torstai 23. toukokuuta 2013

Orpo juttu

Tämmöinen iloinen aihe vaihteeksi, mutta onko teillä tietoa lastenkirjasta, joka käsittelisi isänsä tai äitinsä menettäneen lapsen surua? Siis jokin muu kirja kuin Jalosen Naakkapuu, joka ei nyt kelpaa, koska se on enemmän aikuisten kuin lastenkirja, sanoo psykoterapeutti, joka tarvitsisi tällaista kirjaa. Olen luvannut auttaa etsimisessä ja jos muu ei auta, kirjoitan itse. Tosin en tiedä, kuka kustantaisi. Yritin tilastokeskuksen sivuilta etsiä, että kuinka moni lapsi jää vuodessa orvoksi, mutta en osaa etsiä.  Joka tapauksessa kirjan kohderyhmä on pieni. Entisaikojen sadut vilisivät orpoja, mutta nykyään vähemmän. Siis tuleeko mieleen. Kiittää etukäteen.

Share/Bookmark

30 kommenttia:

  1. Muistelin Lastenkirjahyllyssä olleen joskus jotain juttua aiheesta, tagilla kuolema tulee tällaisia juttuja aiheesta ja aiheen vierestä:
    http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/search/label/kuolema

    Isovanhempien kuolemia näkyy olevan lastenkirjoissa enemmän (luonnollisesti).

    VastaaPoista
  2. Juu kiitos. Ei näyttäisi tässä olevan sellaista, mikä nyt on hakusessa.

    Muuten, mitenkäs Köyliön vaellus tänä vuonna?

    VastaaPoista
  3. Köyliö houkuttaa kyllä, toivottavasti tänä vuonna lähtee tarpeeksi porukkaa myös täältä että saa kuljetuksen järjestettyä.

    VastaaPoista
  4. Tiedotuspuoli ei hyvää lupaa osallistujamäärän suhteen... Vai onko tämä jotain maallistuneen ihmisen hapatusta, että kuvittelee, että pitäisi asioista tiedottaa? Täältä Turusta on kyllä muutama lähdössä, mutta en tiedä toistaiseksi ketään autollista ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedotus on kai aina ollut vähän miten on, Fideksessä näkyi olevan sentään ilmoitus asiasta...

      Poista
  5. Öh. Kuinka niin Riitta Jalosen Tyttö ja naakkapuu on aikuisten kirja? Hieno kirja, tuntemani lapset ovat tykänneet siitä, mutta ei kannata kertoa sitä mainitsemalle psykoterapeutille (jonka kannattaisi hankkia kirjastokortti).

    Oiva Paloheimo: Tirlittan
    Simo Puupponen (Aapeli): Pikku Pietarin piha

    Kummatkin ovat yhä erinomaisia kirjoja lukutaitoisille lapsille. Kokemusta on, eritoten Tirlittan on yhä suosittu.

    Kummassakin suru ja lapsen maailma kuvataan hyvin. Suomalaisissa kansansaduissa on kuolemasta monia tarinoita. Kipi kipi kirjastoon! Kuolemaa käsitellään hienosti myös Astrid Lindgrenin kirjassa Veljeni, Leijonamieli.

    Lycka till! Jos aiot kirjoittaa aiheesta kirjan. Sitten kannattaisi ehkä myös tutustua ihmisiin jotka ovat menettäneet vanhempansa varhain ja jututtaa heitä, eikä psykoterapeutteja.

    Liian vähän minusta lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään kuolemaa. Se kuitenkin on ja elää monien lasten ja nuorten elämässä. Hyvä aihe.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on taas anonyymi niin terävänä. Käsittääkseni tuo Naakkapuu-mielipide perustui kokemuksiin lasten kanssa. Lapset ovat tietenkin yksilöitä, mutta nyt ovat haussa kirjat, joista olisi apua lapselle, joka on menettänyt vanhempansa.

      Poista
  6. Michael Ende: Momo

    Romaani siis, orvoksi jäämistä ei varsinaisesti kuvata. Lapsella ei kuitenkaan ole vanhempia, ja kyläläiset huolehtivat hänestä.

