lauantai 7. toukokuuta 2016

Elämä

Kuva-arvoitus: Mikä tämä on?

On ollut miehen kanssa puhetta, että myydään tämä puutalokämppä ja muutetaan helppohoitoisempaan kerrostaloasuntoon. No sitten tuli riita siitä, että tehdäänkö remonttia ennen kuin pistetään myyntiin. Mies sanoi, että pitää remontteerata. Minä sanoin, että ei ikimaailmassa enää remontteerata mitään, myydään tämä paska semmoisenaan, ja se joka ostaa remontoikoon itse. Suoraan sanoen oikein suutuin ajatuksesta, että nyt vielä tässä iässä ryhdyttäisiin rääkkäämään itseämme remontilla.

Sitten sain pienen apurahan. Tai no siis pienen ja pienen, mutta siinä mielessä pienen, ettei ole kysymys mistään vuoden, kolmen vuoden, viiden vuoden taiteilija-apurahoista. Mutta pitihän sitä juhlia tietenkin. Avattiin skumppa ja kuinka ollakaan, sen korkki hujahti läpi kattoa peittävän pinkopahvin.

Mies sanoi heti, että kohtalo puuttui peliin, koska nyt on pakko remontteerata. Reikä katossa on asunnon myynnin kannalta aika huomattava haitta. Katkerin mielin myönsin hänen olevan oikeassa.

Aamukahvilla katseltiin tuota reikää. Kiivettiin vuoron perään pöydän päälle ja tiirailtiin taskulampulla, että mitä sieltä alta oikein paljastuu. Huonekorkeus on meillä viisitoista senttiä päälle kolme metriä, joten on vaikea ilman erityisiä apuvälineitä päästä tutkimaan kattoa kunnolla. Kuitenkin alkoi näyttää siltä, että pinkopahvin alla olisi alkuperäinen panelikatto. Mikä oikeastaan olisi pitänyt arvata silloin 12 vuotta sitten, kun tänne muutimme ja tätä remontoimme asumiskuntoon. Mikä ihmeen tyhmyys ja laiskuus silloin oli syynä, ettei keittiön kattoa revitty alas, vaikka kaikki muu revittiin rankaa myöten. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, tämä vanha totuus osoittautui jälleen todeksi.

Aikamme reikää pällisteltyämme revimme sitä vähän suuremmaksi. Kyllä, siellä on paneli. Eikä mikä tahansa paneli, vaan 110 vuotias, alkuperäinen, ihana.

Nyt, kun olemme kurkistaneet pinkopahvin alle, asia ei voi jäädä tähän. Pinkopahvi on revittävä pois, panelit pestävä ja maalattava. Luonnollisesti tämä operaatio poikii muutakin puuhaa. On irrottettava lakilistat, maalattava seinät ja silloin tietysti kannattaa myös hioa lautalattiat ja vahata uudestaan ja kas, meillä on tässä mukava remonttiprojekti taas käsissä.

Mutta jos me nyt näemme tämän vaivan, niin ei kai tätä heti voi pistää myyntiin ja muuttaa johonkin tylsään kerrostaloon? Ehkä pitääkin vain rakastua uudestaan tähän vanhaan ja vähän hankalaan kämppään?

Onko tässä jotain metaforista?

Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. Oi, mikä aarre sieltä löytyikään!
    Ja mikä homma! Teillä on sitten puuhaa kesäksi.

    Miksi kerrostaloasunnot olisivat tylsiä? Niissähään asuu ihania ihmisiä, niin kuin minä!

    Onnittelut apurahan johdosta, skool!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, en moittinutkaan kerrostaloasukkaita!

      Poista
  2. Ja niinhän se on, että kun olette saaneet sen keittiön laitettua ja avattua seuraavan kuoharin, niin huomaatte että kylppärin nurkassa asustelee ärhäkkä homeviljelmä ja aloitatte taas yhden rempan. Muistan kyllä minkälaista oli asua omakotitalossa. Pelkkää ihanuutta.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!