keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kauppalopon laskelmia


Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, joten hyvää joulunjatkoa kaikille tasapuolisesti. Tosin nyt huomaan, että kuva on hiukan epäraamatullinen, koska lasta ei ole kapaloitu. 

Tämä syksy alkaa olla virallisesti ohi, talvipäivänseisauskin on takanapäin. Hauskaa on ollut koko rahan edestä, kun olen tuon joulukirjan myötä joutunut kauppalopoksi. Olen mennyt rohkeasti epämukavuusalueelle, ja siellä on tosiaan ollut epämukavaa. Mutta syyskuun alussa minulla oli pikkuruisessa työhuoneessani 18 kpl ruskeita pahvilaatikoita täynnä Niilon joulukoulua, nyt niitä on enää kolme. 

Kauppaa tehdessä on muodostunut jotenkin uudenlainen näkökulma asioihin. Tuosta krääsän menekistä jo kirjoitinkin, kun myyjäisissä myytiin valotonttua kuin siimaa. Mutta sitten olen joutunut miettimään myös markkinointiasiaa. Kuinka löydetään otollinen kohderyhmä. Koska vähäisen kokemukseni perusteella aavistan, että sellainen olisi olemassa.

Mainetta kirjani sai Sotahuudon ja muutaman blogiarvion (esim tämä) kautta, mutta varsinainen kaikkialla esillä oleva hittituote se ei ollut. Olen tässä yrittänyt analysoida tilannetta. Suuri osa ihmisistä ei ylipäätään ole kiinnostunut kirjoista. Sitten on olemassa aktiivinen kirjallisuutta seuraava ja lukeva väestönosa, mutta hekään eivät ole kiinnostuneita minun kirjoistani, koska kirjailijan elämääni on neljännesvuosisadan ajan varjostanut se tosiasia, ettei media ole kiinnostunut minusta tekijänä eikä kirjoistani teoksina. 

Mutta vuodesta toiseen kuulun Sanastokorvauksen saajista siihen kolmen prosentin ryhmään joka saa eniten rahaa kirjastolainauksista. Kolmen prosentin ryhmässä on tietysti kymmeniä muitakin kirjailijoita, mutta mielestäni keikun silti tilastoissa aika korkealla. 

Niilon joulukoulun kanssa olen nyt huomannut, että suurin osa tietysti ei osta yhtään kappaletta, mutta sitten tämän tästä tulee eteen tyyppi, joka ostaa ensin monta. Hetken kuluttua hän tilaa niitä lisää. Hän kertoo antaneensa kirjat lahjaksi, lahjan saaja on ihastunut kirjaan ja haluaa antaa itsekin sen lahjaksi joillekin läheisilleen.

Puolet kirjan myynnistä on mennyt kirjastoihin, toinen puoli on levinnyt näin. Kovin monta yhden kappaleen ostajaa ei listaltani löydy. 

Jos nyt pitää summata tilanne jotenkin, niin varsinainen rahasampo tämä hanke ei ole minulle tekijälle ollut. 

Share/Bookmark

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Valopäät

Olin viime lauantaina Suomen suurimmissa joulumyyjäisissä myymässä kirjaani. Vieressä oli sisustusliikkeen myyntipöytä, ja viehättävä myyjä myi pikkuista tonttulakkia, jonka sisällä oli led-valo. Kaikki halusivat hauskan valomyssyn, joka maksoi kuusi euroa. Sellaisia ihmiset ovat. He haluavat saada asiat helpolla, ja nyky-yhteiskunta mahdollistaa sen. He haluavat, että hattuun syttyy valo napin painalluksella, ja simbsalabim, joku on luonut sellaisen tuotteen. Kirja taas, no kyllähän te tiedätte. Kirja pitää ensin lukea, ja sitten omaan päähän ehkä syttyy se valo. Se on vaivalloista.

