maanantai 4. helmikuuta 2013

Kauneutta etsimässä

Serafim Seppälä avaa kirjassaan Kauneus Basileios Suuren ajattelua.

Olla kaunis merkitsee samaa kuin olla oma itsensä suhteessa toisiin. Serafim toteaa, että sama asetelma on sovellettavissa taiteeseen. Taiteilijan työ on yhdistämistä, yhteyden luomista irrallisten osien välille, ja hänen päämääränään on kaunis idea, joka on hänen mielessään. Silloin kun kaikki on omalla paikallaan, kaikki on äärettömän kaunista. Olla kaunis tarkoittaa samaa kuin olla ehyt kokonaisuus.

Lukiessa mietin, ettei nykytaiteen päämääränä taida olla se kaunis idea. Suosittua tuntuu olevan  kuvainraastaminen eli ikonoklasmi, joskaan se ei näyttäydy taide-esineiden tuhoamisena, vaan ihmiselämää ylläpitävien rakenteiden repimisenä. Muistan kollegan, joka julisti, että kirjailijan tehtävä on repiä rupia irti. Kirjallisuuden tehtävä ei ole parantaa, vaan haavoittaa. Päättelen hänen kantansa olevan toistaiseksi omaa kantaani paremmin edustettuna, koska hän nauttii pitkiä apurahoja, kun taas minä en ole koskaan saanut edes puolivuotista.

Mutta jäämättä sen pidemmäksi aikaa tällaisten pohdintojen pauloihin totean vain, että tänään maanantaina alkoi syksyllä ilmestyvän romaanin kaunistaminen, siis syvemmän yhteyden luominen irrallisten osien välille.



Share/Bookmark

26 kommenttia:

  1. Jokaisella kirjalla on oma tehtävänsä. Kirjallisuus heijastaa elämää, eikä elämästäkään voida yleispätevästi sanoa että "Elämän tarkoitus on XYZ".

    VastaaPoista
  2. Taide, kirjallisuuskin kuvaa elämää, sen kauneutta, mutta myös sen raadollisuutta, julmuutta, sekä todellisuutta että fantasiaa. Mutta jos saa kuvata vain pahuutta, jotain on vialla. Siltä kuitenkin tuntuu nykyään. Elämmekö pahuuden ja rumuuden tyranniassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, katso laajemmin jos näet vain pahuutta.

      Poista
    2. Niin ja tuossa kommentissani piti olla vielä kannustava hymiö :)

      Poista
  3. Minäkin sain joululomalla tuon Kauneus-kirjan loppuun. Kiintoisalla tavalla Serafim käsitettä avasi - tai siis antoi valitsemiensa filosofien ja kirkkoisien sitä avata.

    Ehkä joskus kirjailijan pitää haavoittaa, että paraneminen voisi alkaa? Mutta rumuutta ja irvokkuutta en näe itseisarvona minäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että kirjailijan pitää joskus haavoittaa. Olen vain miettinyt sitä, miten olen itsekin jossain vaiheessa omaksunut sen ajattelutavan, että kriittisyys on aina hyve ja itsetarkoitus. On aina kyettävä näkemään puutteet ja siten ravisteltava ja heräteltävä ihmisiä. Ymmärrän, varmaan se on välttämätöntä, mutta kuka luo uutta, rakentaa, sitoo yhteen. Jonkun pitäisi osata sekin.

      Poista
    2. Niinpä. Vähän asiaa liipaten: Serafim Seppälän "Valo jää" on myös aika avartava lukukokemus. Hän käsittelee siinä Fjodor Dostojevskin, Kahlil Gibranin ja Nikos Kazantzakisin tuotantoa - aika erikoinen kolmikko kirjailijavalinnoiksi, mutta lopputulos on kiintoisa.

      Poista
    3. Pitääkin ottaa lukulistalle. Varsinkin Gibran ja Kazanzakis kuluivat käsissäni joskus muinoin...

      Poista
  4. Anu, katson laajemmalle.:) En lue kirjoja, jotka vain mässäilevät rumuudella ja irvokkuudella. Kirjailija voi kuvata hirvittäviä asioita, ja teos voi olla sittenkin kaunis, kunhan lopussa näkyy valo.

    Sofi O:n Puhdistus on sellainen, ja Francois Villonin Testamentti samoin. Villonin päämääränä keskiajan kurjuudessa ja kauhuissa oli "ikuinen lepo, valo joka ei milloinkaan sammu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta jos saa kuvata vain pahuutta, jotain on vialla. Siltä kuitenkin tuntuu nykyään."

