sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sairauden hyvä puoli on, että oppii kiittämään terveistä päivistään

Perjantaina puolilta päivin tunsin väsymystä. Tapasin erään ihmisen, keskustelimme, sitten lähdin kotiin. Lumessa tarpoessa ihmettelin etäisesti miten painavalta askel tuntui. Mieltäkin painoi eräs asia. Epäilin tehneeni opetustöihin liittyvän virheen. Olin miettinyt mahdollisuutta, että pitäisin mahdollisen virheeni omana tietona. Sitten tajusin, ettei pimittämisen mahdollisuutta ollut, asia piti selvittää.

Kotiin päästyä soitin puhelun. Tunsin itseni lapseksi, joka tajuaa tehneensä jotain väärin, ja joka lopulta päättää tunnustaa asian aikuiselle toivoen, että tämä viisaudessaan järjestäisi asian kaikkien parhaaksi. Keskeytin puhelullani tärkeän ihmisen tärkeän palaverin ja kerroin huoleni. Huoleni osoittautui turhaksi, olin toiminut oikein ja kaikki oli hyvin.

Rojahdin huojentuneena sohvalle. Ajattelin, että on ihanaa, kun olen selviytynyt kaikista syksyni haasteista ja voin välillä hiukan levätä. Katselin elokuvaa ja samalla kun olin onnellinen siitä miten hyvin kaikki oli, mietin että olin tosiaan aika uupunut.

Jossain vaiheessa maha alkoi kurluttaa kuin epäkunnossa oleva vanhanaikainen keskuslämmityspatteri. Kun piti nousta sohvalta, tuntui etteivät jalat kanna. Lihakset särkivät. Etova tunne levisi koko kroppaan.

Putosin sairauteen kuin hohtimet kaivoon. En pystynyt pitämään silmiä auki. Kuumetta ei ollut kuin 37,4, mutta olin täysin voimaton. Nukuin koko eilisen päivän. Jaksoin katsoa Vertigoa puolisen tuntia jostain puolen välin tienoilta ja sitten ehkä vartin sieltä loppupuolelta. Elokuvan jälkeen ryömin patjalleni ja olin pimeänä puoli yhdeksään aamulla, jolloin heräisin suhteellisen normaalina, pystyin soittamaan tavanomaisen tarkistussoiton äidille ja sen jälkeen suorittamaan jouluostoksia.

Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. Huh, olipas raju sairaus. Toivottavasti olet nyt kunnossa, ota rauhallisesti, hyvä ihminen!

    Mitä Vertigoon tulee, et menettänyt mitään. Minä sinnittelin alusta loppuun, pettymys oli.

    VastaaPoista
  2. Juu, sairaus oli raju ja lyhyt.

    Vertigon esteettisyys on aina vedonnut, mutta onhan se juoni ym vähän hassu.

    VastaaPoista
  3. Vähän melkein asian sivusta:

    Sain opettaa etiikkaa nyt syksyllä. Kysyin tutuilta hoitsuilta, mitä piti tuleville sellaisille opettaa. Minulle vastattiin juuri tuo, mitä tässä sanoit: Kannattaa kertoa totuus virheistä vaikka kirpaisisikin, etteivät virheet kumuloidu.

    Sinun ei loppujen lopuksi tarvinnutkaan edes harmitella, koska olit tehnyt ihan oikein. Jäin miettimään, kuinka pitkän aikaa tuo juttu olisi voinut sinua turhaan vaivata, jos et olisi ottanut asiasta selvää. Nyt siitä tuli vain opetus meille lukijoillesi :)

    VastaaPoista
  4. Ehdin itse asiassa hautoa asiaa jonkin aikaa. Ja kyllä varmaan aika pitkään olisi ollut jossain taustalla vaanimassa huoli siitä, että entäpä jos asia tulee vielä ilmi. Ei ole kiva elää sellaisen jutun kanssa, olkoonkin, ettei tässä ollut kenenkään hengestä sentään kysymys, kuten hoitajilla.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!