraamaan miestä.

Junamatka takaisin Suomeen sujui vaivatta. Helsingin rautatieasemalla jouduin odottamaan tunnin, ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa kotiin. Istuin penkillä ja musta alakuloinen mies tuli iskemään minua. Sanoin olevani liian väsynyt jutellakseni, mutta oikeasti minua vähän pelotti. Helsingin rautatieasema ei ole maailman viihtyisin paikka yhdeltätoista lauantai-iltana.

Share/Bookmark

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sydän on vielä Pietarissa

Tämä on minullakin tavoitteena. Saada nimeäni kantava museo pystyyn ja hikinen piponi lasikuvun alle. Tässä Dostojevskin myssy.

Joku voisi kertoa minulle miten sama kulttuuri voi tuottaa sekä tällaisia ihmeellisiä luomuksia, joilla ei ole ollut sen kummempaa tarkoitusta kuin toimia lämmityslaitteina. Sekä virityksia, joita alla olevassa kuvassa näkyy. En ole ihan varma, onko lavuaari samasta rakennuksesta kuin tuo muuri, mutta eivät ne kaukana toisistaan sijainneet.



Kirjailijat kirjakaupassa kirjailijavierailulla

Tällaista se elämä on. Kauhea haloon nostin yhdestä matkasta, hirveällä ryminällä sinne lähdin, ja nyt olen taas kotona. Ihan kuin en olisi missään ollutkaan. Ja huomenna hommiin. Oli ihana retki, söin kaikkea jännää. Pitkä menomatka taittui silmänräpäyksessä Reetta Niemelän hyvässä seurassa. Anna Sidorova piti meistä tapansa mukaan hyvää huolta. Pääsin mukaan venäläisten kollegojen seuraleikkeihinkin, eikä ollut yhtään ahdistavaa.

Share/Bookmark

torstai 17. marraskuuta 2011

Valekirjailija

Heidiä oli alkanut vaivata, että entä jos hän onkin valelääkäri. Luulen tietäväni tunteen. Hän oli etsinyt nimensä Valviran sivuilta ja muistellut muitakin aitoudestaan todistavia tekijöitä, kuten sen ettei puhu eikä kuuntele. Minuakin vaivaa jatkuvasti ajatus, että olen oikeasti valekirjailija, mutta toisin kuin lääkäreistä, minusta ei tehtäisi lööppiä, vaikka valekirjailijuuteni paljastuisikin ihmisille. Eilenkin yliopistolla vetäessäni dialogiharjoitusta, ja yrittäessäni opastaa ihmisiä mielenkiintoisten dialogin kieltämättä haastavassa taidossa, tunsin itseni mitä suurimmassa määrin valekirjailijaksi. Ainakin tunnen itseni valehtelevaksi kirjailijaksi, koska minun pitäisi olla nyt jo Pietarissa, mutta tässä minä vain näpyttelen joutavanpäiväisiä juttuja blogiini. Paitsi että nyt justiinsa lähden katsomaan olisiko viisumi tullut. Pidelkää peukkusianne.

Share/Bookmark

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tää on niin tätä

Nyt tää niinku lähtis hakemaan viisumii. Ja vaihtamaan euroja rupliksi. Sit tää menis niinku yliopistolle leikkimään opettajaa.

Vaik täl on normaalisti vaikeuksia pysyä hereillä iltapäivisin, niin tänään tää ei sit millään pystynyt ottamaan nokkaunia, vaikka yritti. Kahdelta yöltä tän pitäis lähteä bussilla kohti Helsinkiä, eikä tää yleensä ole kauhean etevä nukkumaan istuen.

5.12 lähtis juna Helsingistä Pietariin. Huomenna puolilta päivin pitäisi tän sitten olla täydessä iskussa ja esittää inspiroitunutta kirjailijaa joka uskoo itseensä ja teksteihinsä kuin pässi suuriin sarviinsa.

Tää on jo pakannut kassin. Mutta mitä tän pitäis tehdä, kun tätä ei oikeastaan huvittaisi tehdä mitään, paitsi vetää lisää hiilihydraatteja ja peitto korviin.

klo 15.05 Nopea päivitys: Tuli puhelu, viisumit eivät ole tulleet. Ehkä tää ei lähdekään Venäjälle ensi yönä. Ehkä tää lähtee vasta huomenna tai ei lainkaan.  

Share/Bookmark

maanantai 14. marraskuuta 2011

Vanhat valokuvat kertovat

Tuffasta sanottiin, että hän soitti vaikka puukengällä. Tässä hän on Porin kauppahallin rakennuksilla. Kun päivä päättyi, hän nakkasi polkupyörän taakse radion ja lähti myymään sitä. Hän oli Sunniemenkorven pienestä mökistä kotoisin ja haaveili lapsesta asti omasta liikkeestä.  Kansakoulussa sievä, vähän surumielinen mummuni istui hänen vieressään ja siitä se suhde lähti kehittymään. Pari lasta oli maailmassa ennenkuin he täyttivät kaksikymmentä.

Sodan jälkeen Tuffa sitten sai sen liikkeensä pystyyn. Minä sain vähän kärsiä, kun hän mainosti Satakunnan kansassa, että Erä matkalla naarmuuntuneita kodinkoneita.  Koulussa pilkattiin, että miksi tyhmä tuffani aina lähettää ne koneet sinne erämatkalle, eikä opi että ne siellä naarmuuntuvat ja taas pitää myydä halvalla.

Tuffan liike oli Sampotalossa ja siellä hän istui verkkopaita päällä tuolissa sillä tavalla väärinpäin, että hän nojasi käsivarret selkänojaan. Ja jostain syystä hänellä oli mustat kyynärpäät. Hän oli remakka ja hyväntuulinen ja esitteli mielellään paksua lompsaansa. Pihaansa hän hommasi hienoja patsaita ja suihkulähteitä ja aurinkokelloja. Siis oli mauton nousukas.

Minulle hän ei koskaan antanut mitään, tuskin hän huomasi, että olen olemassakaan, mutta mummu antoi aina runsaskätisesti rahaa.

Share/Bookmark

lauantai 12. marraskuuta 2011

Pyhä suolakurkku

Tämän päivän pysähdyttävin uutinen oli se, että Leniniä uitetaan kerran kuukaudessa palsamointiliemissä. Aivan kuin hän olisi jonkinlainen pyhä suolakurkku.

Erityisesti kommunistit vastustavat ajatusta, että Lenin päästettäisiin viimeiseen lepoon sukuhautaan,  äitinsä viereen.

Olen viime päivinä taas enemmän miettinyt katolista kirkkoa pyhäinjäännöksineen. Kirkko ja kommunismi ovat olleet toistensa arkkiviholliset, mutta Leninin pyhäinjäännösten kohdalla ne tulevat hyvin lähelle toisiaan.

Tänäkin vuonna on luultavasti sataviisikymmentätuhatta ihmistä kävellyt n. 800 kilometrin reitin Santiago de Compostelaan. Minäkin olen alkanut miettiä pitäisikö liittyä seuraan. Puhutaan, että kirkossa säilytettäisiin apostoli Jaakobin luita. Uskokoon ken tahtoo. Tieto luista oli tullut unessa satoja vuosia apostolin kuoleman jälkeen, mutta toisaalta unimaailma kyllä on aika ihmeellinen.

Minäkin näin uskonnollisen unen tässä yhtensä yönä. Pidin sylissä Jeesus-lasta, ja se oli ihan uskomattoman suloinen ja mikä parasta, se kehräsi kuin kissa.


