tiistai 27. lokakuuta 2015

Ampu tulee

Äidin asunto Porissa on nyt käytännöllisesti katsoen myyty. Näin ollen minulla ei enää ole mitään asiaa Poriin. Tuohon kaupunkiin, joka minut loi, synnytti, kasvatti ja sitten ulosti.

Tähän asti olen säännöllisesti vieraillut Porissa. Olen käynyt tapaamassa äitiä, ja samalla olen aina tavannut itseni sellaisena kuin olin aivan alussa, Porin katuja tallatessani. Tosin Porihan on muuttunut tunnistamattomaksi. Siellä on tehty hartiavoimin töitä, jotta kenenkään ei tarvitse tuntea nostalgisia vibraatioita. Menneisyys on pyyhitty pois.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat asuneet pois kotipaikkakunniltaan yhtä kauan ja kauemmankin kuin minä, ja silti heillä on säilynyt elävät vahvat siteet kotiseutuun. He vierailevat siellä säännöllisesti, tapaavat vanhoja ystäviä, naapureita, viettävät aikaa näiden kanssa. Kaikkina näinä vuosina, kun olen vieraillut Porissa, en ole koskaan tavannut ketään muuta kuin äitiäni. Minulla ei ole minkäänlaisia kontakteja Porissa asuviin luokkatovereihin, entisiin opettajiin, naapureihin, sukulaisiin.

Vasta nyt viime vuosina se on alkanut tuntua oudolta. Olen yhtäkkiä havahtunut siihen, että jossain vaiheessa, en oikein tiedä milloin, minusta on amputoitu iso kappale. Luultavasti se tapahtui jo niihin aikoihin, kun vielä asuin Porissa. Minut amputoitiin, enkä edes huomannut sitä. Mutta sitten klenkkasin sieltä pakoon ja ryhdyin rakentamaan omaa elämää. Tai ei se ehkä ollut rakentamista, se oli selviytymistä.

Miten tämä nyt taas minun kirjoittamiseeni liittyy. Ei kai mitenkään. Tuli vain mieleen nyt, kun annoin perusteellisen henkilöhaastattelun eräälle lehdelle. Ja nyt sain kuulla, että tekevät minusta ehkä kansikuvatytönkin. Voi elämän kevät sentään.



Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. Tutun kuuloista pohdintaa, vuosi sitten mietin samoja asioita isän kuoltua ja asunnon myymisen jälkeen. tai siis lapsuudenkodin myymisen jälkeen.
    Turussa käynnit ovat nykyään turistireissuja, yöpymistukikohtaa ei enää ole.

    Kirjoitin ajatuksistani kesäkuussa, silloin, kun sain käyttää työhuonettasi majapaikkana, kiitos.

    https://susupetalsanat.wordpress.com/2015/06/21/turisti/

    VastaaPoista
  2. Minulla kesti näin kauan tajuta, että olit palannut kehiin. Nyt sitten vietin kanssasi jonkin aikaa. Liityn siis niihin jo vuoden alussa sinulle tervetuloa toivottaneisiin....

    Kommentoin tähän kirjoitukseesi kahdestakin syystä. Olen niitä, ilmeisesti suhteellisen harvoja, jotka ovat vuosien jälkeen taas asumassa Porissa. Äitini kuoltua hänen asuntonsa (siis omakin lapsuuden/nuoruudenkotin)i jäi meille Suomen asunnoksi ulkomailla asuessamme ja lopulta palasimmekin tänne. Kertomiasi "äidin laatikoita" on löytynyt edelleenkin, koska vintin viimeiset loukot ovat edelleen kurkistamatta. Joskus sanon asuvani kuolleitten kaupungissa, koska monen ikkunan takaa vieläkin muistan vain ne entiset asukkaat, nykyisiä en tunne.

    Toinen asiani liittyy luokkatovereihin. Olen mukana suunnittelemassa Tipulan ensi kevään riemuylioppilaiden tapaamista. Pieni porukkamme koostuu muutamasta, jotka ovat asuneet Porissa lähes koko ajan, mutta joita olen tällä välin vain muutaman kerran kadulla tervehtinyt. On ollut yllättävää, kuinka hyvältä on tuntunut tutustua näihin ihmisiin, joiden kanssa en kouluaikanaan varsinaisesti liikuskellut. Vanhallakin on siis ollut vanhassa uutta koettavaa. Ei paha.

    VastaaPoista
  3. Hauska nähdä sinut täällä mm! Kyllä minustakin on mukava aina, kun tapaan kouluajan tuttavia. Pori ja Tipula ovat suuri yhdistävä tekijä, ne yhdistävät myös toisilleen tuntemattomat ihmiset, jos osuvat kohdakkain ja tulee juttua asioista.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!