Kaikki seksuaalivallankumoukselliset voivat nyt heti klikata jollekin toiselle sivulle. Katselin eilen Voimalan ja ällistyin Merete Mazzarellan henkilökohtaisesta tapausselostuksesta.
Hän on 65-vuotiaana rakastunut, ja joutunut jättämään itseään 20 vuotta vanhemman puolisonsa päästäkseen naimisiin tämän uuden tosirakkauden kanssa. Hän on kauhean onnellinen, mutta samalla vähän surullinen, kun piti jättää vanha aviomies, jolle vaimon lähtö oli paha isku. Merete yrittää setviä asioita niin, ettei hän joutuisi kokonaan hylkäämään entistä miestään.
Jokainen taaplaa tyylillään. Se mistä hämmästyin oli Mazzarellan ilmeisen vakava pyrkimys pohtia asian eettisiä ulottuvuuksia ja toimia "oikein" tilanteessa, jossa vääryys on jo tehty. Kuulosti aika hankalalta.
Ymmärrän kyllä, että hedonismin aikakautena kukaan trendikäs ihminen ei kyseenalaista meidän oikeuttamme irtisanoa ihmissuhdesopimukset yksipuolisesti, mikäli näköpiiriin astelee edellistä kumppania kiinnostavampi ja seksuaalisesti antoisampi kumppanikandidaatti, vaan mihin se meidät johtaa. Tällaisiin kuluttaviin kuvioihin joissa loukataan ja ollaan jatkuvasti vaarassa itse loukkaantua.
Ja ainoa tapa selviytyä on turruttaa itsensä, opetella elämään jatkuvasti sillä veitsenterällä, että läheisimpäänkään ihmiseen ei voi luottaa, koska jos se törmää johonkin minua kiinnostavampaan tyyppiin, se lähtee.
Huom. AREENASTA LÖYTYY
Sinisen linnan kirjastosta käytiin vinkkaamassa, että Voimala tosiaan löytyy YLE Areenasta, eli sinne vaan katsomaan. (Kommentin kadotin jonnekin, en tiedä mihin joutui)
**
Ystävällinen anonyymi vinkkasi Vantaan Laurin runsaan kymmenen vuoden takaiseen artikkeliin, jossa Mazzarella pohtii viisasta vanhuutta ja myös liittoaan tämän nyt hylätyn aviomiehen kanssa.
Lisäys:
Unohdin vallan, että aiheeseenhan liittyy kirjani Ristiaallokkoa, joka juuri eilen esiteltiin Mainoskatkossa. Siinähän minä viihteellisen ihmissuhderomaanin kautta yritän kuvata samaa problematiikkaa. Romaanini henkilöt ovat tietenkin kaikki omalla tavallaan väärässä, kun minä sen sijaan olen kirjoittajana tietenkin aina oikeassa...
Hän on 65-vuotiaana rakastunut, ja joutunut jättämään itseään 20 vuotta vanhemman puolisonsa päästäkseen naimisiin tämän uuden tosirakkauden kanssa. Hän on kauhean onnellinen, mutta samalla vähän surullinen, kun piti jättää vanha aviomies, jolle vaimon lähtö oli paha isku. Merete yrittää setviä asioita niin, ettei hän joutuisi kokonaan hylkäämään entistä miestään.
Jokainen taaplaa tyylillään. Se mistä hämmästyin oli Mazzarellan ilmeisen vakava pyrkimys pohtia asian eettisiä ulottuvuuksia ja toimia "oikein" tilanteessa, jossa vääryys on jo tehty. Kuulosti aika hankalalta.
Ymmärrän kyllä, että hedonismin aikakautena kukaan trendikäs ihminen ei kyseenalaista meidän oikeuttamme irtisanoa ihmissuhdesopimukset yksipuolisesti, mikäli näköpiiriin astelee edellistä kumppania kiinnostavampi ja seksuaalisesti antoisampi kumppanikandidaatti, vaan mihin se meidät johtaa. Tällaisiin kuluttaviin kuvioihin joissa loukataan ja ollaan jatkuvasti vaarassa itse loukkaantua.
Ja ainoa tapa selviytyä on turruttaa itsensä, opetella elämään jatkuvasti sillä veitsenterällä, että läheisimpäänkään ihmiseen ei voi luottaa, koska jos se törmää johonkin minua kiinnostavampaan tyyppiin, se lähtee.
Huom. AREENASTA LÖYTYY
Sinisen linnan kirjastosta käytiin vinkkaamassa, että Voimala tosiaan löytyy YLE Areenasta, eli sinne vaan katsomaan. (Kommentin kadotin jonnekin, en tiedä mihin joutui)
**
Ystävällinen anonyymi vinkkasi Vantaan Laurin runsaan kymmenen vuoden takaiseen artikkeliin, jossa Mazzarella pohtii viisasta vanhuutta ja myös liittoaan tämän nyt hylätyn aviomiehen kanssa.
Lisäys:
Unohdin vallan, että aiheeseenhan liittyy kirjani Ristiaallokkoa, joka juuri eilen esiteltiin Mainoskatkossa. Siinähän minä viihteellisen ihmissuhderomaanin kautta yritän kuvata samaa problematiikkaa. Romaanini henkilöt ovat tietenkin kaikki omalla tavallaan väärässä, kun minä sen sijaan olen kirjoittajana tietenkin aina oikeassa...
Tekstit
Minua aina huvittaa se miten helposti ihmiset käyttävät sanaa 'rakkaus', vaikka ihastumisesta on enemmän kysymys. Minähän en tietysti rakkaudesta mitään tiedä, mutta uskoisin, että rakkaus kasvaa ajan kanssa, mitään 'salamarakkautta' ei ole oikeasti edes olemassa.
VastaaPoistaParas tapa välttyä kaikelta rakkauteen liittyvältä mielipahalta on pysytellä sinkkuna :)
VastaaPoistaEi toiseen ihmiseen voi koskaan sataprosenttisesti luottaa, eikä aina omaan itseenkään - osuiko arvaus oikeaan vai ei, nähdään vasta maaliviivan jälkeen. En käsitä miten kukaan voi edes valehdella itselleen niin rankasti että muuta kuvittelisi. Ikäviähän nuo pettämiset ja jättämiset ovat, mutta c'est la vie. Elämään kuuluu kaikenlaiset kokemukset, hyvät ja pahat.
Eikä tämä tarkoita että itse eläisin koko ajan "veitsen terällä" parisuhteessani tai olisin jotenkin turta. Rakastan täysillä ja luotan niin kauan kuin ei tapahdu mitään mikä rikkoisi luottamuksen, mutta tiedostan silti että suhde voi päättyä koska tahansa - mihin tahansa. Elämäänsä ei kuitenkaan voi pönkätä kokonaan yhden ihmissuhteen varaan.
Oli ihan hohhoijjaa-ohjelma, joten vaihdoin kanavaa kymmenen minsan päästä. Ei ole mitään ihmeellistä, jos rakastuu vanhana. Mazzarella huolehtii silti x-aviomiehstään, joka toivottavasti on vähän dementoitunut, ettei oikein ymmärrä, mitä on tapahtunut, huokaa Salme.
VastaaPoistaMerete Mazzarella: Kohti viisasta vanhuutta.
VastaaPoistahttp://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2001/2001-04-04/ajankohtaista/teema
Minusta ohjelma oli kertakaikkisen hyvä, pakko sanoa. Mazzarella ei kiertele vaikeita asioita eikä tuollainen valinta ole helppo, ainakaan jos se omalle kohdalle osuu. Se on mielestäni samassa sarjassa kuin rankat eettiset kysymykset yleensäkin ja sieltä löytyy aborttia, eutanasiaa, huolenpitoa vammaisesta tai dementoituneesta omaisesta ja niin edelleen. Kyllä minusta aihe oli todella esille ottamisen arvoinen. Ihmiset ehkä ärsyyntyvät siitä, että M. on jo tehnyt ratkaisunsa ja silti pohtii sitä kirjoittamalla siitä. Minusta se on rohkeaa ja vastuullista.
VastaaPoistaAnne, sen rakkauden kanssa on se vanhanaikainen juttu, että se on aika paljon tahtomista.
VastaaPoistaAnu, noinhan se menee, että koskaan ei voi olla varma tunteista. Kaikenlaista voi tapahtua. Mutta jos on luvannut, että ei jätä toista, vaan että asiat käsitellään parisuhteen sisällä, niin silloinhan kysymys on asiasta jonka kyllä voi luvata ja josta voi pitää kiinni, jos haluaa.
Salme, ei siinä tosiaan olekaan mitään ihmeellistä, että kuusikymppinen rakastuu.
Marja-Leena, no sen siitä tosiaan ymmärsi, että valinta ei ollut helppo. Ja minusta rakastuminen on kyllä eri tason eettinen probleemi kuin abortti ja eutanasia. Siis eihän ihminen siihen kuole, jos ihastuu, eikä saakaan prinssiä ja puolta valtakuntaa koko loppuiäksi. En minä ymmärrä.
"Mutta jos on luvannut, että ei jätä toista, vaan että asiat käsitellään parisuhteen sisällä, niin silloinhan kysymys on asiasta jonka kyllä voi luvata ja josta voi pitää kiinni, jos haluaa."
