torstai 21. kesäkuuta 2012

Maa vetää puoleensa

Voi minua. Kun pitäisi tehdä töitä, velttoilen. Ja kun pitäisi lomailla, teen salaa töitä jossain nurkassa. Lisäksi tuntuu, että sain pyhiinvaellusreissulta jonkin hengitystiepöpön. Siinä se taas nähdään, ei kannattaisi yrittää mitään hengellistä.

Ps. Facebookin kautta löytyi kirjailijatietokanta, jossa on tietoa minunkin kirjoistani. Joitakin arvostelujakin koottu. Tiedot ovat puutteellisia, puuttuu Kirjava kettu sekä nuo mainiot ehdokkuudet, Lydecken ja ja Lukuvarkaus. Mutta kuitenkin koululaisten kannattaisi käydä ehkä tuolla, kun tekevät niitä esitelmiään. Paitsi että eihän nyt kukaan tee esitelmiä, koska on kesä ja koko Suomi menee kohta kiinni. Eli hyvää työtä minunkin puolestani.

Share/Bookmark

5 kommenttia:

  1. Hyvää vointia. Koeta C-vitamiinikuuria ja allergialääkettä. Luonnossa tulee kaikenlaisia vaikutteita, jotka me nykyajan ihmiset koemme liian vahvoina. Ehkä ne muistuttavat meitä levon tärkeydestä. Olet tehnyt paljon työtä.

    Ei sille muuten voi mitään, että kirjailijan työ kulkee aina mukana, ja sillä on omat lakinsa. Kun olin opettaja, työ unohtui vapaa-ajalla. Vapaana kirjoittajanakin oli helpompaa, oli lyhyt projekti kerrallaan.

    Kirjoittaminen on mukana lomamatkallakin, pakostakin poimii aineistoa ja vaikutelmia, vaikka on kuinka päättänyt olla tekemättä niin. Kirjoitan hitaasti ja julkaisen harvoin, sillä kokoan paljon taustaa.:) Nyt elän välitilaa, odottaen, kuka uskaltaa julkaista kirjani. Se on pahinta aikaa. Onneksi tämä on vasta toinen kerta, kun olen joutunut etsimään kustantajaa. Hyvä kokea sekin, sillä se lienee pahinta tässä työssä. Se taitaa muuten lisääntyä nykyaikana.

    VastaaPoista
  2. Kattavin kirjailijatietokanta löytyy kirjastojen kokoamasta tietokannasta, joka tätä nykyä löytyy kirjastot.fi sivuilta, tarkemmin KirjaSammosta:

    http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175939954829

    VastaaPoista
  3. Heh, pitihän tuolla sivulla käydä itseänikin katsomassa. Kirjat löytyivät, tietoa ei. Ei sieltä paljon kyllä löydy tulevaisuudessakaan, olin harvinaisen harvasanaine. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Arja:-)

    Onnea kustantajan etsintään, Anna. C-vitamiinia olen tankannut, vaikka en tiedä mitä se auttaa.

    Kiitos vinkistä ano!

    Kaisa, ehdit vielä muuttua runsassanaiseksi;-)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!