perjantai 1. tammikuuta 2010

Kirjoittajan virheitä

Edellisen postauksen kommenteissa Delilah pyysi minua kertomaan, mitkä mielestäni ovat viisi pahinta virhettä, jotka vaanivat harrastajakirjoittajaa.

1. Kielikuvat. Niiden pitäisi olla omaperäisiä, mutta ei itsetarkoituksellisia. Kielikuvien kanssa joutuu jatkuvasti tasapainottelemaan kliseisiin turvautumisen, ja toisaalta omituisuudeksi lipsahtavan omaperäisyyden vaikeassa välimaastossa. Yllättävän harvoin kielikuvat tuovat tekstiin mitään todellista lisäarvoa, joten senkin vuoksi niiden kanssa kannattaa olla tarkka. Tietenkin kielikuvia kannattaa käyttää, jos löytää hyviä. Mutta jos ei löydä, pääsee parempaan lopputulokseen kun on niiden kanssa säästeliäs.

2. Liika selittäminen. Ensin sanotaan, että Heka oli vihainen. Sitten mainitaan pullistelevat otsasuonet ja heitetään perään muutama vihainen repliikki, joihin vielä saatetaan liittää selittäviä johtolauseita (huusi vihaisesti, raivoa pursuen). Syntyy tälläinen tårta på tårta rakenne, jossa sama asia, Hekan vihaisuus alleviivataan moneen kertaan, niin että lukija varmasti ymmärtää.

3. Liian hidas aloittaminen. Jos tarinan ideana on konflikti sisarusten välillä, kannattaa tarina usein aloittaa siitä konfliktista, eikä pistää päähenkilöä sukkapyykille tai muihin arkisiin tylsiin askareisiin.

4. Hämäryys on erityisesti hyvin taiteellisesti suuntautuneiden kirjoittajien helmasynti. Hämärästi kirjoittavat ovat usein mestareita puolustamaan hämäryyttään, ja esimerkiksi minulla ei vieläkään tahdo itsetunto riittää näissä tilanteissa. Taideproosaan on aina kuulunutkin tietty hämäryys ja sen vuoksi tässä kohtaa pidän mahdollisena, että olen aivan väärässä, kun liitän hämäryyden virheiden joukkoon. Mutta teen nyt kuitenkin niin, kaiken uhallakin.

5. Liika yrittäminen. Se että kirjoittaminen on syystä tai toisesta itselle liian tärkeää. Tai jos olemme tarkkoja, liian tärkeää on yleensä se, mitä kirjoittaja toivoo kirjoittamisella saavuttavansa. Siis rakkautta, arvostusta, mainetta, kunniaa, ihailua, olemassaolon oikeutta. Kirjoittamisella ei ehkä kannattaisi tavoitella noita asioita. Kirjoittaa kannattaa lähinnä siksi että se tuo mielihyvää, ja kenties rahaa. Jos kirjoittamisella tavoiteltavat asiat ovat liian tärkeitä, ihminen voi jäädä tavoitteensa vangiksi. Tavoite syö hänen ilonsa ja mielihyvänsä, ja sitä kautta myös tekstien laatu vääjäämättä heikkenee.

Kaikkien kirjoittamista enemmän ja vähemmän vakavasti harrastavien kannattaa kuitenkin muistaa, että arvostettujen kustantamojenkin kautta ilmestyneissä kirjoissa esiintyy kaikkia noita mainitsemiani kauhistuksia, plus tietenkin lukuisia muita näiden lisäksi. Joten ehkä tähän pitäisi laittaa vielä yksi bonus-virhe, joka on tämä:

Kuvitella, että saadakseen kirjansa julkaistua, kirjan pitäisi olla kielellisesti, tyylillisesti, rakenteellisesti virheetön ja pätevä. Ei pidä paikkaansa. Julkisuuden henkilöt saavat tyhmät kirjansa julkaistua ilman suurempia ongelmia. Mutta nobodyjenkaan (joihin lasken itseni) ei kannata liian ahdistuneena ajatella teoksensa teknisiä ansioita. Tarina ja henki ratkaisee. Osaatko kertoa kiinnostavan tarinan. Saatko henkilösi elämään. Minun käsittääkseni tästä on kysymys.

***

Mummo nosti kommentissaan esille tärkeän asian, näkökulmien hallitsemattoman heittelehtimisen. Siis että ensin kirjoitetaan Pekan näkökulmasta viisi liuskaa ja sitten Pekka unohtuu ja aletaankin ilman selityksiä kertoa jostain muusta. Näkökulmia tietysti voi vaihdella, mutta sen pitäisi tapahtua jäsentyneesti ja tarinan kannalta mielekkäästi.

***

Arja täydensti listaani seuraavalla:

Liika ulkoapäinohjautuvuus. Tällä tarkoitan sitä, että kirjoittaa niin kuin olettaa "oikean kirjailijan" kirjoittavan eikä niin kuin oma intuitio itselle sanoo.

