keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Lupaan tykätä tekotaiteellisimmastakin kaikkitietävästä harrastajakirjoittajasta

Aiotko osallistua kirjoittajakoulutukseen? Saara Henrikson pohdiskelee postauksessaan kuka on paras vetäjä kirjoittajakurssille. Ihminen, joka on itse kirjailija, vai ihminen, joka on saanut pedagogista koulutusta, kenties jopa koulutettu kirjoittamisen opettajaksi.

Itse olen vetänyt ryhmiä vuodesta 1998. Oma kirjoittajanurani alkoi ilman kursseja. Ei niitä yhdeksänkymmentäluvun alussa vielä niin kovin paljon järjestettykään, ainakaan siellä Punkalaitumen suunnalla missä minä asuin. Kokemäellä kävin yrittämässä ns. Dante-akatemiassa, mutta  eräänä lauantai aamuna olin ainoa, joka tuli paikalle, vetäjääkään ei näkynyt. Kurssi oli siis peruttu ilman, että olin saanut siitä tiedon. Joten jatkoin siis kirjoittamista omatoimisesti.

Oma kiinnostukseni kirjoittajaryhmiin johtuu omasta kirjoittamisestani. Kun en aikanaan päässyt kursseille, minä osallistun niihin nyt, tosin vetäjänä. Lukiessani ja kommentoidessani kässäreitä, mentoroidessani uransa alkutaipaleella olevia ymmärrän mielestäni koko ajan enemmän romaanin kirjoittamisesta ja samalla opin tuntemaan itseänikin, mutta onko tämä hyvä lähtökohta vetää kirjoittajakurssia?

Olen opiskellut ryhmien vetämistä teorian tasolla, myös jotain kirjoittamisen ohjaamiseen liittyviä viikonloppukursseja on takana. Oppaitakin on tullut luettua.

Oma tyylini ei ainakaan sovi kaikille. Olen tuttavallinen, epämuodollinen, suhtaudun tahattoman ironisesti kovin korkeakirjallisiin pyrkimyksiin. Olen lukenut paljon kirjallisuutta elämäni aikana, mutta en ole kirjallisuustieteen tohtori. En myöskään luovan kirjoittamisen tohtori. Mikä ei kaikkien järkeen käy. Minä vaan kirjoitan kirjoja ja se on ollut pääasiallinen ammattini 24 vuotta. Omastakaan mielestäni urani ei ole mennyt kuin Strömsössä, mutta täällä sitä edelleen pyöritään ja heinäkuussa ilmestyy uusi romaani. Ei se ehkä järisytä maailmaa, eikä varsinkaan luovan kirjoittamisen opiskelijoiden maailmaa, mutta minulla on tähtäimessä tienata sillä kuitenkin jotain ja jokainen kirjastolainoista kertyvä 16 senttinen on kotiappäin.

Ryhmien vetäminen kiinnostaa koska minun on itseni ollut niin vaikea olla ryhmässä. Muut ihmiset ovat olleet elämäni suurin kivun tuottaja. Nuorena vietin pitkiä aikoja täysin eristyksissä, ilman ainuttakaan positiivista ihmiskontaktia. Aina kun yritin solmia kontakteja koin tulleeni torjutuksi, loukatuksi. Kävikö niin oikeasti, vai tuntuiko minusta vain siltä, sitä voisi tietenkin pohtia loputtomiin. Ja se oli silloin ja nyt on nyt. Oman kirjoittamiseni myötä 80-luvun lopulta lähtien aloitin joka tapauksessa oman kapuamiseni kohti ihmisten maailmaa ja pääsyä elävien kirjoihin. Minulla oma kirjoittaminen liittyy täysin elimellisesti persoonan kehittymiseen ja vähitellen rakentuvaan kykyyn olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Olen ajatellut, että oma taustani on tehnyt minut aika herkkävaistoiseksi ihmisten suhteen ja siitä on apua ryhmän vetämisessä. Mutta määrätietoiset kirjoittajauraohjukset eivät tyylistäni tykkää, se on tullut selväksi.

Itse en koskaan mieti, että kuka on paras vetämään kirjoittajaryhmiä. Ei kai siihen mitään vastausta olekaan. Oma tyylini sopii joillekin, toisille ei. Olennaista varmaan olisi, että kursseilleni päätyisivät lähinnä ne, jotka sietävät minua. Minä lupaan sietää jokaista, kaikkein tekotaiteellisinta tuubaakin tuuttavaa ylimielistä kaikkitietävää kirjoittajaa jolla on vain taivas rajana. Enkä vain siedä, vaan lupaan myös kiinnostua hänen teksteistään ja yhdessä hänen kanssaan miettiä, että mihin suuntaan niitä voisi kehittää.


Share/Bookmark

18 kommenttia:

  1. :)
    minä ainakin tykkäsin.
    Ja hoen itselleni vieläkin "näytä, älä selitä" (ja lapsille myös)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattele, siitä kurssista on kohta 12 vuotta...

      Poista
    2. totta :)
      opetit minut bloggaamaan, kiitos!
      vaikka en ikinä saisi mitään muuta tekstiä aikaan, niin ainakin täytän maailmaa sanoilla

      Poista
    3. Bloggaaminen on hyvä tapa pitää sisäistä kirjoittajaa elossa. Ja eräänä päivänä sitten huomaat olevasi valmis seuraavaan tuottavuushyppyyn...

