sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Nuori ostaja elätä minua

Kävin hakemassa Majavakeväät postista viime torstaina. Laatikko tuntui painavalta, kun kannoin sen lumisohjossa kotiin. Mietin mistä ne kirjailijat repivät riemunsa jotka ovat julkaisseet jo sata teosta. Minulla tämä on ehkä kahdeskymmenesviides, tai sinne päin. Olen nyt mietiskellyt aika paljon, että mitä seuraavaksi.

Omasta mielestäni olen oikeastaan jo kirjoittanut niin monta kirjaa, että voisin lopettaa tähän. Ehkä voisin tästä lähtien keskittyä piirtämiseen.

Voisin ehkä myös keskittyä markkinoimaan niitä kirjoja joita jo olen kirjoittanut. Tämä tuli mieleeni, kun tapasin opettajan joka kertoi lukeneensa kakkosluokkalaisilleen ääneen kirjaani Reetta ja linnan vangit. Lapset olivat pitäneet kirjasta. Vähän myöhemmin yksi oppilaista oli tullut tohkeissaan kertomaan, että hän oli googlettanut kirjaa. "Arvaa mitä opettaja, löysin netistä sellaisen paikan mistä sitä saa ostaa!" hän oli sanonut.

Olisipa enemmän tällaisia hyvän päälle ymmärtäviä lapsosia, niin minulla ei olisi hätäpäivää.









Share/Bookmark

22 kommenttia:

  1. Fiksu lapsi.
    Minä olen sangen usein tavannut kirjailijaesiintymisten yhteydessä aikuisia, jotka vilpittömin mielin kysyvät: "Mistä sun kirjoja saa ostaa?"
    Ööö... kirjakaupasta ehkä?
    Toivotan Majavakeväälle muhkeaa myyntimenestystä!

    VastaaPoista
  2. Ihana oppilas :D

    Onnea ja menestystä Majavakeväälle! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea ja pitkää ikää uudelle opukselle, jolla on aivan mahtava nimi, jää mieleen!

    Minäkin ihmettelen Annelin tavoin aikuisia, jotka kyselevät, mistä kirjoja saa ostaa. Kirjailijan sängyn alta, totta kai.

    VastaaPoista
  4. Kuulkaa, kun ei siellä kirjakaupassa ola useinkaan juuri mitään. Tai siis siellä on ne kevään ja syksyn hittikirjat, luulisi teidän tietävän. Vanhempien, tai ei-hittien ostaminen saattaa vaatia kirjan tilaamista erikseen, mikä taas tuntuu hankalalta. Varsinkin, jos hakee jotain tiettyä, on tosi kiva tietää jo etukäteen, mistä sitä saa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsti. Itse en ollut kauhean tyytyväinen nimeen, mutta en keksinyt parempaakaan.

    LeenaS, mainitsemastasi asiasta on tosiaan kirjailijakunnassa ollut rutinaa. Mutta jos ei itsellä ole kirjakauppaa, niin en keksi mitä muuta voisi kyselijälle sanoa kuin että kirjakaupasta. Mutta miten vaikuttaa siihen, että kirjakaupat pitäisivät valikoimat kattavina...?

    VastaaPoista
  6. Minulla tuo 'mistä tuota voi ostaa' on ihan oleellinen kysymys, koska ekirjasta on kyse :) Mutta ei se noiden paperistenkaan kanssa ole aina niin helppoa, painokset loppuvat tai kirjakauppa piilottaa kirjan jonnekin alahyllylle tai alelaariin.

    Minun on muuten vaikea löytää kirjoja kirjakaupasta, pitää ensin googletella tietoja ja aiheita ja sitten sen perusteella hakea kirja pois tai tilata se verkosta.

    VastaaPoista
  7. Pitäisi saada nettiin sivusto, jossa olisi mainittu kaikki suomalaiset (!) lasten- ja nuortenkirjat ikäryhmittäin ja aihepiireittäin lajiteltuina. Myös pienkustantajien. Joku fiksu tyyppi voisi hakea apurahaa tai lahjoitusta sen tekemistä varten. Bill Gates lahjoitti varat Sanojen aikaan.

    VastaaPoista
  8. Huutomerkin piti olla sanan kaikki jälkeen, mutta ehkä noin parempi.:)

    VastaaPoista
  9. 25 kirjaa.. Kuulostaapa utopistiselta määrältä :)

    Voit kohtaa perustaa oman kirjakaupan,jossa myydään vain sinun kirjojasi.

    Monesti pienemmissä kirjakaupoissa pyöriessä tuntuu, ettei siellä paljoa tuota enempää ole erilaisia nimikkeitä.

    Vaikeahan tuo tilanne on, kaikkien kannalta.

    Olis aika hienoa, jos kirjakaupoissa olisi samanlainen valikoima kuin kirjastoissa, mutta tuo se vasta on utopia jos jokin.

    VastaaPoista
  10. Anne, e-kirja voi kyllä muutenkin herättää kysymyksen, että kuinka sen voi ostaa, siihen kun liittyy kaikenlaista tekniikkaakin, mahdollisesti.

    Anna, niin jokin nettikauppa sivustoon liittyen ehkä?

    Jarkko, ei 25 itseasiassa olen kovin paljon. Melkein samassa ajassa kuin minä ovat jotkut kirjoittaneet melkein sata kirjaa. Mitä tulee nimekkeiden määrään kirjakaupoissa, niin taidat olla oikeassam, valikoimat yksipuolistuvat, se on ikävää.