Share/Bookmark

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Petroolin sininen

On olemassa eräs tietty sinisen sävy, josta pidän. Tai ehkä kysymys ei ole niinkään siitä, että väri olisi mielestäni kauniimpi kuin jokin muu väri, vaan tunteesta jonka tietty sininen minussa aiheuttaa. Siihen liittyy huolettomuutta, auvoisuutta, levollisuutta, sitä että maailma on järjestyksessä ja minulla on siinä järjestyksessä oma mukava pieni paikka, enkä muuta kaipaa. Olen turvassa.

Minulla roikkuu nytkin vaatekomerossa sininen takki, joka on ollut siellä kohta kolmekymmentä vuotta ja joka on aikoinaan ostettu värinsä vuoksi. Takki on kuin uusi, koska se on väärän mallinen, eikä sitä viitsi käyttää. Joskus leikittelen ajatuksella, että taitava ompelija muokkaisi takista käyttökelpoisen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Takki on kulkenut mukanani asunnosta toiseen, vaikka muuten olen aika herkkä heittelemään romuja pois. Se on kulkenut mukana nimenomaan värinsä vuoksi.

Olen joskus aina miettinyt, mitä väriin voisi liittyä. Onko olemassa jokin selitys sille, että yksi väri on niin rakas.

Viime viikonloppuna kaivelin äitini komeroista vanhoja valokuvia ja skannailin niitä itselleni. Sieltä löytyi tällainen valokuva. Minä olen tuo innostuksesta hihkuva pullea ihminen äitini sylissä. Ja minkä värinen on äidin mekko. Valokuvan värit ovat aika tavalla haalistuneet, mutta silti.



Share/Bookmark

maanantai 7. marraskuuta 2011

Minä käännyin venäjäksi! (On siellä muutama muukin teksti kyllä)

Yöllä oli tullut sähköposti, jossa kerrottiin, että antologia jossa olen mukana, on nyt ilmestynyt Venäjäksi. Antologian nimi on Hyvät naapurit. Minulle tulee nimestä suomettumisen ajat mieleen. Mutta minä kyllä pidin suomettumisen ajoista, vaihtaisin ne heti takaisin, jos voisin. Olen muutenkin päättänyt  häpeämättömästi haikailla takaisin vanhoja hyviä aikoja. Silloin kun minä olin lapsi ja nuori, kaikki asiat olivat paremmin. Se vain oli niin, eikö muka ollut. No tätä antologiaa ei ollut vielä silloin, se on totta.


Share/Bookmark

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tätä taloa ei enää ole, eikä tule


Olen jälkeenpäin miettinyt sitä kuinka tyypillistä on, ettei minulla ole kovinkaan monta kuvaa siitä talosta, jossa vietin elämästäni ajan, joka luultavasti muokkasi persoonani syvällisemmin kuin mikään muu aika myöhemmin.  Mietin miksi en nähnyt sitä mikä oli lähellä. En tunnistanut sen arvoa. Vasta sitten kun se vietiin minulta pois, aloin vähitellen tulla tietoiseksi siitä mitä olin menettänyt. 

On syvästi kummallista, että vaikka ihmiskunta on pystynyt keksimään kuuraketin ja tietokoneen, se ei ole keksinyt laitetta, jolla ajan saisi käännettyä takaisinpäin. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin menisin tuon talon keittiöön, avaisin siivouskomeron oven ja nuuskisin villatrasua, jota käytettiin lattioiden vahaamisessa. Välillä tunnen melkein fyysiseksi yltyvää kipua sen vuoksi, etten tarkkaan muista miltä lattiavaha tuoksui, muistan vain, että jostain syystä äiti oli iloinen vahatessaan lattioita ja minä sain auttaa häntä kiillottamisessa.  

Nyt tuo lapsuudenkotini näyttää silmissäni arvoitukselliselta. Miksi portailta ei ole harjattu lunta pois? Miksi pihaan ei ole kolattu kulkureittiä?

Jälkihuomautus: Tuli mieleen etsiä tähän vielä kuva talosta, joka on rakennettu lapsuudenkotini paikalle. Se on tässä, Kauppakeskus Bepop, Pori.



Share/Bookmark

perjantai 4. marraskuuta 2011

Näin kirjoitat romaanin

Luin ohjeen, että jos haluaa bloginsa menestyvän, siellä pitää julkaista jotain, mistä on hyötyä lukijalle. Nyt julkaisen täällä linkin Miina Supisen postaukseen, jossa hän valistaa, kiinnostuneen opiskelijan kysymysten myötävaikutuksella, kuinka romaani kirjoitetaan.

Olen itse kokenut kauhean vaikeaksi antaa ohjeita romaanin kirjoittamiseen. Vaikka olen kirjoittanut niitä alun kolmattakymmentä, minulle ei ole syntynyt prosessista selkeää käsitystä. Yllätyn aina yhtä iloisesti, kun romaani eräänä päivänä valmistuu. Mutta luen aina kiinnostuksella kuinka muiden prosessit etenevät, ja siksi ajattelin että muitakin ehkä kiinnostaa.

Sitten asiaan, josta ei luultavasti ole hyötyä kenellekään. Olin tänään hammaslääkärissä. En ole koskaan aikaisemmin ollut mieshammaslääkärillä. Ja syödä saa heti kun pystyy, hahhah! hän sanoi kun hoipertelin huoneesta leuka jomottaen.

Ei minulla ole koskaan  ollut syömisen kanssa ongelmia, ei ollut nytkään, vaikka murusia ehkä varisikin rinnuksille tavanomaista enemmän. Sen sijaan muun tekemisen kanssa on ollut heikompaa. Miten on mahdollista, että aikuinen ihminen tarvitsee koko päivän toipuakseen hammaslääkäristä. Onneksi minulla ei ole Euroopan talouskriisiä tai muuta vastaavaa vastuullani.

Share/Bookmark

torstai 3. marraskuuta 2011

Ideoista ei ole pulaa

Pääsin Espoon seurakunnan lehden uutisen osaksi. Kerrankin saan antaa TOIMITTAJALLE täydet pisteet siitä, että hän on tehnyt toimitustyötä ja osannut pukea soperteluni suhteellisen selväjärkiseen muotoon.

***
Anu kirjoitti eilen Kiilaajista. Siis siitä, miten kirjoittaja yhtäkkiä keksii jonkin ihmeellisen kirjoitusidean, joka uhkaa ohittaa käynnissä olevan kirjoitustyön. Ja kuinkas kävikään. Aamulla kun piti ryhtyä kirjoittamaan, uusi idea kiilasi mieleen. Se on yllättävän ärsyttävää, koska pitäisi jaksaa täpöllä tehdä sitä hommaa minkä on jo aloittanut, mutta mieltä polttaa tämä uusi idea.

Tänään olisin periaatteessa voinut keskittyä kirjoittamaan kauan kesken ollutta romaaniani. Sen sijaan pääni täytyy ruusunpunaisista unelmista tähän uuteen kirjaideaani liittyen.

Share/Bookmark

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Vakuutus on, mutta oikeuteen en silti tahdo

Huomasin eilen, että hermoni ovat yllättävän hyvässä kunnossa, huonohermoiselta ei onnistuisi Venäjän viisumihakemuksen täyttäminen verkossa.

Termi "tsaristinen" välkähti mielessä useampaankin otteeseen, kun yritin saada tolkkua viisumihakemuksen labyrinttimäisestä rakenteesta. En ollut tajunnut täyttää hakemusta kotikoneelta, vaan seisoin matkatoimiston yleisöpäätteen ääressä hikoilemassa, mikä antoi oman lisämausteensa.Kun useiden tuskallisten vaiheiden kautta olin päässyt loppusuoralle, tuli ilmoitus "server error".

