perjantai 13. tammikuuta 2012

Vaalipohdintaa

Yritän nyt kuitenkin vielä kantaa oman poliittisen vastuuni. Sen puolesta ovat sentään esi-isät ja -äidit taistelleet, että minäkin saisin osallistua vaaleihin äänestämällä. Sukupuolenikaan ei rajoita äänestämistä. Minulla ei siis ehkä ole oikeutta ylenkatsoa äänen antamisen valtavaa mahdollisuutta edes presidentinvaalien kaltaisessa turhaketapahtumassa.

Joudun ilmeisesti arpomaan Haaviston ja Arhinmäen välillä. Haavistossa ärsyttivät hänen kannanottonsa eläinaktivismiin liittyen, mutta hän kyllä selitteli kantaansa sillä tavalla, että vähän pehmenin. Arhinmäki taas puhuu silmät pupumaisen kirkkaina siitä kuinka kaikista pitää huolehtia, eikä sellaisesta voi olla pahaa sanottavaa.

Eilen presidenttiehdokkaat olivat koululaisten tentattavina. Toimittaja kysyi KD:n Essayahilta, että miksi kristillisyydestä aina seuraa Israelin valtion fanittaminen. (Ei hän käyttänyt noita sanoja, mutta suurin piirtein noin ymmärsin kysymyksen sisällön). Luonnollisesti Essayah väisti kysymyksen poliitikolle tyypillisellä tavalla.

Minusta olisi ollut mukava, jos joku oli huomauttanut, ettei kristillisyydestä suinkaan aina seuraa Israelin valtion fanitusta, se on oikeastaan vain joidenkin äänekkäiden piirien harrastus. Kyseinen maapalsta tietenkin kiinnostaa kristittyjä historiansa vuoksi, mutta siitä ei mitenkään vääjäämättä seuraa hurraa huutoja Israelin valtion politiikalle.

Mutta mediaa kiinnostaa aina ääri-ilmiöt ja siksi se myös väkisinkin vääristää ihmisten käsitystä maailman menosta.

Share/Bookmark

18 kommenttia:

  1. Äänestä Haavistoa! Kun löysin tällaisen epävarman potentiaalisen Haaviston äänestäjän niin onhan tässä jotain yritettävä.

    Tuntemani aktiiviset uskovaiset (kirkossakäynti vähintään kerran viikossa ja raamattupiiri) ovat tuollaisia Israelin ystäviä, joiden mielestä kaikki paha tuolla alueella tulee muilta tahoilta ja Israel on täysin puhdas pulmunen, joka on vain joutunut vihamieliseen ympäristöön.

    VastaaPoista
  2. No en lupaa mitään, mutta olin jo äänestämässä Haavistoa ennen kuin hän antoi eläinaktivismia kritisoivan lausuntonsa.

    Onkohan tuo israelinystävyys sitten erityisesti protestanttinen ilmiö? Mutta valtaosa maailman kristityistä on muita kuin protestantteja.

    VastaaPoista
  3. Eläinaktivismilausunto tuntui kyllä nihkeältä, se on ihan totta. Toisaalta on aika utopistista ajatella, että voisi olla kaikesta samoilla linjoilla ehdokkaansa kanssa.

    Siionismi on onneksi varsin marginaali-ilmiö Suomen kristittyjen keskuudessa, käsittääkseni koskee lähinnä herätysliikkeitä?

    VastaaPoista
  4. Ei tietenkään kukaan voi kaikessa olla samaa mieltä ehdokkaan kanssa. Haaviston lausunnosta vain tuli sellainen olo, että myykö mies siinä nyt periaatteitaan kelvatakseen mahdollisimman monelle äänestäjälle.

    Ja israelystävyys koskee mielestäni joitakin herätysliikkeitä, mutta ei suinkaan kaikkia. Eikä missään herätysliikkeessä kaikki ole samaa mieltä tästä asiasta. Väittäisin näin.

    VastaaPoista
  5. Mielestäni Haavisto selitti sanomisensa hyvin. Lisäksi lausunto haluttiin väkisin ymmärtää väärin (= ei hän kutsunut ketään natsiksi, vaan muistutti että lain pitäisi olla kaikille sama. Esimerkki vaan oli erittäin epäasiallinen).

    Itsekin palloilen Arhinmäen ja Haaviston välillä.

    VastaaPoista
  6. Hölmöt menevät halpaan. Haaviston puheita käännellään miten sattuu. Lue kirjailija Mike Pohjolan viisasta pohdiskelua asiasta äläkä leimaa Haavistoa tutkimatta asioita.

    http://mikepohjola.wordpress.com/2012/01/09/elainoikeusliike-mika-teita-vaivaa/

    Arhinmäkeä et voinut äänestää, koska hän on ateisti. Takin voi onneksi kääntää yhdessä yössä.

    Ai niin... Olisit voinut voittaa sen Lydecken-palkinnon, jos et olisi järjestänyt manipuloitua äänestystä blogissasi. :D

    VastaaPoista
  7. Ympäristö- ja eläinasioistakaan kiinnostuneetkaan eivät ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Haaviston tausta on Koijärvi, jonka tyyppisen kansalaistottelemattomuuden (avoimesti omalla nimellä ja naamalla, seuraukset oikean asian puolesta vastaanottaen) periaatteiden kautta hän kritisoi eläinaktivistien toimintaa. Tosin en ole varma, oliko Haavisto ihan ajan tasalla eläinaktivistien toiminnasta, mutta tätä kautta ymmärtäisin hänen lausuntonsa.

