ja tähti.
Muistot kaikuvat
loputtomina
kuin kumipallo,
kuin vastakkaiset peilit ulkona.
Taivaanrannan kautta
voi astua toisiin
itsensä kuviin.
***
Runotorstain aiheena Caj Westerbergin
runo.
muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin, ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Pistin sanat omaan järjestykseeni. En lisännyt, en taivutellut, mutta jätin pois niitten eikä. Olin laiska, enkä jaksanut pyöritellä sanoja niin kauan, että olisin saanut nuokin uppoamaan. Omasta mielestäni tästä tuli nyt parempi kuin alkuperäinen, hehheh.
Tekstit
Ihan hyvä uusi järjestys, järjellinen. Minä en halua laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta sinun runoasi ymmärrän paremmin.
VastaaPoistaJoskus alakuloisina hetkinä ajattelen, että vissiin vain vaikeasti ymmärrettävät runot ovat hyviä ja hienoja (omani eivät ole sellaisia vaan arkista ajatuksenjuoksua). Tiedä sitten, mikä on totuus hienoudesta - ehkä jokaisella omansa.
Taivaanrannan kautta voi astua toisiin kuviin, hienosti sanottu.
VastaaPoistaTämä osuu nyt täysin yksiin minunkin ajatusteni kanssa.
No joo jl, en minä tosissani väitä, että tämä olisi parempi. En vain pitänyt tuosta alkuperäisestä, joka tuntui johtavan pelkkään umpikujaan. Halusin pistää sanat sellaiseen järjestykseen, että ne viittoisivat tietä ulos sfääreihin.
VastaaPoistaEikös olekin Hirlii:-) Mutta lainasanojahan nuo...
Minulla on paha taipumus ajatella, että olen vähän tyhmä enkä ymmärrä oikeaa runoutta, jos joudun jonkin runon kanssa umpikujaan. Mutta kiitos sinun, nyt voinkin ajatella, että hankalan runon voisi vain laittaa uusiksi ;) Tai joskus ehkä unohtaa kokonaan.
VastaaPoistaKyllähän sitä herkästi sellainen olo tulee, mutta tuollaisia oloja pitää terhakasti vastustaa jl:-)
VastaaPoistaNii'in, en minäkään ymmärrä mikä virka noilla kumipallolla ja koiralla.
VastaaPoistaKumipalloko kaikuu?
VastaaPoistaSylvi
Minustakin on mukavampi poiketa matkallaan taivaanrannan kautta eikä vain tuijottaa omaan napaan aina vain uudestaan joka heijastuksessa...
VastaaPoistaHelanes, minä kyllä ymmärrän kummipallon ja koiran, mutta en ehkä tuossa runossa.
VastaaPoistaNo eikö muka kaiu, Sylvi?
Niinpä, mm:-)
Sanat ja sävelet kiertävät ikuisesti. Varkaus vai uusi teos, se on ikuisuuskysymys. Kumipallo ja koira saivat runossasi hienosti uuden merkityksen. Westerbergin kahden ensimmäisen säkeen sanajärjestys on kuitenkin voittamaton. :)
VastaaPoistaKauniisti koottu kierrätysruno :-)
VastaaPoistaHei Outo Emo! Piti oikein tutkailla alkuperäisrunon ensimmäisiä säkeitä. Ehkä niissä tosiaan on jokin viisaus, joka minulle ei avaudu. Itse olen vaan juuttunut väittämään vastaan tuolle ajatukselle joka runossa on:-)
VastaaPoistaKiitos Diina:-)
Eikös sanat kierrä maailmaa kuin kodittomat ja resuiset kakarat, niitähän saa käyttää, ei kai niitä kukaan omista ?
VastaaPoistaInnoittuminen jonkun runosta tai kuvasta tai sanoista ei ole minusta varkautta, eikä siten rinnastettavissa sitaatinomaiseen lainaamiseen, selittämiseen. Ja innoittua voi vain niistä joista voi, se on kai aika lähellä jo kunnioitusta. Minua innoittavat vain he jotka puhuttelevat, koskettavat kokemusmaailmaani. Kohtaa jotain totta joka ravistaa. Innoitus on uudelleenluomista, kuten runossasi hyvin kuvattiin.
Jotain hyvin puhuttelevaa tuossa Westerbergin runossa kuitenkin on, jos katsoo mitä kaikkea se on synnyttänyt kuvien- ja runojentekijöissä. Ei sitä voi kieltää.
Mun lapsuuden yksi huikeista oivalluksista oli äärettömyys ja jatkuvuus, jotka tuli todellisiksi Stokkan vessan vastakkaisien peilien loputtomiin jatkuvissa kuvajaisissa. Ehkä siksi Westerbergin alkusäkeet sykähdyttää mua niin kovasti.(Toinen samankaltainen elämys oli hollantilainen kaakaopurkki, jossa nunna kantaa samaa kaakaopurkkia, jossa nunna kantaa samaa kaakaopurkkia, jossa....)
VastaaPoistaOuto Emo, tiedän tuon kaakaopurkin, kuka lie sen suunnitellut, mutta se on hienosti tehty. Mainiosti nähty, että Westerbergin runossa ja tuossa kaakaopurkissa on jotain samaa...
VastaaPoistaOuto Emo, itsekin muistan lapsena asetelleeni peilit vastakkain, ja taisi jokin kynttiläkin palaa siinä. Mutta peilit toistaa uskollisesti aina saman, muisto taas on sellainen, että se aina vähän muuttuu kun se kaivetaan uudestaan esiin. Tai ehkä sitten on ihan kivettyneitä muistoja, jotka eivät enää muutu...
VastaaPoistaHirlii, saahan sanoja käyttää, se on totta. Tämän keskustelun myötä tajuan taas entistä selkeämmin, että en ole runoilija, enkä ymmärrä runoutta. Siksi onkin niin hilpeää osallistua runotorstaihin.
Parhaiten toimisi pelkkä loppusäkeistö, yksistään aivan riittävä ja oikein hyvä!
VastaaPoistaNiin, se on munkin mielestä paras. Kiitos kommentista Marjaisa:-)
VastaaPoistaEn malta olla kommenttisi jälkeen laittamatta tännekin osaa kommentistani erääseen toiseen blogiin. Tuo ajatuksesi "peilit toistaa uskollisesti aina saman" oli nimittäin minullekin se ensin mieleen tullut juttu, mutta sitten:
VastaaPoista"Muutan tuota kohtaa mielessäni positiivisemmaksi ja aktiivisemmaksi:
Muistojen kautta voi todella astua toisiin itsensä kuviin. Ne peilit kuitenkin vääristävät muistoja jokainen omalla tavallaan, joten esiin voi tulla uusia yksityiskohtia."
Tuli mieleeni tuolloin Linnanmäen peilisali...
Mm, tosiaan. Ehkä olen ajatellut tätä peiliasiaa liian yksioikoisesti:-)
VastaaPoista