perjantai 8. tammikuuta 2010

Vielä kässäreistä

Moni kirjoittamiseensa kunnianhimoisesti suhtautuva kirjoittaja on ilmeisesti kokenut huojentavana esittämäni ajatuksen, ettei käsikirjoituksen tarvitsekaan olla täydellinen, jotta se voisi ylittää julkaisukynnyksen.

On hyvä, jos mieli huojentuu, koska huojentunein mielin ihminen kirjoittaa luovemmin ja rohkeammin ja synnyttää kiinnostavampaa tekstiä kuin lemmiskellessään neuroottisesti käsikirjoituksensa pilkkuja.

Vaikka sanon, ettei käsikirjoituksen minun oman kokemukseni perusteella tarvitse olla täydellinen, en kuitenkaan väitä, että olisi helppo saada käsikirjoituksensa julkaistua. Kustantajat etsivät kiinnostavia käsikirjoituksia. Nykymaailmassa se yhä useammin tarkoittaa sitä, että kirjoittajan pitää olla kiinnostava. Kun entinen ministeri Häkämies kirjoittaa dekkarin, sille löytyy kustantaja. Valta on ihmeellinen asia, kun ihminen onnistuu saamaan sitä itselleen, se tekee hänestä kiinnostavan, vaikka hän olisi kuinka tylsä.

Meillä muilla menestys näissä asioissa on ikävän paljon kiinni sattumasta. Siitä että käsikirjoitus päätyy sellaisen ihmisen pöydälle, joka tajuaa sitä. Kirjallisuudessa on kysymys makuasioista, ja vaikka makuasioista voi kiistellä, kiistely harvoin muuttaa mitään. Jos joku pitää tekstiäni tylsänä, hän pitää sitä tylsänä, vaikka omasta mielestäni se olisi jännittävä ja ihmeellinen.

Share/Bookmark

13 kommenttia:

  1. Näyttelijä Peter Franzenin esikoisromaanille löytyi kustantaja jo ennen kuin koko kirjaa oli edes kirjoitettu. Aloite kirjan kirjoittamiseen tuli nimenomaan kustantajalta. Vaikka kannatankin kirjallisuutta laajalti, oikeastaan kokonaisvaltaisesti ja kaikkialta, niin tuollainen saa vatsan sisällön vellomaan. Mutta siihen on hyvä lohduttautua ja jopa ripustautua: hänenkin romaanistaan "täydellisen" tekee kustannustoimittaja lopulta. Ja ihan viimeiseksi lukijat.

    VastaaPoista
  2. Olen ymmärtänyt, että suurimmat kustantamot vastaanottavat vuosittain reilusti yli tuhat käsikirjoitusta, joista julkaistujen esikoisten osuus on promillen luokkaa. Kiinnostavuus ja omaperäisyys ovat siis epäilemättä kirjalle eduksi, jos kirjoittaja haluaa sen erottuvan massasta. Minusta ilmaisit ajatuksesi kyllin ymmärrettävästi jo aiemmassa kirjoituksessasi. Ainakaan minulle ei jäänyt sellaista käsitystä, että olisit väittänyt julkaisemisen olevan helppoa. Lohdullista oli se, että kirjan ei tarvitse olla kielellisesti täysin virheetön. ”Tarina ja henki” oli minusta hyvin kiteytetty. Sisällön kiinnostavuus ja kielellinen sujuvuus ovat ensisijaisen tärkeitä, mutta valitettavasti nekään eivät aina riitä. Kustannustoimittajatkin ovat ihmisiä, joilla on omat subjektiiviset mieltymyksensä.

    VastaaPoista
  3. Hey, ihan kivoja juttua. "kustannustoimittajatkin ihmisiä", mene tiedä... ja asiasta toiseen, luen parhaillaan miehen odouria, vaikuttaa hyvältää, iskee huumorintajuuni ja jos en juuri kirjoittaisi olisin sen jo ahminut...

    - timbe

    VastaaPoista
  4. Hey Timbe! Hauska kuulla, että ymmärrät hyvän päälle;-)

    Satakieli, joo kyllähän ne kustantamot paljon niitä kässäreitä saa, mutta kasoja tietysti kasvattaa sekin, että nykyään samat kässärit lepäävät kaikkien kustantamojen pöydillä, kun taas ennen vanhaan oli tapana lähettää ensin yhdelle, ja jos tuli hylky, niin sitten toiselle. Ja siis nimenomaan, subjektiiviset mieltymykset vaikuttavat.

    Teemu, tuo on aika yleinen tarina. Kiinnostavina pidetyiltä ihmisiltä nimenomaan pyydetään kirjaa. Sopimukset tehdään ja ennakot maksetaan ja kirjaakin myydään ennen kuin on riviäkään kirjoitettu.

    VastaaPoista
  5. Kirjallisuus, jos mikä, on makuasia sekä tietenkin kustantamojen kustannuspoliittiset linjaukset jotka vaikuttavat niihin ratkaisuihin joita tehdään. Nykyään ei ole edes varmaa se, että jos on saanut "jalkansa oven väliin" latu olisi sitä myöten mitenkään selvä. Kustannusmaailman mullistuksista ja muutoksista on tihkunut mediaankin jo juttuja.

    Kirjoittajan ei pidä unohtaa että julkaisukanavia on olemassa useita, suurten kustannustalojen lisäksi. Monet kirjailijanakin itseään elättävistä kirjoittavat monenmoista muutakin: kuunnelmia, teatteritekstiä, kolumneja, tv-draamaa yms. Ei pidä vierastaa eri lajeja, niistä saattaa jopa saada ihan kohtuullisen palkkionkin.

