keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Laiska luettelee töitään

Niin siis lauantaina oli ne juhlat. Sitä edeltävä perjantai oli mennyt arpoessa lähdetäänkö Poriin vai Raumalle, eli minne 90-v äitini seuraavaksi siirretään. Selvitiin Rauman reissulla, mutta koko päivä siinä meni.

Lauantaina piti sitten tehdä juhlajärjestelyjä ja lopun päivää liehua juhlakaluna. Vieraita jäi yöksi. Onneksi olivat tuttuja vieraita. Kun vieraat lähtivät, kokoontui meille porukkaa pohtimaan yhteisön perustamista.

Joka välissä olen leiponut jotain, Hildegard Bingeniläisen äly-ja hermopipareita, joihin olen jollakin tavalla fiksoitunut. Minua viehättää Hilgegardin tuhannen vuoden takainen ohje, jossa puhutaan harmillisten mielialojen poistumisesta.

No leivoin myös saaristolaisleipiä ja graavasin siikaa, tein lohipiirakkaa ja siivotakin piti talossa, joka on ollut koko syksyn kuin pommin jäljiltä. Mihin minä jäinkään. Niin siihen, että maanantaina luin aamusta yöhön opiskelijoiden tekstejä ja kirjoitin palautteita. Jatkoin sitä vielä tiistaina. Kuka uskoisi, että muutamaan riviin menee niin paljon aikaa. Lisäksi minun piti antaa numerot.

Nyt on sitten vielä toinenkin kurssi, joten olen tänään lukenut toisten opiskelijoiden tekstejä ja kirjoittanut niillekin palautteita. En ole käytännöllisesti katsoen käynyt ulkona lauantain jälkeen. Huomenna pitäisi kävellä Pansioon. Sinne on seitsemän kilometriä tästä. Vai menisikö pyörällä. Olisi nopeampaa. Jos ei sada menen pyörällä ehkä. Illalla kirjoittajakoulua.

Perjantaina on palaveri, jossa suunnitellaan kaverin kanssa yhteistä kirjaprojektia.

Pointtina on nyt vaan se, että missä välissä minun elämästäni on tullut tällaista. Koko ajan jotain tekemistä ja suorittamista. Nyt alan taittaa yhtä pientä lehteä.

Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Onpas vauhdikasta! Ja tekstin lukeminen niin että pitää kyetä antamaan vielä palautettakin on aika tiukkaa puuhaa. Voimia sinne. Kirjaprojekti kuulostaa heti kiinnostavalta. Täytyy jäädä odottavalle kannalle:)
    -Minni-

    VastaaPoista
  2. Ei kukaan tasapainoinen ja järkevä henkilö mene Pansioon.

    VastaaPoista
  3. On siellä Pansiossa ihan kiinnostavia alueita ja taloja. Joskin toki niitä väärällä tavallakin "kiinnostavia" löytyy.

    VastaaPoista
  4. Pansiossa asuu ihmisiä. Kuten missä hyvänsä asuinalueella sielläkin asutaan taloissa. Vokin pihalla osa ihmisistä joutui asumaan teltoissakin. Mitä ovat väärällä tavalla kiinnostavat? Häh?

    VastaaPoista
  5. Niin siis puhuin taloista ja alueista. Väärällä tavalla kiinnostavia voisivat olla vaikka isot kerrostalot.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!