torstai 18. lokakuuta 2012

Joo, no eihän mulla mainetta ollut ennenkään

Nolaankohan minä itseni pahastikin, kun meinaan selittää dialogi-filosofiaani omien tekstieni avulla.

Voisi tietysti tehdä paremman säväyksen, jos esittelisin maailmankirjallisuuden helmiä, mutta nyt yhtäkkiä onkin vaikea löytää juuri sopivia. Kirjoitusoppaiden valmiit esimerkit ovat jo kaikkien tai melkein kaikkien valmiiksi tuntemia, kuten Hilda Husso Jotunilta.

Nyt alkoi jännittää, että mitä ne sanovat, kun tajuavat että mallidialogi on minun tuotantoani. Nyt on kyllä muitakin asioita jotka jännittävät ihan sikana. Syön pullaa ja yritän lukea enkeleitä hiuksissani pysyäkseni nahoissani. Lauantaina ratkeaa eräs aika iso juttu juttu juttu...

Share/Bookmark

8 kommenttia:

  1. Kyllä. Täällä nyt kyllä kolleekatkin häpeää silmät korvat päästänsä ulos, jos Ellilä menee omaa dijalokijansa rehvastellen esittelemään ja luulee sen vielä viattomille nuorille opiksi kelpaavan. Tai jos ne vielä oppivat tekemään ellilätyylistä dijalokija.
    Että parempi on kun kaivat vaan sen Hilda Husson elikkä Aleksis Kiven esille.

    VastaaPoista
  2. Hmm, toivottavasti iso ratkeava juttu ei viittaa esimerkiksi johonkin vaatekappaleen saumaan :D

    VastaaPoista
  3. Ei ehkä pitäisi sinua rohkaista, mutta kerronpa kuitenkin. Otin kerran itsekin dialogitekstini esimerkiksi. Opetin nim. draamaa enkä viitsinyt ruveta korkeasta kirjallisuudesta etsimään sopivaa esimerkkiä. Otin oman tekstini, jonka tiesin ao. aiheeseen sopivan. Taisi olla kyse manipuloivasta alatekstistä tms.Tyhmänä vielä tunnustin, että teksti on omani.
    Se on huono! huusivat oppilaat. Sanoin, että viis siitä, katsotaan nyt tätä juttua jota opetan. Etsitään aluksi käänteet.
    Se on helvetin huono! Se on typerä! huusivat oppilaat, minkä jälkeen he eivät lainkaan pystyneet keskittymään opetukseen vaan kertoivat toisilleen, miten huono esimerkkiteksti oli.

    VastaaPoista
  4. Hah Anneli, tuliko paljon uusia tähtiä Suomen näytelmätaivaalle siltä kurssilta? Minulla on ollut vastaavia tilanteita, kun olen luettanut Reginanovelliani opettaakseni jonkin kerrontateknisen asian.

    Helmi-Maaria, toivon että vaatteet pysyvät sentään kasassa...

    Anna, hyvä jos hymyilytti.

    VastaaPoista
  5. Mutta siis olen iloinen, kun joku muu on tehnyt saman. Tuntui nimittäin kuin se ei olisi oikein sopivaa. Todellisuudessa ei kuitenkaan kenenkään muun tekstiä tunne yhtä perusteellisesti kuin omansa, ja ainakin löytää tuoreita esimerkkejä opetussessioihin, eikä aina kierrätä niitä samoja.

    VastaaPoista
  6. Ei mitään huolta: tuohan vasta mielenkiintoista on, jos opettaja näyttää omaa tekstiään, oppilaat näkevät teksitn ja kirjoittajan siinä edessään elävänä, miettivät teksin ja kirjoittajan samanlaisuutta tai erilaisuutta. Todella hyvä lähtökohta. Opettaja ainakin tietää mihin on pyrkinyt jne.

    Anna palaa!

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!