VastaaPoistaMutta kun ihminen on rakennettu aika tarkkaan niin, että kun tunne häviää, myös halu häviää.
Kaikkien olisi hyvä sisäistää se seikka, että ihminen tekee loppupeleissä kaikki päätöksensä tunteiden perusteella, ei järjen. Eikä tämä ole mikään "saa tehdä mitä lystää" -vapautuskortti, vaan psykologinen fakta. On meillä siitä huolimatta aina vastuu tekojemme seurauksista.
Äskettäin uutisoitiin erään saattohoitajan keräämää tietoa siitä, mitä asioita ihmiset eniten katuvat kuolinvuoteellaan, ja ykkösenä oli tämä: "Toivon että minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni, eikä elämää, jota minulta odotettiin."
Kuulostaa varmaan uhrautumiseen taipuvaisten mielestä kaamean kylmältä, mutta kyllä ihminen elää elämäänsä ensisijaisesti itselleen.
Tietysti on semmoisiakin ihmisiä jotka ihan oikeasti saavat suurimman nautintonsa uhrautumisesta, mutta ei sekään mitään aitoa epäitsekkyyttä ole, siinä vain toteuttaa omaa tapaansa tavoitella onnellisuutta.
Taas kerran olen kanssasi samaa mieltä, Kirsti. Minusta tämän päivän kulttuurissa korostetaan tunteita aivan liikaa sen tahtomisen ja tekemisen rinnalla. Näyttää siltä, että joidenkin elämässä tunteet ovat korvanneet käyttäytymisen ohjenuorana moraalin. "Eihän se voi olla väärin, jos se TUNTUU näin oikealta"?! Kyllä minusta voi..
VastaaPoistaAnu, minusta ihmisellä on muutakin kuin järki ja tunne. Hänellä on myös tahto, joka on aika tärkeä asia ja sisältää myös jonkinlaista tunnetta ja tietoisuutta. Saattohoitajan näkemykseen on helppo yhtyä, ihminen haluaa elää omaa elämäänsä, mutta mitä se oma elämä on? Miten se toteutuu. Minusta näyttää, etteivät ihmiset kuitenkaan tavoita etsimäänsä onnea ja tasapainoa hedonistisesta mielihyvän tavoittelusta. Uhrautuminen on ongelmallista silloin, jos joku toinen tulee sanomaan, että minun pitää nyt uhrautua. Mutta jos uhrautuminen on oma vapaa päätös, siitä voi seurata mitä suurinta iloa nimenomaan itselle. Se on näitä elämän paradokseja.
VastaaPoistaMillan, me elämme hedonistisessa kulttuurissa, jossa nautinto on tärkeintä, jopa siinä määrin, että ihmiset alkavat mieltää nautinnon tavoittelun velvollisuudekseen. Seksissäkin on päämääränä tuoda kumppanille suurin mahdollinen nautinto ja sitten saa pelätä, että joku toinen pistää vielä paremmaksi.
No, katsotaan mitä materiaalia M saa seuraavaan kirjaansa.
VastaaPoistaOnpa kiinnostava keskustelu, sääli, etten nähnyt ohjelmaa! Jaa-a, vaikea sanoa: joillekin tulee kyllä vielä eläkeiässä tarve löytää uusi elämä ja uusi nautinto ikään kuin viime hetkillä, tavanomaisempaa tosin on, että se on mies.
VastaaPoistaHyvänen aika. Eihän tällainen "romantismi" (seuraat vain tunteitasi) eikä hedonismi (seuraat vain nautintoasi) tee mitään kestävää ihmisyhteisöä. Mutta tämä yhteiskuntahan häviääkin ajan oloon = lapsia syntyy liian vähän jotta väkiluku edes säilyisi. Luottamus pitää sailyttää.
VastaaPoistaLöysin tänne "Heidin" blogista, jossa oli juttu samantapaisesta aiheesta. Ja laitoin sinne samantapaisen ärähdyksen.
Ina, voi olla tavanomaisempaa juu, että on mies. Mutta maailma tasa-arvoistuu. Oiskohan ohjelma nähtävissä jossain areenassa. Minua osui kyllä johonkin hermoon, pitää myöntää. Ja siis uskoakseni jokaiselle tulee jossain vaiheessa mieleen, että pitäisikö uudistaa elämä ihmissuhteita myöten.
VastaaPoistaTervetuloa AuvoT, niin minäkin olen ajatellut, että varmaan tässä eletään jotain länsimaiden iltaruskon aikaa ja nämä tämmöiset jutut ovat yksi oire siitä. Onhan niitä ennenkin mahtavia kulttuureja tuhoutunut.
"Uhrautuminen on ongelmallista silloin, jos joku toinen tulee sanomaan, että minun pitää nyt uhrautua. Mutta jos uhrautuminen on oma vapaa päätös, siitä voi seurata mitä suurinta iloa nimenomaan itselle."
VastaaPoistaNo tässähän se ydin on. Mä en todellakaan sano ettei pitäisi uhrautua, päinvastoin ihailen suuresti niitä jotka jaksavat hoitaa vaikkapa dementoitunutta läheistä vuosikausia 24/7 - mutta sen "tahdon" täytyy nimenomaan tulla itsestä, sisältä, ollakseen vapaa päätös. Ja jälleen sen tahdon takana on tunne, joka joko on olemassa, ei ole, tai ei vain ole riittävän voimakas tuottaakseen iloa.
Teille tunteita kritisoiville: On FAKTA, ihan tutkimuksissa todettu, että ihminen tekee valinnat ja päätökset nimenomaan tunteen perusteella. Jos tunteet otetaan pois, ihminen ei pysy tekemään yksinkertaisintakaan päätöstä. Tämä koskee kaikkea muutakin kuin ihmissuhteita, eikä tarkoita "tunteilua" tai sitä, että juostaan ja touhutaan vaikkapa pelkän sukupuolivietin ohjailemana.
Kyllähän esim. jumaliinkin uskotaan, ja hyvinkin vahvasti pelkän tunteen perusteella, vaikkei sille älyn näkökulmasta ole senkään vertaa järkiperusteita kuin parisuhteen aloittamiselle tai lopettamiselle.
Se tämmöisissä keskusteluissa vähän kiusaa, miten helppo on huudella sivusta että jaahas, niin sitä TUOSTA VAAN JA ITSEKKÄÄSTI heivataan rakas kumppani heti kun tulee VÄHÄN VASTOINKÄYMISIÄ. Kuitenkin tällaisen eron taustalla on hyvin todennäköisesti paljon pohdintaa, syyllisyyttä, surua, keskusteluja sekä vilpitöntä yritystä löytää tunne ja tahto - mutta jos ns. kaikki on yritetty, niin sitten on.
Vaikka tietty jotkut (enkä nyt Kirsti puhu sinusta vaan yleisenä toteamuksena) saavat kiksejä siitäkin, että voivat tuntea ylemmyyttä näitä "heikkotahtoisempia" kritisoidessaan. NIIN NE TOISET on heikkoja, mutta MINÄ KYLLÄ pysyn puolisoni rinnalla vaikka hammasta purren hautaan asti!
Tai jos sovelletaan tuon toisen keskustelun kateellisuuskaavaa - kun tässä nyt ollaan maailman kateellisinta kantaa - niin erojen kauhisteluhan on ihan selkeästi merkki siitä, että kauhistelija salaa kadehtii sitä joka on uskaltanut repäistä itsensä irti loppuun eläneestä parisuhteesta ;)
AnuH: "Toivon että minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni, eikä elämää, jota minulta odotettiin."
VastaaPoistaJotkut perustavat myös perheen ja menevät naimisiin vain noiden kulttuuristen odotusten vuoksi, eivätkä siksi että uskaltaisivat elää "omaa elämää" joka voi olla esim. perheetöntä tai puolisotonta elämää. Se vaatii sellaista rohkeutta etten ole kyennyt siihen kuin osittain, en aivan koko elämänmittaisena. Mutta hyvä koulu, ilman muuta sellainen että suosittelen aika monille.
Sinkku-sanan poistaisin, jos vaan voisin, käytöstä kokonaan. Se tarkoittanee vain hyvin nuorta ihmistä jolle sinkkuus on usein aika levoton olotila. Useimmilla on kuitenkin edessä tai takana jossakin elämänkohdassa joko lyhyempi tai pidempi pätkä yksinelämistä. Siltä ei säästy kukaan.
Harva muuten ajattelee parisuhteessa, tai no missä tahansa ihmissuhteessa eläessään, että tämä ihminen saattaa olla poissa yhtenä päivänä. Pyrin pitämään sen ajatuksen mielessä tärkeimmissä ihmissuhteissani, koska siitä seuraa se, että tajuaa kuinka ainutkertaista ja toistumatonta elämä on. Toista ihmistä ei voi korvata kenellekään toisella tai millään muulla.
En halua tuomaroida tai paheksua ketään jotka tekevät omia valintojaan, kuten nyt esim Merete M - se on hänen elämänsä. Mehän emme tiedä mitä hän katuu vai onko koskaan tehnyt sellaista mitä olisi joutunut katumaan.
