tiistai 1. tammikuuta 2013

Aika muoto aikamuoto

Luen Ulla-Lena Lundbergin Jäätä. Kiinnitän huomiota siihen, että kirja etenee preesensissä.

Koska kirja kertoo luterilaisen pappisperheen elämästä Luodoilla, kiinnitän luonnollisesti huomiota myös kirjan luterilaisuuteen.

Kirja on sympaattinen, paljon sympaattisempi kuin minun kirkkotrilogiani. (Sivumennen sanottuna, Pappia kyydissä pokkaria oli pinkka Kirjatorilla, niitä myytiin muistaakseni vitosella kappale. Meinasin ostaa, mutta en sitten ostanutkaan. Kannattaisiko kuitenkin, minulla ei ole enää kuin yksi, josta on kansipahvi vähän revennyt.)

Jää on mukavan tuntuinen "lukuromaani". Se on pehmeä verrattuna minun kirjoihini, jotka ovat oikeastaan aika piiloäkäisiä, vaikka ovatkin olevinaan viihdettä.

Vieläkin ihmettelen, että miksi piti kirjoittaa kolme idioottimaista romaania sellaisesta aiheesta. Jos oli pakko kirjoittaa luterilaisesta kirkosta, miksi en tehnyt niin kuin Lundberg, sijoittanut tarinaa eksoottiseen ympäristöön ja tehnyt ihmisistä hirmu kivoja.

Kun ottaa huomioon miten paljon olen kirjoittanut työkseni viihdekirjoja, osoittaa huomattavaa pölkkypäisyyttä aina tehdä henkilöistä jotenkin vinksahtaneita. Kaipa sitä kirjoihin rakentaa kuvan itsestään. Siksi en ikinä tahdo nähdä vanhoja tekeleitäni, ne muistuttavat puutteistani.

Mielestäni ei ole kauheasti kirjoja, jotka olisi kirjoitettu kokonaan preesensissä. Nyt tulee mieleen Silja Mansikan Efrosinin tarina.

Tiedän vain yhden romaanin, joka on kirjoitettu kokonaan perfektissä. Kommenttilootaan olisi kiva saada esimerkkejä preesensissä ja perfektissä kirjoitetuista kirjoista. Ja onko joku kirjoittanut kirjan pluskvamperfektissa? Jos on, niin senpä tahtoisin lukea ma.


Share/Bookmark

23 kommenttia:

  1. Kaisa Ikolan historialliseen Skotlantiin sijoittuva nuortenkirjasarja oli muistaakseni kirjoitettu preesensissä.

    VastaaPoista
  2. Olen hämmentynyt, kun kustannustoimittaja on muuttanut tekstissäni pluskvamperfektit imperfektiksi. Minulle on opetettu, että jos teksti kulkee preesensissä, aiemmin tapahtunut on perfektissä, jos imperfektissä, niin aiemmat tapahtumat sitten pluskvamperfektissä. Nyt mennäänkin preesens - imperfekti -systeemillä.

    VastaaPoista
  3. ps. Ostin juuri ennen joulua Pappia kyydissä sellaisesta tarjouskorista. Kolme kympillä -kori. Älä vaivu epätoivoon, pliis.

    VastaaPoista
  4. Kiitti vinkistä anonyymi.

    Anneli, no hyvä etten sitten ostanut vitosella kipale. Täytyy vielä odottaa, jos hinta romahtaisi täälläkin.

    VastaaPoista
  5. Mainitsen tunnetun esimerkin, jossa on mennyt aika, nykyaika ja futuuri ja lisäksi alkukielessä ranskalle ominaisia aikamuotoja. (Marguerite Durasin Moderato Cantabile.) Näinhän me puheessakin vaihtelemme aikamuotoja.

    VastaaPoista
  6. Leena Laulajaisen historiallinen nuortenromaani Taikalyhty on kirjoitettu preesensissä. Ja muistaakseni myös Riikka Ala-Harjan Maihinnousu.

    VastaaPoista
  7. Ja mitä Lundbergin Jäähän tulee, siinä on pehmeyden lisäksi viiltävyyttä ja syvyyttä. Eivätkä läheskään kaikki henkilöt ole "hirmu kivoja", esim. periatteessa mukavalla Posti-Antonilla on toinen puolensa jne.

    VastaaPoista
  8. Juu, hirmu kiva oli vain vaikutelma tähän mennessä. Kyllähän noita preesenskirjoja näyttää löytyvän, mutta entäs perfektiä.

    Anna, toki kerronnan aikamuodot vaihtelevat.

    VastaaPoista
  9. Seppo Jääskeläisen romaani Aamulla oli toisin on kirjoitettu imperfektissä, aikamuodossa jossa monia muitakin, mutta naisminämuodossa, joka on mieskirjailijalle harvinaisempaa (2009).

    VastaaPoista
  10. Imperfekti onkin yleisin, tässä etsiskelin perfektissä kirjoitettua.

    VastaaPoista
  11. Marian tavoin koin Jään viiltävänä ja viisaana.
    Kiinnyin henkilöihin enkä olisi halunnut luopua heistä. Pariin kertaan jouduin kuivaamaan silmäkulmaani, eikä minulle ikinä tapahdu tällaista!?