****

Ja hirlii naulasi kommenttilaatikkoon omat teesinsä:

1. Mitä sinä haluat sanoa? Ajatteletko todella näin? (usein sekavan tai hämärän tekstin kirjoittajalta kun kysyy tämän, hän saattaa havahtua omiin peittelyynsä tai pelkuruuteensa ja tämä liittyy seuraavaan ohjeeseen)
2. Ole rohkea toisia kunnioittavalla tavalla (tämä on vaikeaa aika monille)
3. Ota opettajiltasi se mitä tarvitset ja hylkää se mitä et tarvitse ja rakasta omaa työtäsi, itseäsi. Älä usko kaikkea mitä opettajasi sanovat.
4. Tunne itsesi ja kunnioita omaa laatuasi.

Share/Bookmark

41 kommenttia:

  1. Loistava pläjäys nuo viisi helmasyntiä - allekirjoitan mielipiteesi täysin. Itselläni oli eritystaitona tuo liian hidas aloittaminen ja vieläkin, kun teksti on muka valmis, pystyn yleensä deletoimaan pari ensimmäistä kappaletta ja kas, homma paranee huomattavasti ;).

    VastaaPoista
  2. Kylläpä ilahduin tuon listasi kohdasta numero viisi. En ole itse koskaan suhtautunut omaan kirjoittamiseeni kunnianhimoisesti ja siitä olen joskus kantanut syyllisyyttä. Touhuttuani eri taiteen aloilla ihmettelen (ja vähän kadehdinkin) niitä, jotka suhtautuvat taiteeseensa mentaliteetilla "en voi elää ilman musiikkia/teatteria/kirjallisuutta". Olen tuntenut itseni porukan petturiksi ja typerykseksi, kun en ole "oikeita taiteilijoita" aina ymmärtänyt ja potenut huonoa omaatuntoa siitä, että joku on ollut valmis peräti maksamaan amatöörimäisen puuhasteluni
    tuotoksista (joita ei todellakaan ole aina raapustettu sydänverellä). Tuo listasi huojensi taakkaa hieman ;-)

    VastaaPoista
  3. Olen pitkälle samaa mieltä kanssasi noista viidestä kohdasta. (Olen joskus joutunut opettamaan "luovaa kirjoittamista" oppimisvaikeuksisille aikuisille. He olivat yleensä paljon luovempia kuin minä.) Kuutoseksi lisäisin näkökulman heittelehtimisen, sen, ettei äkkiä kirjoitetakaan Pekan näkökulmasta, josta on jo kirjoitettu 5 sivua, vaan äkkiä kuuluu sekaan jotakin ihan toisenlaista ääntä.

    Iloa vuoteesi, Kirsti.

    VastaaPoista
  4. Mummo, tuo näkökulmajuttu on totta, se olisi kuulunut listaan. Samoin, oikein hyvää alkanutta vuotta.

    Kaikenlaisista asioista sitä tosiaan voi kantaa syyllisyyttä Millan. Ajoittain kyllä itsekin tunnen syyllisyyttä noista asioista. Etsin niistä myös selitystä sille, miksi en ole menestynyt tämän paremmin. Koska ajattelen, että elämä on aina taidetta tärkeämpää. Minusta itseään ja läheisiään ei kannattaisi uhrata taiteen vuoksi.

    Rooibos, liian hidas ja kaukaa aloittaminen on minunkin ongelmani, mutta onneksi siihen on tuo mainitsemasi helppo, tosin joskus ehkä hiukan kivulias parannuskeino.

    VastaaPoista
  5. Hieno lista, Kirsti!

    Epäilemättä nuo ovat kompastuskiviä ja keskeisiä ovatkin. Tutuilta kuulostavat jokaikinen.

    Kun muutkin ovat lisäilleet listaan omia ehdotuksiaan, minäkin lisäisin yhden: Liika ulkoapäinohjautuvuus. Tällä tarkoitan sitä, että kirjoittaa niin kuin olettaa "oikean kirjailijan" kirjoittavan eikä niin kuin oma intuitio itselle sanoo.

    Liiallisen ulkoapäinohjautuvuuden seurauksena on enemmän tai vähemmän kehno kopio jostain jo kirjoitetusta (joka voi tosin mennä kaupaksi, jos kopio on kyllin hyvä), mutta tuskin tyydyttää kirjoittajaa itseään. En silti tarkoita, että pitäisi hylätä kirjoittamisohjeet, vaan sitä, ettei saa hylätä itseään kirjoittaessaan.

    Pahimmillaan tämä ulkoaohjautumisen tauti ei edes suostu pysymään kirjan sivuilla, vaan tarttuu ihmiseen itseensäkin. Kirjoittaja alkaa luulla, että hänen, eikä vaan pelkän tekstin, on pyrittävä olemaan tietynlainen, koska "sellaisia kirjailijat ovat".

    Eipä silti, kyllähän toisetkin kirjoittavaa ihmistä määrittelevät, ei vain ihminen itse. Jos käyttäisin vapaa-aikani vaikkapa käsitöiden tekemisen, voivottelisiko kukaan, miten ihmeessä jaksan, olenko ihan työhullu ja eikö vähempikin kunnianhimo riittäisi? No, eipä tietenkään. Mutta kun kirjoitan harrastuksekseni, niin kaikki nuo leimat ovat tulleet tutuiksi. Monen tuntuu olevan vaikea uskoa, että joku kirjoittaa silkasta kirjoittamisen ilosta, vaikka voisi tehdä vapaa-ajallaan muutakin.

