lauantai 14. syyskuuta 2013

Opettavaiset tarinat

Turun sanomissa oli Mari Viertolan kritiikki Johannes ja Jurasta. Arvostelu on myönteinen, vaikka säpsähdin tässä kohtaa:

Johannes ja Jura on positiivisella tavalla vanhanaikainen lastenkirja. Se nojaa mielenkiintoiseen juoneen, jota kertoo lukijoita toistuvasti puhutteleva ja omia mielipiteitään esittävä kertoja. Tarina on opettavainen, ja se puhuu lämpimästi ja rauhallisesti ystävyyden merkityksestä.

Siis tuo sana opettavainen

Kääk.

Tuntui kuin olisin jäänyt taas kiinni housut kintuissa, koska eiväthän tarinat saa nykyään olla opettavaisia. Vai saavatko? 

Ei tuo vanhanaikainenkaan tunnu pelkältä kehulta, vaikka siinä kyllä sanotaan, että positiivisella tavalla vanhanaikainen.

En minä tietenkään tosissani valista, mukavaa, kun kirja pääsi lehteen. Kyllähän minä olen vanhanaikainen ja opettavainen ihminen, ei siitä pääse mihinkään.

Share/Bookmark

14 kommenttia:

  1. Hihii, kun opetan äidinkielessä kirjallisuuden käsitteistä teemaa oppilaille totean aina, että teema on vähän niin kuin tarinan 'opetus' - VAIKKA kukaan kirjailija ei kyllä hyväksyisi tätä määritelmää, kun ne kirjailijat eivät halua olla opettavaisia...

    (Sinänsä kyllä pohjimmiltaan opettajana koen ihan vähän loukkaavanakin sen, että opettamista pidetään niin vastenmielisenä asiana, mutta se ei nyt kuulu tähän.)

    VastaaPoista
  2. Ajattelin ihan samaa, että miltä opettajista mahtaa tuntua, kun kirjailijat niin kiivaasti kamppailevat opettavaisuutta vastaan. Sinänsä olen sitä mieltä, että jokainen joka kirjan kirjoittaa samalla myös opettaa sillä kirjallaan jotain. Väittää jotain maailman olemuksesta ja sehän on opettavaisuutta se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, mielenkiintoinen rinnastus kirjailijan ja opettajan opettamiseen, tai opettavaisuuteen ehkä pikemminkin.

      Sanoisin niin, että nykypäivän opettaja ei ole, hän ei edes saa olla opettavainen. Hänellä on harvoin vain yksi totuus, jonka esittelee pätevänä. En puhu nyt matemaattistyyppisistä aineista, vaan humanistisista yleisaineista, ja muutenkin, pedagogian olemuksesta.

      Käsitän opettajantyön niin, että opettaja esittelee eri vaihtoehtoja, eri suuntia ja erilaisia totuuksia tasavertaisina vaihtoehtoina asettamatta niitä opettavaiseen paremmuusjärjestykseen.

      Olin muinoin uskonnon va. opettajana turkulaisessa peruskoulussa. Esittelin oppilaille eri uskonnot omina kokonaisuuksinaan, kunkin uskonnon sisältä käsin, en ulkoapäin arvottaen. Mitään uskontoa ei sanottu muita paremmaks. Myös varhaiskantaisia uskontoja esiteltiin ja verrattiin niitä nykyuskontoihin, haettiin yhtäläisyyksiä ja eroja, mutta oppilaslähtöisesti. Ei ollut vääriä vastauksia, vaan ajatuksia, oletuksia, mielipiteitäkin.

      Tällaiseen asioiden mahdollisimman objektiiviseen ja sisälähtöiseen esittämistapaan käsittääkseni kouluissa nytkin pyritään, koska maailma on monitotuuksinen ja moniarvoinenkin. Minusta sama voisi päteä kirjailijaankin. On hyvää ja on pahaa, aivan kuten saduissakin. Niin tulee hyvissä kirjoissakin olla.

      Ja muuten - luoja varjele lapsia ajankohtaisilta aiheilta kirjoissa!