En nähnyt tuota ohjelmaa, mutta... minusta tässä ei asiassa en voi valita "oikeaa" puolta tai ratkaisua. Lukaisin vastauksia ja jokaisella on mielestäni pointti. Siis sellainen, jonka voisin allekirjoittaa. Pitää nähdä vaivaa, pitää yrittää suhteessa ja sitoutua ja tahtoa. Mutta kuinka pitkälle ja missä määrin? Minä olisin varmaan Mereten kengissä ehdottanut kolmois-liittoa, minusta on itse asiassa tullut moniavioisuuden kannattaja. Tai olen aina ollut hieman niin virittynyt, mutta nyt oikeasti tahtoisin sitä. Ja minun mottoni on aina ollut se, että minua ei voi kukaan omistaa :)
VastaaPoistaOhjelma on vielä pitkään katsottavissa Yle Areenasta.
VastaaPoistaLuin Mazzarellan aiheesta kirjoittaman kirjan äskettäin ja kirjoitin siitä täällä:
sininenlinna.blogspot.com/2012/01/merete-mazzarella-ainoat-todelliset.html
Kirjassa Mazzarella antaa vähän sellaisen kuvan, että avioliiton solmiminen oli alun alkaen epäilyttänyt pariskuntaa ja että kukaan muu ei koskaan ollut hyväksynyt Mazzarellan kaikkia puolia kuin tämä uusi avomies, jonka vuoksi jätti miehensä. Mazzarella ei kuitenkaan mitenkään puolustele itseään.
Mazzarellan (jätetty) aviomies on kirjan mukaan korkeasta iästään huolimatta hyväkuntoinen eikä missään nimessä dementoitunut - ymmärtää kyllä mitä on tapahtunut.
Anu, en ole kritisoinut tunteita. En myöskään kritisoi ihmisten tekemiä elämäntapavalintoja. Mutta jos joku tulee television keskusteluohjelmaan huokailemaan miten on vaikeaa ja ristiriitaista, kun joutuu rakkauden vuoksi jättämään vanhan aviomiehen, niin sanon oman mielipiteeni. Minusta se on vähän samanlaista toimintaa kuin jos vanhemmat pistäisivät lapset vaihtoon kyllästyttyään näihin. Kaipa sitäkin kohta tehdään.
VastaaPoistaHirlii, juuri tästä puhuin tuttavien kanssa juuri äsken. Jokainen hetkellinenkin ero pitää sisällään sen mahdollisuuden, että menettää toisen ainaiseksi. Tämä ei ole mitään typerää dramatisointia, se on fakta.
VastaaPoistaLentsu, uskon että moni tykkää että itsellä voisi olla monta kumppania. Mutta harvempi sitten lopulta kovin kauan kestää sitä kun omalla kumppanilla on muita. Ilmeisesti ihminen on niinkin rakennettu.
"Anu, en ole kritisoinut tunteita."
VastaaPoistaJoo toi ei ollut sulle myöskään, vaan niille jotka käsittivät ilmeisesti väärin tuon seikan, että ihminen tekee päätökset aina viimekädessä tunteen määrääminä. Se on siis ihan eri asia kuin ns. tunteella eläminen, jossa mitään tosiasioita ei edes päästetä vaikuttamaan siihen että tunnekin voisi osoittaa kohti järkevämpää toimintaa, kohelletaan vaan laput silmillä ongelmasta toiseen "kun mä siis niinku aina seuraan sydäntäni ja elän täysillä!!" ;)
Muutenkin yritin puhua noin yleisellä tasolla - semmoiset "kauhee kun ihmiset eroaa liian helposti, kyllä rakkaus on tahdon asia!" -jeesustelut kun ovat valitettavan yleisiä. Tahto riittää siihen mihin se riittää, ja sitten se loppuu. Kukaan ei voi edes itsestään kallionvarmasti sanoa etukäteen, riittääkö tahtoa hamaan tappiin asti vai loppuuko se jo ensi viikolla.
Olen kuitenkin ihan varma, että 99% ihmisistä yrittää parhaansa mukaan korjata ongelmat mieluummin kuin eroaisivat, mutta täältä sivusta seuraten ei voi nähdä mitä kaikkea parisuhteen ja sen osapuolien päiden sisällä oikeasti tapahtuu.
Minä taas puhuin tästä konkreettisesta yksittäistapauksesta. M. ei kyllä puhunut, että suhteessa olisi ollut muita ongelmia kuin että hän rakastui toiseen, ja että entinen mies oli niin vanha. Ja toisen ikää on tietenkin vaikea korjata, sitä vaan kertyy koko ajan lisää.
VastaaPoistaVähän samoilla linjoilla kuin tuolla Lentsu. En vain käytä sanaa moniavioisuus, koska sitä se ei ole, mutta ei ihmisiä tartte hukata ja hylätä kokonaan tai täysin vaikkei nyt seurustelisikaan parisuhdemielessä.
VastaaPoistaNo, miellän perheenkin vähän laajemmin ja modernin humanismin ihmiskuvan mukaisesti. Se voi olla muutakin kuin perinjuurin perinteinen ydinperhe. Tämä aihe on tainnut ennenkin olla täällä Ellillässä keskustelussa...eikä siinä mitään. Kiintoisa aihe.
"Minä taas puhuin tästä konkreettisesta yksittäistapauksesta."
VastaaPoistaKoskapa täällä ei rönsyiltäisi ;) Mutta muutama muu tuossa puhui laajemmin tämän päivän kulttuurista ja yhteiskunnasta, niin minäkin ajauduin sitä myöten vähän sivuraiteille M.M-pääaiheesta, sorry.
Eronneita ja karanneita on maailman täydeltä; siis heitä jotka ovat luvanneet rakastaa kunnes kuolema erottaa. Ikävää mutta ei mitään uutta auringon alla.
VastaaPoistaSekö tässä niin närästää kun jätetty aviomies elelee elämän ehtoota?
Vai se, kun jättäjä parantelee omatuntoaan alleviivaamalla ristiriitaisia tunteitaan ohjelmassa?
Pitääkin katsoa vaikka en ole M. M:n kirjoja kummoisina pitänyt.
Kiitos siis vinkistä!
Hoo Moilanen, minä taas olen tykännyt M.M:n kirjoista ja varmaan tämänkin luen. Niin mikä tässä närästää, sanopa se.
VastaaPoistaNo saahan täällä rönsyillä Anu, ei siinä mitään.
Hirlii, ihmiset kyllä varmaan kaipaavat ja myös tarvitsevat laajempia ihmissuhdekuvioita kuin pelkkä ydinperhe, se on totta.
Katsoin Voimalaa 16 ensimmäistä minuuttia; siihen saakka, kun muitakin haastateltavia tuli mukaan keskusteluun.
VastaaPoistaOlennaista kyseisessä tapauksessa on mielestäni se, että ymmärsin M. M:n rakastuneen kertakaikkisen palavasti. Niin kokonaisvaltaisesti, että hän ei ole sellaista pitkän elämänsä aikana kokenut.
M. M. ei ole jättänyt ex-aviomiestään oman onnensa nojaan vaan aikoo olla hänen tukenaan tulevaisuudessakin.
Toivoisin, että minulla olisi niin suuri sydän, että antaisin kumppanini lähteä, jos hän kokisi tapaavansa sielunkumppaninsa. Todella surullista, että se en ole minä, mutta miten voisin evätä rakkaalta ihmiseltä hänen oikeutensa suureen onneen, jota hän ei minun kanssani koe?
"If you love somebody, set them free."
ps. Helppohan minun on puhua, kun minulla ei ole miestä! ;)
Niin, kyllä se kuulostaa kauhean kauniilta, että jos rakastaa jotain ihmistä, hänet päästää lähtemään. Ja pakkohan se onkin päästää, ketään ei voi väkisin pitää. Kysymys on nyt vain siitä, että millaiseksi ihmisyhteisöjen elämä muodostuu, jos toiseen ei voi koskaan luottaa ja jos aina on otettava huomioon se mahdollisuus, että toinen ns rakastuu palavasti ja häipyy.
VastaaPoista"Kysymys on nyt vain siitä, että millaiseksi ihmisyhteisöjen elämä muodostuu, jos toiseen ei voi koskaan luottaa ja jos aina on otettava huomioon se mahdollisuus, että toinen ns rakastuu palavasti ja häipyy."
VastaaPoistaOnhan se aina pitänyt ottaa huomioon - voihan puoliso vaikka kuolla, ja jos tarpeeksi pitkään yhdessä ollaan niin se tapahtuukin, harvoin molemmat yhtä aikaa kupsahtaa.
Voisin kuvitella että eron "helppous" (lainausmerkeissä siksi, että tarkoitan avioeron ylipäätään olevan nykyään mahdollinen, sitähän se on ollut vasta vähän aikaa) johtaisi pikemminkin siihen että kumppanit huomioisivat toisiaan enemmän, kohtelisivat toisiaan paremmin jne. pitääkseen toisensa tyytyväisinä, kun ei ole mikään "pakko" olla yhdessä.
Tietenkään tämä ideaali ei nykyäänkään kaikkien kohdalla toteudu, mutta ei se kaikkien kohdalla toteutunut ennenkään. Kyllä silti varmasti nykyään pyritään aiempaa paremmin selvittämään parisuhteen ongelmia esim. pariterapialla tai muuten ottamalla asioista selvää, keskustelemalla jne, ja on vähemmän sellaisia ahdistavia liittoja joissa "ukko iskee nyrkin pöytään" ja siinä on koko parisuhdekeskustelu (ja nykyään sellaisesta pääsee helpommin pois, jos vahingossa moiseen haksahtaa).