    VastaaPoista
  6. Arja, tärkeä puheenvuoro! Mietin tuota ulkoaohjautuvuutta, mutta en pistänyt sitä listaan siksi, että alkuvaiheessa matkiminen voi olla tärkeä tapa kehittää omaa kirjoittajan ominaislaatuaan. Ehkä tietokirjoittajan tilanne on eri, mutta fiktiossa pidän matkimista hyvänä asiana. Ei tietenkään pidä jäädä siihen matkimiseen, vaan kasvaa vähitellen omanlaisekseen kirjoittajaksi. Voi silti olla, että se mitä minulla oli mielessä on vähän eri asia kuin tuo mainitsemasi ulkoaohjautuminen, nyt kun asiaa tässä mietin. Ihmiset tosiaan usein kyselevät, että voiko kirjoittaa näin, onko tapana kirjoittaa näin, sellaisen miettimisestä ei välttämättä hyvä heilu.

    VastaaPoista
  7. Hyviä ja selkeitä ohjeita.

    Tuosta ”taideproosasta” sanoisin että minusta se ei ole sekavaa tai hämärää. Tosin en ole ihan varma mitä sinä tarkalleen ottaen tarkoitat sillä. Taiteen tarkoitus ei ole sekavuuden hämäryyden luominen, vaikka jotkut tekijät vaikuttavat niin ajattelevankin. Olen myös kohdannut heitä jotka kuvittelevat että Suuren Taiteen tarkoitus on olla jotain sellaista mitä toiset, tässä tapauksessa lukijat, eivät käsitä. Että kirjoittamalla mahdollisimman monimutkaisesti syntyy Suurta Taidetta.

    Heitä hallitsee Suuren Taiteilijan ideaali tai illuusio. Jos ajattelen esimerkiksi Camus’n selkeitä ja kirkkaita lauseita, hän ei ole hämärä, ei sitten niin millään lailla. Onko se taideproosaa? Ainakin se on hyvin taitavaa proosaa. Tuo Suuri Taiteilija on kumma kyllä myös sellainen harhama joka tuntuu sekoittavan myös kirjoittajan eettisen ja moraalisen pakan. Kun olen Se Suuri Taiteilija minulla on jotain erivapauksia ja erioikeuksia kuin muilla kuolevaisilla ja saisin tehdä mitä tahansa ja kelle tahansa.

    Listaasi haluaisin lisätä pari ohjetta, jotka eivät ole syntejä tai moitteita kirjoittajalle, niitä on jokaisessa ja jokaisella niin paljon että kun yhdestä synnistään pääsee syntyy uusi tilalle.

    1. Mitä sinä haluat sanoa? Ajatteletko todella näin? (usein sekavan tai hämärän tekstin kirjoittajalta kun kysyy tämän, hän saattaa havahtua omiin peittelyynsä tai pelkuruuteensa ja tämä liittyy seuraavaan ohjeeseen)
    2. Ole rohkea toisia kunnioittavalla tavalla (tämä on vaikeaa aika monille)
    3. Ota opettajiltasi se mitä tarvitset ja hylkää se mitä et tarvitse ja rakasta omaa työtäsi, itseäsi. Älä usko kaikkea mitä opettajasi sanovat.
    4. Tunne itsesi ja kunnioita omaa laatuasi.

    VastaaPoista
  8. Kirsti, tunnustan itseni kohdasta neljä, mutta olenhan runoilija =) !

    VastaaPoista
  9. Runoilijalle se suotakoon Teemu:-)

    Hirlii, taideproosa on tosiaan laaja käsite ja käytin sitä tuossa huolimattomasti. Tarkoitan sellaista taidetta taiteen vuoksi tyyppistä taidetta ja kirjallisuutta. Jos tämä nyt yhtään selventää. Hämäryyshän on hyvä tyylikeinokin kyllä, sen avulla saa mitättömämänkin tarinan vaikuttamaan kiinnostavalta, mutta jossain vaiheessa voi tulla epäilyt, ettei mitään tarinaa olekaan, on vain hämäryyttä. Tähän voisi olla hyvä laittaa jokin esimerkki. Minä en esim Panu Rädyn xyz:sta ymmärtänyt yhtään mitään, eikä ilmeisesti ollut tarkoituskaan.

    VastaaPoista
  10. Mainio lista ja hyviä ajatuksia täällä! Kaikkien noiden helmojen kanssa kompuroi varmasti jokainen harrastaja- ja ammattikirjoittaja.

    Muuta mitä se hämäryys tosiaan sitten on? Itse ajattelen, että jos kirjoittaja on itselleen hämärä, niin se on huono juttu. Se on itsepetosta. Silloin ei itsekään tiedä, mitä on tekemässä. Ei jaksa ajatella juttujaan loppuun asti, vaan peittää ne hämärien kielikuvien sumuverhoon ja toivoo, ettei muutkaan huomaisi, ettei tässä nyt ole päätä eikä häntää.