Sen jälkeen menin pankkiin tallettaakseni tililleni viimeinkin stipendin, jonka olin saanut Karistolta. Puoli Turkua oli myös päättänyt lähteä pankkiin, joten sain kokea loputtoman jonottamisen riemut. Tulin siinä huumassa lähettäneeksi ystävälle tarkoitetun tekstiviestin yliopiston koulutuskoordinaattorille, mikä olisi voinut olla noloa, mutta me kirjailijat teemme kaikkea tällaista ihan vain testataksemme todellisuuden luonnetta.

Huomasin myös, että hankittuani matkavakuutuksen netissä olin jättänyt ruksin kohtaan, jossa vakuutin itseni tulevan oikeudenkäynnin varalta 170 000 euroon asti. Nyt vähän huolestuttaa, että joudunko minä Pietarissa erityistarkkailuun. Pelkäävätkö ne, että ryhdyn rettelöimään kun olen varautunut niin muhkealla vakuutuksella.

Share/Bookmark

maanantai 31. lokakuuta 2011

Aivot änkyttävät aamutuimaan

Espoon seurakuntalehdestä soitti toimittaja, joka halusi tietää voiko kirkosta tosiaan tehdä viihderomaanin. Änkytin jotain vastaukseksi. Puhelun jälkeen vasta tuli mieleen, että kysytäänkö ihmiseltä, joka on kirjoittanut viihderomaanin vaikkapa politiikasta, että voiko tosiaan politiikasta kirjoittaa viihderomaanin.

Miksi en vastannut näin napakasti, kun toimittaja soitti.

Tajusin taas, että on selkeä syy siksi, miksi toiset kirjailijat ovat lausuntoautomaatteja, en minä.

Lisäys:

Tässä linkki Anna Amnellin kirjoitukseen, jossa hän kertoo miten jossain muualla maailmassa on ihan luonnollista, että papit seikkailevat kirjallisuudessa. Se mikä Suomessa on tavatonta on ihan normijuttua muualla.

Kiinnostava kysymys voisikin olla, miksi Suomessa suhde uskontoon on niin tukahtunut. Toistaiseksi vielä suurin osa kansasta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta silti nuo samat ihmiset yrittävät olla kuin tuollaista instituutiota ei olisi olemassakaan.


Share/Bookmark

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kaksi kirjailijaa messuilla

Terveisiä Anulle, jonka lohkaisun varastin tähän kuvaan.

Share/Bookmark

perjantai 28. lokakuuta 2011

Toiset naiset auttakaa Arjaa

Jos teillä on kokemusta elämästä ns. toisena naisena, niin nyt voi keventää mieltä ja kertoa kokemuksista Arjalle, joka tekee aiheesta tietokirjaa Kirjapajalle. Tilanteen ei tarvitse olla juuri nyt päällä, vaan Arjalle kelpaa sellainenkin toinen nainen, joka on ollut toisena naisena joskus vuosia sitten. Parasta silti olisi, jos joku haluaisi kertoa siitä millaista on toisena naisena oleminen juuri nyt.

Olen siis selviytynyt messuilta kotiin, ja olen jälleen tuttuun tapaani alakulon vallassa. Niin valtavan paljon kauniita ja kiinnostavia kirjoja, niin valtavan paljon kiinnostavia kauniita kirjailijoita. Miten minä ylipäätään olen joskus kuvitellut, että minulla voisi olla jokin rooli tuossa kauniiden ja rohkeiden maailmassa. Lisäksi tein elämästäni noloja juonipaljastuksia Anulle, jonka kanssa olin syömässä nepalilaista ruokaa. Luultavasti join pari kaljaa liikaa.

Päivitin pitkästä aikaa sarjakuvabloginikin, tervemenoa katsomaan.

Yksityiskohtaisempaa messuraporttia saatte odottaa, enkä lupaa että sellaista tuleekaan.



Share/Bookmark

torstai 27. lokakuuta 2011

Väliaikatietoa

Kirkollinen media oli paikalla kirjamessuilla ja teki haastattelustani uutisen. Minulla ei ole käsitystä siitä, mitä oikeastaan puhuin, joten hyvä, kun voi uutisesta tarkistaa. Haastattelijani Raisa Rauhamaa markkinoi kirjojani Kotimaan toimittajalle sellaisella volyymilla, että aloin jo miettiä onko hänelle maksettu siitä.

Se oli mukava, että paikalle oli tullut ihminen, joka oli kuunnellut Johdatus kirjoittamiseen videoluentoani Rovaniemellä, ellen nyt väärin muista paikkakuntaa. Olin kuulemma ollut ihan selkeä. Se oli huojentava tieto, koska olin tosiaan tässä välin muutaman kerran kiemurrellut miettiessäni, että miten ne luennot oikeastaan mahtoivat mennä.Oli jokseenkin outoa kuulokkeet korvilla istua kopissa, höpöttää mikrofoniin, katsella nettikameraa ja ajatella, että ehkä tätä joku jossain katselee.

Vielä tuosta blogilistauksesta, että taisi tulla kävijäennätys, sillä eilen täällä käytiin 1117 kertaa. Ihan varma en ole, että onko ennätys, mutta läheltä liippaa. Jäljen ääni tuntuu nyt heittävän tänne kaikkein eniten väkeä, joten kiitoksia sinnekin. Kirjoittelen tätä Hotelli Tornin huoneestani. Kohta lähden vähän kartsalle pyörimään, silleen hillitysti heitän muutaman kuperkeikan.


ps. Kirjamessuilla palkittiin Rakkaudesta kirjaan tunnuksella kirjabloggareita. Tunnustukset menivät seuraaville:

Hanna Matilainen: http://morrenmaailma.blogspot.com
Jessica Andersin: http://bokbabbel.com/
Hanna Pudas: http://kirjaintenvirrassa.blogspot.com/
Salla Brunou: http://sbrunou.blogspot.com/
Penjami Lehto: http://penjami.wordpress.com/

Sydämelliset onnittelut heille, ja kiitos Annelille, joka asiasta vinkkasi!

Share/Bookmark

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Nyt mua viedään messuilta messuille

Mainetta ja kunniaa vyöryy minua kohti vääjäämättömästi. Cision on listannut Top-blogeja ja Kirjailijan häiriöklinikka on kakkosena. Ei aavistustakaan millä perusteella lista on laadittu. Penjamilla on asiasta arveluja.

Hiukan kaivelee, että taas olen kakkosena. En ole ikinä ollut ykkönen missään. Alkaa vähän ottaa pattiin elämän tässä vaiheessa. Kaikissa kirjoituskilpailuissakin olen aina jäänyt toiseksi.
Tämmöinen on Cisionin lista:
1. Antiaikalainen
2. Kirjailijan häiriöklinikka
3. Sallan lukupäiväkirja
4. Jäljen ääni
5. Grafomania
6. Sokeripala
7. Bokbabbel
8. K-blogi – koko lailla kirjallisesti
9. Leena Lumi
10. Kirjoittajatreffit


Ja sitten se toinen ällistyttävä asia. Helsingin sanomien kirjallisuusliitteessä oli jonkinlainen arvostelu Ristiaallokkoa romaanista. Malmin seurakunnan kappalainen oli pistetty lukemaan kirjani ja kertomaan siitä mielipiteensä. Olen ihan huimaavassa nosteessa kuulkaa. Huomenna minä ihmeellinen ihminen olen nähtävänä ja kuultavana Eino Leino lavalla klo 11 ja perjantaina Louhi-lavalla klo 15.30. Tulkaa tulkaa, tämä tilaisuus ei ehkä toistu.