    VastaaPoista
  12. Minäkin herahdin kyyneliin, kun luin aikoinaan Marsipaanisotilasta. Ja ajattelin silloin samalla tavalla, siis eihän minulle tapahdu tällaista.

    VastaaPoista
  13. Jotenkin preesens kirjallisuudessa tuntuu vähän samalta kuin se, että piirtää auringon paperin kulmaan. En tiedä mistä johtuu, mutta en vain tykkää. Johonkin dekkariin se ehkä kuitenkin sopisi... siinä ollaan niin tiiviisti yhden henkilön tutkimuksissa mukana.

    VastaaPoista
  14. Tämä pohdinta jäi(jää?) vaivaamaan mieltä. Jotenkin tuo samaistus aurinkoon paperin kulmassa osui kohdalleen. Jatkoin sitäkin ja mietin, onko preesens sellaista piirtämistä, jossa aurinko piirretään paperin kulmaan ennen kaikkea muuta...

    Takautumiin preesens sopii. Se on kuin yhtäkkinen hyppäys menneeseen hetkeen, jolloin ei vielä tiedä kaikkea sitä, mitä nyt kirjoittaessaan jo tietää. Se on kuin toivetta (tai pelkoa) kokea joku tilanne uudestaan. Siinä ei ole samaa arvaamattomuuden tunnetta kuin kirjassa, jota kirjoitetaan sitä mukaa kuin eletään, siis tavallisessa preesenssissä.

    Toisaalta, uutisemme näemme välillä suorina välähdyksinä, preesensissä...

    VastaaPoista
  15. Nälkäpeli on kirjoitettu preesensissä. Kyllä se hätkähdytti. Preesens on niin intensiivinen aikamuoto, ja rohkea veto kirjailijalta. Miten pitää lukija varpaillaan koko kirjan läpi? Mutta täytyy sanoa, että siinä kirjassa ja sillä tyylillä preesens toimi. Vaikka oltiin koko ajan toiminnan sydämessä, en kokenut missään vaiheessa väsähtäväni.

    VastaaPoista
  16. Mulla on sellainen muistikuva (luin englanniksi), että se muuttuu eli on sekä preesensiä että imperfektiä. No ehkä muistan väärin.

    VastaaPoista
  17. Usein käy niin, että kun kirjoittaa preesensissä, siirtyy jossain vaiheessa vahingossa kuitenkin käyttämään imperfektiä. Takaumiin preesens tosiaan sopii ja se on kätevä myös omaelämäkerrallisessa kirjoittamisessa, kun kirjoittaja yrittää eläytyä varhaisiin kokemuksiinsa ja palauttaa niitä mieleen. Preesens auttaa.

    Kukaan ei ole ilmoittanut vielä perfektissä kirjoitettua romaania. Kuten mainitsin, minä tiedän peräti yhden...

    VastaaPoista
  18. Preesensiä olen kokeillut kerran kirjassa Asvalttisoturi (1997) ja muistelen, että ainakin alussa olin kieli keskellä suuta koko ajan, että pysyin ruodussa. Sinänsä mielenkiintoinen aikamuoto, mutta kyllä imperfekti luonnistuu paremmin. Ajatus perfektistä nostaa melkein ihon kananlihalle. Minä ainakin tunnen, että se olisi paikalleen pysähtynyt tapa kertoa asioita,ei todellakaan mitään odotettavaa, vaan lakonisia toteamuksia tapahtuneista asioista. Kerro ihmeessä tuon kirjan nimi, jossa käytetään pelkästään perfektiä.
    Olen halunnut lukea sellaisen. Olen halunnut kauhistua tai hämmästyä sen ääressä. Sen on täytynyt olla puheenaihe ilmestyessään. Olen miettinyt, ovatko aivoni puuroutuneet, kun olen päätynyt tällaisille poluille... Oi, miten kökköä! Hyvää alkaneen vuoden jatkoa! Tuija L

    VastaaPoista
  19. Suhteellisia iloja, kirjoittaja "Hanneliina Seret" eli käsittääkseni Olli Jalonen. Ilmestynyt 1993. Yllättävän hyvin se toimi, mutta kieltämättä kirja oli kyllä vähän omituinen tunnelmaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli. On. Löytyy kirjahyllystä, ja ostin sen nimenomaan aikamuodon vuoksi. Nojaaah (haukottelee) ei ole kovin kummoinen kirja. Ostin divarista ja sinne se kai joutuu kunhan tästä kerkiän tammikuun tyhjennyksen viedä.

      Poista
  20. Luen myös Jäätä parhaillaan. Se etenee kovin hitaasti, koska syystä tai toisesta - ehkä juuri tuon preesensin takia - olen koko ajan kovin varpaillani sen suhteen, koska alkaa tapahtua kamalia. Epäilen, että kohta ne mukavat ihmiset muuttuvat ilkeiksi, lapsi kuolee, jää pettää alta tai jotakin muuta ikävää. Kun mennään preesensissä, ei voi tietää, onko tulevaisuutta, josta käsin muistella. Tai sitten kysymys on vain siitä, etten osaa uskoa, että Finlandia-palkitussa kirjassa voi olla mukavia ihmisiä. :-O

    VastaaPoista
  21. Minä alan olla loppupuolella, mutta vieläkään ei ole tapahtunut mitään kauheaa. no vielä ehtii...

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!