tiistai 26. tammikuuta 2010

Suoraan syvältä

Cecelia Ahernin kirjassa Suoraan sydämestä, nainen saa keskenmenon jälkeen verensiirrossa verta Justinilta, joka on tutkija, arkkitehtuuri, taide- ja kulttuurihistoria ovat muistaakseni miehen osaamisalueita. Verensiirron saanut nainen ja verta luovuttanut mies alkavat tuntea käsittämätöntä vetoa toisiaan kohtaan. Nainen huomaa tietävänsä arkkitehtuurista asioita, joita hän ei ennen tiennyt, ja syövänsä verisiä pihvejä riemukkaasti, vaikka aikaisemmin oli kasvissyöjä.

Olen puolivälissä kirjaa, eikä voisi vähempää kiinnostaa, että kuinka tässä käy. Mutta olen antanut kertoa itselleni, että Cecelia Ahern on kansainvälinen bestselleristi, joka on tullut suosituksi pelkästään kirjojensa ansioista, ei siksi että hänen isänsä oli kuuluisa poliitikko Irlannissa.

En tiedä miksi tämä kirja on minusta niin blääh, vaikka tuollainen lähtökohta, verensiirron aiheuttama selittämätön vetovoima voisi oikeastaan olla ihan tyyppilinen spekulatiivisen fiktion lähtökohta. Mutta käsittelytavassa on jotain kauhean lässyä. Uuvuttaa myös Ahernin tapa kuljettaa tarinoita loputtomilla dialogeilla ja ymppäämällä niihin knoppitietoja elämän eri alueilta.

Ehkä pitäisi lukea ensin kirja kokonaan, ennen kuin sanoo mitään. Odotan onko tämä loppuun asti yhtä lässyä, vai tuleeko yllätyksiä.

Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. olen lukenut muutaman Ahernin ja tullut siihen tulokseen että ne ovat jotensakin kiikkeriä satuja. Eivät edes kunnon hömppää.
    Tätä rn ole edes viitsinyt kantaa kotiin, saati aloittaa. Koko idea on jotekin niin älytön.

    VastaaPoista
  2. En ihmettelisi, vaikka joku spefitaitaja olisi samoista aineksista tehnyt kelpo jutun, mutta mielestäni Ahernin juttu ainakin tähän mennessä on niin kevyissä kantimissa, että uskottavuus kärsii. En tiedä sitten onko nykyään olemassa niin yltiöromanttisia lukijoita, joita tällainen ei haittaa.

    Ja siis mitä valtavaa turhaa pulinaa sivukaupalla. Kustannustoimittaja hohoi, miksi nukahdit.

    VastaaPoista
  3. Eniten Ahernin kirjoista ärsytti sellainen, joka perustui pikaviestittelylle. Päähenkilöt tsättäilivät (tai mitälie) päivästä toiseen keskenään tietokoneille.
    Ei muuten mitään, mutta kun kirja kattoi parinkymmenen vuoden ajanjakson; joko tsättiä ei ollut keksitykään silloin kun tarina alkoi tai vaihtoehtoisesti olisi pitänyt tulla tarinan loppupuolella jokin uudempi ja modernimpi kommunikaatiotapa sen tilalle.

    Kannatan ja luen hömppää, mutta hiisi vie, sen pitää olla hyvää!

    Kustannustoimittaja nukahti aika ilmiselvistä syistä.

    VastaaPoista
  4. Kirjoituskursseja kun pitää, miettii välillä, että mitä järkee opettaa tällaisia juttuja, kuin että pitäisi miettiä miten asiat oikeassa elämässä on, ja ottaa ne huomioon. Ja että sanomisissaan kannattaisi olla taloudellinen, ja yleisimpiä kliseitä välttää jne jne, kun sitten kuitenkin on näitä kansainvälisiä bestsellereitä joiden suosio pyllistää kaikille noille hienoille ohjeille.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!