Share/Bookmark

tiistai 25. lokakuuta 2011

Olen 20 000 euron arvoinen kuolleena

Olen lähdössä marraskuussa Pietariin kirjallisuusfestareille, koska olen mukana antologiassa joka ilmestyy Venäjällä. Piti hommata matkavakuutus ja tein sen netissä. En tiedä miksi nyt jotenkin havahdutti, kun piti miettiä millä tavalla vakuutan itseni. Pelkät hoitokulut, vai haluanko myös korvauksen, jos jotain sattuu. Entä jos kuolen, haluanko että omaiset saavat pienen lottovoiton kuolemani ansiosta. Päätin vakuuttaa elämäni 20 000 eurolla.  Toivon, että säilyn hengissä, mutta jos kuolen, mieheni voi ostaa uuden auton, jonkin pienen ja vaatimattoman. Sellaisen kuin minäkin olin.

Share/Bookmark

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Emma olisi nyt sitten jo 24



Kymmenen vuotta sitten Emma ja naapurin Romeo julkaistiin. Sen jälkeen kirjoitin tiiviissä tahdissa sarjaan kuusi kirjaa, joissa Emma varttui neljätoistavuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi. Elin hänen kanssaan kansalaisopiston näytelmäkerhossa, vapautin koe-eläimiä, otin tuntumaa maahanmuuttajiin, homoseksuaalisuuteen, internetiin ja kuolemaan.

Emmoja kirjoittaessa olin yli neljänkymmenen, mutta jostain syystä koin ja kuvittelin, että voin eläytyä nykytytön elämään ja kirjoittaa siitä romaanisarjan. Koen jollakin tavalla onnistuneenikin siinä, koska sain paljon sähköpostia, jossa tytöt kiittelivät kirjojani. Oli kivaa, että Emma oli ihan tavallinen tyttö, ei mikään koulun kuningatar, mutta silti hänelle aina sattui ja tapahtui. Siitäkin tuli kehuja, että kirjat olivat helppoja lukea. Sain palautetta tytöiltä, jotka eivät olleet koskaan lukeneet yhtään kirjaa loppuun, ennen Emma-kirjoja. 

Nyt en enää voisi kuvitellakaan kirjoittavani realistis-romanttista tyttökirjaa. Ei taittuisi minulta enää.

Ei kai viisikymppisen kuulukaan kirjoittaa sellaisia, jos ei koskaan tapaa tuon ikäisiä, eikä yhtään seuraa nykykulttuuria. Mutta outoa, että kymmenen vuotta sitten minusta oli ihan normaalia kirjoittaa tuollaisia kirjoja. Mitä ihmettä tällä välin on tapahtunut? Näin se ihminen muuttuu, elämä vie mennessään.

Share/Bookmark

lauantai 22. lokakuuta 2011

Lehtien palstoilla

Turun sanomissa oli tänään Mari Viertolan arvio Ristiaallokosta. 
Napsin tähän muutaman katkelman:

Tiedän, että Kirsti Ellilän kirkkotrilogian päätösosaa, Ristiaallokkoa, on odotettu hartaasti, kuten aiheeseen sopii. Moni haluaa viihdekirjalta muutakin kuin loputtomia parisuhdepohdintoja.

Oikeastaan Ristiaallokkoa tarjoaa aika veikeän käänteen kirkon konservatiivisiipeä kipakasti arvostelevalle sarjalle. Se haastaa katsomaan asioita vihatun Auliksen kannalta, ja ihme tapahtuu: pöyhkeästä papista tulee ihminen...

Ristiaallokkoa paljastaa myös hauskasti, miten sanoilla voi sumuttaa ja miten aina voi yrittää puhua asiat puhtaammiksi. 

Vaikka aika paljon jää tarinan tasolla auki, on kuitenkin selvää, että jotakin Aulis matkan varrella oppii ihmisistä, itsestään ja Jumalan kuvana olemisesta.

Onnimannissa oli kuulemma arvostelu Eksyneistä, mutta koska minulle ei tule Onnimannia, en ole onnistunut saamaan arviota käsiini Hanna kuitenkin lohdutti, että se on ihan kiva arvostelu.

Turkulaisille tiedoksi, että Hansatorin Suomalaisessa kirjakaupassa oli Pappia kyydissä kirjaa tarjouksessa. Kovakantista saa pokkarin hinnalla, melkein.

Toipuminen viisaudenhampaan poistumisesta on sujunut hyvin, tähän mennessä. Heräsin kuudelta aamulla kirjoittamaan artikkelia Puutarhakirjaan. Siinäkin saa harrastaa tuota sanoilla sumuttamista, sillä aika onnetontahan se minun puutarhapuuhasteluni viime kesänäkin oli.

Share/Bookmark

perjantai 21. lokakuuta 2011

Viisaudenhammas poistettiin ja heti on mielessä napsu ja kopsu

Menetin äsken viisaudenhampaan. Toivottavasti mukana ei lähtenyt jotain, mitä voisin vielä elämässäni tarvita. Viisastuuko ihminen vanhetessaan? Ei aina siltä tunnu.

Virheistään voisi koettaa oppia, vaan mistä tunnistaa virheensä. Minusta se ei ole niinkään helppoa. Olen vasta muutaman vuoden ajan uskaltanut ihan oikeasti kuunnella itseäni ja elää sen mukaan. Mutta vieläkin pelästyn ja nolostun, kun joku sanoo, että eihän noin voi tehdä, olet ihan tyhmä. Mutta sitten ajattelen, että ok, olen mieluummin tyhmä ja onnellinen, kuin viisas ja onneton.

Jos ihminen on kovin onneton, niin voiko hän edes olla silloin kovin viisas, itse asiassa.

Ja jos tyhmä on onnellinen, niin onko hän silloin kovin tyhmä?

No ei tästä kukaan mitään varmaan ymmärrä. Puudutusaine on puuduttanut aivoni. Olisi kiva nukkua päiväunet. Saako hampaanpoiston jälkeen ottaa jonkun pienen kopsun? Sekin voisi nyt sopia tähän väliin.

Share/Bookmark

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Mä sulle eväät näytän

Mainoskatkossa oli luettu Eksyneitä, kiitos mediahuomiosta!
Preivissä oli luettu Ristiaallokkoa jo jonkin aikaa sitten, samoin Villasukan kirjahyllyssä, kiitos siitäkin. Luullakseni en ollut linkittänyt niitä tänne vielä. Varmasti on jäänyt muitakin linkittämättä, koska blogeissa nuohoaminen on ollut vähissä tänä syksynä.

Sain tänään suloista palautetta, kun kuulin kuusivuotiaasta pojasta joka on hullaantunut Reetta ja linnan vangit kirjaan. Hän oli päässyt tutustumaankin Turun linnan jänniin salaisiin paikkoihin joita ei kaikille näytetä. Tiedän pari muutakin lasta, jotka ovat innostuneet siitä ajatuksesta, että Turun linnassa on paskakuilu. Tiedän myös joidenkin ihmisten lähestyneen Turun linnan ylläpitoa siinä toivossa, että olisi mahdollista päästä Reetta-kierrokselle tutustumaan salakäytäviin, mutta toistaiseksi kaikki yritykset ovat karahtaneet kiville.

Porin seurakuntalehdestä kävi tänään toimittaja tekemässä juttua. Minä luulin, että ne siellä olisivat heränneet tajuamaan miten hyvän kirkkotrilogian olen kirjoittanut ja siksi halusivat jutun. Mutta ne halusivatkin porilaissyntyisen kirjailijan kertomaan mitä eväitä Pori on antanut elämään.


Share/Bookmark

maanantai 17. lokakuuta 2011

Pääni on Laura Lepistön jalka

Kertomus jatkuu blogissa oli paitsi luettu Pappia kyydissä kirjaani (kiitos mediahuomiosta!) myös pohdittu minua suhteessa blogiini ja kirjoihini: Luettuani kirjan olen kyllä melkoisen hämmästynyt, ettei Ellilä enempää kehuskele itseään. Jos ihminen kirjoittaa näin viihdyttävästi ja kiinnostavasti, niin miten on mahdollista, että kirjailija yhä epäilee itseään?