    Mutta jos juttu jää lukijalle hämäräksi, vika ei aina ole taiteilijassa. Esimerkki: pari vuotta sitten näkemäni ohjaajaguru David Lynchin Inland Empire-elokuva. En tajunnut siitä yhtään mitään. (Se oli TODELLA hämärä) Silti se saattaa olla suurta taidetta. Liikutaan vaan reilusti meikäläisen odotushorisontin ulkolaitojenkin ulkopuolella.

    Sama hämärä-ilmiö tapahtuu mulla, jos kirjassa on paljon intertekstuaalisuutta. Koska en tunne juttuja, joihin viitataan, teos jää hämäräksi. En elähdy lukukokemuksesta vaan korkeintaan tunnen itseni tyhmäksi.

    Kirsti, minäkään en ymmärtänyt Rädyn XYZ:aa. :)

    VastaaPoista
  11. Marika, tuo mitä sanot esim. intertekstuaalisuudesta, on tietenkin totta. Mutta silti, ja tämä on nyt ideologinen kommentti, on mielestäni mahdollista sisällyttää teksteihin intertekstuaalisuutta tavalla, joka mahdollistaa teoksen ymmärtämisen ja siitä nauttimisen jollakin tasolla vaikka ei kaikkia hienouksia ymmärtäisikään. Se on mahdollista, jos halutaan. Mutta halutaanko? Väitän, ettei välttämättä haluta. Halutaan nimenomaan olla vaikeita.

    Esimerkki intertekstuaalisuudesta. Simpsonit vilisee intertekstuaalisia viitteitä, mutta väitän, että jokaisen jakson voi ymmärtää, vaikkei noita viittauksia tunnistaisi.

    VastaaPoista
  12. Kirsti; kyllä minusta näytää siltä, että tarkoitamme samaa asiaa ulkoaohjautuvuutta pohtiessamme.

    VastaaPoista
  13. Mainio kirjoitus...Mummon maininnasta tuli mieleen suuresti inhoamani kirjallisuuden klassikko, Faulknerin As I Lay Dying jossa raivostutti ne lukuisat kertojaäänet jotka vain marrsitetaan kertomaan omaa näkökulmaansa selvittämättä millään tavalla keitä nämä nyt sitten oikein ovat.

    Ulkoaohjautuvuudesta ja matkimisesta tuli mieleen toisaalla kuulemani ohje joka liittyi musiikkiin mutta pätenee kaikkiin muihinkin taidemuotoihin: jos teos voidaan liittää selkeästi vain yhteen aikaisempaan vaikuttajaan niin se ei ole hyvä juttu. Useamman vaikuttajan yhdistely kelpaa jo...

    Hämäryys tapaa ärsyttää, joskin joistain tulee selvemmin mieleen että "tämä ei nyt vaan ollut minun juttuni" ja toisista taas se että se hämäryys on itsetarkoituksellista kikkailua tai sitä että langat ovat karanneet myös kirjailijalta...
    Mutta muuten, se mistä äidinkielenopettajani aikoinaan ahkerimmin huomatteli oli juurikin tuo hämäryys ja se että en selitä tarpeeksi, hypin vaan oman pääni sisällä asiasta toiseen...

    VastaaPoista
  14. Tuo ulkoaohjautuvuus ja sen kanssa tasapainoilu voi olla vaikea juttu. Nuori kirjoittaja (siis kirjoittajana tuore) ei välttämättä edes osaa uskoa itseensä ja kokee tekstin laadun olevan kohdallaan esimerkiksi silloin, kun kaveri sanoo, että "tosi hyvä tää sun teksti, ihan kuin Bridget Jonesin päiväkirja / Pussikaljaromaani / yms". Fraasit "ihan yhtä hyvä kuin" ja "melkein kuin" ja "ihan kuin oikea romaani/novelli" ovat joskus tosi paikallaan ja joskus tosi vaarallisia.

    Jokaiselle kirjoittajalle tulee varmasti se hetki, kun tajuaa, että eihän se riitä, että on "melkein kuin" tai "ihan kuin", vaan että pitää olla oma itsensä, mieluusti jotain, mitä ei ole nähty ennen, jotain uutta, jotain rehellistä, ehkä jopa parempaa kuin jo aiemmin kirjoitetut. Joidenkin kirjoitusinto kuolee siihen - ettei "menesty" (eli saa kustannussopimusta) vaikka on "ihan kuin". Ja joidenkin ei. Mikä on hyvä :). Mutta tuo ulkoaohjautuvuus on kyllä iso ja monitahoinen juttu ja kuten Arja yllä kirjoitti, voi tosiaan vaikuttaa koko elämään.

    VastaaPoista
  15. Ja miten tuntuu, etten tuossa ylläolevassa kommentissa osannut nyt ollenkaan sanoa sitä, mitä ajattelin sanoa, ainakaan selvästi. Äh.

    VastaaPoista
  16. Ulkoaohjauvuutta jäin miettimään kun sitä pohdittu täällä aika hyvin.