Miten sinä sitten näet eron mahdollisuuden vaikuttavan ihmisyhteisöjen elämään?
Kirsti, tota, en tiedä, miltä tuntuisi jos toisella olisi oikeasti tuossa joku toinen. Mutta minä ja mieheni olemme puhuneet tästä, joskin hiukan leikkisään sävyyn, mutta kuitenkin. Olen itse kohdallani miettinyt, että mustasukkaisuus kumpuaa epävarmuudesta ja useamman ihmisen liitossa sitä ei olisi, koska silloin kenenkään ei tarvitsisi valita joko tai. Tämän epävarmuudesta kumpuavan mustasukkaisuuden tajusin kohdallani, kun jouduin puntaroimaan suhtautumistani erääseen vanhaan heilaani ja joihinkin asioihin liittyen minuun/häneen. Minä pentele olin mustasukkainen hänestä, koska minun asemani hänen ystävänään oli hyvin marginaalisessa tai epävarmassa paikassa. Pelkäsin, että hän kokiessaan uuden palavan rakkauden unohtaisi taas minut, vaikka oli juuri kaivanut minut esiin... Että mielummin jakaisin sovinnolla kuin hiuskuttaisin jäähyväisiä :) Ja vakavasti, minusta tuntuu, että eri ihmiset voisivat antaa niin eri asioita. Minä ainakin tunnen itseni välillä sellaiseksi kaleidoskoopiksi, että ihan yksi mies ei kyllä koko spektriä tms. täytä. Ja aina ei ystävistä ole apua ihan joka asiaan.
VastaaPoista"jos aina on otettava huomioon se mahdollisuus, että toinen ns rakastuu palavasti ja häipyy." Minusta se mahdollisuus ja epävarmuustekijä on ollut aina. Ihan niin kuin hirvikolari tai sydänkohtaus.
Jos toinen ei ole koskaan ennen rakastunut palavasti, niin toden totta on mahdollista että sellaisen tapahtuessa hän ottaa ja lähtee! Se ihmetyttää että miten joku voi ajautua suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei ole palavasti rakastunut - minä en ainakaan ryhtyisi mihinkään miehen kanssa, joka kokisi suht koht keskinkertaisen mukavia fiiliksiä minua kohtaan.
VastaaPoistaMikä olisi parempi syy lähteä kuin palava rakastuminen? Ei kerrassaan mikään. Pikemminkin se askarruttaa, että hetkellisten ihastusten ja päähänpistojen takia lähdetään suhteesta. Hmmmm...Hyvästä suhteesta ei tietenkään lähdetä.
Aika moni on luottanut turhaan kun ajattelee miten moni avioliitto on kariutunut. Siihen kun laskee päälle vielä muut erot niin harvapa mustelmitta on selvinnyt. Jotenkin ihmisyhteisöt vaan näyttävät porskuttavan.
Yllätyin minäkin Mazzarellan kertomasta. Varsinkin kun edellisessä kirjassa pariskunta vaikutti vielä hyvinkin tyytyväiseltä yhteiseloonsa sen perusteella mitä Mazzarella kirjoitti.
VastaaPoistaEka reaktioni oli, että onpa hurjan raakaa heivata kumppani sivuun uuden rakastumisen myötä, kun liitossa ei tuntunut olevan suurempia ongelmiakaan.
Toisaalta M ei vain ajatellut, että toteutan itseäni ja teen siltä, miltä minusta tuntuu, ja viis muista. Hän sentään miettii, miten ex-puoliso pärjää ja haluaa tukea häntä. Ei ole hylkäämässä sentään kokonaan. Se on positiivista, ja kertoo siitä, että omatunto toimii ja vastuuntunto myös.
En tunne tietenkään Mazzarellaa, mutta jos nainen on 65v. ja hyvissä voimissa vielä, ja mies 85v. voi uutta rakastumista voinut avittaa kauhu siitä, että edessä on todennäköisesti yksin jääminen, kun mies kumminkin on noin vanha. Pelko yksinäisestä vanhuudesta. Se on yksi haittatekijä todellakin, jos ikäero on puolisoiden välillä kovin suuri.
Oli miten oli, surku se vaan on, jos ihmissuhteet tulevat enemmän ja enemmän lyhytkäyttöisiksi. Tuskin se tyyli mitään onnea ihmisille tuo pidemmän päälle. Puhumattakaan, jos lapset vielä pyörivät niissä kuvioissa mukana.
Ohjelmassa oli myös varattujen nettideitistä, joka kuulosti aivan hirvittävältä! Pyörittelin vain silmiäni, olen kai aivan pudonnut tämän maailman kuvioista, kun olen luullut, että ongelmat setvitään kumppanin kanssa eikä toisten varattujen kanssa.
Itse haluan uskoa parisuhteeseeni, rakastaa ja luottaa edelleen. Sehän on todellista vapautta, kun ei tarvitse etsiä ja vilkuilla muualle vaan voi keskittyä siihen, mitä on.
Varasin muuten M:n kirjan kirjastosta, varauksia oli tullut jo 335.
Ilona
Anu, erothan ovat aina olleet mahdollisia. Ihmiset ovat aina eronneet. Eli ei erojen mahdollisuus sinänsä kauheasti tilannetta muuta. Se mikä muuttaa, on ihmisten välisen luottamuksen rapautuminen. Kun tietty vakaus ihmissuhteissa vähenee, se vaikuttaa luottamukseen. Ja vakaus vähenee, kun romanttisen rakkauden ideologia ajaa muiden asioiden edelle. Sinänsä uskomatonta, että minä kirjoitan tällaista, kun olen melkein elämäntyöni tehnyt kirjoittamalla kirjoja, jotka löytyvät kirjastojen romantiikkahyllyistä...
VastaaPoistaLentsu, on kuitenkin ero siinä, aiheuttaako elämääni epävakautta jokin luonnonolosuhde, tai ihminen jota rakastan. Mustasukkaisuus on ärsyttävää sekä itsessä, että toisessa ja monin kulttuurisin säännöin sitä onkin yritetty pitää hallinnassa. Alan suhtautua moniavioisuuteen optimistisemmin siinä vaiheessa kun tutustun johonkin toimivaan kombinaatioon jotain muuta kautta kuin lehtien palstoilla tai television viihdeohjelmissa. Toisin sanoen, minun pitää itse tutustua tällaisiin ihmisiin ja nähdä, että kuvio toimii vuodesta toiseen ilman, että välillä kuljetaan lataamon kautta.
Hoo Moilanen, mitä se on tämä palavasti rakastuminen. Eiköhän se ole enemmän jokin hormoonihuuru. Olen skeptinen, myönnetään.
Ilona, niin minäkin ajattelin, että ihmistä pelottaa oma leskeytyminen ja sitä seurannut yksinäinen vanhuus, kun ei ehkä sitten enää löytäisikään ketään. Ihan ymmärrettävä kuvio. Ja pointsit Mazzarellalle, että kirjoittaa tällaisista itseäänkään säästelemättä.
"Se mikä muuttaa, on ihmisten välisen luottamuksen rapautuminen. Kun tietty vakaus ihmissuhteissa vähenee, se vaikuttaa luottamukseen."
VastaaPoistaEhkä silloin ihminen oppii luottamaan itseensä enemmän :) Onhan ihminen sopeutunut paljon suurempiinkin muutoksiin.
Ja mä edelleen pidän ehdottomasti tärkeämpänä sitä, että voi tarvittaessa lähteä pahaa oloa tuottavasta ihmissuhteesta ilman virallisen rangaistuksen tai sosiaalisen stigman pelkoa, kuin sitä että "vakauden" nimissä kaikki parit pitäisi pyrkiä pitämään yhdessä vaikka väkisin.
Mutta kulttuurin pitäisi kyllä noin yleisesti nostaa enemmän esiin pitkän parisuhteen realiteetteja, siis heivata kaikki vaaleanpunaiset hörsöhömpötystarinat jotka päättyvät aina pikaisiin häihin (joista suhteen todellisuus oikeasti vasta alkaisi), ja nostaa enemmän esiin toveruutta, monien yhteisten vuosien luomaa läheisyyttä, iloista arkea, toisen positiivista huomioimista ja aitoa kuuntelemista - ja myös sitä että vaikka se kuumin alkuvaiheen halu useimmiten väistämättä laantuu, seksielämä voi olla runsasta ja hyvää pitkässäkin parisuhteessa, jos osapuolet ovat valmiita aktiivisesti sitä ylläpitämään. Rakastelu on kuitenkin parisuhteen liima, se vahvistaa läheisyyden tunnetta ja vähentää ristiriitoja (ei sen englanninkielinen nimitys turhaan ole "making love") ja sen puute viimekädessä on todella usein siellä ihan perimmäisenä syynä eroon ja muiden ongelmien kulminaatiopiste - sitä ei syystä tai toisesta ole tarpeeksi tai ollenkaan, tai halut eivät yrityksistä huolimatta lainkaan kohtaa.
