torstai 19. toukokuuta 2016

Nainen sopii kaikille, mutta mikä on nainen?

Mietin tätä juttua. 14 vuotiaat pojat olivat ahdistuneet uimahallin suihkussa, kun siellä oli pyörinyt nuoria naissiivoojia. Kysymys kuului miksi uimahalliin ei voisi pestata miesten puolelle miessiivoojia ja naisten puolelle naissiivoojia. Nyt oli siivoushommiin pestattu pelkästään naisia, koska naisethan käyvät kumpaankin paikkaan uimahallin johdon mielestä.

Ennenvanhaan sairaanhoitajat olivat aina naisia ja silloinkin ajateltiin, että ne kävivät sekä miehille että naisille. Lääkärit taas olivat miehiä ja näiden kohdalla oli sama juttu, ajateltiin että ne kävivät kummallekin sukupuolelle. Sittemmin tulivat mieshoitsut kuvioon ja siinä on ollut joillakin vähän totuttelemista, mutta yleensä kai ei ole hoitsuja jaeltu potilaille sukupuolen mukaan, eli mieshoitajat varmaankin hoitavat sekä miehiä että naisia.

Miksi sairaaloissa voivat siis miehet hoitaa naisia, mutta uimahallissa ei voi miehiä päästää siivoamaan naisten suihkutiloja.

Sairaala varmaankin muodostaa erityisen alueen, siellä pätee vähän eri lainalaisuudet kuin muualla. Siellähän muutenkin näkökulma ihmiseen on vähän toisenlainen. Asiaan kuuluu, että siellä ihmisestä katsellaan, tutkitaan ja kosketellaan sellaisia paikkoja joita muuten pidetään aika intiimeinä. Sairaalaan joutuva ihminen luopuu intimiteettisuojastaan jossain määrin jotta hänet voitaisiin hoitaa kuntoon.

Toisaalta muistan omasta nuoruudestani keskustelut siitä pitääkö gynekologin olla mies vai nainen. Tässä oli vähän koulukuntaeroja. Joku ei voinut ajatellakaan menevänsä naisgynekologille, toinen taas ehdottomasti ei voinut mennä miesgynekologille.

Nykyään tuntuu olevan vallalla ajatus, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, jonka ihminen voi itse päättää. Vanhaa tapaa jakaa julkiset vessat miesten ja naisten vessoiksi pidetään jo syrjivänä. Loogista olisi siis, että luovuttaisiin uimahalleissakin syrjivästä jaosta miesten ja naisten pukuhuoneisiin ja suihkutiloihin. Naisten läsnäolosta ahdistuvat pojat tarvitsevat siis valistusta.

Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Vähän tähän liittyen minua on askarruttanut eräs asia, josta mietin, että onko kukaan muu sitä huomannut. Nythän on yhä enemmän tätä ajattelua, että ei enää lähestytä ihmistä sukupuolen kautta. Se nähdään rajoittavana jne.

    Mutta, samat ihmiset, jotka etunenässä haluvat häivyttää sukupuolen, puhuvat myös mielellään sukupuolittumisesta ja voivottelevat sitä.

    Miten voi olla huolissaan sukupuolittumisesta jos sukupuolia ei varsinaisesti ole, on vain skaalan eri kohdassa olevia ihmisiä.

    t. Kummastelija

    VastaaPoista
  2. Hei Kummastelija, olen kiinnittänyt huomiota samaan! Mutta olisiko niin, että ihmisillä on oikeastaan vain haikea haave elämästä ja maailmasta, jossa ihmistä ei lähestytä sukupuolen kautta. Se on siis tavoitetila, joka nähdään tavoittelemisen arvoisena, mutta jota emme ole vielä saavuttaneet. He toivovat, että kun lakkaamme vatvomasta näitä mies-nais-juttuja ja lähestymme sukupuolta vain sosiaalisena ja valittavissa olevana konstruktiona, tämä tavoitetila vähitellen muuttuu todellisuudeksi. Jos on näin, tulee myös ymmärrettäväksi, miksi suhtaudutaan niin vihamielisesti ihmisiin, jotka edelleen ylläpitävät tätä jakoa biologisiin sukupuoliin. Hehän siis hidastavat pääsyä tähän maanpäälliseen paratiisiin, joka ilmenee sukupuolen merkityksen katoamisena.

    VastaaPoista
  3. Eli siis on syrjivää, jos julksiet vessat jaetaan miesten ja naisten puoliin, mutta poikien ja tyttöjen liikuntatunnit on ehdottomasti pidettävä erillään? Eikös uusi opetussuunnitelma määrittele sen niin, että numero tulee enää pelkästä osallistumisesta ja innokkuudesta, ei taidoista...

    VastaaPoista
  4. Siis kysyitkö minulta tuota? Mutta jos kysyit, niin en tosiaan osaa vastata. En tiedä enkä ymmärrä.

    VastaaPoista
  5. Nykyäänhän naiset käy ihan pokkana miesten vessassa. Tajuan matemaattisen perustelun, kun tilannehan usein on se, että vessoja on yhtä paljon, mutta naiset käyvät vessassa paljon enemmän, joten naisen kiusaus välttää pitkä jonotus ja käyttää miesten vessaa on varmastikin suuri.

    Mutta sitä en ymmärrä, miksi miehen käyminen naisen vessassa olisi sukupuolista ahdistelua, häiritsemistä, lähentelyä, vainoamista jne. Siis eihän mies pääsisi ovea pidemmälle tulematta hakatuksi, mutta naisen vastaava toimintahan taas ei ole mitään näistä.

    Nainen miehen vessassa on urbaani moderni yksilö, joka ei häritse ketään vaan on villi ja vapaa kategorioihin taipumaton supersankari. Eikä naista voi edes hakata, edes käsilaukulla olematta yhteiskunnan uhka numero yksi.

    VastaaPoista
  6. Tunnustan, että pari päivää sitten kävin itsekin miesten vessassa juuri mainitsemastasi syystä. Toisaalta olen kokenut senkin hienouden, että naisten vessassa kykkiessäni pytyllä huomasin, että joku mies katseli minua. Oli tullut viereiseen koppiin, noussut pytylle seisomaan ja katseli sieltä, koska seinä ei jatkunut kattoon asti, vaan siellä oli rako. En kerro tätä todistaakseni jotain erityistä. Koen vain hämmennystä sen edessä, että jakoa miesten ja naisten juttuihin ei saisi olla ja sitten jotain kautta tämä jako aina kuitenkin nousee esiin, enkä oikein ymmärrä voidaanko siitä koskaan päästä, ja että miksi pitäisi.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!