      Poista
    2. Jaa mutta eikö esimerkiksi kieliä opetettaessa tai matematiikkaa opetettaessa ole olemassa ns. oikeat vastaukset? Ja kyllä insinöörienkin pitää tehdä laskelmat oikein, että saavat sillat kantamaan jne. Eli ei se totuus nyt joka kohdassa ehkä ihan suhteellinenkaan käsite ole, joskin joidenkin kohdalla, esim. uskontojen tätä rajanvetoa voidaan käydä hyödyttömästi ja pitkään. Mielestäni on kyllä aika paljonkin asioita, jotka pitäisi ihmisille opettaa. Ja paljon kärsimystä jäisi toteutumatta, jos ihmiset myös oppisivat ne asiat. Kuten että älä kiusaa kaveria. Eikö sekin ole jonkinlainen totuus, että jos kaveria kiusaa, siitä seuraa kärsimystä yhdelle jos toiselle asianosaiselle.

      Poista
    3. Niin, tarkoitin siis sellaisia yleissivistäviä aineita, joissa ei pelata ehdottomilla matemaattisilla totuuksilla, joille ei ole vaihtoehtoja. Ainahan joka aineen sisällä on kaavoja ja määritelmiä, mutta ei opetus ole tänä päivänäkään tällaisten tahkomista oppilaan päähän ainoana mallina. Tiettyyn matemaattiseenkiin tulokseen voidaan päätyä monia reittejä pitkin. Käsittääkseni nykyään korostetaan enemmäm oman ajattelukyvyn ja jopa persoonallisuuden kehittämistä, siihen kannustamista kuin valmiiden ratkaisujen ja tulosten tarjoamista.

      Opettaja on hyödyllisimmillään silloin, kun hän pystyy kehittämään oppilaan kriittistä ja erittelevää ajattelukykyä ja osaa ohjata hänet tiedon äärelle, ei välttämättä tiedon ytimeen. Ydin pitää löytää ja oivaltaa itse, jotta siitä on iloa ja hyötyä. Opettaja ei enää ole tiedonjakaja, vaan lähteelle opastaja.

      Nuo kiusaamisjutut ovat kai itsestäänselviä ja kuuluvat yleiseen ihmisyyskasvatukseen, joka on sekä kotien että koulun tehtävä. Koulu ei ole tästä laistanut, mutta kodit valitettavsti ovat. Lapsi ei kiusaa toisia, jos kotona ei kiusaamista sallita ja lasta rakastetaan ja kunnioitetaan riittävästi.

      Poista
    4. Tälle kirjoittajalle on ainakin ilmeisen tehokkaasti opetettu (sanoisin suorastaan, että ulkoaopetettu) nykyinen pedagoginen liturgia :)

      Väliin tuntuu siltä, että kaikki muu tieto pitää kyseenalaistaa ja opettaa kyseenalaistamaan, mutta EI kasvatustieteellinen tämänhetkinen käsitys oppimisesta ja opettamisesta. Auta armias, jos joku kyseenalaistaa kasvatustieteen gurujen mielipiteet, niin on ihan väärässä... Vaikka opettajan pitäisi opettaa lapset kyseenalaistamaan ja itse oivaltamaan, niin opettajien itsensä ei pidä kyseenalaistaa mitään, vaan totella sokeasti luennoitsijoiden mielipiteitä :)

      Poista
    5. Keksin itse asiassa aika monia muitakin ryhmittymiä kuin kasvatustieteilijät, jotka uskovat omaavansa sen ainoan oikean totuuden asioista, enkä viittaa tässä uskontoihin. Esimerkiksi evoluutioteoria on tällä hetkellä sellaisessa asemassa, että vain uhkarohkeimmat uskaltavat esittää siihen liittyviä kriittisiä ja kyseenalaistavia kysymyksiä vaikka aihetta olisi. (Sehän on TEORIA toistaiseksi ja teoriaa kai tieteen oman määritelmän mukaan pitäisi saada testata...?) Esimerkiksi joillakin paleontologeilla olisi kriittisiä kysymyksiä esitettävänä, mutta niiden esittäminen tietää tällä hetkellä ammattillista itsemurhaa.

