tiistai 13. huhtikuuta 2010

Lastenkirjaa pukkaa

Vaikka odottelen tässä kesää parhaillaan, ajatukseni ovat jo syksyssä. Reetta ja linnan vangit ilmestyy syyskuussa, ja jo nyt pitää ottaa kantaa erilaisiin markkinointiin liittyviin asioihin. Kirjassa on Kirsi Haapamäen ihana kuvitus, ja olen ihan ähkynä iloista, kun saan nähdä oman tarinani niin kauniina kirjana. Samalla pieni huoli tietysti pukkaa jo pintaan. Löytääkö kirja ostajat/lukijat jne.

Olen sivumennen sanoen ollut vähän yllättynyt tajutessani, että nämä viimeksi julkaistut kirjani herättävät niin negatiivisia vibraatioita joissakin ihmisissä. Jotkut inhoavat kirjojani niiden aiheen perusteella. "Mutta eihän tollaisia lue kuin perheenemännät", joku sanoi eräällä keskustelupalstalla, jota en nyt linkitä.

En tiedä pitääkö se paikkansa, että kirjojani lukevat vain perheenemännät, mutta en ymmärrä miksi perheenemäntä olisi lukijana jotenkin huonompi kuin joku toinen. Ja jos perheenemäntä ostaa kirjani, hänen rahansa on yhtä käypänen kuin jonkun toisen, vaikkapa wannabe-kirjailijan raha.

Share/Bookmark

12 kommenttia:

  1. Täytyy toivoa, että nimenomaan perheenemännät ostavat kirjoja. Eikös tutkimusten mukaan keski-ikäiset naiset ole suurin kirjojen ostajaryhmä? Muistan joskus lukeneeni sellaista.

    Lastenkirja! Ja kuvituksella, kivaa! Onnea!

    VastaaPoista
  2. Ähkyisää iloa !

    Naiset, naiset ne hankkivat kirjoja ja lukevat kirjoja ja eräät kirjoittavatkin niitä. Ja kai sentään nyt jokunen mieskin...;)

    Terveisin: Pääemäntä

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanaa, lastenkirja! Minkä ikäisille sen olet ajatellut? Ei silti, toinen lapsenlapsi tarvitsee varmaan seuraavaksi partakoneen ja toinenkin vähintään säkillisen meikkejä, mutta onneksi mummi voi aina itselleen ostaa mitä haluaa, satujakin.

    Vai että siinä on muka jotain (kirjailijaa?) alentavaa taikka pahaa, jos perheenäiti ostaa kirjoja. Kaikkea hölmöä sitä viitsitäänkin keskustelupalstoille loruilla. Vielä pahempi raha joidenkin mielestä tosin on mummonraha. Edustan molempia lajeja.

    VastaaPoista
  4. Onnea uutukaiselle! :)

    Mitä kakkipuhetta tuommoinen on, että perheenemäntien lukemista dissataan!? Sitä paitsi esim. Miehen tuoksu on yksi parhaista ja hauskimmista kirjoista, mitä olen viime aikoina lukenut (no taisin kyllä lukea sen jo syksyllä, mutta on yhä mielessä huippu-lukukokemuksena, se on aika hyvin tyypiltä joka ei muista edes omia kirjojaan). Ja musta ei saa perheenemäntää tekemälläkään - enkä tarkoita että perheenemännyydessä olisi jotain vikaa, satun muuten vaan olemaan lähinnä sen vastakohta, ja täten todistan että kirjoistasi nauttivat monenlaiset lukijat.

    Itse asiassa pitäiskin lukea pikimmiten nuo sun uusimmat myös, nolona tunnustan että niitä en ole vielä lukenut. Mutta lukulistalla ovat!

    VastaaPoista
  5. Susu ja Hirlii, kai se tosiaan niin on että nimenomaan keski-ikäiset naiset, ovat sitten perheenemäntiä tai eivät, rahoittavat kaikkea kulttuuritoimintaa.

    Villiviini, kirja on tarkoitettu sellaisille 8-10 vuotiaille, eli ei ihan pienille, mutta halusimme kuitenkin kokeilla miten se toimii kuvituksen kanssa.

    Kiitos Anu:-) En tiedä mitä dissailua on, mutta sellainen henki oli siellä päällä. Hauska kuulla, että tykkäsit Miehen tuoksusta. Ei siinä ole mitään nolosteltavaa että et ole lukenut kaikkia kirjojani, lukeminen on hidasta ja kaikenlaista pitäisi ehtiä lukea. En minäkään ole lukenut sinulta kuin Syysmaasarjaa. Sultakin niin älyttömästi tullut noita kirjoja, ja lisää syntyy. Hyvä kun vähän edes pysyy perillä siitä mitä kollegat hommailee.

    VastaaPoista
  6. En esim. ole lukenut Molemmin jaloin -kirjaasi, vaikka se on aihepiiriltään ja näkökulmaltaan sellainen että kiinnostaa erityisesti. Mutta hyvä kun tuli nyt taas mieleen.

    VastaaPoista
  7. Varjelkoon miten aikaansaapa olet.

    Tuollaiset perheenemännistä kränisevät osoittavat vain oman typeryytensä.

    Sylvi

    VastaaPoista
  8. Ai kun kiva, lastenkirja! Minulla on juuri 9-vuotias kirja-ahmatti kotona ja jo nimi "Reetta ja linnan vangit" kuulostaa aivan hänelle sopivalta... Jään odottelemaan kirjaa.

    VastaaPoista
  9. Reettan äitinä sanoisin että tuo kirja tullaan lukemaan, mutta koska Reettani jo lähenee murrosikää, kyseessä luultavasti tulee olemaan kirjastokappale.

    Mitä muihin kirjoihisi tulee, luettueni Miehen tuoksun ja Pappia kyydissä, en oikein tykästynyt tapaasi kertoa asioita. Sankarittaresi ovat ehkä liian realistisia tai heidän ajatuksensa miehistä jotenkin alisteisia.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, realistisia ne sankarittaret ilman muuta ovat. Siksi jotkut ovat sanoneetkin, että kirjani toimivat huonosti hömppänä. Se voi olla, mutta en tiedä mikä neuvoksi, koska en voi kirjoittaa toisin kuin kirjoitan, ja kuitenkin kirjani automaattisesti lokeroidaan hömpäksi, ilmeisesti koska olen nainen, ja kirjoitan ihmissuhteista.

    VastaaPoista
  11. Naisia on monenlaisia. Mitä hömppään tulee, en lue kirjojasi hömppään kuuluvaksi, koska niistä puuttuu hyväntuulinen rakkaudentäyteinen loppu. Joka omasta mielestäni on hömpän peruskriteeri.

    Sinun kirjasi jotenkin jumahtavat arkisesti viimeiselle sivulle ja jättävät lukijan ajattelemaan että, niin noin se oikeasti menee.

    Lukijana toivon että henkilöhahmot olisivat fiksumpia, hienompia ja rakastaisivat puhtaammin kuin aidossa elämässä on mahdollista. (siis jos luen hömppää)

    Kuvaisin kirjojasi ehkä realityfiktioksi.

    VastaaPoista
  12. Aaha, kiitos määritelmästä. Realityfiktio. Rivien välissä ehkä yritän kaupitella omaa uskoani ikuiseen rakkauteen, ja toisaalta ehkä naureskella ihmisten heikkouksilla, ja olen toivonut että se riittäisi viihdyttämään joitakin.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!