    VastaaPoista
  7. Mites Maleena? Marita Lindquistin Maleenan joulussa (näyttää ilmestyneen suomeksi uudelleen nimellä Maleenan ilo vuonna 2007) muistaakseni äiti kuolee ja Maleenan suru on keskeinen teema. Ei ole mikään uusi kirja tietenkään eikä myöskään ihan pienten lasten kirja (alakoululaisten kuitenkin).

    VastaaPoista
  8. Peppi Pitkätossu, Iris-rukka, Ronja Ryövärintytär...
    Katsele Anni Swanin, Elsa Beskowin, Anni Polvan kirjoja ja kirjaston hakuun voi merkitä kuolema ja suru niin löytää helpommin.

    VastaaPoista
  9. Mä luulen, että on hyvin ongelmallista kirjoittaa sellainen kirja, josta olisi lapselle apua, koska lapsen tapa käsitellä asiaa on hyvin usein torjunta ja etäisyyden ottaminen. Niko sai lääkäriltä jonkin kirjan, jossa oli kuolemaa, mutta en muista enää mikä se oli, mutta muistan, että hän torjui sen kirjan niin kuin hänen mielensäkin torjui asiaa. Ja minä torjuin kirjan kirpputorille. Tällainen kirja on ehkä helposti pikemminkin terapiaa sitä tekevälle aikuiselle. Lapset voivat olla erilaisia, mutta omani kohdalla, ennen murrosikää hän puhui äidistä vain pari kertaa vertaillen. Tyyliin mitä äiti olisi tehnyt isään verrattuna, jos pyöräilykypärä olisi unohtunut kauppaan. Toinen hänen tapansa oli ajatella, että äiti asui meillä enkelinä. Kun hän kuuli jotain ääniä tai juttuja mitä joku toinen lapsi olisi voinut ajatella aaveena, niin hän ajatteli äitiä enkelinä. Murrosikä on sulkenut asian kokonaan, mutta epäilemättä se hänessä jossakin on ja vaikuttaa. Kirjasta en siis tiedä, mutta suosittelen ainakin vertailua ja enkeleitä. Ne ovat lapsen tapoja ajatella tai käsitellä asiaa. Taidan itkeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on vielä sekin onko kuvattu aika vain kuoleman jälkeen. Monestihan vanhempi voi pitkään olla vakavasti sairas ennen kuolemaansa. Nikosta tuli siinä "aikuinen", kun äiti eli. Hän yritti hallita tilannetta ja hätäänsä sillä, että luopui lapsen roolista. Hän pystyi istumaan palavereissa tikkusuorana penkillä ja puhumaan omakotitaloon säästämisestä ja vaimon hankinnasta, mutta silmät tekivät samalla voimakasta tick -liiketää. Kaksi kuukautta äidin kuoleman jälkeen minulla oli lapsi. Se oli aivan valtavan koskettava hetki, kun hän aloitti leikkimään. Me mentiin kaikki lelukaupat läpi ja ostettiin ihan kaikkea ja taisi hän jotain varastaakin ja minä ajattelin, että antaa mennä vaan. Ollaan huono isä. Sitä ennen hän ei ollut halunnut mitään, vain äidin terveenä.

      Poista
    2. Hei Marko!
      Kiitos paljon arvokkaista kommenteistasi. Voin eläytyä tuohon hetkeen, kun lapsesi alkoi leikkiä.

      Tässä kirjassa on tarkoituksena, että lasta tukeva aikuinen lukee kirjaa lapsen kanssa. Siihen tulisi tarinoita eri ihmisten näkökulmasta erilaisina päivinä. Kirjaa ei olisi tarkoitettu kaikille tässä tilanteessa oleville, se on vain yksi mahdollinen apuväline. Luulen, ettei kirjaa tehdäkään kokonaan läpi luettavaksi, vaan että sieltä löytyisi erilaisia tarinoita, joista voisi lapselle lukea vaikka yhden. Ja työnjako on sellainen, että tällaisten lasten kanssa työtä tekevä ammattilainen kertoo, mitä niissä tarinoissa pitäisi olla, ja minä yritän sitten rakentaa kaunokirjallisia tarinoita. No saa nähdä mitä tulee, vai jääkö haaveeksi. Kiitos sinulle vielä kerran.

      Poista
  10. Marita Lindquistin Maleenan joulu perustuu kirjailijan omaan kokemukseen äidin kuolemasta.