Share/Bookmark

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Oi voi Oodi


Tänään on juhlapäivä, sillä Sanasto-tilitykset ovat tupsahtaneet tilille. Jokavuotinen Sanasto-ihmeeni on luonnonlakien vastaisesti jälleen tapahtunut. Kiitos ahkerien kirjastonkäyttäjien. Saan 25 senttiä joka kerta, kun lainaatte kirjani. Teidän ei tarvitse edes lukea kirjaa, riittää, kun lainaatte sen. 

Tulevaisuus ei tietenkään ole minun kohdallani yhtä valoisa, jos saamme tähän maahan lisää uuden uljaan Oodin kaltaisia kirjastoja, joissa sitten ei pidetäkään hyllyissä mitään kaikenmaailman kirjoja, vaan tarkasti valittuja vaan, mutta sen sijaan siellä voi ommella vaatteensa ja kolmedee tulostaa jotain jännää. Eli ajan hengen aallonharjalla surffaava kirjasto. Meidän sivilisaatiomme on tuomittu. Länsimaiden perikato lähenee.

Share/Bookmark

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Upeeta, mahtavaa

Näytän kuvassa mairealta kuin kermaa latkinut kissa, vaikka tarkoitus oli ikuistaa pysähtynyt tunnelma, jonka vallassa matkustin Helsinkiin tapaamaan kustantajaa. Tämä oli siis eilen. Helsingissä oli kylmää ja kolkkoa, kuten aina. Onneksi tapasin kosmopoliitin ystäväni, joka puhuu sujuvasti englantia, saksaa, italiaa, ranskaa, venäjää ja ruotsia, mutta ei ole oppinut puhumaan sujuvaa suomea. Siksi minä taivun ja sönkkään hänen kanssaan englantia. Arvatkaa onko sujuvaa. No ei todellakaan, mutta hän on aina valtavan iloinen, kun tapaa minut, joten kyllä sellaisen ihmeen vuoksi taipuu sönkkäämään englantia.

Tapaamisen jälkeen suuntasin kustantamoon. Luulin, että siellä käydään läpi printtiä, johon on punakynällä tehty korjauksia, mutta sen sijaan me joimmekin kahvia ja skumppaa ja puhuimme minun romaanistani. Minä siemailin skumppaa ja kuuntelin herrojen analyyseja ja ajattelin, että herranjesta, tässähän minä istun kustantamon herrojen kanssa kuin oikea kirjailijatar, onpas viehättävää. 

En ole tottunut yhdistämään kirjojen tekemiseen tällaista seuranpitoa, mutta minulla tietenkin on aina aikaa puhua siitä mitä MINÄ olen kirjoittanut. Mahtawaa.

Share/Bookmark

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Epäilen salaliittoa

Kirja-alan ihmisten parissa on viime päivinä jaettu tätä selvitystä. Kysymys on siitä kirjallisen kulttuurin alasajosta, joka on maailmassa meneillään. Suomi seurailee länsimaisia trendejä.

Voimme tietenkin käydä uljaaseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan, ja järjestää vaikka kirjoituskilpailun, jossa etsitään poikia kiinnostavia tekstejä, koska halutaan sytyttää lukemisen vimma poikiin. Oletetaan siis, että pojat eivät lue, koska puuttuu kiinnostavaa luettavaa.

En vastusta hanketta, päinvastoin, mutta silti käy mielessä miten pitkälle voi edetä suuntaan, jossa pohditaan mikä ketäkin kiinnostaa, ja sitten tarjotaan heille sitä. Tuleeko joskus pää vetävän käteen. Historiasta tiedämme, että ihminen voi vajota hyvinkin alas, kun on sopiva alamäki. Olen yllätykseksi itselleni (olenhan vanha viihteen puolustaja) päätynyt ajattelemaan, että ihmiset pitäisi kasvattaa kiinnostumaan tietyistä asioista, vaikka ne eivät heitä luonnostaan kiinnostaisikaan. Onhan siinäkin ajattelumallissa sudenkuoppansa tietysti.

