torstai 28. tammikuuta 2010

Niin moni asia viluttaa

Tuli tuon Ahernin yhteydessä mieleen, että nämä Ahernit ja Dan Brownit ja muut aiheuttavat vähän sellaisen tunteen, että miksi ponnistella kirjoittaakseen mahdollisimman hyvin. Miksi vielä yrittää opettaa muitakin kirjoittamaan hyvin. Kun suuren suosion voi saada, vaikkei kirjoittaisi yhtään hyvin.

Esimerkiksi Ahern kirjoittaa minusta huonosti. En löydä kuvaavampaa adjektiivia. Tarina yksinkertaisesti on pönttö. Tai sanotaan, että käsittelytapa on pönttö. Tällainen aihe, siis kahden ihmisen toisiaan kohtaan tuntema selittämätön mielenkiinto, ja uudet kyvyt, jotka kumpikin johtuvat samasta asiasta, verensiirrosta, vaatisi ihan eri tason vääntöä, mitä nyt on tarjolla, jotta tarinasta voisi saada hyvän.

Vaan sepä ei haittaa, että kirja on huono. Ahernia myydään kuin siimaa.

En myös vieläkään ymmärrä mihin ihmeen suoneen Dan Brown iski. Mutta pienellä toimittamisella ja uudelleen ajattelemisella kirjasta olisi voinut saada paljon paremman. Vaan mitä hyötyä tästä paremmuudesta olisi ollut? Vaikea ajatella, että kirja sen ansiosta olisi myynyt vielä enemmän.

No ehkä sen lukeminen olisi voinut olla vielä nautinnollisempi kokemus, mutta mitä väliä silläkään, kun ihmiset jo nyt nauttivat niin ilmeisen suuresti.

Olen nyt muutenkin taas kriisissä kirjoituskurssieni kanssa. Miksi olen hankkiutunut vetämään niin monta kurssia, kun enhän minä itsekään osaa kirjoittaa. Kohta on taas lähdettävä, ja kohdattava kriittiset opinjanoiset silmästä silmään, ja niin hemmetin kylmäkin on.

Share/Bookmark

18 kommenttia:

  1. Olen huomannut, että makuasioista on turha kiistellä. (<tämä oli jo isävaivaani ajatus, en ota kunniaa).

    Monta kertaa miettii, miksi joku näkee tai tunteee jossain jotain, kun ei itseä liikauta yhtään. Mutta kai siinä (esim. Brown) on se jokin, jota massat kaipaa? Vai ostaako ihmiset sen kirjoja sen takia, että toisetkin ostaa? Tai lukee? Voiko suosittu olla suosittu sen takia, että se on jostain syystä ponnahtanut puhenaiheeksi ja/tai suosituksi, eikä esim. sisällöllisen hyvyyden yms. meriittien avulla?

    undrar jag.

    VastaaPoista
  2. Makuasioista voi olla turha kiistellä, vaikka toisaalta kiistely voi olla hauskaakin. Olen vuosia puolustanut massoja, väittänyt että eivät ne kaipaa huonosti tehtyjä kirjoja. Eihän viihteellisen kirjankaan kuulu olla huonosti kirjoitettu. Mutta välillä iskee epäilys.

    VastaaPoista
  3. Piti googlata Ahern, nimi ei sanonut minulle mitään. Brownilta luin Da Vinci -koodin, kiitti, siihen jäi. Kliseiset ihmishahmot ja mekaaninen juonen kuljetus kauhealla kiireellä paikasta paikkaan aivan kuin olisi pelattu jotain peliä.

    Kirjoittaminen taitaa tänä päivänä olla muutakin kuin kirjoittaminen, se on myös bisnestä. Paitsi kirjan, myös kirjoittajan tulee olla myyntiä edistävä paketti. Naiskirjailijan hymyilevä (hyihyi Sofi, kun olet niin totinen), ei liian vanha eikä liian epäsovinnaisia mielipiteitä.

