sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hermo kurkussa

Mitä luulette, voisiko brachiosauruksella olla sellainen korva, että rotta voisi nukkua siellä yönsä? Kaikenlaisia ongelmia kirjailijalle tulee. Miten varmaksi tiedetään, että millaisia korvia dinosauruksilla oli? Pystyykö sen päättelemään jostain löytyneestä kallonpalasesta? Lukeeko blogiani joku paleontologi, dinosaurusten tutkija? Nyt haluaisin tämän pikkutiedon jollakin helpolla tavalla, koska kyllästyin jo googletteluun. Siis joudunko häpeäpaaluun, jos lastenkirjassani rotta nukkuu dinosauruksen korvassa?

Minulla on muuten viime aikoina ollut pala kurkussa. Olen painellut kaulaa ja miettinyt onko siellä kasvain. Onko kilpirauhanen riehaantunut. Valitin siitä proviisori-ystävälle ja hän sanoi heti asiantuntevasti, että kysymyksessä on stressioire. Minulla on kuulemma kaulahermo ärtynyt. Kyllä kannattaa hankkia itselleen koulutettuja ystäviä, heti tuli parempi olo. Sitä paitsi jotenkin jännää, että sellainenkin asia on kuin kaulahermo.

Maailman sivun olen kuullut ihmisten puhuvan palasta kurkusta, ja minä ehdin tähän kunnioitettavaan ikään ennenkuin sain itse kokea sen.

Share/Bookmark

19 kommenttia:

  1. Dinojen korvareiät näyttää kyllä aika pieniltä, mutta kun katsoo elukan kokonaiskokoa (heh) niin vois sinne silti rotta mahtua. Helsingin eläinmuseossa on ainakin T-Rexin kallo, siitä voisi saada osviittaa :)

    Sillon kun mun kilppari reistaili pahimmin, kurkussa tuntui olevan jotain ylimääräistä. Mutta tosiaan myös esim. riittävän ärtynyt hiirikäsi/olkapää voi kiskoa kaulassa asti.

    VastaaPoista
  2. Minun kummipoikani Lauri Lorenzoinen tietäisi varmasti, voiko sauruksen korvassa nukkua :D

    Toivottavasti saat nieltyä kurkkupalasi. Tai siis että toivottavasti kyseessä on todella ressioire!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että muillakin on samantyylisiä ongelmia! Olen huomannut viime päivinä miettineeni, millaisia mahtavat olla pienet lohikäärmeet ja miksi niitä pitäisi kutsua, kun lohikäärme on niin kumma sana. Eihän se ole käärme, saati lohi.
    Toivotan hyvää tervehtymistä kaulallesi.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kunnon lääkärillä käyntiä aina kun tulee uusia terveysongelmia. Oma perhe ja terveyskeskuslääkäri sanoi eräälle edesmenneelle tuttavalleni, että tämä on tainnut vähän lihoa. Nainen kuoli syöpään, joka pääsi leviämään.

    VastaaPoista
  5. Ahaa, kiitos Anu, pitäisikin ehkä käydä vielä vilaisemassa se kallo...

    Helmi-Maaria, voisitko kysäistä kummipojalta:-)

    Calndula, on muuten koulukunta, joka epäilee, etteivät dinosaurukset kuolleetkaan sukupuuttoon miljoonia vuosia sitten, vaan että kansanperinteessä pilkahtelevat lohikäärmeet olisivat olleet juuri dinosauruksia...

    Kiitos päivänä pirstämisestä, anonyymi...

    VastaaPoista
  6. Närästys voi tehdä tuota myös... on vähän kuin pala kurkussa koko ajan. Ainahan närästys ei edes polttele, se on jännä juttu.

    VastaaPoista
  7. Kirsti, minä noudattaisin anonyymin neuvoa. Puhetyöläisen eli opettajan ja esiintyvän kirjailijan kannattaa kannattaa pitää huolta myös äänestään, siis kurkustaan. Ei siitä mitään haittaa olisi, jos antaisit lääkärin tukia "työvälineesi".:)

    VastaaPoista
  8. Mulla katoaa pala kurkusta heti kun menen kauppaan tai konserttiin tai juttelen kivojen ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
  9. hmm... entä oliko dinosaurusten aikaan rottia? Oletkos tutkinut tämän?