Kummalliseen paradoksiin olen silti itsekin törmännyt. Kirjoja ilmestyy paljon, mutta on haastavaa löytää joukosta itseä kiinnostavaa luettavaa. Lehtien kulttuuriosastot eivät siinä auta, paitsi siinä mielessä, että kun jotain oikein kehutaan, voin päätellä, että tuskin sopii minulle. Luettavat pitää kaivella esiin katvealueilta.

Mutta kumminkin, minun piti sanoa jotain tuosta kirja-alan alamäkeä koskevasta selvityksestä. Ostimme tänä vuonna uuden asunnon. Siis täysin uuden. Vasta muuttaessamme huomasimme, että eihän täällä ole ehjää seinää kirjahyllyjä varten. Olimme tienneet, että kirjojen määrää pitäisi karsia, mutta todellisuus oli vielä luultua karumpi.

Uusi asunto on kaikin puolin kaunis ja ihana, mutta kirjaihmisille tätä ei selvästikään ole tarkoitettu. Se onkin jo pitkään ollut näkyvissä, etteivät kirjahyllyt ole linjassa sisustustrendien kanssa. Mitä yritän sanoa? Sitä vaan, että taustalla jylläävät isommat voimat, ja vaikka onkin suotavaa miettiä poikien ja kenen tahansa lukuinnon sytyttämistä, niin ratkaisua pitäisi etsiä myös toisesta suunnasta. Erilaiset salaliittoteoriatkin hiipivät mieleen. Kuka hyötyy siitä, että ihmiset tyhmistyvät, kun luku-ja kirjoitustaito rapautetaan?



Share/Bookmark

perjantai 23. marraskuuta 2018

Myöhästyneet kiitokset ja Niilon joulukoulun taustat



Keskeneräiset projektit painavat mieltä eikä marraskuukaan piristä. Onneksi Niilon joulukoulu on nyt sentään paketissa. Kiitos Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto ja Suomen tietokirjailijat apurahoista, joiden tuella sain kirjan tehtyä.

On merkillistä, että kirjaa tehdessä oli niin kova pyrkimys tuottaa sen kautta iloa ihmisille, ja nyt olen sitten itse aivan läkähtynyt. Kirja on pieni ja sievä, mutta kun minun piti siirtää koneeltani joulukoulun kuvat tikulle, kone ilmoitti, että siirretään 1673 kuvaa... No ei siirrettykään, koska ei sellainen määrä mahdu tikulle. Valmiissa kirjassa on ehkä neljäsataa kuvaa, arvioisin. Tein kirjan valmiiksi viime kesän loputtomilta tuntuvissa helteissä mökillä ja välillä tuntui kuin pää hajoaisi. Mutta sitten hajosikin vain sappirakko.

Joulukoulun idea on muistuttaa markkinahumun keskellä, että mikä oikeastaan on jutun juju. On tietenkin ihanaa hankkia lahjoja ja saada niitä. Leipoa ja laittaa joulua ja syödä hyvin ja maata sohvalla, paitsi että ehkä tämä kaikki on kokenut pienen inflaation, koska nykyään me elämme arkenakin yltäkylläisyyden keskellä.

Joku sanoikin minulle, ettei hän ole mikään jouluihminen eikä välitä mässäilystä ja hössötyksestä. Hän tuntui ajattelevan, että minä olen sellainen joka mässää ja hössöttää. No ehkä olenkin, mutta se ei liity lainkaan jouluun. Minäkään en ole jouluihminen. En hommaa kuusta enkä juuri ostele lahjoja, edes joulukortteja en yleensä saa aikaiseksi lähettää. Olen usein lähtenyt jouluksi jonnekin, missä ei ole tarvinnut viettää joulua. Ja minähän olen siinä onnellisessa asemassa, että aina voi tehdä töitä. Kuten sairaanhoitajat ja pelastuslaitoksen ihmiset myös kirjailija voi olla jouluna töissä. En ole jouluihminen ja juuri siksi tein tämän kirjan. Halusin ymmärtää miksi joulua vietetään, mitä kaikkea jouluun liittyy.Kiinnosti selvittää mistä kaikki kumpuaa. Mihin kaikki viittaa, siis kuuset ja piparkakut, lahjat ja joulupöydän antimet.