    Arvelen tämän johtuvan siitä, että lukemisen merkitys on viiime vuosikymmeninä vähentynyt suuresti. Ajankäytöstä taistelee niin moni muu tavaran valmiimpana tuottava media. Kirjatkin on siis tehtävä helpoiksi paketeiksi, jotka voi lukea kerran, nauttia vain juonesta kuin joku Viisikkoikäinen ja sitten unohtaa.

    Huomaan arjessa jatkuvasti, millainen kummajainen lukeva ihminen on. Kirjoittavasta puhumattakaan - no ei kirjoittamisestani tiedä kuin pari ihmistä, siksi tämmöisillä kirjoittajapalstoilla on mukava käydä sanomassa hyvää iltaa/huomenta kanssakirjoittajille. Onneksi löysin tämän häiriöklinikan.

    VastaaPoista
  4. Minä yritin lukea erästä hyvin myynyttä kotimaista kirjailijaa. Puoleen väliin pääsin ja lopetin suivaantuneena, liirumlaarumia ja lässynlässytystä ja kaikki lukijalle rautalangasta väännettynä! Joskus olen sitä blogissanikin sadatellut, että on epäreilua miten muutaman hyvän kirjan julkaissut saa jatkossa tunkea kansien väliin mitä sattuu.(sama juttu tietysti julkkisten kanssa, naamalla voi myydä moskaa), sillä aikaa sitten lahjakkaat esikoisen yrittäjät jäävät lapsettomiksi...

    VastaaPoista
  5. Kahil, puutuit ilmiöön, johon itsekin olen kiinnittänyt huomiota. Kun kirjailijan suosio saavuttaa tietyn pisteen, kustannustoimittajat muuttuvat kädettömiksi hänen edessään, ja kirjojen taso heikkenee. Se on tavallaan ihan ymmärrettävä kehitys. Kun kirjailija tuo paljon rahaa talolle, hänet on pidettävä tyytyväisenä. On vaikea sanoa kultamunia munivalle hanhelle, että kuules, tämä sinun kässärisi ei nyt vielä ole ihan kondiksessa.

    Siperiina, mukavat että löysit tänne! Minulta välillä unohtuu miten harvinaista tämä kirjoittaminen ja lukeminen oikeastaan on. Elän niin suojattua elämää, olen elänyt jo pitkään. Ihmiset eriytyvät omiin ryhmiinsä.

    Tuo lukemisen merkityksen väheneminen on kiinnostava juttu. Toisaalta kirjojen merkitys tosiaan tuntuu vähentyneen. Mutta toisaalta niitä myydään ja julkaistaan aina vain enemmän. Lukeminen tietysti kasaantuu vain joillekin ihmisille. En kuitenkaan usko, että koskaan olisi ollut sellaista kulta-aikaa, jolloin kaikki rintarinnan olisivat lukeneet laatukirjallisuutta. Ennen vanhaan työnteon ankaruus saattoi esim. olla asia, joka piti ihmiset pois kirjan äärestä.

    VastaaPoista
  6. Kiinnitti Siperiinan kommenttissa huomioni tämä yksi kohta: Kirjatkin on tehtävä helpoiksi, jotta voi lukea vain kerran ja nauttia vain juonesta kuin joku Viisikkoikäinen.

    Tota noin. Eiköhän noiden mainittujen kirjojen suosio kerro jotain siitä, minkä ääressä ihmiset viihtyvät? Mitä pahaa on, jos kirja on helposti purtava ja siinä on juoni. Ei sitä jaksa raskaan työpäivän päätteeksi ja lasten huutojen keskellä miettiä jokaisen kielikuvan syvempää merkitystä ja ottaa kantaa johonkin elämää suurempaan tematiikkaan.

    En minä itsekään pitänyt Ahernista. Tylsää ja huonosti kirjoitettua, vaikka aiheet ovat kekseliäitä. Mutta silti. Keskimäärin ihmiset vain haluavat valmiiksi pureskeltua ja helppoa. Lohtuhan on siinä, että jos se on niin helppoa, niin siitä vain kaikki tekemään. Samalla voi juonitella itselleen kirjailijapersoonan, joka toimii markkinointikoneistossa kuin junan vessa.