Tähän yhtälöön jos heittää ihanan, kiinnostavan, kiihottavan ja halukkaan kolmannen osapuolen, saa olla aikamoinen yli-ihminen jos "parempaan vaihtaminen" ei edes käväise mielessä.
Olen tässä asiassa samoilla linjoilla Anun kanssa. Mielestäni ihminen saa kuunnella tunteitaan. Pohdiskeleva ja älykäs ihminen kuten MM ei varmasti tekisi kuten on tehnyt ellei hänestä olisi tuntunut siltä, että se on hänelle välttämätön ratkaisu.
VastaaPoistaOliko tässä Kirsti mielestäsi ongelmana nimenomaan se, että MM:n puoliso on iäkäs? Eli olisitko tuominnut MM:n jos hän olisi vaikka kolmekymmentävuotias ja mies viisikymmentä ja takana olisi vaikka kymmenen vuoden avioliitto? Eli hyväksymmekö eri asioita eri ikäisiltä ihmisiltä?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihmissuhteiden puolesta pitää taistella ja tehdä uhrauksia ja toista pitää kunnioittaa jne. Mutta toisaalta ihminen on mielestäni itselleen velkaa myös sen, että kuuntelee rehellisesti itseään. Tunteiden laiminlyöminen johtaa käsittääkseni pikemminkin mielenterveysongelmiin kuin pitkään ja onnelliseen avioliittoon. :)
En kommentoi tässä nyt erityisesti MM:n tilannetta koska en tunne häntä enkä hänen miehiään tai tilannettaan sen tarkemmin.
Eri asia on toki, jos ihminen ei kuuntele aidosti itseään ja huomaa sen hetken todellista onneaan, vaan lähtee hormonimyrskyssä tekemään vääriä päätöksiä, joita katuu jälkeenpäin. Tätäkin tapahtuu. Mutta uskoisin, että usein tällainen päätös liittyy siihen, että edellinen suhde olisi muutenkin saapunut tiensä päähän. Jotakin puuttuu, eikä sen tarvitse olla intohimo.
Mielenkiintoinen keskustelu kaiken kaikkiaan eikä tässä asiassa varmastikaan ole oikeaa tai väärää vastausta. Mutta mielestäni me emme saa tuomita ihmisiä tällaisissa asioissa, kun emme tunne koko totuutta juuri tästä liitosta emmekä tule sitä koskaan tuntemaankaan.
"Ehkä silloin ihminen oppii luottamaan itseensä enemmän"
VastaaPoistaMe joilla ei ole lapsia voimme tietenkin ajatella tätä asiaa vain itsemme kannalta. Mutta mietin asiaa myös kokonaisuuden kannalta.Kun yhä useammin vanhempien on vaikea sopeutua siihen, että heidän pitäisi omat henkilökohtaiset halunsa työntää sivuun siksi aikaa kun pennut kasvavat, niin siinä samalla kasvatetaan uutta porukkaa jolla on yhä suurempia vaikeuksia oppia luottamaan ylipäätään kehenkään ja mihinkään. Ei ihminen opi luottamaan itseensä jos se ei ensin saa oppia luottamaan johonkin toiseen ihmiseen. Itseluottamus syntyy siitä, että ihminen saa kasvaa maailmaan joka näyttäytyy hänelle riittävän luotettavana. Siksi otsikoin ton postauksenkin luottamukseen littyväksi, koska jotenkin on alkanut tuntua, että se on ihan olennainen asia elämässä.
Kirsti, tuo on totta että jos lapsia tekee, heidän hyväkseen olisi kyettävä laittamaan omat halut sivuun. Ja jos tuntuu että on kertakaikkiaan pakko erota tai muuten oma pälli hajoaa, silloinkin pitäisi molempien vanhempien kyetä hoitamaan ero fiksusti ja sivistyneesti, pyrkiä takaamaan että lasten turvallisuudentunne pysyy vahvana ja että molemmat vanhemmat ovat yhä läsnä heidän elämässään, vaikka toisistaan eroavatkin.
VastaaPoistaTietysti helppo huudella lapsettomana että pitäisi ja pitäisi ;) Mutta oikeasti kauhistuttaa nähdä, miten raadollisesti lapsia pahimmillaan käytetään eron vimmassa aikuisten lyömäaseina, tai kohdellaan vanhan suhteen riippakivinä joista kumpikin mieluiten haluaisi päästä eroon :-( Erolapsilla on keskimääräistä enemmän erilaisia ongelmia, enkä mä usko että se johtuu kovinkaan suuressa määrin erosta sinänsä, vaan siitä miten aikuiset eronsa hoitavat.
Vai että pitää minun kertoa sinulle, romanttisten kirjojen kirjoittajalle, palavasta rakastumisesta! ;)
VastaaPoistaLuulisin muuten, että kuusvitosen hormonit ovat jo sen verran himmanneet toimintaansa, että niiden varassa ei mennä. En ole hormoniasiantuntija, joten ihan mutulla laskettelen.
Tunne, että tuo ihminen ymmärtää minua. Hän hyväksyy minut. Olen palannut kotiin. Ja sama toisin päin.
Jos sellainen kokonaisvaltaisen hyvä olo jatkuu ensihuuman jälkeen, saattaa tosiaan olla, että kyseessä on ihan oikea Rakkaus.
Sitä en eväisi siltä onnelliselta, jolle sellainen suodaan.
Hanna, en kai minä ketään tuomitse? Mutta MM on kirjoittanut kirjan ja tullut televisio-ohjelmaan kertomaan asioistaan, joten kaipa minä voin sanoa mitä ajatuksia ja tuntemuksia se minussa herättää. Tunteiden kuunteleminen, niinpä niin. Kyllä minäkin yritän jatkuvasti herkällä korvalla kuunnella omia tunteitani, mutta ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että tunteiden mukaan pitää aina toimia. ja että siitä seuraa jotain kauheaa jos en toimi tunteiden mukaan. Minun voi joskus hyvinkin tehdä mieli vetää turpaan yhtä jos toistakin ihmistä, mutta en kuitenkaan tee niin, koska se ei ole fiksua. ja väitän, ettei siitä mitään kamalia traumoja ole seurannut, vaikka onhan niitä aggressioita pitänyt vähän suitsia, ja joskus aika paljonkin. Niin MM ohjelmassa ehkä ärsytti eniten se, että rakkaudentunteesta tehdään niin iso asia, vaikka eihän siinä oikeasti ole mitään ihmeellistä. jokainen ihminen rakastuu aina silloin tällöin, mitä ihmeellistä siinä nyt on.
VastaaPoistaAnu: "Erolapsilla on keskimääräistä enemmän erilaisia ongelmia, enkä mä usko että se johtuu kovinkaan suuressa määrin erosta sinänsä, vaan siitä miten aikuiset eronsa hoitavat."
VastaaPoistaNiin, tai ehkä vielä siitä miten se elämä on hoidettu ennen kuin on päädytty eroon asti. Paras vaihtoehto olisi, että vanhemmat jaksaisivat etsiä toisiaan ja rakastaa toisiaan avioliitossa silloinkin kun se on vaikeaa. Mutta se tietenkin edellyttäisi, että kumpikin on sitoutunut tahtomaan sitä. Onnellista avioliittoa ei saa kasaan niin, että vain toinen yrittää.
Hoo Moilanen, no itse tulenpalavasti joskus rakastuneena ja tuon mainitsemasi kokemuksen kokeneena sanoisin silti, että ihminen jota ymmärrän ja joka ymmärtää minua täysin ja ehdoitta, muuttuu eräänä päivänä vääjäämättä stanan kusipääksi, jota en olisi ikinä halunnut tuntea.
VastaaPoista"Erolapsilla on keskimääräistä enemmän erilaisia ongelmia, enkä mä usko että se johtuu kovinkaan suuressa määrin erosta sinänsä, vaan siitä miten aikuiset eronsa hoitavat."
VastaaPoistaKyse on aina siitä miten aikuiset asiat hoitavat. Se, että aikuiset eroavat siitä ei väistämättä seuraa se että lapsella on ongelmia. Tunnne useita avierolapsia jotka ovat hyvin harjaantuneita ongelmien käsittelyssä ja osaavat auttaa muita. Se, että varhain ymmärtää että elämässä on yleensä ongelmia ja ristiriitoja harjaannuttaa näitä lapsia ongelmien käsittelyssä. Tästä on myös tutkimuksia.
Se kuinka lähiympäristö (ja kulttuuri) hyväksyy eron vaikuttaa lapseen, ja sekin on aikuisten toimintaa. Kuinka lähiympäristö ottaa huomioon lapsen tarpeitä ja kuuntele häntä tilanteessa jossa useimmiten eroavat vanhemmat ovat itse aika haasteellisen elämäntilanteen edessä.
Pahempi lapselle on esimerkiksi elää perheessä jossa hän joutuu näkemään ja kokemaan väkivalta tai muuta. En siis kauheasti liputa niiden luterilaisten oppien tai uskomusten perään, että lapselle olisi aina mitnekään niin hirveän vahingollista vaikka vanhemmat eroasivat.
On tietenkin söpöä että on niin paljon heitä jotka uskovat että kyllä se rakkaus vaan korjaa ihan kaiken. Sitä se ei valitettavasti tee.