    Pekkarisen/Amnellin kirjoissa käsitellään 1900-luvun alun lasten orpoutta. Mieleen tulevat nykyajan teini-ikäiset pakolaiset ja kehitysmaiden lapset, joita käytetään lapsityövoimana ja adoptoidaan länsimaihin. Aurora Vaahteralaakson tyttö on äitinsä puolelta orpo ja suree äidittömyyttä etsiessään Kanadaan karkotettua isäänsä. Kirjassa Aurora ja Pietarin serkut Helsinkiin palannutta Aurora Koivua tukevat täti ja kummitädit, joita on sen ajan tavan mukaan kymmenkunta. Aurora-kirjoissa on myös surullinen tapaus Molly, joka on jätetty Irlannissa lastenkodin rappusille vauvana ja lähetetty pikkutyttönä lappu kaulassa Kanadaan töihin. Mollysta tulee "suojatti" kirjassa A. ja villikyyhkysten aika.

    VastaaPoista
  11. Olen lukenut Aurora-kirjat. Voisin ajatella, että niistä on iloa vanhempansa menettäneelle lapselle sitten, kun pahin kriisi on ohi. Mutta tässä ehkä on nyt haussa kriisikirja, tai ainakin kirja, jota voisi käyttää silloin, kun tilanne on pahana.

    VastaaPoista

  12. Voit selailla kirjaani Minttu, Jason ja Peikonhäntä, lasten kuvakirjoja kipeistä aiheista (Avain 2010). Lopun valikoimaluettelossa on lista kuvakirjoista, kotimaisista tai käännetyistä, joissa aiheena aikuisen/ lapsen vanhemman kuolema.

    Tutkimuksessa pohdin myös mm. näiden rankkoja tai kipeitä aiheita käsittelevien kuvakirjojen kohderyhmää ja käyttötapoja ja kustantamista.

    Vereslihalla olevan lapsen akuutin trauman käsittely ei ole lastenkirjassa niitä helpoimpia - ja toisaalta aihe koetaan kustantamoissa epäkaupalliseksi.

    Marita Lindquistin Maleena on mielestäni yhä yksi hienoimpia lapsen surun kuvauksia.

    Katarina von Numers-Ekmanin Singer ja Susanna Alakosken Päivän Harri kuvaavat molemmat äitinsä menettäneen noin 10-vuotiaan tytön tuntoja ja tavallista arkea.

    Hannu Mäkelän lastenromaani Helmi ja Hellevi Salmisen Tinjan keinukesä kertovat molemmat pikkutytöistä, joiden äidit sairastuvat syöpään, mutta selviävät. Samasta aiheesta kertoo myös Tuula Sandströmin Santeri ja syöpäri.

    VastaaPoista
  13. Ah juu, kiitos vinkistä Rouva Huu, tuo kirjasi onkin varmaan must!

    Minäkin olen miettinyt, että tämä aihe taitaa vääjäämättä olla aika epäkaupallinen.

    Niin nuo Mäkelän, Salmisen ja Sabdströmin kirjat eivät tähän asiaan auta, koska niissä niissä ei kuolla...

    VastaaPoista
  14. Tunnen ihmisiä jotka ovat menettäneet vanhempansa lapsena. Elämä jatkuu. Toisin kuin ennen, mutta se jatkuu.

    Terapeuttinen työ etenee aina autettavan ehdoilla, ja se on prosessi, eikä se kulje kuten tv-sarjan käsikirjoitus tai seiskan viihdetarinat. Suomessa on erinomaisen hyvät kriisipalvelut ja ammattilaiset olemassa. Terapeutti joka sanelee mitä tarinoissa tulee olla, on kyllä aika epäuskottava tai epävarma tai mitä lie...

    Mikään elämänkriisi ei ole se tärkein pointti tarinassa, se on taitekohta, tärkeintä on se miten elämä jatkuu tapahtuneen jälkeen. Itse kriisitilanne on aina raskas, siihen harvoin mahtuu mitään muuta. Torjunta on hyvä puolustuskeino silloin. Järkytyksen tilassa ei ole vastaanottokykyä ja vie aikansa ennen kuin tapahtunutta kykenee edes käsittelemään. Sekin tapahtuu useimmiten pala kerrallaan. Ja lapsilla on aivan omanlaisensa (erinomaisetkin) tavat käsitellä menetyksiä, elää niitä läpi.