      Ja monikaan ei tule ajatelleeksi, että kun hän ilmoittaa maailman olevan monitotuuksinen ja moniarvoinen, hän tulee esittäneeksi maailmasta ainakin yhden totuuden. Siis että maailma on monitotuuksinen ja moniarvoinen. Hän katsoo siis omistavansa totuuden ainakin jossakin kohdassa, mutta muut eivät saisi kokea omistavansa totuutta jonkin toisen asian kohdalla.

      Poista
    6. Hei Anonyymi, oikeastaan minua ei ole opetettu, vaan ajattelen noin itse, olen aina ajatellut - lienee äidinkielenopettajien helmasynti tuo itsenäinen ajattelu.

      Se, että nykypedagogia on samoilla linjoilla, ei tietenkään sureta minua. Edelleen ajattelen niin, että tiedon kyseenalaistaminen ja kriittinen ajattelu ovat ihmiselle tarpeen tässä kakofonisessa tiedontulvassa, ja siihen tulee lasta kannustaa eikä tuputtaa hänelle valmiita totuuksia saati yhtä totuutta - puhun jälleen ns. yleissivistävistä aineista.

      Oikeastaan katson opettajan onnistuneen työssään vasta silloin, jos hänen kokoomuslainen oppilaansa uskaltaa ja osaa kritisoida kokoomusta ja silti ehkä pysyy kokoomuksessa, ja sama kaava perussuomalaiseen tai kommunistiseen oppilaaseen. Toisin sanoen lapsi oppii katsomaan omia juuriaan ja mielipiteitään muidenkin näkökulmasta, myöntämään ajatusrakennelmien vahvuuksia ja heikkouksia.

      Anonyymi, kaikki tiede taatusti kyseenalaistaa omia oppejaan kaiken aika, ja niin kasvatus- ja kehityspsykologiakin. Juuri siihenhän tiede kuin tiede perustuu. Tieteen sanamuotoihin ei käsittääkseni kuulukaan esittää totuuksia, vaan tiede julistaa tuloksia tutkimuksista.

      Paljon käytetään sanamuotoa "tämänhetkisen käsityksen mukaan", ja tällä viitataan siihen, että käsitykset muuttuvat ja niitä voi olla muitakin. Jokin käsitys on kuitenkin pääkäsitys, ja tätä vastaan on kai turha nikotella, sillä tiedehän palvelee ihmiskuntaa. Jos tiede alkaa julkistaa vain yhtä totuutta, se naulaa oman arkkunsa kiinni.

      Poista
    7. Tiede ja tieteentekijät ovat oikeastaan kaksi eri asiaa. Vaikka tiede ei niitä totuuksia esitäkään, niin tieteentekijät mielellään sitäkin enemmän. Oikeassaolemisen houkutus on suuri kaikille.

      Poista
  3. Jokainen kirjailija opettaa, sillä kukaan meistä ei ole täysin objektiivinen, vaan tuo esille omaa maailmankuvaansa joko avoimemmin tai verhotummin.

    Usein se kaikkein neutraaleimmalta vaikuttava näkökulma on kaikkein "opettavaisin": sellainen asia, jota pidetään itsestään selvänä, on kaikkein voimakkain mielipide..

    VastaaPoista
  4. Joo, ei saa opettaa...pitää vaan oivaltaa kantapään kautta kaikki ;)

    Tuo kirjoitustyyli, joka kirjassasi on eli puhuttelet lukijaa suoraan, varmaan tekee juuri sen "opettavan" vaikutelman. Se vaan on sellainen tyylikeino. Joitain se voi ärsyttää, minuakin aina välillä, varsinkin, jos en ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa :D

    VastaaPoista
  5. Anna, nimenomaan.

    Susu, ärsyttää se tyylikeino minuakin, tosiaan, jos olen eri mieltä kirjoittajan kanssa. Kuten yleensä olen...

    VastaaPoista
  6. Se, minkä kirjailija jättää sanomatta, kertoo myös erittäin paljon kirjailijan maailmankuvasta.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!