perjantai 25. toukokuuta 2012

Voisiko henkinen valmennus auttaa kestämään kusipäitä

Noista Kirja irti festareista vielä sen verran, että päätin omassa osuudessani yrittää puhua henkisen valmennuksen puolesta. On tärkeä jakaa infoa kirjoittamisen teknisistä dilemmoista, mutta itse olisin tarvinnut henkistä valmennusta. Miten selvitä kolhuista, jos niitä tulee.

Vai olenko minä ainoa surkimus, jota potkitaan vuoron perään joka suunnasta. Kirjakauppa, kustantamo, lukijat, media. Iskuja satelee, joskin tietysti joskus aina hyväilyjäkin. Ja NEKIN pitäisi osata ottaa oikealla tavalla. Kun kehutaan, silloinkaan ei saisi kadottaa itseään.

Tämä kaikki palautui taas mieleen, kun tuttu ihminen sanoi, että kierrän kehää. Minulla on mielikuva millaista julkisuutta minun pitäisi saada ja kun se ei toteudu valitan ja olen rasittava.Totta varmaankin.

Mutta jos Hesari julkaisisi jostain kirjastani arvostelun, jossa olisi neljäsosasivun kokoinen kuva naamastani, toimeentulohuoleni katoaisivat pitkäksi aikaa. Olisi aika samantekevää, millainen se itse juttu olisi, kunhan siinä vain olisi minusta iso kuva.

Kun kirjailija vatvoo suhdettaan julkisuuteen, kysymys ei aina ole turhamaisuudesta ja narsistisesta halusta olla esillä. Kysymys voi myös olla jokapäiväisestä leivästä, mahdollisuudesta hoidattaa hampaansa, ostaa tarvitut lääkkeet ja mahdollisuus saada aikanaan myös eläkettä.

Kirjoja lukevat ihmiset, jotka itse nauttivat säännöllistä palkkatuloa ja työterveyshuollon palveluja eivät välttämättä ymmärrä tätä. Heidän mielestään minun pitäisi vain kärsiä hiljaa ja turvautua köyhäinapuun nöyrästi.

Share/Bookmark

34 kommenttia:

  1. Kääntäjä-ammatinharjoittajana ymmärrän huolesi sataprosenttisesti. Ikuisessa epävarmuudessa tulojen suhteen on välillä tosi kovaa elää.
    Kiitos sympaattisesta blogistasi

    VastaaPoista
  2. On aina mielenkiintoista keskustella ihmisten kanssa joilla on palkka juossut noin 40 vuotta jos ovat ikäisiäni. He eivät HUOMAA että on ero edellämainitun palkan saaneen elämällä ja sen joka ei ole saanut palkkaa vaan kitkutellut nuo mainitut vuodet kaikenmaailman eri tempuilla ja elänyt lähinnä toivosta onnistua joskus. Suuri osa noista palkannauttijoista sanoo kirjoittavansa romaanin kunhan joutavat.

    VastaaPoista
  3. Niinpä Risa, onneksi olen ainakin itse saanut jonkinlaisen huolettomuuden lahjan kuitenkin, niin että se ylipäätään on onnistunut ilman vatsahaavaa!

    No hyvä jos on, Jere:-)

    Arja, joo vakituisissa töissä olevilla on sitten tietenkin taas omat murheensa, joissa me emme ehkä huomaa heitä riittävästi tukea...;-)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen tottunut siihen, että rahaa on välillä ja välillä sitä ei ole. Eniten on ottanut pannuun, kun ihmiset usein ajattelevat, että pääsen niin helpolla, kun "minun ei tarvitse käydä töissä". Mitä nyt vähän jotakin käännöksiä näpertelen.

    Oma isänikin aikoinaan huokaisi, että minun olisi aika mennä "oikeisiin töihin".