En ole muutenkaan mikään juhlakausi-ihminen, mutta toisaalta, onko sitten hyvä, kun kaikki elämän päivät ovat samaa markkinapötköä ilman sen kummempaa sisältöä kuin että ostetaan sitä mitä  tarvitaan ja himphamput vielä päälle. Näkemykseni mukaan ihminen kuitenkin kaipaa tarkoitusta, merkitystä. Jos hän ei sitä löydä, hän voi huonosti. Merkitystä etsitään milloin mistäkin, eikä minulla ole siihen sanomista. Tämä pieni kirja yrittää omalla kömpelöllä ja vilpittömällä tavallaan johdattaa meidät pohtimaan mikä joulussa on tärkeää ja säilyttämisen arvoista.

Esim adlibriksestä Niilon joulukoulun voi tilata.
Tai vaikka Bookysta.



Share/Bookmark

maanantai 19. marraskuuta 2018

Lepra

Vielä jokin aika sitten joku kävi välillä kyselemässä mitä Lepra-romaanilleni kuuluu, mutta ilmeisesti kaikki ovat tehneet sen johtopäätöksen että eihän siitä mitään tullut ja pitihän se arvata ettei tuosta ole sellaiseen. Siltä minusta on kieltämättä itsestänikin tuntunut. Kaikki on edelleen epävarmaa, mutta käsikirjoitus  kuitenkin on valmistunut ja eräs mielestäni maineikas kustantamo on ilmaissut mielenkiintoa aiheeseen. Siellä on kustannuspäällikkö ja kustannustoimittaja kumpikin lukenut kässärin, pitävät sitä valmiina ja olen menossa marraskuun viimeisellä viikolla pääkaupunkiseudulle neuvottelemaan yksityiskohdista. Katsotaan sitten mitä tapahtuu, tuleeko siitä kalua. Suunnitteilla on julkaiseminen loppukeväästä 2019. Se on sitten seitsemäs kustantamo jonka kautta tuuttaan sisälmyksiäni maailmalle. Jos olisin tiennyt vuonna 1993 jolloin sain tiedon esikoisteokseni sisällyttämisestä Kariston julkaisuohjelmaan, etteivät nämä prosessit vuosien myötä minun kohdallani muutu yhtään helpommiksi, vaan päinvastoin, niin en tiedä mitä olisin tehnyt, ehkä juossut Punkalaitumenjokeen.

Share/Bookmark

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Ihana Agnes inspiroi

Mielenkiintoni Knausgårdin lukemiseen katosi, mistä olen kiitollinen universumille. Jätin siis neljännen osan kesken, ihanaa.

Sen sijaan olen uppoutunut Kati Närhen sarjakuvaromaanitrilogiaan, joka alkaa Saniaislehdon salaisuuksista. Olen ihanan kitukasvuisen Agneksen ja hänen mustien silmänalustensa lumoissa.

Ja siitä tuli mieleen asia, joka on alkanut ärsyttää nyt, kun olen sarjakuvataiteilija itsekin. Ihmiset tuntuvat lukkiutuneen ajatukseen, että sarjakuvat ovat lapsille. No juu onhan ne, vaan eivät välttämättä. Ei Kati Närhen sarjakuvamaailmakaan ole erityisesti lapsille suunnattu, sen verran kieroutunutta sen huumori on.

