torstai 5. tammikuuta 2012

Loppiaisaatto

Huomasin sellaisenkin positiivisen asian, että kirjailijan ammatissa voi kaiken hyödyntää. Tapahtuupa elämässä mitä tahansa, sen voi aina käyttää raaka-aineena seuraavassa tarinassa.

***
Tämä on nyt tällainen ihan sekava postaus, mutta mainostan vielä, että Ville Haapasalon Silkkitie 30 päivässä on hauska sarja, vaikka ei hän tunnu kovin syvälle asioihin pääsevän. Eilen hän pyöri Tbilisissä, johon minulla on erityinen virtuaalisuhde, koska olen ihan hulluna georgialaiseen musiikkiin. Olen ennenkin esitellyt Hamlet Gonashvilin laulantaa täällä.

Mietin pitäisikö ottaa tavoitteeksi, että pääsisin käymään Georgiassa, toistaiseksi olen päässyt vain georgialaiseen ravintolaan Pietarissa. Haapasalo kävi äimistelemässä paria kirkkoa ja erakkomunkkia. Mistä tuli mieleen, että meillä on täällä Turussakin munkki ja nunnia ja onhan se poikkeuksellinen elämäntapavalinta, joka vetää hiljaiseksi ainakin meikäläisen. Menenkin varmaan viettämään Loppiaista heidän kanssaan, sillä siellä osataan ottaa ilo irti loppiaisestakin.

Niin, ensimmäinen osa Haapasalon matkasarjasta tulee uusintana Teemalta perjantaina klo 22. Kyllä minä tätä voin suositella, vaikka olisinkin toivonut hiukan enemmän informaatiota ilmiöiden taustaksi.

Share/Bookmark

10 kommenttia:

  1. Katselin minäkin silkkitietä ja petyin aika tavalla. Tuntuu jopa siltä, että kyseessä on ohjelma Ville Haapasalosta eikä mistään muusta. Itsekin Tiflisissä pari kertaa käyneenä ihmettelen Villen tietämättömyyttä. Kannattaisi vaikka Vikistä vilkaista jokunen perustieto. Harmittaa myös Villen ylemmyys. Paikalliset ovat hänelle herttaisia alkuasukkaita. Satumaisen kaunista kaupunkia terassilta katsellessaan Ville toteaa: "No niin, siinä se on."
    Junamatka Venäjän halki sujui paremmin, vaikka kyllä siinäkin itsekehua riitti.

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä olet enimmäkseen oikeassa, silti ohjelmassa on hetkensä. Vähäinen informaatio ärsytti, toisaalta ehkä myös stimuloi ottamaan selvää. Ai, olet käynyt Tbilisissä. Minua taas harmittaa, että on tällainen psyyke joka tekee reissaamisen hankalaksi, mutta ehkä pitää ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
  3. Nunnat olivat yksi ensimmäisiä asioita, jotka pistivät Keski-Suomen tyttöä silmään, kun muutin kaupunkiin joskus vuonna keppi ja kivi. Nunnat ja ruotsin kieli, jota kuuli kaduilla ja näki katukylteissä. Oli vähän kuin olisi muuttanut eri maahan. :)

    VastaaPoista
  4. Vaan kyllähän tää Turku ihan oma maailmansa olisi ilman nunnia ja ruotsinkieltäkin. On nää turkulaiset niin omanlaisiaan.

    VastaaPoista
  5. Haloo syvällisyyttä Villen silkkitiessä kaipaavat: katsokaapa nyt vaikka jostain matkoiltanne hankkimasta matkaoppaasta tai googlatkaa sitä syvällistä tietoa Georgiasta. Villen matkakertomus on juuri siksi niin viehättävä, ettei siinä jäädä huokailemaan huivipäisen georgialaismummon perään tai ihastella kirkonkellojen kalkatusta ta yleistä sekamelskaa, ei kyselty typeriä munkkiveljetä.

    Ville esiintyy tavallisen ihmisen hahmoissa, yhtä pölvästinä kuin itsekin olisitte matkaillessanne jossain hevonkuusessa nokialaisen monitoimikännykän kuuluvuusalueen ulkopuolella.

    Ei kannaata näytelllä asiantuntijaa, jos sellainen ei ole ihan tosissaan. Se, että Ville osaa nauttia hyvästö ruuasta ja juomasta ja uskaltaa paikallisia sörsselitä edes maistaa on jo valloittavaa! Kuva puhuu paljon enemmön kun rikkiviisaat selitykset: Katsoja jöi miettimään elämän kummallisuuksia nöhdessään vaikka sen luostaripahaisen siellä kallionohkareen päällä ja mitä kertoikaan se, että Ville-raukka yritti mutta ei uskaltanut kiivetä sinne!

    Ville on ehdoton opas! (Satuitko näkemämän nyt jo uusintanan tulleen elokuvanvan Käki televisoista? Siinä VIlle oli vielä siloposkinen nuorukainen.)

    VastaaPoista
  6. Silkkitie meni jotenkin. Mutta varsinainen vuodenvaihteen yllätys oli venäläinen elokuva vuodelta 2002 Käki. Miten oli jäänytkin katsomatta.
    Tykkäsin.
    - Liisa -

    VastaaPoista
  7. Niin niin Hymyilevä eläkeläinen, kyllä vaan. Mutta minua olisi kiinnostanut se keskustelu munkin kanssa, varsinkin kun Ville lupasi ottaa asioista selvää. Mutta aikamoinen yleissivistymättömyys tässä kohtaa ilmeni. Samoin siinä, kun hän äimisteli Tbilisin teologisen tiedekunnan pääsykokeiden suosiota ja sanoi että ei varmaan Helsingissä tämmöistä ole. Käsittääkseni teologia on täälläkin sangen suosittu oppiaine, jonne on tiukat karsinnat.

    VastaaPoista
  8. Liisa, minä uuvuin kesken Käen, mutta siippa katseli ja selosti. Kuulosti kiinnostavalta. No ehkä joskus toiste...

    VastaaPoista
  9. Sinäpä sen sanot: "...että kirjailijan ammatissa voi kaiken hyödyntää. Tapahtuupa elämässä mitä tahansa, sen voi aina käyttää raaka-aineena seuraavassa tarinassa."

    Ja kääntäen: Kirjailijan ammattitaidolla kertominen antaa mille tahansa tapahtumalle merkityksen.

    VastaaPoista
  10. Sattuisiko kukaan tietämään esittäjät/kappaleen
    joka kuului jaksossa 2.Duona lauloi mies ja nainen.Oli aika lyhyt clippi

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!