    VastaaPoista
  5. Niin no.. uranvalintakysymys, usein sanotaan. Nämä henkilöt eivät ehkä ymmärrä esim. henkilön sisäistä pakkoa luoda ja toteuttaa itseään. Jos kyseessä olisi vain "työ", niin eihän kukaan sitä tekisi sillä palkalla mitä siitä saadaan. Paitsi ehkä Intiassa, eli ulkoistetaanko kirjoittamisemme sinne? ;) Itse olen valinnut palkkatyön ja kirjoittaminen tulee aina olemaan toisella sijalla, kirjoitan kun ehdin. Mutta tämä johtuu siitä, että en kestä epävarmuutta kovin hyvin. Haluan saada säännöllisen palkan ja elää mukavasti. Elikkäs olen ahne ;)

    VastaaPoista
  6. Anne: Mä olen aina tuntenut vetoa intialaiseen kirjallisuuteen. :)

    Kirsti: Raadollisesti sanottu, mutta totta. Kirjailija on sirkusapina, jolle maksetaan pähkinöillä. Sitten ihmetellään, että miksi se on aina niin pahalla tuulella. :D

    VastaaPoista
  7. Pakko vielä pölöttää tähän, ettei kai kääntäjän työ ole kirjailijan luovaan työhön verrattavissa muussa kuin siinä, että kumpikin usein tekee työtä kotona.

    "Työ" nähdään sellaisena, että ihminen lähtee joka aamu toiseen paikkaan ja palaa sieltä väsyneenä vasta illalla.

    Tyytyväinen olen uravalintaani, paras mahdollinen ammatti, harmittaa vaan "kusipäät" (vrt. otsikkoa)joiden pakko aina sanoa jotain pikkuilkeää.

    VastaaPoista
  8. Risa, kyllä kääntäjäkin tarvitsee monenlaista luovuutta. Ja oikeastaan käännöstyö vaatii vielä jalostuneempaa luonnetta kuin kirjailijantyö, koska sitä tehdään aina suhteellisen matalalla profiililla, mitä nyt jostain Harri Potterin kääntäjästä tuli jonkinlainen mediapersoona hetkeksi. Ja sepä minuakin sieppaa, pienet ilkeydet, varsinkin jos tulevat sieltä mistä ei osaa odottaa.

    Magdalena, nimenomaan sirkusapina juu. Ja ennen vanhaan apinan ajatuksista tiesi vain tarkasti valittu sisäpiiri, mutta nyt se saattavat blogin kautta levitä yllättävän laajalle.

    Anne, ajatuksesi kirjoittamistyön ulkoistamisesta Intiaan on ehkä ihan tutkimisen arvoinen vaihtoehto:-)

    VastaaPoista
  9. Kirstillä taitaa olla liian ruusuinen käsitys Hesarin vaikutuksesta kirjailijan tuloihin. Oma naamani on ollut Hesarissa muutaman kerran, muissa lehdissä noin sata kertaa ja telkussakin kymmenkunta kertaa. Eivätkä tuloni siitä mihinkään kasvaneet. Tämä voi tietysti johtua siitäkin, ettei naamani herätä kenessäkän maksuhaluja.
    Olen sillä tavalla "valekirjailija", että minulla on aina ollut joku homma, joka on taannut vuokran, leivän ja viinan. Tämä on tietoinen valinta. Näköjään Anne Tammelin on valinnut samoin.
    Pelkästään kirjoittamalla eläen saa tottua mielivaltaisiin sopimuksiin, selkäänpuukotuksiin, pieniin palkkioihin ja suoranaiseen petkutukseen. Itse en arvosta sellaista "taiteilijaelämää."
    Mutta moni muu arvostaa, enkä minä heitä siitä moiti.

    VastaaPoista
  10. Huomautan kohteliaasti, että noin yks kolmasosa työikäisistä elää ja yrittää järjestää talouttaan prekariaatijoukossa, vailla työterveyshuoltoa tai muita työyhteisöhuveja, joita aika monet yhä kuvittelevat, että ”useimmilla muka on”. He mahdollisesti ovat kirjallisuutta rakastavia.

    Tai olemme lukijoita itse kukin tai lasten ja nuorten vanhempia ja/tai myös sekä/että tarhatätejä tai –setiä tai kirjastosetiä tai –tätejä tai nuorisotyöntekijöitä tai opettajia tai vain sukulaisia, kummeja ynnä muita muita jotka valitsevat ja vinkkaavat luettavaa.

    Huomautan myös kohteliaasti, että noin puoli miljoonaa suomalaista elää joka päivä vailla minkäänlaista työpaikkaa: työttömät - he lukevat kirjoja, aika monet ja paljon sekä runsaasti. Kasvava eläkeläisten joukko lukee paljon.