      Poista
  2. Kirsti kirjailijamme, tiedätkö mikä näissä postauksissasi on niin perin virkistävää? Se, että ne ovat niin umpirehellisen tuntuisia. Uskallat kertoa epävarmuudestasi ja heikkouksistasi, uskallat kertoa pettymyksistäsi. Nykyäänhän mitään tämmöistä ei saisi näyttää. Pitäisi vain kiitää eteenpäin ja kohauttaa olkiaan. Tarinasi ammattisi parissa on hirmuisen kiinnostava. t. Kirjojesi ystävä, Lilja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lilja, se on kyllä niin totta, että mitään epävarmuutta ym. ei saisi näyttää. Hei on joku kurkussa kiinni, kun paljastaa heikkoutensa. Mutta ei voi mitään. Tärkeintä on, että minunkin kirjoillani on joitakin ystäviä. Kiitos siitä!

      Poista
  3. Ihan asian vierestä: mutta onpa sinulle ilmestynyt kaunis ja seesteinen muotokuva tänne! Näytät toiveikkaalta:)

    Kirjamaailma taitaa tosiaan olla aika ankara. Ovatkohan muutkin taiteenlajit yhtä säänneltyjä ja rajattuja. Populaarimusiikin suhteen näyttää, että mikä tahansa menee läpi. Suosiolla ja rahan tahkoamisella ei ole enää mitään yhteyttä taitoon tai sisällyksekkääseen tuotantoon. Ehkä taide on aina pohjimmiltaan vapaa maaperä. Yksittäinen arvioiva/palkitseva taho voi sanoa sanansa, mutta lopullisen päätöksen tekee lauma. Kirjallisuus on siinä mielessä erilaista, että sitä suodatetaan enemmän kustantamoiden ja kriitikoiden toimesta. Näin arvelen.

    Mutta, urasi jatkukoon ja miksi jatkuisi kun tähänkin asti tultu:)

    Terveisin
    Linda

    VastaaPoista
  4. Vielä: siis tuossa lopussa piti olla, että "miksi EI jatkuisi, kun on tähänkin asti jatkunut." Linda

    VastaaPoista
  5. Hei Linda! Joo, ajattelin räväyttää ja lykätä tuommoisen kuvan tuohon. Mutta siitä uran jatkumisesta ei oikeasti voi tietää. Semmoiseksi on maailma mennyt. Mutta ehkä se nyt vuoden pari vielä jatkuu vanhalla painolla, kun kirjastokorvauksiakin saadaan hinattua taas ylöspäin. Kattellaan! Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  6. Hei Kirsti! Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta! Olen miettinyt paljon juuri tekotaiteellisuutta, että mitä se on ja mistä siinä pohjimmiltaan on kyse.

    Mitä mieltä olet ja miten määrittelisit tekotaiteelisuuden? Miten tunnistat sen?

    t. Anna

    VastaaPoista
  7. Pistitpä pahan. Nytkö pitäisi siis vastata sanoistaan... Määritellä tekotaiteellisuus... En osaa sitä määritellä. Tekstit joissa on itsetarkoituksellista kikkailua, ylenpalttista viittailua erilaisiin korkeakirjallisiin teoksiin ja henkilöihin, tekstit joista tuntuu puuttuvan kohti lukijaa kurottuva ulottuvuus, jotka avautuvat vain sisäänpäin, kirjoittajalle itselleen ja joiden ymmärtäminen vaatii lukijalta ylenpalttista ponnistelua. Ja joita ehkä onkin lopulta täysin mahdoton ymmärtää. Minusta taide on kommunikaatiota ja jos siitä puuttuu tämä elementti, niin sitten se on MINULLE tekotaidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, kiitos vastauksesta! Minusta juuri tuo kommunikaatioon liittyvä aspekti on tärkeä. Nykyään kaiken pitää olla niin kaupallista. Kirjamaailmassa se näkyy sitten ehkä myös laskelmointina.

      Poista
  8. En tiedä millainen henkilö on sopivin vetämään kirjoittajakursseja mutta kun istuin Kriittisessä korkeakoulussa, luennot kiinnostivat kovasti kun niitä pitivät ns. oikeat kirjailijat tai kustannustoimittajat. Olettaisin että henkilö joka ei edes omaksi ilokseen koskaan kirjoita tai ole kirjoittanut mitään, ei oikein ehkä sopisi vetämään kirjoittajakursseja...

    VastaaPoista
  9. Mutta ei ehkä semmoinen hankkiudu kursseja vetämäänkään? Ei siitä niin hyvin makseta...

    VastaaPoista
  10. Tavallisesti kai tekotaiteellinen kaikkitietävä harrastajakirjoittaja on syvässä epävarmuudessa elävä ihminen, jolla unohtui sordiino kotiin, joten hänestä tykkääminen on juuri se oikea tapa edetä asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voisi nyt laittaa sydämen kuvia vaan <3

      Poista
  11. Eikö tekotaiteellisuuden ansa vaani juuri niitä kirjoittajia, joilla ei lopultakaan ole kovin paljon ammennettavaa, ei todellisia kokemuksia, ei todellisia näkemyksiä. Ehkä se on enemmän nuorten kirjoittajien vaara. Mutta onneksi oma tyyli jalostuu ja karsiutuu. Kirjoittajien ohjaaminen on varmaan mielenkiintoista puuhaa!

    Viisautta työhösi, Meri

    VastaaPoista
  12. Kiitos Meri, viisautta kyllä tarvittaisiin! Se on kyllä totta, että oma tyyli jalostuu mikäli kirjoittaminen jatkuu.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!