maanantai 15. helmikuuta 2016

Paska suunta

Tuli nostalginen olo, kun luin Kreeta Onkelin kolumnin hänen Halleluja-blogistaan.
Kreeta Onkeli on siis ryhtynyt opiskelemaan diakonia-alaa petyttyään jollakin tavalla, tai kenties paremminkin kyllästyttyään siihen mitä nykymaailma kirjailijalta edellyttää.

Tein samanlaisen pelastautumisyrityksen viisitoista vuotta sitten. Pyrin diakonialalle, mutta toisin kuin Onkeli, minua ei huolittu opiskelijaksi.

Pyrin sitten Tampereen yliopistoon opiskelemaan sosiaalialaa. Opiskelin kaksi vuotta, se oli merkittävää aikaa, koska sattumoisin pääsin Markku Ojasen persoonallisuuden psykologiaa käsitteleville luennoille ja ne mullistivat minun silloisen maailmankuvani.

Onkeli kirjoittaa: Diakonissalaitos on ihmeellisin paikka, missä olen Helsingissä käynyt... Siellä on opiskelijoita sekä laitoksen omien yksiköiden asukkaita. Pihalla pyörii värikästä väkeä eikä siellä tarvita vartijoita, vaikka kaikki kuhina ei siedä päivänvaloa. Kahvilassa istuvat opiskelijat ja spurgut rinta rinnan ruoka-annostensa äärellä. Ketään ei katsota pahasti. Missään tässä kaupungissa ihminen ei saa yhtä luonnollista ja tasa-arvoista kohtelua kuin siellä.
 
Se ei ehkä ole ihan totta, etteikö Helsingissä ihminen missään muualla saisi yhtä luonnollista ja tasa-arvoista kohtelua, mutta harvassa ne paikat ovat. Kuitenkin ne ovat välttämättömiä, ne ovat hengitystiehyitä joiden kautta virtaa happea tähän yhteiskuntaruumiiseemme.

Itse sitten kuitenkin jätin sosiaalialan opinnot. Yliopisto ei tarjonnut minulle samanlaista kokemusta tasa-arvosta ja merkityksellisyydestä kuin Diakonissalaitos tarjoaa Onkelille. Opintojeni ohessa olin kirjoittanut nuortenkirjan käsikirjoituksen, se otettiin kustantamon julkaisuohjelmaan. Siitä seurasi kuusiosainen sarja Emmaa ja se jälkeen tuli muita kirjoja ja niin edelleen.

Erämaakopissa pohdiskelevan sielun sijaan on oltava mediapelaaja. Kirjailijat ovat osa mediakenttää. --- Olen kokenut, että moni kirjailija miettii elämän tarkoituksen sijaan kuinka järkevästi rakentaa uraa. Se on ok, osa evoluutiota, mutta ehkä kirjailija ei enää ole sellainen vastarannan kiiski kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Kirjailija ei ole ulkopuolella, kuten pitäisi, vaan mukana touhottamassa." kirjoittaa Onkeli.

Mutta hei, jonkun on silti aina oltava vastarannankiiski. Minun mielestäni ei ole mitenkään ok, että kirjailijat ovat mukana touhottamassa. Ymmärrettävää se on, mutta se on toinen juttu.

Nykyään kirjailijan on oltava keskipiste ja seremoniamestari turhuuden markkinoilla ja kirjoitettava valtavirran korvasyyhyn mukaan. Ehkä se on vääjäämätöntä. Ehkä se jopa on osa evoluutiota. Mutta ihan paska suunta se siitä huolimatta on.








Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Valtavirran korvasyyhyn mukaan ei Pauliina Rauhala kirjoittanut Taivaslaulua. Kuka olisi arvannut, että luettu, kahdesti dramatisoitu ja myyntimenestys tulee kirjasta, jonka aiheena on uskovaisen nuorenparin perhe-elämän kriisi. Tällaistakin on. Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks niin silti sanottu ennenvanhaan, että poikkeus vahvistaa säännön?

      Poista
  2. Tämä on kyllä huippukiinnostava aihe, jota olen itsekin miettinyt paljon vaikka en kirjailija olekaan. Ajatelkaas, Mika Waltarin kirjailijoille suunnatussa oppaassa Haluatko kirjailijaksi, on ohje, että "älä pyri julkisuuteen", olikohan peräti, että vältä julkisuutta ja keskity kirjoittamistyöhösi, esillä olo on hömppää ja sotkee työsi. Eli aika on muuttunut rajusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on muuttunut. Mutta varmaan on paljon semmoisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että muutos on hyvä.

      Poista
  3. Niiden kirjailijoiden kannalta muutos ei varmaan ole toivottu, jotka ovat valinneet ammattinsa juuri siksi, että viihtyvät itsenäisessä työssä ja ovat kenties enemmän taipuvaisia tarkkailijan rooliin kuin seremoniamestarin rooliin. Tai entä jos haluaa olla kirjailija, mutta ei halua kovin paljon julkisuutta omaan elämäänsä. Useinhan lehdet ovat kiinnostuneita niemenomaan kirjailijoiden yksityiselämästä, ei aina niinkään hänen työstään ja teoksistaan. Saapa nähdä minne kehitys vie..
    -Siiri-

    VastaaPoista
  4. Tämä yksityiselämänsä myyminen se tosiaan monia kirjailijoita askarruttaa. Se on kauhean tuskallista se yksityiselämän myyminen ellei satu olemaan keskivertoa narsistisempi persoona.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!