    En tosiaan tiedä, mistä ihmisryhmästä puhutaan silloin, kun puhutaan köyhälistöstä, alistetusta tai pahoinkohdelluista ihmisistä, kun jokaisella täällä kommentoivalla on tulotaso tai omaisuus sellainen ettei ole mitään hätä päivää.

    Älkää surkutelko silloin kun surkuteltavaa ei ole, säästäkää se todella pahoihin hetkiin. Niitä voi nimittäin vielä tulla.

    VastaaPoista
  11. Ja olkaamme iloisia siitä, tässä kultaisessa eurotalousalueessa eläessämme, että suomalaiset lukevat kirjallisuutta. Tartumme kirjaan kun kaikenlainen kurjuus lyö yli pään ja se hyvä asia, se.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi, ymmärrän pointtisi, mutta tässä nyt olikin puhe niistä ihmisistä joilla on se pysyvä työsuhde ollut viime vuosikymmenet. Heitäkin nimittäin on.

    Erkki, sinähän olet tähän asti aina kertonut, että miten hyvin ovat kirjat tehneet kauppansa, silloin kun olet sellaisen turkkisi hihasta maailmalle ravistanut. Olisivatko menneet kaupaksi ilman sitä hesarin juttua?

    VastaaPoista
  13. Kirsti, olen kustantajani kanssa seurannut hyvin tarkkaan kirjojen menekkiin vaikuttavia tekijöitä. Erään kerran olin tehnyt tietokirjan yhtä aikaa samasta aiheesta kuin Hesarin arvostelijan kultapoika. Kirjani lytättiin lehdessä, mutta ei se myyntiin vaikuttanut, koska minun oli parempi. Kultapojan kirja taas liikkui huonosti.
    Kun hesari joskus kehui kirjaani ei se aiheuttanut mitään piikkiä kirjakauppamyynnissä.
    Minulla on sikäli helppo tilanne, että tiedän jo etukäteen suunnilleen kirjojeni ostajien määrän. Turha kohotella tässä kulmia, näin vain on tietokirjarintamalla, ainakin osassa rintamaa.
    Olen seurannut läheltä "oikean" kirjailijan pyristelyä naurettavien tekijänpalkkioiden ja apuraha-anomusten suossa. Ei käy kateeksi, enkä siksi ole siellä koskaan pyrkinyt polskuttelemaan.
    Ihan turkin hihasta en kirjoja ravistele. Tyypillinen kirjan valmistumisaika on neljä vuotta. Yhtä kirja tein 11 vuotta. Sen myyntihinta oli huikea, mutta painos myytiin loppuun yhtä kaikki. Sekin sai nuivat arvostelut Hesarissa, sillä arvostelija teki itse kirjoja samasta aihepiiristä kuin minä. Kun tapasin tyypin eräässä seminaarissa hän juoksi karkuun pitkin seiniä naama tulipunaisena.

    VastaaPoista
  14. Kaikesta suomen kielellä vuosittain julkaistusta kirjallisuudesta 90% on tietokirjallisuutta. Vain 10% on kaunokirjallisuutta. Oppikirjojen tekijät ovat onnekkaimpia, tulopuolen suhteen.

    Muilla ei mene yhtä hyvin, koska eivät kaikki ole yhtä onnekkaita kuin Vanha Erkki jonka kirjoja lukijat jonottavat kirjakauppojen edessä ja ennakkotilaajat ilmoittavat jo hyvissä ajoin tilaavansa kirjan. Tapasin taannoin Suomen tietokirjailija ry:n edustajan ja ihan noin aurinkoiselta ei hänen mielestään tietokirjailijoiden asiat ole.

    Oh, toki vielä on heitä joilla on vuosikymmenien työsuhde työnantajaansa, mutta halusin vain huomauttaa, että se on vanhan maailman lumia, enimmäkseen sulanutta. Sitä aikakautta jota ei enää oikeastaan ole, jota ei enää rakenneta. Määräaikais- , osapäivä-, tilapäis-, sijais- yms. töillä elää yhä useampi.