Mutta ihmiset ovat yleisesti ottaen mieltäneet, että sarjakuvat ovat lapsille. Vaikka sanomalehdissä on aikuisille suunnattuja sarjakuvia. Mutta silti, sarjakuvakirja on lapsille. Ja sitten kysytään minkä ikäisille lapsille. Omien sarjakuvakirjojeni kohdalla vastaan, että kaiken ikäisille ihmisille. Mikä on äärimmäisen huono vastaus. Pitäisi oppia tarkempaa kohderyhmäajattelua. Mutta jos en ole tähän päivään mennessä oppinut, miten todennäköistä on, että opin myöhemminkään? No jaa, nyt yritän taas, ja tähtäimessä on alle kymmenvuotias lukijakunta. Sovitaanko näin.
Kuva suunnitteilla olevasta kirjasta: HIljan kasvimaa


Share/Bookmark

maanantai 5. marraskuuta 2018

Ällöttävä Knausgård

En ole aikoihin tehnyt noloja, alamittaisia tunnustuksia, vaikka sehän oli alunperin (joskus nuorena, hehheh) tämän blogin tarkoitus. Mutta palaan nyt juurille ja tunnustan. Olen juuttunut lukemaan Knausgårdin kuusiosaista Taisteluni-sarjaa ja edennyt siinä neljänteen osaan, jossa alan jo olla ns. voiton puolella.

Minua inhottaa, että kulutan ainutkertaisen elämäni kallisarvoisia hetkiä moiseen toisen ihmisen paskassa rypemiseen, mutta sitä hyvää, mitä tahtoisin tehdä, en tee, vaan teen sitä pahaa mitä en tahtoisi. (Eespäin siis Paavalin viitoittamalla tiellä.) Tajuan kyllä K:n suosion. Hän kirjoittaa taitavasti, ja ammentaa aiheensa samasta inhimillisestä likasangosta kuin iltapäivälehdet ynnä muut laatujulkaisut. Hän tyydyttää ihmisen tirkistelynhalua ja tekee sen tavalla, joka miellyttää esteettisintäkin nirppanokkaa. Oikeasti on pakko ihailla miehen kykyä kirjoittaa. Hän on lahjakas, ja käyttää lahjansa saastassa rypemiseen.

Lukemisesta jää niljakas olo. Suihkussa käyminen ei auta. Pitää ehkä mennä ripittäytymään. Huolestuttaa ajatella, että eräänä päivänä kahlaan ehkä vielä läpi viidennen ja kuudennenkin osan. 

Share/Bookmark

torstai 11. lokakuuta 2018

Elän jännittäviä aikoja

Siitä on kolme viikkoa, kun kuljetusliike tipautti oveni eteen lavallisen Niilon joulukoulua. Tähän asti kustantamo on huolehtinut kirjaan liittyvästä logistiikasta, mutta nyt asiat ovat olleet minun vastuullani. Joulukoululla on onneksi kustantajana Raakku, josta olen saanut apua oikolukuun ja vähän muuhunkin välttämättömään, kiitos heille. Turun linnan tutkijana vuosikymmenet toiminut Salme Kotivuori on "hyväksynyt" sisällön, eli tietokirjani sisältö on kuranttia tavaraa.

Tämähän on siis joulun aate- ja kulttuurihistoriaa sarjakuvana. Parhaimmillaan kirja on, kun aikuinen tutkii sitä yhdessä lapsen kanssa, koska tässä on asioita joita aikuisetkaan eivät välttämättä tiedä. Joulua vietetään perinteiseen tyyliin ilman, että kukaan enää muistaa miksi sitä vietetään niin kuin vietetään. En itsekään tiennyt, tietenkään, mutta nyt tiedän, koska tein tämän kirjan ja selvitin sitä varten vähän joulujuttuja.

Ensimmäinen jouluyö

Tiernapoikien historiaa


Kun kirjat tulivat, pieni työhuoneeni täyttyi pahvilaatikoista. Istuin niiden keskellä vähän kuin puristuksissa, ja tunsin hetken suoranaista kauhua. Entä jos kukaan ei halua kirjaani, mihin silloin joudun niiden kanssa. Tämähän se on tietenkin isompienkin kustantajien jatkuva porunaihe. Turun kirjamessuilla oli suuri halli täynnä laareja, jossa myytiin käyttämättömiä kirjoja kahdella eurolla kuin jotain hylkytavaraa. 

