sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Voiko kirjoittamalla rakastaa?

Taas on ollut vähän sellainen olo, että mitäköhän sitä tekisi sitten aikuisena. Ei sitä nuorena ymmärtänyt, että vielä tässä iässä voi ihminen olla näin alkutekijöissään. Toiset myyvät kirjoja poseeraamalla sanomalehden sivuilla alasti tai järjestämällä burleskiesityksiä kirjajulkkareissa. En pysty vastaamaan tällaisiin haasteisiin. Minusta ei ole mielipideautomaatiksikaan.

Pyhän Birgitan perillisistä on taas painos loppu, lisää on tilattu. Pieni ilonaihe, siis todellakin hyvin pieni, mutta olen oppinut vähitellen tyytymään vähään. Juuri muuta en sitten olekaan vielä oppinut. Hemming-kirja menee painoon, se siis valmistuu kuin valmistuukin lokakuun tienoilla, kuten oli suunnitelma.

Jaksaisiko järjestää jonkinlaiset julkkarit, sitä tässä mietin.

Silloin oli oikeastaan kivampi, kun oli kilpirauhasarvot pohjamudissa, sai aina vedota vajaatoimisuuteen. Eihän minusta ole tämän enempään, kun on tämä kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta nyt on arvot saatu kohdilleen enkä ole tämän pirteämpi. Maailma ympärillä on rikki. Pitäisi jaksaa rakastaa kärsivää ihmiskuntaa, siinä sitä olisi työsarkaa. Olen ajatellut, että kirjoittamalla voi rakastaa, mutta voiko. Kysymys on retorinen.

Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Mutta onhan isokoiset ja vanhat alastomat naiset nyt muotia. Ei muuta kuin tunget Pyhää Birgittaa alastomana hanuriin lehtikuvissa. Jos ei merkittävää julkisuutta tule, niin olisi se outoa. Ties vaikka sinusta tulisi kansainvälinen menestyskirjailija. Ei sinun pidä jaksaa rakastaa kärsivää ihmiskuntaa. Sinun pitää jaksaa rakastaa itseäsi, löytää pienistä asioista hyvää ja sitten ehkä jaksat rakastaa ihmiskunnan ääliöitä, jos sellainen vielä jaksaa kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Jaaha, mutta ehkei kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vikaa siinä(kin) on, että rakastaa itseään?

      Poista
  3. Kyllä minusta kirjoilla voi hyvinkin rakastaa. Eikö se ole rakkautta, että avaa toiselle jotain uutta tai suo tekstillään helpotuksen hetken toiselle. Ehkä kirjailija ei useinkaan kyllä kirjoita tästä lähtökohdasta, mutta näin voi kumminkin käydä kun kertoo tarinaa toisille. Esimerkiksi Kaivatut-romaanisi oli kenties tällainen, puhumattakaan huumorpuolestasi, joka on aika vahvaa lääkettä työlääseen elämään. t. Senja

    VastaaPoista
  4. Hei Senja! Minulla on jäänyt mieleen edesmenneen kustannustoimittajan Silja Hiidenheimon kommentti, että kirjoittajat tuntuvat usein tavoittelevan rakastetuksi tulemista kirjoittamisellaan. Eli kirjoittaminen kumpuaisi joidenkin kohdalla vajaaksi jäämisen kokemuksesta ja luomalla teoksen voisi herättää lukijassa rakkautta, jonka kirjoittaja sitten saisi osakseen. Luulen, että moni silti myös kirjoittaa kommunikoidakseen, halu luoda yhteys tuntemattomaan lukijaan ehkä on jonkinlaista sukua rakastamiselle. Kirjoittaja ei ole itseriittoinen, vaan kaipaa yhteyttä. Kaipaa vuorovaikutusta. Mukavaa, että mainitsit Kaivatut tässä yhteydessä, koska se oli kirjoitus, joka hyvinkin vahvasti syntyi halusta lohduttaa. Ja siis oma ajatteluni kirjoittamisen suhteen yhä enenevässä määrin viettää siihen suuntaan, että kirjoittaminen on tapa rakastaa.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!