    VastaaPoista
  15. Ja jäi yksi tärkeä lause pois ensimmäisestä kappaleesta:
    Apurahoihin ja avustuksiin varatusta määrärahasta 90 prosenttia myönnetään kaunokirjallisuudelle ja 10 prosenttia tietokirjallisuudelle.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi on aivan oikeassa. kaikilla tietokirjailijoilla(kaan) ei mene yhtä hyvin kuin minulla. Olen Tietokirjailijat ry:n jäsen ja tiedän kyllä alan vaikeudet.
    Siitä huolimatta yhdistyksen jäsenmäärä kasvaa kohisten. Mistä se kertoo?

    VastaaPoista
  17. Tietokirjoja kannattaa tehdä, koska niitä luetaan ja lainataan ja ostetaan(-kin) suht runsaasti. Vilkaisu kotikirjahyllyyn kertoo, että tietokirjoja halutaan myös (usein) omistaa. Aiheet ovat mitä moninaisemmat.

    Suomalaiset ovat kai Tietäjä-kansaa, jos näin voi sanoa, ja miksei voisi, tämä kansaluonteemme piirre kerrotaan jo Kalevalassa: "Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen".

    VastaaPoista
  18. Mikä ihme siinä oikein on, ettei koskaan saisi valittaa mistään ilman että "jollakin toisella menee vielä huonommin"-kommentit ilmestyvät boksiin. Aina on joku, joka on köyhempi, sairaampi, kärsivämpi, kuolleempi, muista se ja niele kiukkusi, sillä jonain päivänä sinuakin voi kohdata Todellinen Kärsimys, nih. Ja johan silloin arvot menevät uusiksi, odota vain.
    Huokaus.

    Ihailen rehellisyyttäsi. Riisut kirjailijuuden glooriaa realistisilla "paljastuksillasi". Tuot julki sen, että kirjailijana olo ei jalosta ihmistä niin, ettei hän tuntisi kateellisuutta, katkeruutta, epätoivoa ja ärsytystä niin me muutkin "tavalliset" ihmiset tunnemme.

    Virkistävää lukea blogiasi ja huomata, että kirjailjoilla on muutakin kuin siistit, naistenlehtiin kelpaavat kaapit.

    VastaaPoista
  19. Susupetalin tavoin ihailen tämän blogin karhean todenmakuista ilmettä. Mutta tämähän onkin "Kirjailijan häiriöklinikka", ei esimerkiksi "Menestysklinikka."
    Kuten anonyymi sanoi kansassamme on tietäjän vikaa. Se haluaa tietää mitä omituisimmista asioista ja on valmis maksamaan tiedosta.

    VastaaPoista
  20. Kiitoksia kannustuksista Susu ja Erkki.

    Erkille vielä, että ei minunkaan käsitykseni julkisuuden merkityksestä ihan pelkkää mutua ole. Mutta esim. itse olen onnistuneen genrevalinnan ansiosta pärjäillyt, vaikkei julkisuutta olekaan niin kauheasti tullut, ainakaan kuvan kanssa. Mutta kuva merkittävissä medioissa tuottaa kuitenkin myös muuta kuin lisääntyvää myyntiä, se helpottaa apurahojen saamista ja tuo erilaisia keikkoja. Minäkin olen pärjäillyt ilman tuota suurta julkisuutta, mutta tosiaan uskon että pärjäisin vielä paremmin, jos pääsisin täältä marginaalista pois edes hetkellisesti. Mutta tosiaan, olenhan minä näin pärjäillyt.

    VastaaPoista
  21. Kommentista varmaan huomaa, että on tullut vieraiden kanssa kalllisteltua muutama kuppi. Pyydän anteeksi...

    VastaaPoista
  22. ”Mikä ihme siinä oikein on, ettei koskaan saisi valittaa mistään ilman että "jollakin toisella menee vielä huonommin"-kommentit ilmestyvät boksiin…”

    Hellanduudelis pikkuinen susupetal, vanhat sedät ja tädit nyt vähän rupattelivat tässä, et ole vielä ihan sen ikäinen, että ihan ymmärtäisit kaikkia aikuisten asioita. Mutta ehkä sellainenkin päivä vielä tulee.

    Vanha Erkki, suomalaisissa on Tietäjän vikaa, se on tavallaan lohdullista - ja sekin, että väkilukuun suhteutettuna Suomessa julkaistaan kirjoja paljon ja luetaan paljon. Pyssyt saisi kyllä ottaa pois joka kodista, niitä ei tarvitse olla kuin armeijan ja poliisin väellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellanduudelis minua varjelkoon kasvamasta kaltaiseksesi tädiksi.