Yritän selittää niille joita asia askarruttaa.

Luin uutisen luistelija Laura Lepistöstä. Hänellä on jalassa ärtynyt hermokudos. Välillä jalka paranee, mutta hermokudos ei kestä luistimen puristusta. Pienikin puristus aiheuttaa pahan kiputilan.

Minulle on pääkoppaan muodostunut samanlainen hermokudos kuin Laura Lepistöllä jalkaan. Se muodostui kansakoulussa ja paheni oppikoulussa. Minulla oli paha lukihäiriö, ja sen lisäksi olen temperamentiltani ns. herkästi häiriintyvä. Koulussa se näkyi hajamielisyytenä, unohteluna, harhautumisena milloin mihinkin. Olin myös lihava, jonka vuoksi opettaja piti minua muutenkin idioottina. Kouluvuodet olivat ilman liioittelua suurta kärsimystä. Ei sille mitään voi, että sellainen jättää jälkensä ihmiseen. Enimmän osan aikaa pärjään ihan hyvin, mutta heti kun elämään tulee vähän vääränlaista puristusta, niin heti pärähtää täysi oireyhtymä pintaan.


Share/Bookmark

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Helsingin kirjamessut, täältä tullaan, vaikkei yhtään huvita!

Helsingin kirjamessut lähestyvät vääjäämättä. Työnnän pääni maahan kuin strutsi. Toivon, että kirjamessut menevät pois, kun en ajattele niitä, mutta nyt ne ovat jälleen tämän huonosti nukutun yön jälkeen lähempänä. Nousen siis mestaus-, ei kun siis messulavalle kahdesti.


Torstaina 27.10 klo 11.00 Eino Leino-lavalla puheenaiheena on Ristiaallokkoa

Perjantaina 28.10 klo 15,30 Louhi-lavalla puhun Eksyneistä 
Silloin kanssani lavalla on Maria Autio, joka saattaa tietää jotain ajatusten lukemisesta, ainakin hänen kirjansa on nimeltään Ajatustenlukija.

Minulla on ollut tähän mennessä kaksi jaksoa, joiden aikana olen kyseenalaistanut oman kirjoittamiseni. Olen kerran päättänyt ja toisen kerran melkein päättänyt, että lopetan kirjoittamisen. Nyt olen miettinyt, olenko taas ajautumassa vaiheeseen, jossa joudun miettimään kirjoittamiseni tulevaisuutta. Nyt minulla ei kylläkään ole sellainen olo, että olisin jotenkin palanut pohjaan enkä enää pystyisi kirjoittamaan.Mutta tunnen ajautuvani yhä syvempään konfliktiin ns. ajan hengen kanssa, ja mietin osaanko kirjoittaa omasta todellisuudestani tavalla, joka riittävässä määrin tavoittaisi ihmiset.

Riittävässä määrin tarkoittaa, että vaikka lehdet eivät kirjoita, eivätkä myyntiluvut kiipeile tähtiin, kirjat liikkuvat kuitenkin kirjastoissa, joihin niitä on myös hankittu.

Jonkinlainen nahanluonti siis menossa. Aika näyttää mitä siitä seuraa. On ollut mukava, kun noita graafisia hommia on ollut tarjolla paljon. Olen niissä amatööri, mutta jatkuvasti opin myös uutta. On hauskaa, kun voi löytää itsestään sellaisia puolia, jotka ovat olleet itsellekin täysin piilossa.

Share/Bookmark

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Suurin osa kulttuurista on täyttä kultaa

Eikö saa sanoa, että suurin osa "kulttuurista" on täyttä roskaa? Kyselee anonyymi tuon edellisen postauksen kommenteissa. Saa toki sanoa, ja moni sanookin, mutta mitä se tarkoittaa?

Saa myös sanoa, että elämä on mieletöntä. Etenkin 70-luvulla se taisi olla suosittukin lausunto kirjailijoilta ja runoilijoilta. Syvällisen ihmisen tuli ajatella niin, kokea niin. Elämä on mieletöntä. Ehkä se on jopa totta, mutta mitä se tarkoittaa?

Mitä merkitystä on tällaisilla syvällisillä lausahduksilla, jotka voivat merkitä mitä tahansa, tai eivät yhtään mitään?

Share/Bookmark

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Luin Parnassoa, uskokaa tai älkää

Tommi Melender kirjoittaa Parnasson kolumnissaan, että hän ei osaa rentoutua kirjallisuuden parissa.  Jos on kysymys ajanvietteestä, hän valitsee mieluummin Mestarien liigan ottelun kuin viihdyttävän romaanin.  Helsingin sanomien kriitikon ylistyksistä huolimatta bestseller oli jäänyt kesken ja saanut hänet pohtimaan tällaista. Hän toteaa, ettei kirjojen parissa välitä niinkään viihtyä, vaan saada niistä jotain hyötyä.

Hämmästyttävä ajatuskulku. Jos minä viihdyn jonkin kirjan parissa, ajattelen oikopäätä, että kirjasta oli minulle hyötyä. Koska viihtyminenhän on hyödyllistä.

Toisaalta ajattelen niinkin, että on tärkeä osata välillä tehdä asioita, joista ei ole selkeää hyötyä. Kaipa hyödytön tekeminen voisi olla kirjan lukemistakin, ei pelkästään penkkiurheilua.

En suin surminkaan haluaisi ainutkertaista elämääni viettää Mestarien liigan parissa, joten olen ilmeisesti tuomittu etsimään viihdykkeeni kirjoista, varsinkin kun televisiosta tulee uusintojen uusintoja, ja satakuntalainen jäykkis ei taivu maksukanaville.

Sinänsä minusta ihan tervettä jättää kesken kirja, josta kriitikko väittää että sen pitäisi tehdä vaikutus joka hemppaan. Sellaista kirjaa ei ole, eikä tule, joka kaikkiin uppoaisi. Olisi tietysti mukava, jos myös kriitikot oivaltaisivat tämän perusjutun, joka liittyy ihmisen yksilöllisyyteen ynnä muihin sellaisiin hienoihin juttuihin.



Share/Bookmark

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hei, lopetetaan kirjallisuuskinastelu ja pistetään välillä asioita tärkeysjärjestykseen

Koska en ollut ajatellut, että saisin palkan Turun kirjamessujen Vedetään hatusta esiintymisestä, minun oli psykologisesti helppo päättää, että pistän palkkarahat Itä-Afrikkaan, jossa kärsitään pahimmasta kuivuudesta kuuteenkymmeneen vuoteen. Sain rahoilla kuukauden ruokapaketin kahdeksalle ihmiselle. Haastankin nyt teidät rakkaat lukijani, ja mahdollisesti vihollisenikin, että jos vain löytyy ylimääräistä rahaa, auttakaa ihmisiä Itä-Afrikassa. Pieni raha voi pelastaa ihmishenkiä. Minä pistin rahani menemään Kirkon ulkomaanavun kautta, mutta te saatte tietenkin käyttää sitä organisaatiota, joka on saavuttanut teidän luottamuksenne. Kiitos!

Share/Bookmark

torstai 6. lokakuuta 2011

Kukkuu

Ihan sivuhuomiona ennen päivän töitä. Minkä vuoksi Turun sanomien artikkelia ja lanukirjailijan markkinointistrategiaa pohdiskeleva bloggaukseni ladattiin yli 800 kertaa? Ja miksi se sai nettihäirikön kömpimään jonkin liejukiven alta? 800 latausta päivän aikana ei ole mikään ennätys, mutta on se aika paljon jos postaus liittyy lanukirjoihin.