    Sitä ei kai pidä sotkea siihen että saa arvokasta palautetta, sellaista joka todella muuttaa tekstiä paremmaksi tai joskus jopa sellaistakin että joku sanoo: tämä on valmis. Sitä kannattaa kuunnella.

    Mitä paremmin on selvillä omasta kielestään, laadustaan ja ilmaisustaan, sitä vähemmän tarvitsee ulkopuolista ohjausta, sillä sitä selvemmillä vesillä kirjoittaja on. Hyvin oppii kirjoittamaan aika moni, siitä pitää jo koululaitoskin osittain huolta, mutta että löytää oman laatunsa, lajinsa, tapansa, sanottavansa, ja oman kielellisen ilmaisunsa. Siinä on suuri työ. Kun se on olemassa, ei ole enää näkymätön vaan tunnistettavissa, ja se jonka varastoilla käydään.

    Lohduttaisin Rooibosia, vaikken ole lukenut kuin blogiasi, niin usko vain: kukaan toinen ei kirjoita kuten sinä kirjoitat, kukaan toinen ei voi kirjoittaa siten kuin sinä.

    VastaaPoista
  17. Suuret kiitokset Kirstille ohjeista ja hänen bloginsa lukijoille heidän antamistaan lisäkommenteista! Sain enemmän vinkkejä ja tietoa, kuin mitä uskalsin odottaa.

    Liika selittely tuntuu olevan minun suurin kompastuskiveni. Yritän kyllä tarinan raakaversiovaiheessa pyyhkiä pois turhaa, mutta en kyllin tehokkaasti. Huomaan myös joskus aloittavani tarinan liian kaukaa. Esimerkkisi sukkapyykistä jää takuulla mieleen.

    Käyn kirjoituspiirissä, jossa opettajan palaute toisinaan mietityttää. Tavotteeni eivät ole kunnianhimoiset, kirjoittamisen ja onnistumisen ilo riittäisi. Sitä iloa en haluaisi menettää. Toki haluan kehittyä, ja negatiivinen kritiikki on paikallaan, mutta sen ohella edes rippusen kokoinen, myönteinen palaute olisi tervetullutta.

    Kirstille ja kaikille muillekin hyvää alkanutta vuotta ja kirjoittamisen iloa! Delilah

    VastaaPoista
  18. hdcanis, minua on aina askarruttanut mistä tuo kaipuu kirjoittaa hämärästi oikein ihmiseen tulee. Itsellä kun ehkä vetoa siihen toiseen ääripäähän, haluaisin kaikkien ymmärtävän. Mutta on tosiaan ihmisryhmä jotka ilmeisesti haluavat joidenkin harvojen ja valittujen ymmärtävän...

    Rooibos, minusta sanoit ihan hyvin ja selkeästi. Siinä se kirjoittajan veri ehkä punnitaan, että pystyy hyvistä pastisseista siirtymään eteenpäin, sulauttamaan ihailemansa kirjoitustyylit osaksi omaa ilmaisuaan. En ehkä siksi ole kauhean huolestunut siitä, jos joku matkii muita, se voi olla välttämätön vaihe omassa kehityksessä. Mutta sitten tulee ongelmia jos jää siihen vaiheeseen.

    Se onkin jännä juttu Hirlii, että mitä paremmin oppii itseään tuntemaan kirjoittajana, sitä vähemmän tarvitsee ulkopuolista ohjausta. Mutta ilman ulkopuolista ohjausta on kauhean vaikea oppia tuntemaan itseään kirjoittajana, tai muutenkaan.

    Delila, mielestäni raakaversiossa saa olla noita kaikkia kirjoittamisen syntejä runsain mitoin + vielä kaikki synnit joita en maininnut. Raakaversiota kirjoittaessa huomio kannattaisi mielestäni mahdollisimman paljon pitää sisällöllisissä kysymyksissä. Mitä ihmisten välillä tapahtuu, mikä on tarina joka tässä nyt kerrotaan. Kun se on selvillä, on aika ryhtyä toimittamaan omaa tekstiä ja siinä vaiheessa voi siten paneutua virheiden korjailuun.Samoin hyvää alkanutta vuotta sinulle, toivon sinulle iloa ja menestystä kirjoittamiseen ja elämään.

    VastaaPoista
  19. Listaamasi kohdat olivat erittäin kiintoisia ja mikä parasta, löysin niiden joukosta jotakin hyvin helpottavaa. Korjailen parasta aikaa käsikirjoitukseni viimeisintä versiota enkä ole voinut välttyä ahdistuneisuudelta ja niiltä ajatuksilta, joita luettelit bonusvirheessäsi. Viime aikoina olen saanut itseni uskomaan, että kustantamot todella haluavat ”täydellisiä” kirjoja, jotka voi sitten laittaa painoon melkein sellaisenaan. Toisaalta tiedän varsin hyvin, ettei niin ole. Kirjoitit, että tarina ja henki ratkaisevat. Se on varmasti totta, samaa olen yrittänyt vakuutella itselleni (tuloksetta..), mutta kuka sitten korjaa ongelmakohdat, jos kustannustoimittajakaan ei niihin puutu? Pelottava ajatus. Pitäisikö sittenkin korjata vielä vähän lisää? Minulle julkaiseminen ei ole tärkein päämäärä vaan se, että voisin itse olla tyytyväinen teokseeni. Pelkään vaan, että kriteerit ovat loppumetreillä nousseet liian korkealle. Olisiko sinulla hyviä vinkkejä miten tästä noidankehästä pääsee? Täydellistä kirjaa ei varmasti olekaan, mutta missä vaiheessa korjaukset kannattaa lopettaa?