      Sen huonommin ei sitten menisi enää kenelläkään.

      Poista
    2. ota tästä ilonoppia äläkä kitise:

      http://www.youtube.com/watch?v=MjBXPjqtE_M&feature=fvwrel

      Poista
  23. Kirsti, sinä juot siis viinaa! Hieno juttu. Jos vielä olemme yhteisillä kirjamessuilla nykäisen sinut ryypylle. Viimeksi sinut nähdessäni olit niin hyveellisen, murheisen ja raittiin näköinen, etten rohjennut tarjota.
    Kuvista vielä, että ei niistä paljon hyötyä le, jos ei ole kuvauksellinen. Otetaan vaikka Oksasen Sohvi. Ennen kuvausta hän lataa naamalleen sentin verran valkoista pakkelia, iskee päähänsä kolme pakettia HK:n nakkeja ja pukeutuu korsettiin, josta rinnat ovat joka hetki pulpahtamaisillaan ulos. Oikea kuvaajan unelma. Ei ihme, että apurahaa ropisee ovista ja ikkunoista.

    VastaaPoista
  24. Mielestäni ihmiset yleensä ovat joko kyvyttömiä tai haluttomia ymmärtämään toistensa ongelmia. Se etteivät pysyvän työpaikan omaavat ihmiset ymmärrä esim. kirjailijoiden tai apurahatutkijoiden elämää on vain yksi esimerkki. Minä asun Yhdysvalloissa ja tunnen viisumi-työlupa-Green Card ongelmat paremmin kuin tahtoisin. Täällä asuville ulkomaalaisille minun ei koskaan tarvitse selittää näitä koukeroita, he tajuavat koko tilanteen puolesta sanasta. Muille en näitä soppia juuri viitsi selitellä, ihmiset pitkästyvät tai pitävät byrokratiaviiidakkoa jotenkin koomisena. Toisaalta muistan, että 80-luvulla ystävälläni oli äitinsä skitsofrenian jne. takia pahoja ongelmia,
    joita kuuntelin ymmärtämättä koko asiasta yhtään mitään. Vieläkin hävettää, ettei minusta ollut ystävälleni mitään apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Mielestäni ihmiset yleensä ovat joko kyvyttömiä tai haluttomia ymmärtämään toistensa ongelmia.”

      Sekä-että, anonyymi2, mutta minua ei kiinnosta niinkään ongelma vaan se miten oivallisesti tai sitten vähemmän oivallisesti ihmiset ratkaisevat (kaiken aikaa ja joka päivä) lukuisia ongelmia ja esteitä joita elämässä tulee väistämättä eteen. Ratkaisut ovat siellä missä ongelmakin ovat, eikä niitä toinen ihminen voi ratkaista toisen puolesta (ellei ole kyse lapsesta), hyviä neuvojakin kannattaa antaa vain silloin kun niitä pyydetään.

      Kysyn useimmiten byrokratiapulmissa neuvoa vain heiltä jotka ne asiat tuntevat, en niiltä jotka eivät ole koskaan joutuneet koskaan tietynlaisten koukeroitten eteen. No, tyhmäähän se olisikin mennä kysymään ihmiseltä joka ei asiasta mitään ymmärrä.

      Ano1

      Poista
    2. En minä kysy byrokratiapulmissa kenenkään apua. Byrokratiapulmat vaan ovat sellaisia, että niitä kokemattomat eivät niiden olemassaoloa välttämättä ymmärrä. Minä esim. olen jatkuvasti vaikeuksissa, koska sormistani jää tavallista heikommat jäljet. Olen menettänyt monta työpäivää, koska joudun ajamaan toiselle puolelle osavaltiota antamaan sormenjälkinäytteitä. (Jos sormenjäljet ovat kelvottomat, saa aina uuden kutsun...) Vastaavaan tilanteeseen joutunut saattaa huokaista myötätuntoisesti, muut pitävät tilannetta omituisena tai huvittavana. Ja niitäkin on, joille ei koskaan ole juolahtanut mieleen, että olemattomat sormenjäljet voisivat jollain tavoin vaikeuttaa keski-ikäisen suomalaisen elämää. Mutta ei tästä sen enempää, on niitä pahempiakin ongelmia.