Siis: erotkaa ihmeessä, ja ajoissa, huonoista suhteista ja liitoista. Ja jos on lapsia niin sitä suuremmalla syyllä.
Kiitos kommentista anonyymi. Yhteenvetona voisin todesta, että tämä eroamisen kannustaminen alkaa yhä enemmän näyttäytymään jonkinlaiselta ideologiselta maailmankuvatasoiselta taistelulta, johon minulla ei ole paukkuja osallistua sen kummemmin.
VastaaPoistaKirsti, en ole tuntenut ketään, jota olisin pitänyt kusipäänä, joten sikäli en tiedä mistä puhut.
VastaaPoistaSinähän luet kuin piru Raamattua! En viittaa omiin kommentteihini vaan anonyymin kommenttiin, jossa hän piti hyvänä ratkaisuna erota huonosta suhteesta ja sitä suuremmalla syyllä, jos on lapsia.
Lukuisat ovat ne lapset, jotka minäkin tunnen ja jotka voivat eron jälkeen paremmin, kun heidän ei enää tarvitse elää äidin ja isän toraisan suhteen ilmapiirissä.
Mikään ei ole mustavalkoista paitsi mustavalkoinen.
Hoo Moilanen, tarkoitin vain, että kun rakastuu tulenpalavasti, ja menee yhteen toisen ihmisen kanssa, päätyy tasan varmasti jossain vaiheessa siihen tilanteeseen, että tajuaa toisen olevan kusipää. Siis jos suostuu olemaan rehellinen itselleen. Siitä tilanteesta sitten lähdetään rakentamaan sitä varsinaista suhdetta. No ehkä kusipää on liian alatyylinen ilmaisu, voit vaihtaa siihen tilalle jonkin mikä sopii paremmin kuvaamaan sitä ettemme me ihmiset yleensä kovin pitkään ole täydellisiä toistemme silmissä.
VastaaPoistaJäin vielä miettimään, miltä tuntuu 85 vuotiaasta, kun vaimo rakastuu palavasti toiseen, ja 85v:lla on avioero edessä. Näemme varmaan kohta 80+ ikäisille suunnattuja eroseminaareja ja ryhmiä, olettaen, että siinä iässä jaksaa vielä mennä ryhmään puimaan tunteitaan.
VastaaPoistaOnkohan vihkikaavakin kohta määräaikainen. Tahdotaan rakastaa ja sitoutua 10 vuodeksi, ja sitten katsotaan, onko syytä uusia sopimus vai laittaa suhde romukoppaan.
Se että puhuu luottamuksesta ja ihmissuhteiden arvosta ei tarkoita, että kamalassa liitossa pitäisi pysyä väkisin ja kärsiä vaan.
Mukava, että joku sitä 85 vuotiastakin miettii. Jotain kauhean kylmää on tässä meidänkin ajassamme, tai jokin sokea piste kun ei haluta nähdä omien tekojen vaikutusta muiden ihmisten elämään. Voi tietysti olla, ettei sitä ole koskaan nähty, minä vain en ennen tajunnut sitä samalla tavalla.
VastaaPoista"Jotain kauhean kylmää on tässä meidänkin ajassamme, tai jokin sokea piste kun ei haluta nähdä omien tekojen vaikutusta muiden ihmisten elämään."
VastaaPoistaMihin tämä viittaa, puhutko nyt erolapsista vai niistä jätetyistä puolisoista?
Kyllä varmaankin jokainen pitkästä liitosta eroava ihminen miettii myös sitä, miten ero vaikuttaa toiseen. Mutta johonkin se rajakin pitää vetää miten paljon on omasta elämästään valmis uhraamaan ettei kukaan muu vaan saisi pahaa mieltä, ellei sitten meinaa elää ihan pelkästään muita ihmisiä varten.
Ihminen joka ei enää saa mitään positiivisia tunteita parisuhteestaan, mutta jää kitkuttamaan siihen "muiden ihmisten takia", päätyy todennäköisesti katkeraksi riivinraudaksi, eikä sekään ole ympäristölle kauhean mukavaa - ehkä vähiten sille puolisolle.
Tuo sokea piste on muuten aina ollut olemassa, se vain vaihtelee mihin se milloinkin kohdistuu.
Näinhän minä tuossa yläpuolella justiin kirjoitin: "Voi tietysti olla, ettei sitä ole koskaan nähty, minä vain en ennen tajunnut sitä samalla tavalla."
VastaaPoistaKylmyydellä tarkoitin yleistä ilmapiiriä, ja joka tässä keskustelussa näkyy niin että aika vähän välitettiin pohtia jätetyn 85 vuotiaan miehen tilannetta. Painopiste on ihmisen oikeudessa jättää ja tavoitella eroottista hurmiota...
"Kylmyydellä tarkoitin yleistä ilmapiiriä, ja joka tässä keskustelussa näkyy niin että aika vähän välitettiin pohtia jätetyn 85 vuotiaan miehen tilannetta."
VastaaPoistaEn osaa muiden puolesta puhua, mutta vaikka itse tunnen tietysti suurta myötätuntoa tuota jätettyä vanhaa miestä kohtaan, niin kuitenkin ymmärsin tämän keskustelun kohdistuvan enemmän toimijan, eli jättäjän, tekemisiin ja motiiveihin.
Ts. vaikka ihmiset ei tähän rönsyilyyn ole vuodattaneet "Voi miespoloa!" -surkutteluja, se ei tarkoita etteivätkö he tuntisi niin.
Ja silti voi samalla myös ymmärtää sitä jättäjääkin, ei elämä ole mitään hyvä vs. paha -fantasiasatua. Ihmisiä he molemmat ovat, jätetty ja jättäjä.
M. M. sanoi, että hän tulee olemaan läsnä ex-miehensä elämässä ja oletettavsti hänen sanaansa voi luottaa. Ei hän jätä vanhaa miestä kuin nallia kalliolle.
VastaaPoistaLuulisin, että kuusiviitosten rakastumisessa on kyse jostakin muusta kuin erotiikasta. Vaan mistäpä minä sen tiedän kun en ole siinä iässä.
Ihannemaailmassa ihanneihmiset elävät ikuisessa autuudessa eikä kenellekään tule koskaan paha mieli mistään.
Meidän maailmamme ei ole sellainen, koska me ihmiset emme ole sellaisia.
Valitettavasti.
Luin yöllä uudelleen Mazzarellan kirjan "Matkalla puoleen hintaan- eläkkeellä olemisen taidosta", jossa hän käsittelee ikääntymistä, vanhuutta, työstä luopumista ym. mielenkiintoisella tavalla, ja samalla harmoniselta vaikuttavaa avioliittoaankin ja miestään, josta on siis aika pian kirjan ilmestyttyä eronnut. Hyvää tekstiä tosiaan, en muistanutkaan, kuinka hauska kirja on.
VastaaPoistaKylmää ilmapiiriä minäkin ihmettelen, on siinä jotain pelottavaa.
Anuhille sen verran, että en ole huomannut, että kukaan täällä suosittelisi jäämään
hirveään liittoon hampaat irvessä kitumaan. Eihän avioero ole mikään stigma enää nykyisin. No jaa, ehkä se jossakin tiukassa uskonnollisessa yhteisössä sitä on, mutta tuskin kai muuten.
Voi kai sitä silti pohtia, miltä mahtaa jätetyksi tulo tuntua, varsinkin jos on 85vuotias.
Tai missä määrin nykyisin on luottamusta ja sitoutumista, vai korostetaanko yhä enemmän vain omia minä-projekteja, omaa onnellisuutta ja jäävätkö muut ihmiset siinä hötäkässä jalkoihin kuin käytettyinä. (noin yleisemmin, en liitä tähän nyt M.n liittoja).
Monet naiset tuntuvan lukevan innolla ns. itseapu-oppaita, joiden ihmiskuva on monin paikoin juuri kylmä. Keskity itseesi, omaan hyvinvointiisi, tee itse elämäsi hyväksi, hallitse elämääsi vaikka elämä harvoin on kaikin puolin hallittavissa. Kuinka paljon kyseistä oppaista ja kursseista imetään sitä minä-minä-maailmaa ja hedonistista elämänmallia ja tarvetta olla onnellinen joka hetki.
Hoo Moilanen hei!
VastaaPoistaEi se ole nalli, joka sinne kalliolle jää. Kyllä se on alli. Tai Alli. Mutta kun tarpeeksi usein sanotaan, että jäi kuinnalli kalliolle niin virhe siitä tulee.
Olen seurannut tätä jättämiskeskustelua aika hämmentyneenä. 85-vuotiaan jättäminen suuren rakkauden takia tuntuu aika surkealta ratkaisulta. Sääliksi käy kumpaakin osapuolta.
Minä yllätin kauan sitten vaimoni ottamassa suihin pomoltani firman juhlissa. Se liitto oli sitten siinä. Vaimo ilmoitti saaneensa tarpeekseen "kyylämisestäni", keräsi tavaransa ja häipyi. Viikon kuluttua hän oli ovella molemmat silmät mustina. En päästänyt.
Oikein vai väärin?
En tiedä, olenko jotenkin keskimääräistä sydämettömämpi ihminen, mutta ajattelin välittömäsi tuon ohjelman nähtyäni, etä jos mies menee itseään 18 vuotta nuoremman naisen kanssa naimisiin, hän ottaa silloin tietoisen riskin, että käy just näin.