Joulukoulu on pienelle kustantajalle iso taloudellinen satsaus, eikä tuntunut kivalta ajatella, että oman työni kautta aiheuttaisin sille parin kuukauden palkkaa vastaavan tappion. Nyt tässä vaiheessa tiedän onneksi jo, että hanke yltää ainakin siihen, että saamme kulut katettua. Tilauksia on tipahdellut sekä Bookyn että Kirjavälityksen kautta. Sen lisäksi olen itse käsipelillä myynyt kirjoja. 

On sellainen tunne, että kirja on otettu hyvin vastaan, on riittävästi ihmisiä, jotka tajuavat jutun jujun. Se ilahduttaa, koska isommat kustantamot eivät ideasta syttyneet, kun yritin sitä kaupata. Valmista en sitten enää tarjonnutkaan millekään isommalle kustantamolle, koska siinä vaiheessa oli tämä Raakku-kuvio jo sovittu. 

Kirjaa voi tilata suoraan minulta kirsti.ellila(at)gmail.com
Mutta tietenkin sitä voi tilata myös verkkokaupoista. Turusta sitä löytyy Pienestä kirjapuodista, Turun Kansallista kirjakaupasta ja Turun sarjakuvakaupasta. Kirjastoihinkin Niilon joulukoulua on tilattu mukavasti ympäri maan, mutta jos ei ole juuri sinun kirjastossasi, niin ainahan voit tehdä aineistonhankintaehdotuksen...


Share/Bookmark

maanantai 1. lokakuuta 2018

joulukoulua maailmalle


Share/Bookmark

tiistai 25. syyskuuta 2018

Elämäni ensimmäinen markkinointivideo



En voi väittää markkinointivideotani suurmenestykseksi, koska ainakin äsken kun vilkaisin, video oli katsottu 37 kertaa. Siihen nähden on yllättävää, että videon julkaisemista seuranneen vuorokauden aikana olen myynyt 49 kappaletta Niilon joulukoulua. Tässähän melkein innostuu. Harmi, ettei minulla ole lainkaan punaisia vaatteita, joihin sonnustautuneena voisin ryhtyä leikkimään joulumuoria.



Joulukoulua saa paitsi minulta suoraan 15 euron hintaan + postimaksu, myös erilaisista nettikirjakaupoista, kuten Suomalaisesta, Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta, ja Bookysta.
Share/Bookmark

torstai 30. elokuuta 2018

Romaani uskollisuuden kaipuusta


Olen tietysti julkaissut taas romaaninkin. Tai Karistohan sen on julkaissut, minä vain kirjoitin. 

Pohjakosketus pohtii  uskollisuutta ja lupausten pitämisen vaikeutta. Moni meistä haluaa joskus unohtaa toiselle tekemänsä lupauksen, mutta harva pitää siitä, että itselle annettu lupaus rikotaan. 

Tutulta lähti aviomies toisen miehen perään ja tapahtuma oli esillä myös mediassa, koska siihen aikaan oli juttua sukupuolineutraalista avioliittolaista, joten perhetragedia sopi hyvin trendeihin.

Mediassa julkaistujen juttujen perusteella tuli sellainen vaikutelma, että jättäjä oli tarinan sankari ja jätetty oli vähän konna, tai ainakin syyttäköön itseään, kun ei jo nuorena tajunnut miehensä seksuaalista suuntautuneisuutta. Viis yhteisistä lapsista ynnä muista.

Minua tämä median näkökulma vähän rasitti, koska tosiasia kuitenkin oli, ettei vaimo ollut pakottanut miestä kanssaan avioon ja lapsia laittamaan. Ja hän oli kuvitellut solmivansa rakkausavioliiton ja elävänsä miehensä kanssa kunnes kuolema erottaa.