    VastaaPoista
  11. Kaupankäynnin valoisa puoli ovat nettikirjakaupat. Niistä löytyvät vanhemmatkin nimikkeet.

    VastaaPoista
  12. Joskus käy näinkin: Olen jossakin vaikka esiintymässä ja minulla on mukanani omia kirjallisia tuotteitani. Ihmiset kysyvät mistä niitä saa ostaa. - No, tästä. Ihmiset menevät epäilevän näköisiksi. He kai haluaisivat ostaa kirjakaupasta. Ostamalla suoraan kirjoittajalta tulee antaneeksi hänelle rahaa.Se on vaarallista, koska kirjoittaja voi vaikka rikastua. Raha pitää antaa kirjakauppiaan, ettei se vaan mene kenellekään.

    VastaaPoista
  13. Kommenttilaatikkosi on näköjään hyvin luova välilyöntien suhteen. ;)

    VastaaPoista
  14. Totta, Anneli:-)

    Riitta, kyllä rahaan varmaan liittyy jotain hämärää, josta syystä olisi helpompi hoitaa asiat välikäsien, esim, kaupan kautta;-)

    VastaaPoista
  15. ”E-kirja voi kyllä muutenkin herättää kysymyksen, että kuinka sen voi ostaa, siihen kun liittyy kaikenlaista tekniikkaakin, mahdollisesti.”

    Minä toivoisin, että esimerkiksi tekijänoikeuslakeja ja muita asetuksia, ryhdyttäisiin remontoimaan myös Suomessa. Jäämme pahasti tässä jälkeen, sähköisten julkaisujen ja muun digitalisoidun materiaalin sekä niiden jakamisen suhteen.

    Maija Haaviston blogissa kerroin Norjassa tehdystä suurenmoisesta kulttuuriteosta.

    Siellä kirjastokortti avaa pääsyn kulttuuriin aarteisiin. Voi kuunnella (esim äänikirjoja, musiikkia) sekä lukea (digitaalinen aineisto) omalta tietokoneelta tai muilla laitteilla, joilla vain pääsee verkkoon. Norjalainen voi esimerkiksi lukea verkon välityksellä, digimuodossa, norjalaista kirjallisuutta kymmenen vuoden hyppäyksinä, myös modernia kirjallisuutta. Digitaalinen kirjasto tekee nitkuttaen tuloaan myös meillä.

    Nyt kirjailijat saattavat kysyä kulmat kurtussa, että kuinka se on mahdollista? Täysin maksuttako saa lukea? Eikö se ole köyhdyttänyt kaikki kustantajat ja kirjailijat? Ei ole köyhdyttänyt. Norjassa tehtiin valtion toimesta (eli: julkiset varat) sopimus niin kustannustalojen kuin oikeudenomistajien (esim. tekijänoikeudet) kanssa kertakorvauksista. Jokainen varmasti joutui luopumaan jostain, mutta päästiin kaikkia osapuolia tyydyttävään sopimukseen.

    Meillä eletään vielä miltei täysin omissa poteroissa, eikä valtiolla ole toistaiseksi ollut intresseissään budjetoida riittävästi näihin kulttuurisiin hankkeisiin, joita muualla maailmassa toteutetaan jo täyttä päätä.

    Suomessa saamme vain toistaiseksi haaveilla norjalaisten ilosta. Jumi e-kirjojen ja kaiken digitaalisen materiaalin jakamisen suhteen johtuu useista (ja turhista) rajoituksista, sekä yksityisten etujen ja oikeuksien pässinpäisestä puolustamisesta.

    Ja pitkällä juoksulla nämä esteet/rajoitukset yms. tulevat köyhdyttämään myös (suomalaisen)kirjailijan.

    VastaaPoista
  16. Linkki Norjan kirjaston "Lataa" -sivustolle:

    http://download.maineinfonet.org/14255DD6-EC4F-4F22-873E-654F098B7ECB/10/514/en/Default.htm

    (vain norjalainen voi ladata, mutta olisi hieno juttu jos meilläkin tulevaisuus näyttäisi tältä)

    VastaaPoista
  17. Jos tuntee kirjoittaneensa tarpeeksi, kannattaa ehdottomasti lopettaa. Se joka todella rakastaa kirjoittamista, on kyltymätön kirjoittaja.

    Piirtämistä sinun täytyy harjoitella paljon. Kaikista harjoituskaan ei tee mestaria, mutta ainahan voi yrittää, jos siitä saa iloa.

    VastaaPoista
  18. Jos tuntee kirjoittaneensa tarpeeksi, kannattaa ehdottomasti pitää taukoa. Se, joka todella rakastaa kirjoittamista, ei kirjoita väkisin.

    Piirtämistä sinun täytyy jatkaa, harjoitushan tekee mestarin. Saat iloa itsellesi, ja jaat sitä myös meille muille.

    VastaaPoista
  19. Hirlii, Norjan mallia täällä onkin aina välillä haikailtu. Mutta Suomella ei ole ollut käytössä samanlaisia öljyrahoja. Toivossa silti eletään.

    Juu kaima, onneksi on mahdollista välillä pitää taukoja ja myös etsiä uusia aluevaltauksia. Piirtäminen on leikkiä, ja hauska on ollut huomata sekin, että piirustuksistani on ollut hupia myös muille:-)

    VastaaPoista
  20. "Omasta mielestäni olen oikeastaan jo kirjoittanut niin monta kirjaa, että voisin lopettaa tähän."

    Itsehän kirjailija tietää, mitä hän haluaa.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!