VastaaPoistaEn tunne Mazzarellaa enkä tätä miestäkään liioin, joten en osaa yhtään sanoa, millä mielin ovat liittoonsa aikanaan menneet. Tässä iässä (30:n ja 40:n välillä) törmää aika usein "nuorekkaisiin" 50-60-vuotiaisiin miehiin, jotka ihan oikeasti tuntuvat kuvittelevan, että he näyttävät ihan 35-vuotiailta ja poten... köh... muutkin ominaisuudet ovat sitä nuoremman miehen tasoa.
Luulisi sellaisen, joka hakee selvästi nuorempaa kumppania, ottavan senkin huomioon, että itse on kohta huru-ukkokaartia, mutta kumppanilla voi olla vielä paljonkin hyviä vuosia edessä.
Mielestäni Mereten kysymys kirjassaan on, että mitä tehdä, ja miten, kun rakastaa kahta miestä. On kiintymys entiseen mieheen ja hyvä yhteiselämä, ja sitten tulee tämä vielä suurempi ja voimakkaampi rakkaus. Voiko lähteä ja jättää miehensä, kun kokee niin suuren rakkauden?
VastaaPoistaJos avioliitto olisi ollut vaikea, olisi eroa ollut helpompi perustella niin itselle kuin toiselle. Lisäksi entinen mies on iäkäs, joskin täysin skarppi edelleen, mutta onhan se kova pala irtautua hyvästä, ja ennen kaikkea kova pala jätetylle miehelle.
Meretellä on yhteinen asunto entisen miehensä kanssa Uppsalassa, ja uuden miehen kanssa asunto Töölössä, ja hän sitten sukkuloi niiden välillä, joskin varsinainen koti on uuden miehen kanssa. Ei ihan helppo tilanne, ja herättää monia tunteita, joita Merete itseään säästämättä tuo esiin.
Sukkulointi voi onnistua jonkin aikaa, mutta usein tuollaisissa tilanteissa uutta kumppania rupeaa närästämään, kun vaimo lähtee välillä ex-miehen luo. Vaikka haluaisi olla avarakatseinen, on aika luonnollista, että vaikkapa mustasukkaisuuden tunteita nousee esiin jo ihan senkin vuoksi, että ex-mies vie heidän yhteistä aikaansa.
Kinkkisiä kysymyksiä, joita Merete haluaa nostaa esiin.
Merete näyttää ymmärtävän esim. ystäväänsä, joka lopetti pitkän ystävyyden Mereten ratkaisun vuoksi. Vaikeita tilanteita, joihin ei ole helppoja ratkaisuja.
Anu, ei kai sitä olisi mitään erityistä voivottelua vuodattaa, mutta jotenkin olisin odottanut, että joku olisi voimakkaasti eläytynyt myös jätetyn tuntoihin.
VastaaPoistaHoo Moilanen, ei kai sinullakin ole noita vanhakantaisia ajatuksia, että vanhuksilla vammaisilla jne ei ole seksuaalisia haluja... En itse tiedä mitä sellainen rakastuminen sitten voisi olla, johon ei liity seksuaalista halua. Eikös sitä siinä tapauksessa voisi olla vain hyvä ystävä?
Anonyymin huomio itseapuoppaista oli kiintoisa. Pitääkin suunnistaa kirjastoon. Voi olla, että yksi sylttytehdas löytyy niistä. Tämä onkin nyt kiinnostavaa, ehkä sain uuden idean.
Vanha Erkki, en ota kantaa ratkaisuusi, mutta anteeksi antaminen on iso taito. Äärimmäisen vaikeaa se tietenkin on, eikä se voi olla mikään tuontituote ts. että joku toinen käskee antamaan anteeksi. Niin se ei varmaankaan koskaan toimi.
Johanna, en tiedä kylmyydestäsi, mutta miksi juuri miehen pitää olla noin rationaalinen? Miksi nainen ei yhtä hyvin voi tuossa tilanteessa nähdä ennalta mitä on tulossa? Luulisi siis ihmisen huomattavasti itseään vanhemman kumppanin kelkkaan lähtiessä tajuavan, ettei liitto ehkä kestä kovin pitkään.
Anonyymi, niin tuollaisia asioita Merete varmaan kyselee. Eli: Täytyykö pitää annettu lupaus edelliselle miehelle, vai voiko todeta, että sen voi purkaa kun jotain houkuttelevampaa tulee haaviin. Ja siis hänhän on mitä herttaisimman oloinen ja ymmärtäväisin ihminen ja anteliaasti avaa sisäisen maailmansa kaikenmaailman ihmisten, esim. minun retosteltavaksi.
Mielenkiintoisia kommentteja. Ajattelen, että tässä tapauksessahan on kyse oikeasti aikusista ihmisistä, jotka aikanaan ovat tehneet tietoisia ratkaisuja elämänsä suhteen ja ovat nyt tulleet uuteen, joskin kipeään vaiheeseen. Useimmat meistä lienevät nuorempia kuin MM. ja hänen entinen miehensä. Vanhuuden, yksinäisyyden ja kuoleman pelko seisoo oven takana, katsoopa asiaa kuinka hyvänsä. Minusta MM. on tehnyt oman hienon ja tietoisen ratkaisun, vaikka se ei kaikkia miellytäkään, ja uskaltaapa laittaa vielä haavoittuvat tunteensa esillekin. Siinä on kirjan ainesta.
VastaaPoistaKirsti, en tiedä, onko sukupuolella tuossa merkitystä. Monesti ne on vaan miehiä, joilla on se 20 vuotta nuorempi kumppani. Poikkeuksiakin toki on. Tietysti sen nuoremmankin osapuolen olisi syytä punnita tekojaan, mutta vanhempi jätetyksi tullessaan on paljon todennäköisemmin avun tarpeessa, kun ikä asettaa rajoitteensa.
VastaaPoistaMM:n ja 85-vuotiaan välillä on yhä paljon rakkautta. Huomaako kukaan sitä?
VastaaPoistaAika monet näköjään haluavat tuomita MM:n teon ja samastua 85-vuotiaaseen ja kuvitella miltä hänestä tuntuu. Kukaan meistä ei tiedä varmasti miltä hänestä tuntuu, mitä juuri hän tuntee. Ei hän kaipaa kenenkään sääliä. Ainoastaan MM on kertonut omista tunteistaan ja ambivalenssistaan, hankalana kokemastaan tilanteesta.
Tuo 85-vuotias saattaa olla murheellinen, vaan koska rakastaa MM:ää hän on ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen. 85-vuotias ei ole täysin ja kokonaan menettänyt MM:ää, heidän yhteytensä ja rakkautensa ei ole kadonnut. Ei hänellä ole mitään hätää.
Löysin itsestäni 85-vuotiaan. Olen tullut petetyksi vähän samoin, mutta ymmärrän teon tekijää ja olemme (tulemme olemaan) elämämme loppuun saakka yhteydessä toisiimme. Eikä tämä ole mikään kolmiodraama tai moniavioisuutta. Se on rakkautta, että ei omista toista ja antaa hänen elää.
Jos on hyvin mustasukkainen luonne (omistushaluinen ja yms.) niin silloin tämä ei onnistu. Palaan noihin aiempiin aatoksiin nautinnonhalusta ja romantiikan nälästä, jotka eivät ole välttämättä lainkaan rakkautta. Se on rakkautta, että kunnioittaa toista erillisenä ja autonomisena ihmisenä. Eikä katko ihmissuhteitaan.
Johanna, tarkoitinkin, että eikö se nuorempi kumppani voisi myös miettiä tulevaa? Että siis haluaako tosiaan sitoutua itseään niin paljon vanhempaan.
VastaaPoistaAnonyymi, niin eri tavoin näitä tekstejä sitten luetaan, kun minä juuri ajattelin ettei oikein kukaan halua samastua siihen 85 vuotiaaseen. Samoin minun on vaikea löytää tästä keskustelusta ketään joka tuomitsee MM:n, mutta ehkä tarkoitit sitten jotain muita.
No ehkä siten koen, että MM:n teko tuomitaan että fokus on pelkästään siinä että hänellä on toinen suhde. Ja että sellaista ei saisi tehdä. No eihän se kivalta tietenkään tunnu, myönnän, mutta rakkaus se on kaikkein kovimmassa koulussa tämänkaltaisissa tilanteissa.
VastaaPoistaKuvasit muuten kirkkotrilogiasi viimeisessä osassa tämän aika hyvin. Aulishan yhä rakasti Matleenaa vaikka se olikin hänelle aika, sanoisko. hyvin hankala tilanne kaikenkaikkiaan. Myös Matleena rakasti edelleen Aulista vaikkei aikonutkaan erota Pyrystä (Pyryhän se oli se toinen mies??).
Siis sinä kuvasit hyvin sen ettei rakkaus mihinkään katoaa tekojemme keskellä, se pysyy ja on.