    VastaaPoista
  6. Joo, vaan se onkin aika onnenpotku päästä tekemään teeveedraamaa, näytelmää tai kolumneja. Mutta blogikin on kiva julkaisukanava, vaikka kovin hyvin siitä ei tienaa kylläkään.

    VastaaPoista
  7. Ei minullekaan tullut kuvaa, että julkaiseminen olisi helppoa ja ne jotka ovat jo yrittäneet, tietävät kyllä... Olisipa mukavaa, jos joku kustannustoimittajakin ehtisi näitä tämmöisiä kommentoida, heidänkin leipäänsähän tässä tehdään :)

    VastaaPoista
  8. Olemme leikkineet omassa kirjoittavassa "piirissämme" jo jonkin aikaa ajatuksella, onko Suomessa helpompaa tulla ensin (pikku)julkkikseksi ja saada julkaistua sitten kirja vai yrittää ihan omana normi-immeisenä vain. Jos osallistuisi esimerkiksi BB:hen tai Suuriin seikkailijoihin ja mitä niitä nyt on :)

    Kuinka paljon kustannustoimittajaa voi sitten "ohjata" löytämään itsestään jotain sellaista, että toimittajakin hoksaa, että esim. media voisi olla kiinnostunut juuri tuosta asiasta/ihmisestä? Luoda tavallaan itselleen "myyvän" persoonan? No, eihän sitä nyt ihan Peteriksi tuosta noin vain hypätä. Mutta ajatuksilla on kiva leikkiä. Millainen kokemus/tausta/ykösnousu/vajoaminen/muu käänne omassa elämässä voisi auttaa kustannustoimittajaa näkemään myös käsikirjoituksen arvot uudella (suurta yleisöä puhuttavalla lailla) kiinnostavalla tavalla?

    Tämä perheenäiti taitaa tarvita nyt vain unta eikä muuttumisleikkiä Madonnaksi...

    VastaaPoista
  9. Kahil, kustannustoimittajat tietävät, että auktoriteettiaseman säilyttämiseksi kannattaa pysyä salaperäisenä;-)

    Vaivanpalkka, uskon, että uni on kirjoittajalle parempi väline näissä pyrinnöissä kuin muuttumisleikit, tai ura BB-tähtenä.

    Kaiken uhallakin uskon, että teksti ratkaisee. Mutta ilmeisesti on niin, että hyvästäkin tekstistä pitäisi aika nopeasti hahmottaa kohderyhmä, jolle sen voi kirjana myydä. Jos teksti on kustannustoimittajan mielestä kiinnostava, mutta hänestä tuntuu että se on hankala myydä, näinä aikoina voi kustantajalta jäädä riski ottamatta, ja käsikirjoitus hylätään. Tällaisiakin tarinoita on tullut kuultua.

    VastaaPoista
  10. Voihan se olla niin, olisipa muuten hauskaa lukea kustannustoimittajan blogia :)

    Näitä kirjoittajajuttuja oikein urakalla pari viime päivää pähkäiltyäni haluaisin Kirsti sinulta viisaampana kysyä taiteilija-apurahoista, kun ei noista ota ainakaan tämä päätoiminen perheenäiti selvää. Eli missä vaiheessa voi sellaista tukea hakea, riittääkö jos on työlle kustantaja olemassa tai jos ei ole sitäkään, niin nauretaanko hakemus pihalle, kun ei ole aiempaa julkaistua tuotantoa? Olisi mukavaa, jos viitsisit vastata... :)

    VastaaPoista
  11. Piti laittaa tähän linkki Kanerva Eskolan blogiin Agrippaan, mutta en tiedä miksi se ei nyt onnistu. Mutta siinä on kustannustoimittajan blogi kumminkin.

    Mitä apurahojen hakemiseen tulee, niin ainahan niitä hakea voi, sellaisia nauramisia ei kannata ajatella. Läänien taidetoimikuntien jakamia apurahoja kai on perinteisesti ajateltu, että ne tukevat aloittelevia yrittäjiä. Myös kuntien kulttuurilautakunnilla on omia apurahojaan. Jotain meriittiä olisi hyvä olla, osallistumisia antologioihin tms. Jos siis aikoo jotain saada. Työsuunnitelmaan pitää panostaa. Suosittelijoista olen kuullut kahdenlaista juttua. Toisten mielestä niitä vaaditaan, toisten mielestä voivat pahentaa asiaa. Itselleni niistä ei ole ollut hyötyä, mutta ehkä vasta-alkajalla?

    VastaaPoista
  12. Kiitos Kirsti, molemmista. Täytynee googlailla tuo blogi :)

    VastaaPoista
  13. Minä ajattelen edelleen, että esikoiskässärin pitäisi olla kutakuinkin "täydellinen".

    Olen kuullut, että pitäisi tuntea tai ainakin tietää nimeltä, kustannustoimittaja, jolle suoraan tekstinsä lähettää. Joko tämä lukee tai pyytää jotakuta toista lukemaan. Jos näin ei tee, kässäri joutuu johonkin kirjallisuusopiskelijoiden tai vastaavien läpikäymään epämääräiseen röykkiöön, josta se poimitaan joskus ja se menee eteenpäin, jos sattuu satunnaista esilukijaa miellyttämään. Eli suunnitteen sama kuin jos joutuisi ruumiskasaan.

    En tunne ainuttakaan kustannustoimittajaa. Olen miettinyt keinoja saada kässäri kiinnostavaksi. Saatteessa en itsestäni liikoja lavertele, mutta entäpä yhteenveto/tiivistelmä?

    Vielä ei olla loppusuoralla, mutta edessä nämä kysymykset on. Harmi kun päivätyö haittaa harrastusta olennaisesti!

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!