    VastaaPoista
  20. Olipa mainio kirjoitus. Delilahille kiitos aiheesta.

    Sylvi

    VastaaPoista
  21. Hei Kirsti,

    minustakin vähättelet itseäsi aivan liikaa, vaikka kai se pitää erittäin rankan itseironian muotona käsittää. Tiedän kyllä omasta kokemuksesta, että tietyt asenteet voivat jäädä turhan voimakkaina päälle, häiritsevässä määrin. Poisopettelut voikin viedä kauan aikaa... Mutta itse tiedät, onko asenne oikea vai ei, tai häiritseekö se Sinua. Jos ei, niin fine.

    Hyviä pointteja. Teki vain mieli lisätä, että moni hyväkin kirjoittaja (ei julkkis) tarvitsee silti kustannustoimittajan tarkkaa silmää. Itse en ainakaan hallitse pikku finessejä, kuten ajatusviivan ja väliviivan käyttöä, vaikka suuret linjat ovat toivottavasti kunnossa. No, toki rakenteestakin on usein välivaiheessa huomauttamista - tietyllä tavalla sitä pysyy omalle työlleen aina vähän sokeana.

    Silti minusta ammattikirjoittajaksi tähtäävän pitää hallita kielioppi suhteellisen hyvin ainakin intuitiivisesti (ei minulla ole siihen enää mitään muuta kiinnostusta), koska pelkkä sisältö ei riitä. Se on myös itsetunto- ja kunnia-asia. Minua hävettäisi, jos nimittäisin itseäni kirjailijaksi ja kirjoitukseni olisi aina mitä sattuu. Sisältö ja muoto kulkevat käsi kädessä.

    VastaaPoista
  22. Heippa Sylvi, pitkästä aikaa!

    Satakieli, oletko luettanut käsikirjoitustasi muilla? Oletko antanut sen levätä tarpeeksi? Ainakin jos käsikirjoitusta tonkii kovin pitkään, sille sokeutuu. Seuraavaksi sitä ryhtyy siirtelemään pilkkuja paikasta toiseen ja kuvittelee että se ratkaisee jotain.

    Itse lopetan työstämisen siinä vaiheessa kun käsikirjoitus alkaa uuvuttaa, silloin tulkitsen sen valmiiksi. Ainakin kunnes saan jostain uuden kimmokkeen ja ymmärryksen kuinka voisin sitä parantaa. Rehellinen ja rohkea lukija onkin kullanarvoinen kapistus. Hän on ulkopuolinen ja voi kertoa miten käsikirjoituksesi kokee. Tällaista palautetta kannattaa kuunnella.

    VastaaPoista
  23. Hei Dahl! Niin kai se mitä sanot itsen vähättelyksi on oikeastaan oman opitun vähäisyyden prosessointia, sehän, siis vähättely, on jotain joka on minuun tuotu ulkopuoleltani, kasvatuksen, koulutuksen, elämänkokemuksen kautta, eikä se katoa sillä että napsautan sormiani ja sanon olevani ihan jees. Jotenkin se nyt vaan vaatii syvempää ruoppaamista.

    Olen täysin samaa mieltä kustannustoimittajan välttämättömyydestä. Ja sekin on selvä, ettei ihmisestä tule ammattikirjoittajaa ellei hän pysty kirjoittamaan suhteellisen hyvää kieltä. Mutta on olemassa paljon ihmisiä, jotka taitavat kieliopin, tuntevat kirjallisuuden klassikot ja niiden rakenteet, eivätkä silti saa koskaan omasta romaanistaan julkaisukelpoista. Niin tärkeä asia kuin kielen hallinta onkin, se ei vielä tee ihmisestä kirjailijaa eikä hänen kirjoittamastaan kirjasta, että joku viitsisi maksaa sen lukemisesta.

    VastaaPoista
  24. Saa toki sinutella, tuntuu läheisemmältä, aika harva kutsuu mua sukunimelläni (ja tuntuisi kovin oudolta...)

    Juu, kuten sanoin, opittuja asenteita on vaikea muuttaa ja jos niitä ei pidä itse ongelmallisina, niin eiväthän ne sitten ole ongelma. Olen vain itsessäni tiedostanut joitakin pinttyviä asenteita, joista yritän oppia pois.

    En korostanut muotoa sisällön kustannuksella, vaan painotin molempien hallitsemisen tärkeyttä. Nettikeskusteluissa on liikkeellä paljon nimimerkkejä, jotka uskovat, että kaikki on kunnossa, kun sisältö toimii ja muodon voivat hoitaa muut. Eihän asia näinkään ole!