    Kriisi on muutos, jokin muuttuu, eikä siihen usein edes tarvita ammattilaisia häärimään.
    Suru on kimppu erilaisia tunteita. Usein erheellisesti ajatellaan, että surua on vain itkeminen. Ne kaikki eletään, niiden kaikkien kanssa eletään, joskus jopa vuosia (riippuen menetyksestä ja läheisten tuesta ja monesta muusta asiasta). Surua kun ei voi suorittaa, tyyliin nytpä suren ja viikkaan tämän tästä pois.

    Kuolema on osa elämää, joskus se tapahtuu sellaisessa kohtaa missä sen ei haluaisi tapahtuvan.

    VastaaPoista
  15. Minusta kuolema ei ole osa elämää todellakaan. Elämä on elämää ja kuolema on kuolema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämään kuuluu syntymä ja kuolema. Alku ja loppu, pienesti sitä tapahtuu meille joka päivä, dramaattisemmin silloin kun joku syntyy (uusi) tai joku kuolee (muutos).

      Sinä uskot ettei niin ole. Sitten sinun pitää vaan rauhassa elää sen uskon varassa, ja myös minun oman uskoni kanssa.


      Poista
  16. Minusta on absurdia itsensä jymäyttämistä sanoa, että kuolema olisi elämää. Ihmisen kohtalona on kuolema, mutta elämää se ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Minusta on absurdia itsensä jymäyttämistä sanoa, että kuolema olisi elämää.” Merkillinen ajatus sinulla, minähän en niin ajattele vaan: kuolema on osa elämää, se kuuluu elämään.”Minusta kuolema ei ole osa elämää todellakaan”, sanoit ja siitä ajattelen toisin.

      Vallan mainio kirja tästä aiheesta: Jose Sarmago: Oikukas kuolema. Se kertoo eräästä kuningaskunnasta, jossa kuolevat lakkaavat kuolemasta, yksikään ihminen ei enää kuole. Ja miten tämä ”kuolemattomuus” vaikuttaa kuningaskunnan elämään.

      Poista
  17. Täällä pohditaan elämän ja kuoleman määrittelemistä. Ei taida olla helppoa.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Death
    Suomeksi tätä pohdintaa ei ole vastaavassa kohdassa.

    Halusin tuoda Aurora-kirjoissa esille sen, että 100 vuotta sitten kuolema ei ollut harvinainen vieras. Lapsen kuolemaan ja nuorten aikuisten kuolemaan varauduttiin. Sisaruksia valmistettiin huolehtimaan toisistaan. Sukulaiset ottivat orpolapsen luokseen. Nythän lapset ja nuoret pistetään lastenkoteihin ennemmin kuin annetaan sukulaisten hoitoon. Se on hyvin luonnotonta.

    VastaaPoista
  18. Juu, taloyhtiössäkin oli sata vuotta sitten omat ruumishuoneet ja esim. omassa taloyhtiössäni oli ylpeydenaihe, että ruumishuone oli isompi kuin naapurissa. Eli on se suhtautuminen vähän muuttunut sitten noiden aikojen...

    VastaaPoista
  19. Myös kirjassani Pako Tallinnaan (2006) käsitellään kuolemaa. 13-vuotiaan Margaretan isä kuolee Helsingissä raivoavaan kulkutautiin, ja äitipuoli aikoo naittaa tytön heti vanhalle ulkomaalaiselle kauppiaalle.
    http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_23275

    VastaaPoista
  20. Kirsti, tämä kuva Sinun kannattaa käydä katsomassa monestakin syystä.
    http://hannelenparatiisi.blogspot.fi/2013/05/mors-dag.html
    Blogisisko

    VastaaPoista
  21. Astrid Lindgrenin Veljeni leijonanmielessä käsitellään kuolemaa ja menetystä yleensä hyvin kauniisti ja lapselle sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
  22. Kati Kaartinen: Aina. Lastennäytelmä, joka palkittiin muutama vuosi sitten vuoden parhaana kotimaisena näytelmänä. Kertoo tytöstä jonka isä on tehnyt itsemurhan. En tiedä löytyykö kirjastosta, mutta näytelmäkirjailijaliitosta sen voi tilata.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!