Tämän päivän esityslistalla on vihdoin ja viimein kirjoittamista. Ihanaa!!!! Tätä mä olen aina halunnut, mutta elokuussa rysähti projektit niskaan, ja ne vaan oli pakko hoitaa ensin. Mutta nyt ne on hoidettu. Ja minulla on pää täynnä ihania ideoita. En oikein malttanut nukkuakaan. Yölläkin piti herätä laittamaan asioita muistiin. Mutta nyt ensin aamukaffeelle.

Share/Bookmark

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Taas tehtiin kirjallisuushistoriaa, ja sitä tapahtuu pari kertaa vuodessa tätä nykyä

Lauantain Turun sanomissa oli juttu esikoiskirjalija Netta Walldenista. Hän pisti vielä paremmaksi kuin blogistien tuntema Henna Helmi alkuvuoden esikoisellaan.

Nettapa oli jutun mukaan pohdiskellut esikoiskirjaansa joku ilta viitisen minuuttia ja sitten viikonloppuna kirjoittanut sen. Maanantaina hän oli jo ollut kärsimätön, kun ei heti tullut kustantamoilta vastausta. Mutta pienemmiltä kustantamoilta oli sitten alkanut tipahdella vastauksia maanantainkin aikana. Isommille kustantamoille hän oli antanut kolme päivää armonaikaa, ja sinä aikana sitten kaikki muutkin kustantamot olivat jo halunneet hänen kirjansa. Hän oli sitten valinnut näistä Wsoy:n. Nyt kirjasta oli otettu jo toinen painos.

Kulttuurisivulla oli siis iso juttu, mutta ei sanaakaan kirjasta. Joten ei voi tietää onko kirja hyvä vai huono vai mikä se on, eikä ole väliäkään, koska jutun tekoon riittää, kun kirjan syntyyn liittyy tällaisia järisyttävän pöyristyttäviä yksityiskohtia.

Kivahan on meikäläisenkin taas tuollaisen jutun jälkeen luennoilla ja muilla kirjoittajakursseilla painottaa itseäänkunnioittavan käsityöläisyyden perinnettä, toisin sanoen, että kirjaa mietitään ja pohditaan ja kirjoitetaan huolellisesti useampaankin kertaan. Kuka minua uskoo, kun isoimmat jutut revitään siitä jos joku tekee kirjansa päivässä.

Todellisuudessahan me emme varsinaisesti tiedä mitään siitä, miten Wallden on kirjansa kirjoittanut. Hän on opiskellut markkinointia ja ehkä keksinyt tällaisen kivan kikan, jolla saa huomiota nykymaailmassa, jossa hyvin tehdyllä kirjalla ja tarinalla ei välttämättä sitä huomiota saa ilman jippoja ainakaan.

Nyt vain jäämme kiinnostuksella seuraamaan mitä seuraavaksi. Kuka tekee vielä järisyttävämmän ennätyksen, ja mikä kiinnostavinta, mitä tästä uudesta kirjailijaihmeestä loppujen lopuksi kuoriutuu.

Aina valpas Kaisa Kyläkoski ehti jo kommentoida, että esim. Anne Tammelin on lukenut kirjan ja tykännyt!

Myös Lastenkirjahylly on arvioinut kirjan.

Share/Bookmark

maanantai 3. lokakuuta 2011

Dejavuu iski lavalla

Kirsti Kuronen pyysi minua mukaan Vedä hatusta ohjelmaan Turun kirjamessuille. Ideana siinä on  yleisön edessä ex tempore kertoa tarinoita hatusta vedettyjen sanojen perusteella. Hatusta vedetään ensin tyylilaji, sitten henkilö, sitten sana joka muuten vain pitää olla tarinassa.

Harkittuani asiaa jonkin aikaa kieltäydyin. Rohkeus ei riittänyt.

Puhuimme asiasta, kun olimme samalla Vilnan-matkalla, ja siellä lupasin, että jos joku hatusta vetäjistä sairastuu, voin tulla sijaiseksi. Kirjailijat ovat tervettä ja luotettavaa sakkia, joten tiesin ettei sellaista kauhistuttavaa tilannetta tulisi.

Vielä perjantaina puhuin Kirstin kanssa kirjamessuilla ja hän kertoi sen rauhoittavan viestin, että kaikki ovat tulossa todellakin, eli minulla ei ollut hätää.

Lauantaina kävin kiinalaisten kaupasta ostamassa jättimäisiä katkarapuja edulliseen hintaan ja kaupasta ulos tultuani soi puhelin. Kuinka ollakaan, eräs kirjailija oli sairastunut. Minä jouduin tilanteeseen, jossa annettu lupaus on lunastettava, tai sitten myönnettävä, että olen toivoton lusmuilija.

Sunnuntaina nousin lavalle kollegoideni Kirsti Kurosen, Tuula Sandtrömin ja Katariina Romppaisen kanssa. Olin niin järkyttynyt tilanteesta, etten olisi kysyttäessä muistanut edes nimeäni. Ensimmäiseksi minun piti kertoa absurdi tarina vauvasta, ja tarinaan piti liittyä kurpitsa. Suureksi yllätyksekseni keksin jotain.

Mutta mikä kummallisinta, kun olin siellä lavalla, muistin yhtäkkiä, että minähän olen tehnyt tällaista joskus aikaisemminkin. Koulussa äidinkielen tunneilla. Meillä oli yläasteella ex tempore esityksiä ja ne olivat minusta hauskinta maailmassa. Mutta olin unohtanut aivan kokonaan, että minussa on tällainenkin puoli. Mihin se oli kadonnut ja miksi? Ei aavistusta. Mutta todella jännittävää, että vielä tässä iässäkin voi saada kontaktin tuntemattomiin positiivisiin puoliin itsessään. (Eikä aina pelkästään niihin negatiivisiin siis.)


Share/Bookmark

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kotona taas

Messukoettelemus on ohi tältä päivältä, mutta sunnuntaina on edessä vielä aamurakkauden jakaminen Katariina Romppaisen kanssa Agricola-lavalla klo 10.30, eli Mustikkasoppaa ja Ristiaallokkoa. Tulkaa tulkaa tulkaa.

Hassua, että Mataleena kommentoi villapaitaani omassa blogijutussaan. Päivä oli kuitenkin tänään niin lämmin, että oli pakko kuoriutua villapaidasta jo heti alkuvaiheessa.

Esiintymisen jälkeen tapasin pari tyttöä, jotka olivat olleet kirjoituskursseillani joitakin vuosia sitten. Oli mukava kun heillä oli niin myönteisiä muistoja.

Minulta pyydettiin myös nimikirjoituksia kirjoihin, jotka olen julkaissut toistakymmentä vuotta sitten.

Se minua nolottaa, että kun joku kysyi mitä kuuluu, minä aloin  heti valittaa. Tajusin valittaessani, että tämä ei nyt mene ihan käsikirjan mukaan, mutta en pystynyt hillitsemään itseäni. Kuukauden aikana kertyneet paineet purkautuivat vastustamattomalla voimalla.

Positiivinen asia messuissa oli, että löysin Markku Enwallin kirjan Miten kirjoitan aforismeja. Luin sitä jo pitkän pätkän ja siinä lausutut ajatukset pätevät mihin tahansa kirjoittamiseen, joten ehkä esittelen kirjaa jo ensi maanantain luennollani.