    VastaaPoista
  7. Vaivanpalkka, olen miettinyt miksi minun on niin vaikea pukea sanoiksi edes itselleni, saati sitten muille, mitä oikeastaan tarkoitan.

    Haluaisin siis ajatella, ettei esim. Ahernin suosio olisi siitä vähentynyt, jos hän olisi kirjoittanut kirjansa vähän paremmin. Että siis kevyitä ja viihdyttäviä tarinoitakin voidaan kirjoittaa hyvin, ja huonosti.

    Mutta välillä tosiaan mietin, että haluavatko ihmiset viihteelliset tarinansa huonosti kirjoitettuina. Onko huonosti kirjoittamisessa jokin salaperäinen juttu, joka vetää lukijoita puoleensa.

    Haluaisin ajatella, että ihmiset lukevat Ahernia siitä huolimatta, että kirjat nyt vähän vuotavat sieltä ja täältä. Mutta jos onkin niin, että he lukevat juuri siksi.

    VastaaPoista
  8. Mitähän tässä mielessä olisi. - Pittääpi käydä tarkistamassa, olen kirjoittanut sen tuonne jääkaapinoveen.
    - Kävin!
    Huomasin sen menneen sisäpuolelle ovea - oisko vaimo pirruuttaan? Miten sen voisin lukea, kun kaapista on mennä valo toissa, vai liekö ihan viime viikolla?
    - Niin että en tiedä mikä se siellä mielessä on? Kaappi ompi ainakin ihan tyhjä, ei päivänsädettäkään. Voin tästä lyöhä vaikka veikan - jos en kahta.
    Tuota Aherrii en ole koskaan tavanna, mutta nimi ei anna aihettakkaan. Hotta luetaan me mitä mitä muut lukevat. Se riittäpi.

    VastaaPoista
  9. No oletpa sinä Lexa nyt vitsikkäällä tuulella.

    VastaaPoista
  10. Hirveästi suomeksikin julkaistaan romaanejakin vuosittain. Jopa niiden lukeminen on ylivoimaista. Olen yrittänyt lukea velvollisuuden tunnosta edes jotain. Semmoinen pisti silmään kuin Tommi Liimatan Nilikki, minusta se oli aika hyvä, vaikka jatkaa tavallaan Tervon ja Salmisen latuja. Juri Nummelin kyllä sanoi Parnasson kritiikkiblogissa jotain siihen suuntaan, että siinä ei ole kunnon henkilöhahmoja eikä niiden välillä jännitteitä, eli että se ei ehkä täytä laatukirjallisuuden kriteerejä? En siis tajua mikä on huonosti kirjoitettu ja mikä hyvin. Ennen luulin tietäväni mikä on omalta kantiltani hyvä ja mikä huono. Hyvän jaksaa lukea loppuun mutta huonoa ei. Siksi esimerkiksi sellaiset huonoiksi leimatut kirjailijat kuin Sariola tai Päätalo ovat minusta hyviä, koska heidän tekstinsä jotenkin kiinnostaa, oisi se kuinka banaalia tahansa. Sen sijaan Jaakko Yli-Juonikkaan Valvoja on erinomaista kikkailua ilmeisesti jo henkilöiden nimillä, mutta itse teksti jättää minut kylmäksi. Subjektiivista on lukeminen ja arvottaminen täällä siis joo. Paavo Haavikon Yritys omaksi kuvaksi on taas muistaakseni varsin helppolukuista, päiväkirjamaista ja simppeliä niin vaikean kirjailijan maineessa kuin hän muuten onkin. Jne.
    Nulman