    VastaaPoista
  8. Niin kyllä Anne, ihan hyvin selitti.

    Ylempi anonyymi, taidat olla aikamoinen tosikko.

    Alempi anonyymi, joo näin hän asiaa selitti ja kuten sanoinkin, selitti ihan hyvin.

    VastaaPoista
  9. Kissantappovideon tekijä on suunnitellut Arhinmäen vaalijulistreen. Se kertokoon Arhinmäen eläinrakkaudesta.
    http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012010515044899_pd.shtml

    VastaaPoista
  10. Arhinmäen vaalijulisteista yhden tosiaan teki 24 vuotta sitten kissantappovideon tehnyt mies. Onko mies tuomittu sen tekonsa takia koko loppuelämänsä vai voisiko vihdoin katsoa, mitä hän nykyään tekee ja itseasiassa vuosikausia on tehnyt. Siis taidetta joka on ihan muuta kuin silloin 24 vuotta sitten.

    Arhinmäellä on koira, mikä varmaan kertoo jotakin.

    Miksi haetaan aina jotain ikävää ja leimaavaa vaikka kivennavalta, jos ehdokas ei ole oma suosikki. Järkeä peliin!

    VastaaPoista
  11. Minäkin heiluin Arhinmäen ja Haaviston välillä, mutta taktikoin sitten sikäli, että ajattelin Haavistolla olevan paremmin mahiksia päästä toiselle kierrokselle. (Ja Arhinmäki on vielä kohtalaisen nuori, ainakin pressan tehtäviin).

    VastaaPoista
  12. Jassoo, taas on anonyymien invaasio täällä. Niin, en minäkään oikein jaksa enää siitä Mäen kissantappovideosta riehaantua. Se on moneen kertaan kaluttu juttu, vastenmielinen, mutta pitäähän Mäelläkin olla mahdollisuus jatkaa elämäänsä ja työntekoa. Ei sitä yhden rikoksen saa antaa miehen koko loppuelämää leimata.

    Haavistoa tosiaan voisi sen vuoksi äänestää, että hällä on mahkuja toiselle kierrokselle. joo, siinä olisi syy raahautua uurnalle tietysti.

    VastaaPoista
  13. Kaikkia ehdokkaita tutkitaan vuosikymmeniä taaksepäin. Miksi ei myös Arhinmäen kannattajiin lukeutuvaa taiteilijaa, jonka Arhinmäki on ottanut tekemään julisteensa? Stillerin Pressiklubissakin puhuttiin tänään asiasta. Mainittiin myös, että Arhinmäki käyttää samaa kampaajaa kuin kokoomusrouvat. Että sen sortin sosialisti.

    VastaaPoista
  14. Niinpä. Oikea sosialisti nyrhii varmaan itse tukkansa.

    VastaaPoista
  15. ...Mäkeä on kuitenkin jo rankaistu aiheesta, joten Anonyymi kyseenalaistaa tässä suomalaisen (ja länsimaisen) oikeuskäsityksen. Ilmeisesti kuolemantuomion palauttaminen lainsäädäntöön olisi kannatettava asia.

    VastaaPoista
  16. Kiva kun nostit presidenttipelin keskusteluun :) Ajattelin minäkin tuoda näkemykseni tänne "anonyymien invaasioon" ;)

    Jaan ajatukseni yhden anonyymin (Jan 13, 2012 09:35 AM) kanssa. Tällä hetkellä ainakin näyttää, että asetelmasta Haavisto vs. Arhinmäki Haavistolla on paremmat mahdollisuudet 2. kierrokselle, joten sitä ajatellen ääneni kallistuu hänen suuntaan. Arhinmäki on varteenotettava vaihtoehto, mutta ehkä tietyllä tapaa vielä hieman "raakile" presidentiksi. Sanoisinko, että tulevaisuuden presidenttiainesta.

    Hieman ärsyttää median suhtautuminen ehdokkaisiin. Jokaisesta "väärästä" tavusta, äänensävystä tai tuttavasta revitään suuret otsikot. Onneksi jokainen (äänioikeutettu) saa kuitenkin tehdä itse omat johtopäätökset ja kirjoittaa haluamansa numeron paperiin :)

    VastaaPoista
  17. Hdcanis, täytyy toivoa, ettei kuolemantuomiota sentään palauteta lainsäädäntöön.

    Villasukka, kaipa se on median tapa toimia, että niitä otsikoita revitään. Tylsäähän se on, mutta näin maailma tätä nykyä pyörii. Olet varmaan oikeassa tässä Arhinmäki-Haavisto -asiassa.

    VastaaPoista
  18. Arhinmäellä on hyviä kannanottoja heikompien puolesta jne,. mutta ihmettelen sitä, ettei hän suostu kertomaan mitään henkilökohtaisesta menneisyydestään. Äänestäjillä olisi oikeus jotakin tietää, sillä ihmisen menneet valinnat kertovat hänen moraalistaan ja etiikastaan. Ei tarvitse puolisoakaan välttämättä näyttää tai vaatekaappia, mutta koulumenestys tai vaikkapa se, millaisista toimista yhteiskunta on rankaissut, kertoisivat olennaisia asioita mahdollisesta maan isästä. Kun kieltäytyy vastaamasta, antaa sellaisen kuvan, että on jotakin salattavaa. Siksi siis Arhinmäki saa minun puolestani vielä odottaa aikaa tulevaa tai keskittyä täysillä ministerin pestiin ja puolueensa tulevaisuuteen.

    Haavistolla on hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle. Aika jännittävät vaalit itse asiassa!

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!