Messujen jälkeen olen alakuloisissa tunnelmissa. Vertaan taas itseäni kaikkiin loistaviin menestyjiin ja tunnen itseni surkimukseksi. Onko minulla oikeus kirjoittaa, vaikka olen niin huono. Äsken sain Facebookin kautta kannustavan viestin, mutta mikään ei nyt piristä. Toivottavasti huomennakin on kiva ilma, pyöräilyä voisi kokeilla.

Share/Bookmark

Messuille massu tyhjänä, pää tyhjänä

Hetkinen, siis milloin olen mahtanut viimeksi puhdistaa silmälasini? Nämä ovat järkyttävässä kunnossa. No vaihdoin puhtaat kalsarit ja sukat ja pesin hampaani. Ja nyt siis puhdistan silmälasinikin. Kaivoin jostain lumppuvuoren uumenista hassun villapaidan, koska tänäänhän minä esitän lanukirjailijaa parissakin eri paikassa. Toiset ovat innoissaan, kun vuoden huippukohta lähestyy. Minä olen siis Holopaisen Anun ja Hanna van der Steenin kanssa Fiore-lavalla klo 11.30. Klo 13.30 olen A-hallin Jurtassa julkistamassa Olipa kerran Dinosaurus, Det var en gång en Dinosaurie kirjaa. On ollut niin yök olo koko aamun, etten ole pystynyt syömään mitään. Saiskohan sitä alas yhden voileivän, vai polkisiko messukeskukseen suolet kurnien. Päivä taitaa olla lämmin, vai?

Share/Bookmark

torstai 29. syyskuuta 2011

Huh, nyt alkaa helpottaa

Aika jännä juttu. Taija Tuominen luokitteli esikoiskirjailijoita koskevassa tutkimuksessaan kirjailijat kolmeen kategoriaan, kutsumuskirjailijoihin, alalle ajautuneisiin ja kakkosammattilaisiin.
Kun sain tehtäväksi hommata ja koordinoida kirjailijavieraat Turun kesäyliopiston Luovaan kirjoittamiseen, en ajatellut tätä jakoa, mutta niin siinä vain kävi, että hankkimani kolme kirjailijavierasta solahtivat jokainen omaan lokeroonsa.

Hannu Hirvosella oli ollut elämässä selkeä hetki, jolloin hän oli tajunnut, että hänestä tulee kirjailija. Heli Laaksonen taas oli huomaamattaan ajautunut runoilijaksi ja poti pitkään jonkinlaista outoa (mutta tietenkin minulle tuttua, koska minulla on ollut saman tyyppinen vaiva) vaikeutta kutsua itseään runoilijaksi. Hän joutui keksimään kaikenlaisia eufemismeja, koska olisi tuntunut liian pöyhkeältä kutsua itseään runoilijaksi. Eeva Nikoskelainen puolestaan on tyypillinen kakkosammattilainen. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja ryhtynyt kirjailijaksi vasta kypsässä iässä.

Eilistä päivää jännitin etukäteen, mutta nyt se on siis jo eilinen päivä ja käsittääkseni kaikki meni aikalailla putkeen. Tänään on ensimmäinen päivä kuukauteen jolloin minun ei tarvitse miettiä kuinka selviän kaikesta mistä pitäisi selvitä. Laiskana en voi tänäänkään olla, mutta edessä on mieluisa työ, Majavakirjan editointia.

Facebookin kautta olen saanut ylistävää palautetta Eksyneet näkevät unia kirjastani. On erityisen ihanaa, kun palaute tulee kirjan kielestä ja tunnelmasta, joita olen hionut huolella ja pitkään. Ja kun palaute tulee ihmiseltä joka itse on loistava runoilija.

Sain Paulalta blogilleni tunnustuksen. Kiitos!


Share/Bookmark

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kysykää runoilija Heli Laaksoselta

Tapaan tänään Heli Laaksosen ja haastattelen häntä Luovan kirjoittamisen perusopintojen Johdatus kirjoittamiseen kurssia varten. Olisiko teillä tarjolla hyviä, inspiroivia kysymyksiä esitettäväksi hänelle? Pyyntö tulee viime tingassa, sillä haastattelu on jo puolilta päivin, mutta te jotka satutte paikalle juuri nyt, saatte tämän loistavan mahdollisuuden. Mitä olette aina halunneet tietää runoilija Heli Laaksosen työtavoista ja hänen urastaan kirjailijana.

On merkillistä, että jännitin tätä päivää paljon enemmän eilen kuin nyt tänään. En jännitä Heli Laaksosta niinkään, vaan luentoa joka minun almanakkani mukaan on tänään viideltä. Minulla oli koko eilisen päivän oksettava ja epätoivoinen olo, mutta nyt olen aivan tyyni ja levollinen. Näin siitä huolimatta, että muistitikku lakkasi toimimasta. Mikä sen mahtoi aiheuttaa? Yhtäkkiä koneeni vain ilmoitti, ettei pysty lukemaan tikkua. Itse asiassa ei kumpikaan koneeni.

Nyt toivon ainoastaan, että korvien välinen muistitikku olisi luotettava

Share/Bookmark

maanantai 26. syyskuuta 2011

Laiska töitään lukee ja kirjoittaa

On ollut opettavaista olla mukana kulttuuripääkaupunkihankkeessa, mutta voi hyvänen aika, kyllä toivon hartaasti, että se jo loppuisi. Kun tapojeni vastaisesti perjantaina soittelin ihmisille ja yritin sillä tavalla lypsää tietoja esitettä varten, niitä kun näköjään on aivan mahdoton lähettää minulle sähköpostissa, päädyinkin kuuntelemaan tunteikkaita avautumisia. Omalla tavallaan se oli helpottavaa, koska tajusin, ettei tosiaankaan johdu minun kyvyttömyydestäni, kun tiedot eivät tule minulle ajoissa. Ei siihen asiaan olisi mikään auttanut. Jos ihmisillä on pakka sekaisin, se on sekaisin. Olen minä nyt kuitenkin saanut tehtyä hankkeelle yhden kirjan, kaksi esitettä ja kolme postikorttia syyskuun aikana.

Ensi kevään nuortenkirjan nimipalaveri pidetään tällä viikolla. Minun olisi siis ihan pakko tänään edes yrittää keksiä sille parempi nimi. Vai mitä mieltä te olette Majavakeväästä, kiinnostaisiko sen niminen kirja lapsia?

Tänään pitäisi myös koota ajatukset tämän päivän luentoa varten. Keskiviikkona alkaa toinen luentosarja, sitäkin kokonaisuutta pitäisi miettiä.

Puutarhakirjaan tuleva artikkeli pitäisi kirjoittaa. Oriveden opiston Sana haltuun kurssin antologia taittaa, Vilnan matkakirja kirjoittaa. Haluaisin myös jatkaa sarjakuvaproggistani, joka on syyskuun ajan ollut totaalilamassa.

Minulla on myös oma varsinainen luova työni, sitäkin pitäisi ehtiä joskus tehdä. Tietyllä tavalla tämä työsuma tekee näkyväksi sen tosiasian, että niin ihana kuin minusta onkin puuhata taittohommien kanssa, niin eniten maailmassa haluan kuitenkin kirjoittaa.

Share/Bookmark

perjantai 23. syyskuuta 2011

On maan tapa, että kansa on tyhmää, mutta se on uutta jos kansa ryhtyy pitämään eliittiä tyhmänä

Jokin aika sitten Hesarissa oli kolumni huonosti käyttäytyvästä eliitistä. Sarasvuon ja Nalle Wahlroosin kaltaiset ihmiset saavat raikuvia aplodeja ja näyttäviä otsikoita haukkuessaan suomalaisia laiskoiksi, veltoiksi.