      Niin no tähän kommenttiisi lähinnä viittasin. Mutta hyvä jos näet valoakin :)

      Poista
  5. Minusta näyttää siltä, että maailmassa on koko ajan käynnissä erilaisten ideologioiden välinen kamppailu. Ne taistelevat hegemoniasta. Tässä on nyt ehkä jostain 1500-luvulta lähtien ja valistuksen kiihdyttämänä eletty luonnontieteen valtakautta, joka on saanut ilmaisunsa myös taiteessa. Luulen, että heiluri on jokin aika sitten jo saavuttanut ääripisteensä ja heilahdus toiseen suuntaan jo käynnissä. Olisi kiva kirjoittaa tästä essee... Tämän tarkemmin en osaa liittyä Anun ja Annan mielipiteenvaihtoon:-)

    VastaaPoista
  6. Anu, on mahdoton nähdä sellaisessa kirjassa valoa, jossa sitä ei siinä ole, jos sen maailma on tyhjä. Autio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaa, käsitin että sun mielestä nykyään (yleisesti) saa kuvata vain pahuutta, mutta ilmeisesti siis puhuit yksittäisestä/yksittäisistä kirjoista. My bad :)

      Poista
  7. Hyvä analyysi, Kirsti. Postmodernismi on yrittänyt ja yrittää yhä tarjota vastakohdan järjen ylikorostukselle, mutta se tarjoaa vastapainoksi vain järjettömyyttä. Se voi olla lystiä jossain maalauksessa, mutta masentavaa maailmankatsomukseksi. Kristinuskon mukaan järki on hyvä renki, mutta huono isäntä tai emäntä.

    VastaaPoista
  8. Huomaan ilokseni olevani vielä kuitenkin sen verran nuori ja fresh, että kauneudesta tulee mieleen lähinnä naiset. Kiitos tästä kokemuksesta. Tästä arasta kauneusaiheesta voisin nyt mainita sen, että mielestäni naiset myös kilpailevat keskenään kauneudessa tai tavoittelevat jotakin ihannestereotypiaa ja käyttävät toimintaansa miehiä tekosyynä.

    Minusta kauneus on varjeltavaa, rehellistä, pehmeää, nössöä ja tavoiteltavaa. Maailmassa on rumuutta varmasti siksikin, että julmuus ja raadollisuus pelkää ja kadehtiikin kauneutta ja pyrkii sitä tuhoamaan.

    Mielestäni kirjailijan tehtävä on saada ihmisiä kirjojen ääreen ja siinä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntäen: olen itse miettinyt, olenko tosiaan niin vanha, että vähemmän tulee mietittyä miesten kauneutta, komeutta tms.

      Niin, voihan sitä ajatella, että kirjojen lukeminen on itseisarvo sinänsä. Ihan sama millaista maailmaa niillä kirjoilla ajetaan.

      Poista
  9. Vedin mutkat suoriksi ja siirryin suoraan lopputulokseen. Olen ollut havaitsevinani, että kirjoitusaihe ja tapa on vapaa, kunhan vain kirjoittaa sitä mitä etukäteen jostain alitajunnasta tai mistä lie on määrätty. Eli jos joku kertoo poistavansa rupia, niin kenties tämä onkin jälkianalyysia? Voimmeko sittenkään kauheasti siihen vaikuttaa mitä kirjoitamme?

    En minä siis koko ajan mieti naiskauneutta. Tai no, miten tämän nyt ottaa. Mutta huomasin vain, että kauneusaihe toi naiset mieleen ja siitä ilahduin. Kenties ei liity ikään lainkaan. Kyl sun varmaan tarttis ajatella enemmän miesten kauneutta, komeutta, suloisuutta ja sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin luulen, että ihminen kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Jokin sisäinen draivi siinä on joka ajaa tekstejä johonkin suuntaan. Ihminen alitajuisesti rakentaa niihin teksteihin kuvan omasta maailmastaan. Se voi olla kyllä ihan totta, että jos vaan päättäväisesti ryhtyy miettimään miesten tai naisten kauneutta, niin siitä se mieli vetreytyy ja päivä kirkastuu.

      Poista
  10. Marko,
    toit esiin kiinnostavan asian, ihmisen kauneuden.

    Huomattava kauneus aiheuttaa monille ongelmia, sillä sitä kadehditaan, kaunista tyttöä tai naista halutaan käyttää tavalla tai toisella hyväksi. Eräs kaunis ei voinut mennä ranskan iltakurseille, sillä eräs mies oli hulluna häneen ja seurasi häntä joka paikkaan. Kouluaikana muuan aikuinen mies jahtasi koulutoveriani, kaunista tyttöä. jne. Kauniit teini-ikäiset tytöt ja pojat joutuvat palvonnan tai pilkan kohteiksi.