    VastaaPoista
  11. Olen lukenut Ahernin kirjoja ja olen ollut aivan yhtä ihmeissäni kuin Kirsti. Monissa hänen kirjoissaan on aivan nerokas premissi, kuten teoksessa "Yllätysvieras", jossa leikitellään ajatuksella että lasten mielikuvitusystävät olisivatkin ihan oikeita olentoja, joita sitovat tietyt metodit ja säännöt, ja sitten eräs siskonsa lapsen huoltaja onnistuukin havaitsemaan tällaisen olennon. Mutta kuten Kirsti tuon toisen Ahernin verensiirto-kirjan yhteydessä (joka oli sellaista tuubaa että oli tuskaa lukea) hyvin mainitsi: tarvittaisiin ihan eri tason vääntöä, jotta jutusta saisi hyvän. Minua henkilökohtaisesti sattui suorastaan fyysisesti, kun tajusin miten hienon spekulatiivisen tarinan tuosta mielikuvituskaverista olisi saanut jonkun toisen käsissä.

    Ymmärrän täydellisesti, että Kirsti, joka ottaa omat aiheensa kunnianhimoisesti ja vakavissaan ja haluaisi saada töilleen näkyvyyttä ja tunnustusta (eikä vallan syyttä), tuntee turhautuneisuutta kun tämmöisiä lähes editoimattomia pöräyksiä myydään kuin leipää. Ms. Ahern käsittääkseni löi itsensä läpi, kun hänen kirjansa "P.S. I Love You" filmattiin oikein Hollywoodissa. Jenkki-siirappi-leffaksi teksti istuikin hyvin, mutta kirjana se oli alkeellinen. Mutta kuten täälläkin aiemmin todettiin, kun kerran bisnes luistaa, niin kustannustoimittajat lopettavat kritiikin ettei kultamunia muniva hanhi vain lakkaisi munimasta (ihanaa, että sekä "hanhi" että "muniminen" sisältävät tiettyjä arvoarvostelmia suomen kielessä...)

    VastaaPoista
  12. Itse en ole pitänyt kummastakaan kirjoittajasta... Jäin kommenttien lukemisen jälkeen kuitenkin miettimään yhtä juttua. Eli eikö ole parempi, että lukee edes näitä kuin ettei lukisi yhtään mitään ja eläisi pelkällä kuvalaatikon idioottisarjatarjonnalla? Tämä nyt on vain yksi pointti asiaan.

    Ahernit ja Brownit olen kyllä lukenut, en ole pitänyt, mutta ymmärrän joidenkin ihastuksen niihin. Helppo, toistuva kaava. Voi kertoa lukeneensa nämä hottikset jne.

    Argh, mikähän minut saa puolustelemaan näitä kirjoja - ei yhtään mikään. Varsinkaan, kun en ole julkaissut (enkä luultavasti julkaisekaan) koskaan mitään ,D

    VastaaPoista
  13. Puolusta vaan Polgara, sillä tottahan se on, minustakin on parempi että luetaan näitä kuin että potkitaan lapsia tai mummoja tms. Tällaiset kirjat vain jotenkin sotivat minun ymmärrystäni vastaan.

    Ibex, niin elokuva siivitti Ahernin uraa, mutta kaikki eivät saa romskujaan elokuviksi Hollywoodissa. Voisi tietysti ajatella, että Ahernin ideat ovat niin kekseliäitä, vaikka toteutus ei olisikaan kovin onnistunut. Mutta ei mene läpi tuokaan ajatus, koska spefin kirjoittajat tuottavat ihan harrastuksekseen yhtä kekseliäitä juonenkulkuja.

    Nulman, minusta tuo hyvän jaksaa lukea loppuun, huonoa ei, on ihan kelpo kriteeri. Mutta kun maailma on sillä tavalla rakennettu, että jonkun lukukokemus painaa enemmän kuin toisen. Pekka Tarkan pitäminen on painoarvoltaan suurempi, kuin minun pitämiseni.