    Nämä mainitsemasi kaltaiset "kaiken hallitsijat" ovatkin varmaan juuri niitä kustantamoiden portinvartijoita tai kustannustoimittajia... Romaanin kirjoittaminen on sitä paitsi hirveän suuri haaste.

    VastaaPoista
  25. "Näät sä noi rivitalot tuolla, niiden eteen pitää laittaa
    puut ja naulat, ja sitten ripustaa naru, ja sitten panna
    kärpäsiä pyykkinarulle kuivumaan."

    Löysin hyllyn kätköstä melkein kolmivuotiaan Kati Kirstinän runoteoksen ”Me Maijan kanssa” (tammi 1965), kustannustoimittajana toimi runoilijan äiti Eila Kirstinä (Kostamo) joka kirjoitti tyttärensä puherunot ylös. Hyviä, riemastuttavia runoja / runoutta.

    Niin tärkeätä kuin oikeakielisyys onkin, niin Kirsti lienee oikeassa sanoessaan ettei kieliopin perusteellinen tunteminen tee ihmisestä kirjailijaa eikä kaikkien klassikoidenkaan tunteminen. Kustannustoimittajia, hyviä sellaisia tarvitaan kyllä.

    VastaaPoista
  26. Sitten asia erikseen ovat tietysti "poetiikat" ja tyylit, joihin kuuluu olennaisena osana huonokielisyys, esimerkiksi Flarf, joka hyödyntää teinien IRC-kieltä jne. On tullut itsekin harrastettua netin tonkimista ja hyödyntämistä tähän tarkoitukseen.

    Mutta edelleen peräänkuuluttaisin tasapainoa molempien (muoto & sisältö) hallintaan; ei täydellisyyttä, lopullinen besserwisser on kustannustoimittaja.

    VastaaPoista
  27. Täsmennys:

    Tarkoitan tuolla esimerkilläni muun muassa sitä ettei taitavan sekä lahjakkaan kustannustoimittajan tarvitse olla besserwisser, ja että heitä tarvitaan.

    VastaaPoista
  28. Rita, minulla on ollut tapana käyttää sitä nimeä, jonka vieraani on jättänyt jälkeensä, sinulla se on tuo Dahl. Ei siinä sen kummempaa teitittelyä ollut, kävi vaan niin automaattisesti.

    Ja siis sisällön painottaminen muodon hienoisella kustannuksella johtuu kohdallani siitä, että olen huomannut päinvastaisen trendin erittäin voimakkaaksi. Kirjoittamista harrastavien ihmisten ajatusmaailmassa näyttäisi nimenomaan tuo muoto korostuvan. Minusta oikeakielisyyteen ei kannata tuijottaa niin kauheasti, koska muotoseikat on kuitenkin tekniikkaa. Kuka tahansa oppii halutessaan kirjoittamaan teknisesti tyydyttävää tekstiä. Mutta miten puhalletaan teksteihin elämää, se on paljon hankalampi juttu. Siksi sitä kannattaisi mielestäni miettiäkin enemmän kuin oikeakielisyyttä.

    Kuulostaa aika valloittavalta runoteokselta, Hirlii. Ja arvaan, että vastaavia voisi syntyä jokaisessa perheessä jossa on sopivan ikäisiä lapsia.

    VastaaPoista
  29. Kiitos vastauksestasi, Kirsti Ellilä! Käsikirjoitukseni on levännyt monia kertoja ja sitä on myös luettu ja arvosteltu. Suurin ongelma taitaa tällä hetkellä olla omissa odotuksissani. Pitäisi varmaan olla armollisempi itseään kohtaan ja keskittyä kokonaisuuteen teknisten yksityiskohtien sijaan. Valitettavasti harhaiset ajatukseni ovat ehtineet jo juurtua varsin syvälle ja siksi bonusvirheestä on poikkeuksellisen vaikea päästä eroon. Onneksi nyt sentään ymmärrän tavoitteeni epärealistisuuden. Kiitos siitä! Jään tarkkailemaan omaa jaksamistani.

    VastaaPoista
  30. No hei, tuohan kuulostaa minun korvissani siltä, että teksti maailmalle onneaan koettelemaan ja vastauksia odotellessa aloitat uuden tarinan...

    VastaaPoista
  31. Tehkää hyvänen aika kirjoittajan opas, etteivät nämä ohjeet jää vain blogiin.

    VastaaPoista
  32. Kirjasta jota luin vielä yksi, kirjoittajillekin ehkä tärkeä voimaruno:

    "Kimmo ei tottele omaa äitiä
    ku se ajattelee
    sit se tekee niin ku se ite tykkää."

    VastaaPoista
  33. Salme, kyllähän noita oppaita on, juuri esittelinkin pari tässä blogissa.

    Hirlii, kannattaa tosiaan aina ajatella, ja sitten tehdä niin kuin ite tykkää.