    Olemme puhuneet mieheni kanssa usein siitä, että nuoret ihmettelevät, miten vanhat miehet ja naiset voivat rakastaa ja ihailla toisiaan, kun kumpikin on niin vanha ja 'ruma'. Todellisuudessa puolison näkee kuin filminä eri ikäkausissa yhtä aikaa. Samoin jos katsomme kuvia vanhasta Gregory Peckistä (jo kuollut hänkin), muistamme hänet eri ikävaiheissa. Hän on meille aina se ihanan näköinen Gregory.

    Aikuiselle ihmisen kauneus ei ole kuitenkaan tiettyjen mittojen vaatimista, vaan siihen sisältyy ihmisen hymy, luonne, tietyt toistuvat eleet ja ilmeet, joihin on kiintynyt, ääni, muistot. Näin kukaan ei ole ruma, sillä kauneus on katsojan silmissä eli asenteessa kuten runoilija sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kuitenkin ei-kauniit (jos nyt ruma-sanaa haluan välttää) teini-ikäiset tytöt ja pojat joutuvat yhtä lailla pilkan kohteiksi. Minusta on pelkkä illuusio, että vähemmän viehättävällä olisi elämässä tai maailmassa jotenkin helpompaa, kuin huomattavan kauniilla.

      Poista
    2. Vaikea varmaan on sanoa, että kenellä on helpompaa kenellä vaikeampaa. Riesansa jokaisella.

      Poista
    3. Mielestäni on aika harvinaista, että kauneudesta kehkeytyisi kova kohtalo hyväksikäyttäjineen ja jahtaajineen eikä tällaisessa tapauksessa liene epäselvää kumpi tekee väärin etenkään sen jälkeen, jos kaunis ilmaisee kantansa. Mutta kauniiden varmaankin pitää oppia hieman varovaisemmeksi kuin muiden. Surullista se tietysti on, jos se pitää oppia kantapään kautta vain seksiä kaipaavalta paskanpuhujalta eli hyväksikäyttäjältä, mutta vähemmän kauniitkin ovat heitä kohdanneet. Luin sellaisen teorian, että vähemmän kauniin sosiaaliset taidot kehittyvät enemmän, koska kaunis pääsee helpomalla. Tähän jollakin tavalla uskon. Mutta riesansa siis jokaisella. En ainakaan vielä ala suremaan kauniiden puolesta.

      Toki kauneus on katsojan silmissä. Eräässä dokumentissa oli sukupuolensa vaihtanut mies ja hän kertoi, että antoi miehen aina ensin rakastua itseensä ennen kuin kertoi olevansa oikeasti mies. Eli rakkaus näkee toisin. Tosin tämä nainenmies oli sinkku ja kertoi, ettei jaksa enää sitä, kun mies alkaa haluamaan lapsia. Luulen sen olleen miehille myös tapa päästä eroon nainenmiehestä, kun kuitenkin miehet olisivat oikeasti halunneet naisen. Mutta oli hänellä ollut pitkiä suhteita ja paljon se kertoo rakkauden voimasta. Treffipalstoillahan kauneus ja vertailu jyrää pitkälti siksi, ettei profiiliin voi rakastua.

      Poista
    4. Kyllähän niitä on kauniita, joiden kohtalot ovat kovia. Tosin vaikea tietysti sanoa kuinka suuressa osassa kauneus on siinä ollut. Olisiko Armi Aavikko vielä elossa jos hän olisi ollut vähemmän kaunis?

      Taisin katsoa saman dokumentin. Minä luulin, että nettiprofiin voisi rakastua, tai ei ehkä pelkkään profiiliin vaan profiilin lähettämiin viesteihin.

      Poista
  11. Tavallaan ymmärrän tuon apurahoja kahmivan kolleegasi ajatuksen. Ehkä itse kuitenkin ymmärrän taiteen tehtävän ennemmin avaamisena ja uudistamisena kuin repimisenä. On hienoa, jos nykykirjallisuus voi osoittaa meille sokeita pisteitä ja kyseenalaistaa olemassaolevaa, mutta sen pitäisi tarjota myös vaihtoehtoja ja vastauksia. Pelkkä repiminen on aina hedelmätöntä. Pitää myös rakentaa.

    "Olla kaunis merkitsee samaa kuin olla oma itsensä suhteessa toisiin." Ihanasti sanottu. <3

    VastaaPoista
  12. Näköjään en osaa enää kirjoittaa: kollega, piti sanomani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin ihan hyvin ymmärrän tuon ajatuksen ja myös hyväksyn, että joku tältä kantilta asioita lähestyy. Mutta vieläkin ärsyttää, JOS tätä tarjotaan ainoana käypänä vaihtoehtona. Mutta kyllähän tämä vastakkain asettelu on kovaa vauhtia asettumassa, ja tilalle on luultavasti syntymässä toisia, yhtä ärsyttäviä vastakkainasetteluja...;-)

      Poista

Kerro mitä mielessä!