perjantai 5. helmikuuta 2016

Mitä tapahtui todella

Nyt pitäisi sanoa jotain Ruuneperin päivästä ja mainostaa torttua.  Pane leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla. Niin sanoi Saarijärven Paavo silloin, kun viimein oli tullut kunnon sato ja olisi voitu Saarijärven perheessä syödä kunnollista leipää eikä aina sitä iänikuista pettua. Mutta hurskas mies äityy hurjaan loppunousuun ja lähimmäisenrakkaus kietoo piiriinsä onnettoman naapurin, jolle ei ollut käynyt yhtä hyvin.

Suomessa kiistellään presidentin puheesta, oliko se kauhea pahuuden ilmentymä, vai oliko se realismia. Todellako Suomen presidentti yllyttää rikkomaan kansainvälisiä sopimuksia, hirvittävää. Mitä siitä, ettei niitä sopimuksia kukaan muukaan noudata, kyllä meidän pitää. Siitähän suomalaiset ovat aina olleet kuuluisia, että sopimuksia noudatetaan. EU:n määräyksiäkin aina kurkkujen käyryysasteesta lähtien on täällä toteutettu omantunnontarkasti.

Mutta siis juu, eurooppalaiset arvot vaativat meitä ottamaan kaikki jotka tänne tunkevat. Okei, tehdään niin, maksoi mitä maksoi. Ja kuka maksaa. Me kaikkiko, koko Suomen kansa, sinä ja minä. Tavallaan ehkä, mutta ihan samansuuruisena lasku ei lankea kaikille ja toisaalta jotkut myös hyötyvät taloudellisesti tästä kansainvaelluksesta. Kymmenen tuhannen lapsenkin katsotaan kadonneen hallitsemattoman ihmisvyöryn tuoksinassa ja osa heistä on joutunut rikollisjoukkojen nappaamaksi ja sitä myöten kauppatavaraksi nykyaikaisille orjamarkkinoille.

Ja sitten hyvä ystävä sanoo ihan tosissaan, että me elämme mielenkiintoisia aikoja. Vielä muutama vuosi sitten Kanervan seksiviestit olivat suurin puheenaihe, nyt sen sijaan on ihmisillä ihan oikeita asioita pohdittavana. Niinpä. Mitähän tässä maassa mahdettiin jauhaa silloin, kun päätettiin sähköverkot myydä ulkomaiselle yrittäjälle. Ketähän olin silloin äänestänyt eduskuntaan ja hoitikohan kansanedustaja tehtäväänsä.

Aloitin Runbergista, mutta päätän sekavan jorinani Pentti Saarikoskeen, joka kirjoitti aikoinaan runokokoelman Mitä tapahtuu todella.  Muistan miten sen nimi nauratti minua silloin, kun kirja oli äskettäin ilmestynyt. Olin lapsi, minulle oli aina ihan selvää mitä tapahtui todella, joten kirjan nimi tuntui huumorilta.

Mutta viime vuodet ovat osoittaneet, että tätä asiaa olisi kannattanut pohtia tosissaan jo kauan sitten ja tehdä jotain. Kyllä on taas niin housut kintuissa yllätetyn olo. Mutta syökää torttua, ehkä se helpottaa.




Share/Bookmark

3 kommenttia:

  1. Hyvältä maistui taas.

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä pakottavien pakkojen toistelusta, kun yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että on tehty paska sopimus ja siis ottaa kantaa, esitää joku todellinen mielipide eikä vain kätkeytyä sopimustekstin taakse.

    VastaaPoista
  3. Pressiklubissa aika terävästi analysoitiin tätä tilannetta eilen.
    http://areena.yle.fi/1-2607653

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!