Minua hämmästytti, että kirjoittaja puhui asiasta kuin uutena ilmiönä, kun minä taas olen jo lapsesta asti tottunut siihen että kansaa aina haukutaan. Se on laiskaa, tyhmää, lukee vääriä kirjoja, pukeutuu tyylittömästi, ei osaa käyttäytyä, on ujo ja vähäpuheinen, ei anna oikeaoppisia poskisuudelmia. Sen lisäksi se katsoo ja tykkää vääristä telkkariohjelmista ja elokuvista, se tuli selväksi itselleni viimeistään Jukka Kajavan myötä.

Kirjailijoiden kehno toimeentulo on jälleen ollut tapetilla. Sitä on oikein valtakunnan uutisissa esitelty. Internetin uutissivustojen kommenttiraidat ovat täyttyneet Jos et elä kirjoillasi, hanki itsellesi kunnon ammatti tyyppisillä sutkauksilla.

Minä näen tuollaiset kommentit vastauksena kulttuurieliitin kansanhalveksunnalle joka minun mielestäni on ollut maan tapa.


Share/Bookmark

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kaksi erilaista luovuuskäsitystä ja ahi ahi

Ajattelin ensi maanantaina puhua luennolla kahdesta erilaisesta luovuuskäsityksestä. Ne käyvät minusta aika hyvin ilmi Claes Anderssonin luovasta mielestä ja Julia Cameronin Tie luovuudesta.

Tajusin äsken sellaisenkin asian, että vaikka luennoilla esittäisinkin asiat tavanomaiseen tapaan ranskalaisin viivoin jäsenneltyinä, minulla täytyy itsellä olla mukana kuvat. Pystyn luennoimaan kuvista ilman ongelmia, ainakin viime maanantaina kykenin, mutta jos minulla on pelkkiä sanoja, siitä ei tule mitään. Sitten pitäisi kirjoittaa luento alusta loppuun ja lukea paperista, mutta sitä ei kuuntelisi Vanha Erkkikään, vai miten on Erkki?

Minulla on ajoittain sellainen vähän hyperventiloiva olo, koska stressinsietokykyni on huono. Tänäänkin heräsin aamuyöstä neljältä miettimään fontteja. Nyt sataa kuin saavista ja pitäisi kohta lähteä tuonne ulos ja esiintyä pian kirjailijana ostohaluisille kirjakauppiaille ja kirjastovirkailijoille. Graafiset työt jäävät vaiheeseen. Hiukan ahdistaa oikeasti, vali vali taas. Mutta hyvähän se on, kun ihmisellä on työtä.

Share/Bookmark

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kirjallisuuden tuotantoprosessi

Tämän päivän luennosta suuri osa menee ehkä järjestäytymiseen ja ryhmätunneista sopimiseen, mutta hiukan ajattelin ehtiä puhua varsinaisesta asiastakin. Kurssin kuvauksessa sanotaan, että mm. kirjallisuuden tuotantoprosessista pitäisi puhua, ja minun käsittääkseni se useinkin alkaa kuvan osoittamalla tavalla.

Share/Bookmark

lauantai 17. syyskuuta 2011

Maanantaina alkaa Johdatus luovaan kirjoittamiseen

Tauon jälkeen sain viimein päivitettyä taas sarjakuvabloginikin. Jatkoa seuraa, vaikka päivitystahti tulee olemaankin hitaampi kuin kesällä. Ymmärrän, ettei tämä ketään muuta harmita kuin minua itseäni.

En silti ole vähentänyt piirtämistä. Uhkailin taannoin, että teen Luovan kirjoittamisen luentorungot sarjakuvina. Ajattelin silloin, ettei se oikeasti tule onnistumaan. Olen sitten yrittänyt koota ajatuksiani ihan tavanomaiseen tyyliin ranskalaisin viivoin esimerkiksi, mutta ei siitä ole tullut mitään. Sitten eräänä unettomana yönä aloin ensin piirtää pampulakarttoja, ja sitten alkoi tulla kuviakin. Ja nyt nyt näyttää siltä, etten minä ihan oikeasti pysty tekemään muunlaista luentorunkoa kuin kuvina.


Share/Bookmark

perjantai 16. syyskuuta 2011

Niin vain meni se eilinenkin päivä

Hämeenlinnaan saavuttuani menin aseman lippuluukulta kysymään aikatauluja. Nopein reitti nimittäin takaisin Turkuun, siis kotiin kulkee Toijalan kautta, mutta millä tahansa Toijalaan menevällä junalla ei ehkä pääse kätevästi Turkuun. Joku tottunut matkailija olisi tietenkin osannut selvittää tämän aikataulustakin, mutta en minä.

No, astun siis lippuluukulle ja kysyn ystävälliseltä virkailijalta: Mihin aikaan iltapäivällä lähtee juna Turkuun?

Nainen selittää vaihtoehtoja. Minä katselen häntä. Pyöreät silmät, tumma tukka, onkohan ollut pampulat yöllä hiuksissa. Kun nainen sulkee suunsa, sanon oikeaoppisesti: Kiitos oikein paljon. Ja väistyn luukulta.

Samassa hetkessä tajuan, että en kuunnellut lainkaan mitä hän sanoi. Siis en ollenkaan.

Mietin voisinko palata takaisin, kysyä: Niin, voisitko toistaa?

Minusta tuntui, että se olisi antanut minusta liian neuroottisen kuvan, joten astuin kollegani Anu Holopaisen kanssa bussiin, jossa kohtasin kolmannen kollegani Päivi Lukkarilan. Me ajoimme sulassa sovussa Karistolle, missä kaikki saimme stipendin, ja minä lisäksi vielä yskäkohtauksen.

Share/Bookmark

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Nykyajan orgastinen pakko

Tein aikoinaan graduni sota-ajan Kotiliesistä. Siellä esiintyi nainen, jonka työparini kanssa ristimme Mega-naiseksi. Mega-nainen synnytti 16 lasta joista 11 jäi henkiin. Piti huolen vanhemmistaan, rintamalla vakavasti haavoittuneen ja sotaneuroosia potevan miehensä vanhemmista, sekä tietenkin synkästä, työkyvyttömästä miehestään. Viljeli pientilan, piti pirtin siistinä, lehmät puhtaina, hevosen, kissat ja koirat iloisina ja oli lisäksi ihan näppärän näköinen, sekä jaksoi vaatimattomista aineksista pyöräyttää ohikulkijoille ja muille tarvitsijoille maistuvat leipomukset. Iltaisin ennen uneen vaipumista muisti iloiten kiittää Jumalaa elämän runsaista lahjoista.

Sota-ajan Kotiliedet olivat järkyttävää luettavaa monestakin syystä, myös sen vuoksi mitä ei kirjoitettu ihan suoraan, vaan minkä sai rivien välistä ymmärtää. Saksan uuden järjestyksen ihannointi ja se halveksunta ja hylkääminen joka oli niiden naisten osa, jotka erehtyivät sekaantumaan venäläisiin sotavankeihin.

Vanhojen aikakauslehtien lukeminen on viihdyttävää puuhaa, koska entisaikojen hulluus näyttäytyy niissä niin kutkuttavalla tavalla. Ja missä ovat kaikki nuo suuret tähdet, joita lehdissä esitellään, kuka muistaa heitä enää. Mutta minua kalvaa epäilys siitä, että meidän aikamme on ihan yhtä hullu, me vain emme tajua sitä, koska elämme tämän ajan keskellä. Mahdetaanko joskus tulevaisuudessa ihmetellä meidän aikamme pakkomielteistä suhtautumista esimerkisi seksuaaliseen nautintoon. Ei riitä tavallinen seksi, järisyttävien orgasmien pitää seurata toisiaan kiihtyvänä sarjana minkään niitä estämättä. Vain hiukan liioitellakseni.




Share/Bookmark