keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ahdistelua

Helsingin uuden vuoden viettoon liittyen poliisi tutkii nyt sitten viittätoista epäiltyä seksuaalirikosta. Somekontaktien ja joidenkin television keskusteluohjelmien perusteella suomalaisnaiset ovat koonneet rivejään todistaakseen, että aina, aivan aina Suomessa ahdisteltu naisia, ja ahdistelijat ovat olleet suomalaisia miehiä. On heidän mielestään jollakin tavalla tekopyhää nyt yhtäkkiä ryhtyä suojelemaan suomalaisia naisia, kun ne ennenkin ovat olleet miehille avointa riistaa.

On ihan totta, että suomalaiset miehet ahdistelevat naisia. Jopa minua on elämäni aikana muutaman kerran ahdisteltu. Ensimmäisinä kertoina olin vielä kansakoulussa ja siitä se sitten jatkui kunnes joskus loppui. Viimeinen mieleen jäänyt episodi oli entisessä asuinkunnassani, kun naapurin renki tuli juovuksissa meille ja kävi käsiksi rintoihini keskellä päivää. Ajoin rengin hiilihangon kanssa pihalle.

Tästä huolimatta minusta on erikoista, että turvapaikanhakijoiden seksuaalisia tökeryyksiä vähätellään vetoamalla suomalaismiesten vuosisataiseen kyvyttömyyteen suoda naisrauha. Onko se nyt niin, että ahdistelkoon rauhassa, kun kerran muutkin ahdistelevat.

Vaikka naisten ahdistelu on Suomessa ollut suhteellisen yleistä niin en itse muista kenenkään koskaan kommentoineen, että kyllähän miesten nyt täytyy vähän päästä kourimaan. Kourivia ja törkeyksiä puhuvia miehiä on halveksuttu. Mutta varmaankaan asiaa ei ole otettu riittävän vakavasti, sen kyllä uskon. Muistan etten itsekään ottanut sitä niin kauhean vakavasti, vaikka jälkikäteen olen joskus muistellut tuota hiilihankoepisodia ja ajatellut, että oli se aikamoinen tilanne.

Ymmärrän, että kotoperäisten miesten ahdistelujen esiin nostaminen liittyy politiikkaan ja siis tarkemmin sanoen perussuomalaisten politiikan vastustamiseen. Mutta jotenkin tuntuu, että vähän puusilmäisesti tätä taistelua nyt käydään.


Share/Bookmark

2 kommenttia:

  1. No siis jos ongelma kokonaan sivuutetaan niin kyseessä on puusilmäisyys.
    Mutta useimmiten ongelmana on tarkastella esim. maahanmuuttajia kiinteänä ryhmänä jossa kun yksi tekee jotain niin kaikki tekevät sen, eikä esim., emmätiedä, ihmisinä? Joiden joukossa varmasti riittää ääliöitä niinkuin niitä riittää kotimaistenkin joukossa, harvemmin kukaan suomalainen kuitenkaan suhtautuu kaikkiin suomalaisiin hiilihangolla pois ajettaviin renkiin vaikka sellainenkin on näköjään olemassa (no, minä suhtaudun niin joskus, mutta tiedän olevani vähemmistössä).

    Vaikka oletan sinunkin tavanneen sen verran ympäri maailmaa tulleita ihmisiä että voit huomata näiden olevan keskenään erilaisia (mahdollisesti jopa sellaisia että osan kanssa tulee paremmin toimeen kuin toisten).

    Ja oma mielenkiintoinen sävy tulee myös siitä "maassa maan tavalla"-retoriikasta, jota ei yleensä seuraa tarkka ja ristiriidaton selitys mikä oikeastaan on se maan tapa.
    Todistusaineisto viittaa siihen että maan tapa on ahdistella naisia, joten ennemminkin pitäisi siis ajaa ajatusta että maassa ei toimittaisi maan tavalla.

    VastaaPoista
  2. Lieneekö jossain maa jossa naisia ei ahdistella? Miten he ovat päässeet siihen tilaan, tämä minua kiinnostaisi paljon enemmän kuin ketkä ahdistelevat eniten.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!