    VastaaPoista
  14. No ehkä Tarkka osaa myös perustella, hänellä on takataskussaan monia hyviä kriteerejä yms. Ja teillä täällä myös koska Ahern kirjoittaa kaikkien mielestä huonosti. Anhava sanoi muistaakseni, että pitää ensin tuntea kaikki kirjat ja käyttää hyviä mittapuuna. Mahdoton vaatimus. Toisaalta miksi tosiaan pitäytyä hyvään, ehkä huono on parempi hah hah. Valvojaa ja Nilikkiä ajattelin ensin hieman samaan genreen kuuluvina, beat/pulp. Mutta ne olivat aivan erilaisia, tyhjentävä selitys heh heh, joskin postmodernismia molemmat. Nilikki on minusta tekstin ja kuvauksen tasolla lukukelpoisempaa, perinteistä. Vaikka sanasto ja aforismit voivat olla kekseliäitä ne eivät vaikuta niin omituisilta kuin Yli-Juonikkaalla. Sisältö Nilikissä ei tietenkään ole aivan perinteistä. Päähenkilö on aika negatiivinen ja pelkistetty, toiminta suppeaa mutta tarkoin kuvattua. Osittain kirja lienee siis minimalistinen mutta tekstin ja kuvauksen tasolla myös rikas. Valvojan henkilöhahmojen nimissä esiintyy käskyverbejä: Toimi, Silvo, Usko, Kantele, Kurki, Helise, Leivo... Teksti menee välillä aivan sanaleikiksi ja vitsiksi yms. Tarkistin tuota Haavikon Yritystä omaksikuvaksi, se on tietenkin aika lailla esseemäinen myös, aforistinen; ja myöskin raaka: ehkä irrallisia ja hetkellisiä lauseita kirjoitettuna muistiin lauantaina aamupäivällä. Nulman.

    VastaaPoista
  15. Jaaha, ihmeen koukuttavaa tämä häiriköinti. Yritin juuri äsken lukea Jaakko Yli-Juonikkaan turkulaisia hänkin nykyään kai, ilmeistä oppi-isää: Thomas Pynchton: Huuto 49. Takakansiteksti: postmodernismia, tarkkaa ajankuvaa (USA 1965). Teksti ei siis ole niin vetävää kuin vaikkapa Nilikissä. Saattaa johtua siitä, että Nilikissä päähenkilönä on raitis mies, kun taas Huudossa huumeisiin ehkä sortunut? kotirouva. Pitäisi vielä tarkistaa Anhavan kunniaksi ainakin Burroughsin tai sinnepäin maailmankirjallisuuden klassikko Nisti, että täyttääkö lukukriteerin. Pynchon ei täyttänyt, vaikka Yli-Juonikas on tehnyt siitä gradun (Turun Yliopisto?), mutta en saanut sitä ladattua elektronisesti, valitettavasti. Nulman

    VastaaPoista
  16. Korjauksia: Pynchon. Yli-Juonikkaan gradu on Liuhdon

    Kiiltomato
    http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+proosa&rid=1853

    mukaan: Tiede ja irrationaalisuus Thomas Pynchonin romaanissa Gravity’s Rainbow. Tuskin julkaistu netissä. Burroughs, William S.

    VastaaPoista
  17. Ai niin, onko tuo viluttaa yleinenkin eufemismi? Hieno otsikko! Takakansitekstin mukaan voisin lukea Nistin, mutta en sittenkään usko. Se maailma ei oikein kiinnosta, olen minä sen verran moraalinen heh heh. Aika lailla rikosromaani ehkä, kovaksikeitettyä tai toteavaa kieltä, eroaako paljoa Chandlerista? Arvostelussa ei siis oikein voi luottaa itseenkään, joskus se lukee ja toisinaan taas ei. Juha Hurmeen Puupää pitäisi tarkistaa myös. Nulman

    VastaaPoista
  18. Nulman, moni muukin osaa perustella, ei vain Tarkka. Mutta jotain taistelutaitoja hänellä on täytynyt olla, kun on saavuttanut asemansa. ja sama koskee tietysti kaikkia muitakin, jotka ovat saavuttaneet asemia. Minäkin olisin voinut saavuttaa jonkin aseman, jos olisin taitavampi, ketterämpi tms, mutta en ole. Niin, minustakin otsikko on kiva. En ole lukenut mainitsemiasi kirjoja, oaitsi Chandleria.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!