torstai 15. lokakuuta 2015

Ruuhkaviikot

Avoimen yliopiston johdatus luovaan kirjoittamiseen on aina semmoinen mäjäys, että kun se on meneillään ja pienryhmät lähtevät pyörimään, niin se imee voimat, varsinkin, kun siihen päälle tulee vielä Oriveden opiston Vapaa kirjoittajakoulu ja lisäksi vielä muutama käsikirjoitus, jotka pitää kommentoida ja lausua niistä jotain. Tällä viikolla oli yksi haastattelukin, ensi viikolla Helsingin kirjamessut. Joudun siis edustamaan itseäni, kirjaani, olemaan intellektuelli, vaikka tokihan  intellektuellina Ellinä esiintyminen käy minulta luonnostaan.

Jotain pitäisi kirjoittaakin, tänään voisi periaatteessa olla aikaa, mutta odotan jännittyneenä Hemmingin saapumista kirjapainosta ja mietin julkkareita. Olen jo alustavasti päättänyt, että sellaiset järjestetään. Mutta ketä voin kutsua entisen piispan elämäntyöstä kertovan kirjan julkkareihin. Hemming on kulttuurihistoriaa, mutta ennen kaikkea kirkkohistoriaa ja minulla on tuttavia, jotka ovat sitä mieltä, että kirkko on kaiken pahan alku ja juuri. Onko korrektia kutsua tällaisia ihmisiä tilaisuuteen, jossa kunnioittaen ja kiittäen muistetaan tätä muinaista kirkonmiestä ja hänen elämäntyötään? Vai olenko ihan hakoteillä, kun näen tässä ongelman?

Olen vaan niin yliherkkä, en kestä kettuilua. Juuri eilen juttelin ihmisen kanssa, jonka kanssa opiskelin samoja aineita 30 vuotta sitten. Hän ihmetteli, että miksi minä en silloin koskaan puhunut mitään. Siis en mitään. No siksi en puhunut, kun olin niin arka, ujo ja yliherkkä. Olihan minulla mielessä kaikenlaista, mutta en vain uskaltanut. En millään. Mielessäni ajattelin, että eräänä päivänä minä kyllä vielä... Mutta silloin suun avaaminen oli mahdotonta.

Nykyään en enää ole yhtä mykkä kuin silloin, mutta yliherkkyys on säilynyt. Kun joku sanoo minulle jotain pilkallista ja ilkeää, niin sisäinen nahkani kimmoilee pitkään. Ja jostain syystä minä olen sellainen traumaimuri, joka aina saa kuulla jotain veemäistä. Toisia kehutaan ja ylistetään, minulle vinoillaan. Näin se on mennyt.

Joten miten paljon jaksan kuunnella kettuilua jostain Hemmingistä. Luonnollisesti haluaisin isot hauskat kekkerit. Filippiiniläiset ovat luvanneet laulaa ja irakilaiset leipoa. Ranskalainen psykoanalyytikko ideoi, että sikäli on asiat hyvällä mallilla. Kunhan tästä lokakuusta selviän ja marraskuun ensimmäisistä päivistä, niin sitten ehkä taas helpottaa.



Share/Bookmark

3 kommenttia:

  1. Ei kukaan muista, miksi bileet järjestettiin, kun on vauhtiin päästy ellet sitten itse kovasti halua bileissä tuoda aihetta esiin. Löydä huumoria ja rentoudu. Sillä se menee. Ja jo kohta huomaat, ettet enää olekaan kettuilu- ja sekopäämagneetti, aamen.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ole hyvä. Oli ilo olla avuksi.

      Poista

Kerro mitä mielessä!