    VastaaPoista
  34. Tämä oli lohduttava ketju :) Tosiaankin joka paikasta saa sen kuvan, että tekstin pitäisi olla kustantamoon lähtiessään painovalmista. Itse olen jopa lähes repinyt hiuksia päästäni kun tekstinkäsittelyohjelma ei antanut tehdä oikeanlaista repliikkiviivaa, nyt huomaan, että kirjoittaminen voi tehdä vähän vainoharhaiseksi :)

    VastaaPoista
  35. Hyvä, jos lohdutti. Vaikka sisällön miettiminenhän se vasta tosi tuskallista on.

    VastaaPoista
  36. Yhdyn jonkun lauseeseen; Kirsti vähättelet suotta taitojasi ja osaamistasi. Ole ylpeä siitä mitä teet, teit sitten mitä tahansa. ;) Ihmiset jotka rakastavat sitä mitä tekevät, ovat jotenkin "ihania"

    Menneen vuoden tärkeimpiin tapaamisiin kirjaan ehdottomasti kohtaamisen elokuvateatterissa. Oli hienoa kiertää 100-vuotta vanhaa rakennusta ihmisen kanssa joka esitti ilta illan perään elokuvia kansalle. Mies todella tiesi mistä puhui, 50-vuotiaista projektoreista, nauharullista, rakennuksen vaiherikkaasta historiasta.

    Tärkeää ei ole se mitä tekee, vaan että nauttii siitä mitä tekee.

    Ja se kuudenteen kertaan kirjoittaminen? Siitäkin voi löytyä nautinnollisia asioita. Voi nauttia siitä että tarina alkaa olla kokonaan valmis, voi lisätä jotain tai pyyhkiä jotain pois, yrittää nähdä kokonaisuuden. <- omasta mielestäni tuo on eräs nautinnollisimpia kohtia kirjoittamisessa, se kun teksti on jo valmis, mutta vielä saa hetken viivähtää sen äärellä, ennen kuin lähettää lapsen maailmalle potkittavaksi.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi, ehkä se jatkuva tarve nahkansa luomiseen tekee sen, ettei oikein voi levätä tyytyväisenä laakereillaan. Jos olisi täysin tyytyväinen tekemisiinsä, niin miksi sitten enää näkisi vaivaa kehittyäkseen?

    Kyllä minustakin työstämisessä on vaihe, jolloin uudelleen kirjoittaminen voi tuntua nautinnolliselta, mutta liika työstäminen on kuitenkin aina liikaa.

    VastaaPoista
  38. Tuo ketjussa aiemmin mainittu näkökulmien hallitsematon heitteleminen on minulla kynnyskysymys. En halua kaikkitietävää kertojaa, siispä käytän eri näkökulmia, koska esimerkiksi päähenkilö ei voi olla kaikkialla paikalla eikä mennä muiden päitten sisään. Ja teen sen alleviivaamatta lukijalle jopa kesken lukua: väli kuten eri kappaleilla ja sitten tarinaa kuljetetaan toisen henkilön näkökulmasta. Usein ekassa lauseessa ensi sanana ko. henkilön nimi, mutta ei aina, ettei tule toistoa. Voi olla myös hänen esittämänsä repliikki.

    Ajattelen, että näkökulmien vaihto parhaimmillaan luo tarinaan eloa ja ulottuvuuksia. Mutta onnistuuko se ja onko näkökulmia liikaa? Minulla niitä on aika monta.

    VastaaPoista
  39. Hei Siperiina, oma kokemukseni on, että mitä enemmän on näkökulmia, sitä vaativampi kirjoitusprosessi. Siksi itse olenkin useimmiten käyttänyt vain minäkertojaa. Dekkarissa Usko, toivo ja kuolema kokeilin näkökulmatekniikkaa, en enää tarkasti muista miten, mutta muistan pelleilleeni näkökulmien kanssa. Itse ajattelen, että tarina sanelee näkökulmat. Jos tarina vaatii, että näkökulmia käytetään, sitten niitä käytetään. Itsetarkoitusta niistä ei kannata tehdä, sellaistakin ehkä joskus näkee. Siis silloinkin kun niitä käytetään hallitusti.

    VastaaPoista
  40. Kiitokset kommentista! Tuo oli hyvä lohtu, että tarina sanelee näkökulmat, sillä juuri siten minulle on tapahtunut, eivät ne itsetarkoituksellisesti ole ilmestyneet. Tarinassani on melko monia "ainesosia" (mikä lie oikea termi) ei monien asioiden ympärillä pyöritään, siitä ne näkökulmat. Rakennetta olen kuitenkin viilannut viimeiseen saakka eli luulisin sen kantavan, se on kaiken a ja o.

    Jollekulle tulee varmaan mieleen, että yritän seikoisessani sanoa "kaiken". Ihan näin se ei ole eikä se ole edes omaan elämään pohjautuva tarina, vaan puhdasta fiktiota ja kaiken lisäksi melko vahvasti viihdettä.

    Tarina on kuljettanut tuonut myös ne monet aihiot, mutta minulla on kuitenkin ohjat.

    Saa nähdä, kun kässäri on pitemmällä, mitä arvostelupalvelu sanoo.

    VastaaPoista
  41. Kiitos tästä tekstistä. Tarvitsin sitä tänään todella paljon. :)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!