Menettääkö kirjailijuus merkityksensä - on vain kynäilyä...

Tämä oli sellainen viikko, että tapasin neljä kirjoittajaryhmää joista kaksi oli uusia. Aikamoinen määrä stressiä ja sosiaalisia impulsseja aralle erakkoluonteelle.

Äärettömän ylellistä tänään vain käpertyä sohvalle läppärin kanssa, juoda kahvia, kuunnella sateen ropinaa peltikatolla ja uppoutua kertomaan tarinaa.

Huomenna on tiedossa nahkiaisten syöntiä Porin torilla.

Linkitän tähän ylipitkän, mutta kiinnostavia huomioita sisältävän kirjoituksen kirjailijuudesta.  En jaksa nyt lukea sitä kunnolla, enkä kommentoida, mutta täältä sen löydän sitten kun tarvitsen.

Minullahan on ollut huomattavia vaikeuksia omaksua itselleni kirjailijaidentiteetti. Vaikka kirjoja on kertynyt pino, minusta on aina tuntunut, etten ole oikea kirjailija. Nyt tuntuu, että ehkä koko kirjailijuuden käsite on sulamassa kuin sokeripala kahviin.

Menettääkö kirjailijuus merkityksensä - on vain kynäilyä...

Kirjailijaelämää

Juuri eilen luennoin opiskelijoille siitä, miten yksi osa kirjailijan työtä on kestää kaikenlaista epämääräisyyttä. Julkaisupäätöksiä odotellessa pitää muina naisina jatkaa kirjoittamista ja luennoimista ja liikkua ihmisten parissa ja käyttäytyä normaalisti, vaikka oikeastaan sitä haluaisi vain kyyhöttää sikiöasennossa sohvalla ja purra rystysiä.

Silti tuli pienenä yllätyksenä miten voimakkaan huojennuksen aiheutti viesti, jossa kerrottiin käsikirjoituksen hyväksymisestä julkaisuohjelmaan. Olen jännittänyt tätä käsikirjoitusta poikkeuksellisen paljon sen vuoksi, ettei siinä ole ollut kysymys pelkästään minusta vaan olen sotkenut toisenkin ihmisparan hankkeisiini.

Ja sitten toinen huvittava asia. Lupauduin haasteltavaksi lastenkirjallisuusjuttuun. Luulin, että kysymys on puhelinhaastattelusta, mutta nyt kuulin, että tänne tuleekin televisiokamerat puolen tunnin kuluttua. Arvatkaa olenko siivonnut. Arvatkaa olenko käynyt kampaajalla. Olenko stailannut itseni. Näin se menee. Tuskin lähtee ura ihmeempään nousuun tästä, mutta yritän selviytyä.

Kirjailijaelämää

Kirjamessut, massut, mussut

Turun kirjamessut häämöttävät jo horistontissa. Jokin jänne on sisältäni katkennut, eikä minua ahdista yhtään. Tulkaa vaikka heittelemään mätiä kanamunia päälleni, ei haittaa. Joku Kariston tähti peruutti osallistumisensa ja perjantaina 5.10 Fiorelavalle  klo 11-11.30 nousenkin minä loistavien kollegojeni Anu Holopaisen ja Päivi Lukkarilan kanssa. Olen siellä siis ikään kuin rikkana rokassa. Ihan sama oikeastaan, koska olin muutenkin vastoin tapojani menossa messuille jo perjantaina, koska aion myydä sarjakuvakirjaani siellä.

LAUANTAINA 6.10. klo 11.30 Vinski -lasten ja nuorten lavalla (Auditorio 2) olen luontoseminaarissa syvällisen luontosuhteen omaavien Sari Peltoniemen, Hannu Hirvosen ja Kirsti Kurosen kanssa.

Tajusin ihan yhtäkkiä, että vaikka olen kirjoittanut hurmaavan majavakirjan, luontosuhteeni on lattea, mutta näillä eväillä mennään.

Aion myydä messuilla sarjakuvakirjaani. Pitäisi ehtiä/motivoitua tekemään mainos ja hankkia pohjakassa. Hei tuostahan voisikin masinoida äänestyksen. Mutta mikä olisi hyvä, motivoiva palkinto. hmm. 

Kirjamessut, massut, mussut