Median yksisilmäinen näkökulma perhetragediaan hämmästytti minua. Miten sydämettömästi suhtauduttiin jätettyyn osapuoleen, joka sai lehdistä lukea miehensä uudesta onnesta.





Share/Bookmark

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Jouluun on 125 yötä


Minusta on tullut yksi niistä luopioista, jotka ovat lähestulkoon hylänneet bloginsa, eikä asiaa paljon auta, että päätin yhtäkkiä sittenkin vielä laatia yhden löyhämielisen päivityksen. Olisin voinut valita kirjoittaa monesta mielen päällä olevasta kitkerästä aiheesta, mutta en pysty, koska olen niin iloinen tästä tulevasta joulukirjastani. Kuvastakin tuli hämärä, kun käsi tärisi innosta saatuani vedokset käteeni.


Tuossa on esimerkkiaukeama. Tässä on siis joulun kulttuuri- ja aatehistoriaa sarjakuvamuodossa. Nyt pitäisi sitten vielä tehdä se, mikä vedosten kanssa AINA pitää tehdä, eli lukea ne silmä kädessä ja etsiä virheitä. Mutta miten voin etsiä virheitä jostain täydellisen söpöstä. Vaikea dilemma. Nyt tyydyn vain silittelemään rakastuneesti tulevan uusimman kirjani sivuja. 
  

Share/Bookmark

torstai 5. huhtikuuta 2018

uuden aiheen kimpussa?

Yhä useampi suomalainen haluaa korjata sukupuoltaan, kertoo Iltalehti. Ja kun useampi haluaa, niin varmaan näihin prosesseihin sitten myös lähdetään.

Siitä taas seuraa, että aikanaan yhä useampi suomalainen joutuu korjaamaan sukupuoltaan takaisin päin, kuten Sametti on päättänyt tehdä. Puhutaan siis detransitiosta. Nainen korjaa sukupuolta mieheksi ja sitten takaisin naiseksi.

En oikein tiedä, miksi olen alkanut seurata  sukupuolenkorjausrumbaa, joka koko läntisessä maailmassa tuntuu olevan meneillään. Pistää miettimään, että mistä se oikein kertoo, että niin iso osa väestöstä pohtii sukupuoltaan ja löytää elämäntehtävänsä sukupuolen korjaamisesta, joko siitä että korjaa omaansa, tai siitä, että taistelee muiden oikeudesta korjata sukupuoltaan.

Joskus ennen vanhaan taisteltiin nälänhätää vastaan, maailmanrauhan puolesta, nyt oikeudesta valita sukupuoli.

Kummallisinta on, että puhutaan sukupuolen korjaamisesta, vaikka lienee selvää, ettei nykyteknologialla miehestä pystytä tekemään vielä naista, eikä naisesta miestä. Ehkä kaikki haluavat olla nyt niitä muita.

Nyt on alkanut ilmestyä kirjoja, joiden päähenkilö korjaa sukupuoltaan, ja uusi parempi elämä odottaa, kun ulkoinen sukupuoli on korjattu vastaamaan sisäistä kokemusta. On myös ilmestynyt ainakin yksi terapiaromaani siitä miltä tuntuu, kun oma puoliso korjaa sukupuoltaan, ja puoliso näin ollen katoaa, vähän kuin kuolee. Joko aika olisi kypsä sille, että romaanin päähenkilö korjaa sukupuolensa, katuu ja korjaa sen takaisin?

Tai entä sille, että päähenkilö saa transdiagnoosin, mutta viime hetkessä päättää, ettei lähde korjausprosessiin, vaan päättääkin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tällaisenkin ihmisen tunnen.

Jaa, enpä tajunnut aloittaessani tätä blogipostausta, että ehkä tässä on uuden romaanin aihe.