      Poista
  25. Kirsti on tainnut sammahtaa vieraiden kanssa kuppia kallistellessa. Niin on hyvä. Raitis kirjailija ei ole mikään kirjailija - minun mielestäni. Itsekin olen tässä ottanut kuppia pitkin iltaa. Piti saada aamuksi valmiiksi muuan teksti, joka tilattiin pikalähetyksenä.
    Sivusilmällä seurasin samalla euroviisuja. Hirveää tuubaa! Venäjän mummokuoro oli ehdottomasti paras, mutta minkäs politiikalle teet. Puoli Eurooppaa vihaa Venäjää historiallisista syistä. No, kyllähän Venäjäkin tekee parhaansa ollakseen vihollinen vähän kaikille.
    Mutta jos byrokratiaa halajaa, kannattaa tosiaan mennä Yhdysvaltoihin. Anonyymin maininnat sormejäljistä olivat minulle uutta, mutta jouduttuani siellä kolmesti pidätetyksi ja pari kertaa poliisin taholta käsin melkein ammutuksi päätin, etten siihen lakiviidakkoon enää nenääni pistä. Ei siellä toisaalta minuakaan suuresti kaivata, joten tasoissa ollaan.
    Tekisi mieli nyt hiukan irroitella täällä mutta kun tiedän, että kaikki lukijani ovat naisia, on paras painaa vaan jarrua.
    Toivotan siis kaikille Kirstin lukijoille hyvää huomenta ja kaikkia sen tapaisia asioita. Tänään noin kello kymmenen aikaan aamulla tukkani on hiukan kipeä, mutta tulipa ruokarahaa koko huvin edestä.

    VastaaPoista
  26. Huomenta kaikille. Tosiaan nukahdin sohvalle euroviisuja katsellessa ja osa vieraista nukkuu siellä edelleen. Menen nyt keittelemään kahvia ja puuroa ja leikkelemään graavilohta aamuleipien päälle. Olo on ihan kohtuullinen, vaikka huomaankin jotain juoneeni eilen.

    Tuosta toisten ihmisten huolien ymmärtämättömyydesta vielä sellainen asia, että vasta kypsällä iällä olen alkanut ymmärtää vertaistukiryhmien merkityksen. Parhaita ovat spontaanisti syntyneet, sellaiset joissa kaksi tai kolme saman asian kokeneet keskustelevat ongelmasta syvän yhteisymmärryksen vallitessa. Olen ehkä hiukan oppinut jo sellaista, että tietyistä asioista kannattaa puhua vain ihmisille jotka tietävät omissa nahoissaan mistä on kysymys. Mutta blogi tekee poikkeuksen, täällä sellaista pelisilmää ei voi käyttää.

    Kiitokset kaikille osallistujille. On hyvin kaunis pyhäpäivän huomen jälleen.

    VastaaPoista
  27. Olipa hyvä keskustelu. Ehkä noilla kirjoittajakursseilla voisi myös valaista kirjailijan arkista puurtamista ja tulojen epäsäännöllisyyttä. Nuoria koulutetaan kovasti kirjoittajiksi. Moni unelmoi oman romaanin julkaisemisesta. Itse olen hurahtanut opettajan ammattiin. Se vie kyllä tehokaasti mehut, ettei arkisin oikein kulje järkeviä ajatuksia päässä. Mutta kirjoittaminen kiinnostaa "harrastuksena". Se on sitten jumalattoman vaativa harrastus, jos yrittää saada toimivat kokonaisuuden aikaan. Mutta saahan sitä harrastaa ja nauttia luovasta työstä - lomilla ja iltamyöhällä. Nautin kyllä myös ulkona fyysisestä työstä - rankojen sahaaminen on upeaa. Kiitos tästä blogista!

    VastaaPoista
  28. Rankojen sahaaminen tekee kyllä terää, se on totta. Kirjailijan arkista puurtamista voisi kyllä valaista tietenkin. JOskus kyllä tuntuu, että sitä nimenomaan ihmiset eivät haluaisi kuulla. He ovat luoneet naistenlehtien pohjalta omat käsityksensä kirjailijan elämästä ja tavoittelevat samaa.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!