    VastaaPoista
  10. Dinosaurusten aikaan mesotsooisella kaudella alkoi myös nisäkkäiden kehittyminen, ja tuon ajan nisäkkäät olivat kooltaan aika pieniä (varhaisimmat lajit muistuttivat päästäistä ja majavaa suurempia ei ollut).
    Varsinaisia Rattus Norvegicuksia ei ehkä ollut mutta pienikokoisia hyönteissyöjiä ja jyrsijöitä kyllä.

    VastaaPoista
  11. Nii juu, mut tämä siis onkin sellainen dinosaurus, joka elää nykyaikana. Viimeinen dinosaurus.

    VastaaPoista
  12. Brachiosauruksen päähän ei ole niin suuri kuin voisi olettaa eläimen kokonaiskoosta ja sen korvat kuvataan aina pieniksi, lähinnä rei'iksi päässä. Äkkisältään veikkaisin, että noin nukkuminen saattaisi olla epämukavaa sekä rotalle että saurukselle. Mutta toisaalta, jos sinulla on tarinassasi nykyaikana elävä dinosaurus, onko sen korvassa nukkuva rotta sitten sen kummempi juttu?

    VastaaPoista
  13. Sadussa voi dinosauruksen korvassa olla vaikka kaupunki., varsinkin viimeisen dinosauruksen korvassa.:) Vai onko sosiaalinen realismi palannut satuihin?

    VastaaPoista
  14. Olette oikeassa, Magdalena ja Anna, jokin ylirasituksen aiheuttama neuroottisuuspurkaus vaan aiheutti hetkellisen epävarmuuden.

    VastaaPoista
  15. Minullakin on ajoittain pala kurkussa, ollut jo vuosia. Välillä se on poissa kuukausia ja sitten se taas palaa.
    Olen huomannut saman, että joskus se häviää kun on mukavaa tekemistä tai seuraa.
    Viime keväänä pala oli sitkeästi kurkussa pari viikkoa, kunnes se hävisi hiihtomatkalla Lappiin.
    Nyt syksyllä se on taas vähän oireillut kun on ollut stressiä.

    Jos kurkkuasi/kaulaa ei ole koskaan tutkittu, niin voi sitä lääkärissäkin käydä, jos haluaa varmuuden asiaan.
    Tässä tapauksessa suosittelen yksityislääkäriä. Julkiselta puolelta saat samat lohdulliset sanat kuin meiltä kommentoijilta.

    Veikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veikko, pistän harkintaan. Sinnittelen nyt tämän marraskuun, joka on vielä kohtuullisen työläs. Jos joulukuun aikana pala ei katoa, niin sitten menen lekurille. Harmi kyllä asia on ilmeisesti juuri kuten sanot, julkiselle puolelle ei tällaisien vaivojen kanssa juuri ole asiaa.

      Poista
  16. Nuorena, siis kauan sitten, minulla oli tuo pala kurkussa -vaiva. Sitä on vaikea selittää niille, jotka eivät ole sitä kokeneet.

    Menin kurkkulääkärille, jopa toiselle. Kaunis kurkku, sanoivat molemmat.

    Mielenkiintoista oli, että vaiva ei tuntunut silloin, kun söin tai mussutin purkkaa ja imin Sisuja.

    Elämäntilanteeni oli sellainen, että samaan aikaan hoidin kahta 0-1 vuoden ikäistä lasta illat, päivät opiskelin ja kävin töissä. Muuten en tuntenut olevani stressaantunut, mutta ruumiini sanoi toisin.

    Jos kurkkulääkäri asiallisesti tutkittuaan sinut sanoo, että kurkkusi on nätti, luultavimmin ei välitöntä hengenvaaraa ole :)

    Kokenut sanoo kyllä, että on tosi vaikea uskoa tähän: joo, olet terve.

    Pala tulee, pala menee! Mutta on aikansa kiusallinen! Tai se palaan liittyvä tunne.

    Rohkeasti palan kanssa kohti uusia seikkailuja!

    VastaaPoista
  17. Kiitos Liisa kannustuksesta! Kyllä kai tämä tästä:-)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!