Share/Bookmark

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Muistamisesta

Mietin muistamisen merkitystä. Nykyaika tuntuu olevan jollakin tavalla sodassa muistamista vastaan. Kouluissa puhutaan, että halutaan luopua pänttäämisestä, pintapuolisesta ulkoa oppimisesta, vaikka ihmiskunta on sen varassa siirtänyt elintärkeitä tietoja tuleville sukupolville. Yksilö ehkä pärjää ilman muistamista, kun asiat voi aina tarkistaa googlesta, mutta miten käy yhteisön, joka ei enää halua muistaa. 
Muistaminen on myös poliittista. Mitä muistetaan ja muistellaan, mitkä asiat päätetään unohtaa. Voittajat kirjoittavat historian, mutta mikä on hävinneen osapuolen historia. Onko heillä oikeus siihen? 
Muistamisen rappioon tuntuu liittyvän kulttuurissamme sekin, ettei iäkkäiden ihmisten näkökulmasta olla kiinnostuneita, jos se on ristiriidassa nykyajan muodikkaiden näkemysten kanssa. Vanhat ihmiset edustavat menneisyyttä, ja se jo sinällään on riittävä argumentti jonka nojalla heidät voidaan jättää huomiotta, koska kysymys on turhasta narinasta. 
Mutta on oikeastaan vain uskonasia ajatella, että nykyhetki edustaa yhteiskunnan kehityksen huippua. Ehkä jotkin asiat ovat tosiaan olleet menneisyydessä paremmin ja sieltä voitaisiin oppia jotakin. Edistysusko, joka edelleen innoittaa tämän hetken eliittiä kuitenkin estää näkemästä, että nykyhetki merkitseekin kehityksessämme aikamoista taantumaa.


Share/Bookmark

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Julkisuusrumba

Turun sanomat 28.1.2018
Jos ketä kiinnostaa, niin Turun sanomista pystyy lukemaan tämän jutun, mutta pistän tänne vähän kuin todisteeksi, että jotain on saatu aikaiseksi. 


Share/Bookmark

perjantai 19. tammikuuta 2018

Terveiset hullunmyllyni rauhasta

Hassua kyllä, mutta jos kirjailijan menestystä mitataan käännösten määrällä, olen ilmeisesti menestyneempi sarjakuvataiteilijana kuin kirjailijana, koska teokseni Pyhän Birgitan perilliset on nyt kääntynyt ja kohta saatavana myös ruotsiksi: Heliga Birgittas arvingar. Käännöksestä vastaa Sara presidenttiehdokas Torvaldsin tytär Torvalds. Julkkarit pidetään ensi torstaina 25.1 klo 19 lähtien birgittalaisten salissa Ursininkadulla. 

Syksyllä ilmestyy romaani Pohjakosketus, joka pureutuu jätetyn vaimon tuntoihin, kun aviomies lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen avioliiton jälkeen karkaa toisen miehen matkaan ja solmii ns. tasa-arvoisen avioliiton toisen miehen kanssa. Vaimo ei tahdo ymmärtää, että hänen avioliittonsa oli ollut jotenkin epätasa-arvoinen. Luonnollisesti aviomiehen uusi onni vaikuttaa myös aikuisiin lapsiin. Ja vaimolla menee tovi, että pääsee tolpilleen. Perustuu tosi tapahtumiin. On kirjassa sitten myös konservatiiviksi äitynyt kolmekymppinen nuori nainen ja yhteiskuntaan integroitunut maahanmuuttaja, joka on perussuomalaisempi kuin perussuomalaiset itse. 

Nämä nyt vain tiedoksi, että henki pihisee minussa vielä, vaikka aika hiljaa olen ollut tässä blogissa. En tiedä painaako ikä vai mikä.

Elämänikäinen ystävätär oli pari päivää kylässä, ja hänen kanssaan pohdimme, että mikä on, kun kaikki ottaa niin pattiin. Onko se vaan se tuttu juttu, että maailman sivun ovat vanhat ämmät olleet kiukkuisia. Vai onko kotosuomi tosiaan pistetty nyt niin sekaisin kuin miltä näyttää. Muu maailmahan on tietysti aina ollut hullunmylly.


Share/Bookmark