Totta, anonyymi, niin kuvasin:-)
VastaaPoistaOnhan se ylipäätään vähän röyhkeä täällä spekuloida jonkun toisen ihmisen suhteilla, siis tarkoitan nyt itseäni, kun tuollaisen postauksenkin kirjoitin. Mutta puolustaudun sillä, että Voimalan tekijät varmaankin nimenomaan toivovat herättävänsä keskustelua, ja varmaankin MM myös toivoi herättävänsä keskustelua. Eli siis tavallaan yritin tässä nyt vastata huutoon ja keskustella siitä mitä tuntemuksia tällaiset jutut minussa herättävät.
Minusta näyttää siltä, että ihmiset haluavat päästä irti vaikeaksi kokemastaan suhteesta, ottavat eron ja päätyvät uusiin kuvioihin, jotka ulkopuolisesta vaikuttavat vähintään yhtä ahdistavilta kuin alkuperäinenkin kuvio, paitsi että nyt tuotetaan päänsärkyä vielä monelle muulle lähipiirinkin ihmiselle...
"Voi kai sitä silti pohtia, miltä mahtaa jätetyksi tulo tuntua, varsinkin jos on 85vuotias."
VastaaPoistaNiin voi, voisitte aloittaa vaikka te jotka huutelette täällä toisten kylmyydestä.
Sekin on jonkinlaista kylmyyttä, että ilmeisesti jotkut pitävät M.M:ää hepsankeikkana, joka tuosta vain päähänpistosta jättää entisensä, hops, heti kun houkutus astuu nurkan takaa. Vaikka oikeasti olisi takuulla ollut HELPOMPI ratkaisu olla tekemättä mitään, muutoshan se on joka vie energiaa, varsinkin tämän luokan muutos.
Ja miksi MM pitäisi tuomita? Eikös se kielletä Raamatussakin? ;)
"Keskity itseesi, omaan hyvinvointiisi, tee itse elämäsi hyväksi,"
Näitä oppaita kirjoitetaan nykyään naisille osittain siksikin, että niin ällistyttävän moni on yhä perinteisen "nainen antaa kaikkensa, nainen uhrautuu" -ihanteen vanki.
Ja tuossa on järkeä, jos ei lue sitä äärihedonististen lasien yli tulkiten että "onnellisuus" on pelkkää pikakivaa ja hetken tyydytystä.
Hyvän elämän pohja on nimenomaan omissa toimissa, omissa käsissä (puhun nyt siis ns. normaalielämästä - kukaanhan ei pysty estämään esim. vaikeaa sairautta jos se on tullakseen).
Yksi parisuhteiden toimimattomuuden syistä piilee nimenomaan siinä, että ihmiset [ja ilmeisesti varsinkin naiset] kuvittelevat puolison tuovan "onnen ja hyvän elämän" tullessaan, siis tämä "Prinssi valkoisella ratsullaan" -myytti. Sen kun makaa passiivisena odottelemassa että Pääsee Naimisiin.
Sitten ollaan naimisissa ja odotetaan taivaiden aukenevan kuin taikaiskusta, ja vähitellen huomataan että se puoliso on loppupeleissä ihan vain ihminen, oma erillinen persoonansa joka ei olekaan olemassa vain minun onnellisuuttani varten. Se ei luekaan toiveitani suoraan ajatuksistani! Sillä on omaakin elämää, oma työ, omia ystäviä, eikä se halua luopua kaikesta keskittyäkseen minun elämääni!
Ja ehkä se ei edes halua ihan kaikkea samaa elämältä kuin minä! Kauhea pettymys!
Nyt puhun ihan vain omasta puolestani, en viittaa 85-vuotiaaseen, mutta mun mielestä olisi kauhean ITSEKÄSTÄ jos odottaisin toisen ihmisen luopuvan itselleen tärkeistä asioista MINUN takiani - ja ikävä kyllä, joskus niitä tärkeitä asioita tulee eteen kun ollaan oltu jo pitkään yhdessä.
Mutta kaipa tämä vaan sitä mun tunnekylmyyttä.
Tipahdin jo kärryiltä. Mutta kiinnostava ja tunnetta täynnä oleva kommentti.
VastaaPoistaNiin siis kommentoin pääasiassa tuota elämäntaito-opas-aihetta ja sitä miksi ne ei nyt ole pelkästään huono asia, ja miksi niillekin on tarvetta.
VastaaPoistaMeni taas sivuraiteelle... :)
Jaa jaa, niin ei kai ne pelkästään pahaksi ole, riippuu mistä suunnasta katsoo. Yhdenlaista voimakasta ideologista tuputusta, mutta mikäpä ei olisi.
VastaaPoistaKirsti, eilisestä kommentistasi klo 10.17 (illalla) saa sellaisen käsityksen, että et ole perehtynyt "itsehoito-oppaisiin", joten millä perusteella niitä voi aihepiiriä tuntematta kutsua voimakkaaksi ideologiseksi tuputukseksi?
VastaaPoistaHämmennetään tätä keskustelua vielä sen verran, että mitäs sitten, jos päätapahkaarakastuja olisikin ollut se 85-vuotias mies? ;)
Tässä puhutaan monesta asiasta saman otsikon alla. Vanhan Erkin todistama ex-vaimon suihinottokohtaus firman juhlissa ei ole rakkautta nähnytkään. Ymmärrän hyvin, että tuonkaltaiseen toimintaan törmännyt aviomies katsoo, että jaaha, tämä taisikin olla nyt tässä.
Jos minulla olisi annettavana kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, niin tässä keskustelussa antaisin sen anuh:lle. Hän ei tuomitse vaan katsoo asiaa hyvin monelta kantilta.
Puhuin ko. aiheesta eilen yhden fiksuna pitämäni naisen kanssa, jolla on elämänkokemusta noin 55 vuoden verran.
Hänen vastauksensa itse esittämäänsä kysymykseen "Tiedätkö muuten kenelle voi käydä tuolla tavalla?" - siis rakastua salamana - oli: "kenelle tahansa".
Samaan syssyyn hän kertoi pari esimerkkiä lähipiiristään. Kiinnitin huomiota siihen, että kaikki salamana rakastuneet olivat niin kypsiä ihmisiä, että he toden totta huolehtivat siitä, että jätetty kumppani ei jäänyt yksin.
Samoin kuin M. M. siis.
Hoo Moilanen, sanoin tuossa yllä näin:
VastaaPoista"Yhdenlaista voimakasta ideologista tuputusta, mutta mikäpä ei olisi. "
Tämä perustuu minun havaintooni, että kaikki informaatio ympärillämme sisältää jonkinsortin ideologista tuputusta. Parhaiten sen huomaa, kun lukee hiukan vanhaksi päässeitä tuollaisia oppaita, lehtiä ym. Olen tehnyt graduni aikoinaan vähän tästä aiheesta.
Mietin, miten voi olla "kauhean onnellinen", jos pettää ja loukkaa aviopuolisoaan ja lopulta jättää uuden "rakkauden" tähden. Ei ainakaan, jos käyttää ajatteluun yläpäätään.
VastaaPoistaLukaisin tänään Avusta Merete Mazzarellan haastattelun.
VastaaPoistaHän sanoi siinä kaksi asiaa, jotka valottivat ratkaisua jättää vanha aviomies ja astua uuteen elämänvaiheeseen:
1) Avioliitto - jota oli kestänyt reilut kymmenen vuotta - ei ollut ollut kovin onnellinen
2) M. M. ei ollut koskaan elämässään tuntenut tulleensa kaikkineen hyväksytyksi, ei ennen kuin tämän miehen silmissä
Päätös lähteä uuden miehen kelkkaan noiden tietojen valossa on helppo ymmärtää.
Hyväksymisestä en puhu mitään, koska en ole tuomari, jolla on valta ja voima arvioida muiden ratkaisuja.
Hoo Moilanen, luin vastaavan jutun ET-lehdestä eilen, mutta
VastaaPoista1. Näistä asioista hän ei puhunut tuossa Voimalan haastattelussa
2. Olen entistä enemmän ällistynyt siitä että fiksu ihminen on avioitunut ihmisen kanssa, jonka ei ole kokenut hyväksyneen häntä täydesti. Ja peräti kahdesti. Oppineisuus ei tosiaan näytä tekemään ihmisistä älykkäitä ihmissuhdeasioissa.
Delilah, sitä minäkin olen ihmetellyt.
Minulta meni maku M.M:aan jo sen miniästä kertovan kirjan jälkeen. Erityisesti muistan kummallisen yksityiskohdan, miten hän pesi ja pesi itseään, koska pelkäsi haisevansa "vanhalta naiselta"...
VastaaPoistaJa minun täytyy kyllä tunnustaa, että jos puolisoni löytäisi palavan uuden rakkauden, niin hän saisi kyllä sitten luopua minusta, vaikka minkä ikäinen olisin.
Yli 80-vuotiailla miehillä on sitä paitsi hirveä kysyntä vanhainkotien naisten keskuudessa, ettei siinä kauan jouda vanhaa vaimoa muistella ellei välttämättä halua. Näin ainakin oli niissä vanhainkodeissa, joissa kävin aikanaan äitiä ja tätiä säännöllisesti tapaamassa. Jokaista vaaria kohden oli kymmenkunta mummoa ja osa näytti ihastuvan ihan nuoruuden malliin.
Tuo juttu vaarien suhteen on totta tietenkin. Pitääkin toivoa, että jokin vireä 8kymppinen naissinkku korjaa MM:n exän parempaan talteen.
VastaaPoista