tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tällainenkin tuli mieleen

Eikö voisi olla hyvä idea sellainen, että olisi institutionalisoitu mahdollisuus puhua pahaa toisesta ihmisestä. Siis vähän niin kuin katolilaisten rippituoli.

Voisi kouliintuneelle kuuntelijalle haukkua ärsyttävän tyypin pataluhaksi tietäen, ettei se juttu siitä leviä, eikä se pataluhaksi haukuttukaan joudu siitä sen kummemmin kärsimään.

Koska sehän on ihan tarve ihmisessä, että kun joku tyyppi ottaa pattiin, siitä pitäisi saada puhua selän takana pahaa. Mutta fiksu ihminenhän ei puhu selän takana pahaa. Ja jos puhuu, niin siitä tulee fiksulle heti huono omatunto ja häpeä omasta ilkeydestä ja ihan syystä tietysti. Sitten huono olo syvenee.

Minusta yhteiskunnasta puuttuu paikkoja, joissa voisi vapaasti ja luottamuksellisesti tunnustaa asioita. Parhaat kaveritkin on sellaisia, ettei niille voi kaikkea tunnustaa. Tulee elämästä liian monimutkaista jos ryhtyy liian avomieliseksi. Katolilaiset ovat olleet fiksuja, kun ovat säilyttäneet ripin sakramentin. Sitä mieltä minä olen.

Share/Bookmark

32 kommenttia:

  1. On meilläkin evlut kirkossa rippimahdollisuus. Ja ehdoton vaitiolovelvollisuus sen vastaanottajalla. Sen käyttö lienee vaan aika vähäistä. Ihmiset ei kai omasta mielestään tee mitään väärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos muutettaisiinkin käyttäytymismalleja niin että olis ok kertoa toiselle, mikä tämän käytöksessä herättää ärtymystä? Muutettaisiin kulttuuri sellaiseksi, että siinä olisi mahdollista kestää ja ilmaista negatiivisiakin tunteita välittömästi mutta rakentavasti postitiivisten tunteiden luonnollisena vastapainona?

      Jos joku huutais mulle, voisin saman tien kertoa hänelle, ettei minulle saa huutaa, enkä jäisi hautomaan asiaa kun se tulisi heti käsiteltyä. Käsittely olis luultavsti epämiellyttävää, mutta jälkiolo hyvä.

      Poista
    2. Hyvä Merja, päivän (ellei viikon ellei peräti vuoden!) paras ehdotus, komppaan täysin :)

      Ongelmanahan on se, että ihmiset mieluusti pitävät sallittuna vain positiivisia tunteita, ja ns. hyvän ihmisen merkki on olevinaan se, ettei koskaan ärsytä, v***ta, raivostuta, inhota eikä kadehdituta. Näitä oman elämänsä jeesuksia putkahtelee siellä sun täällä, jotka ihan pokkana väittävät, ettei mielessä koskaan edes vilahda mitään ikäviä tunteita.
      Voi se toki olla tottakin, ainakin heidän omasta mielestään, mutta yleensä ennemmin tai myöhemmin heidän tekonsa tai puheiden rivienvälit paljastavat muuta.
      Ja onhan ihmisessä jotain vialla, jos hän ei ihan oikeasti koskaan koe mitään negatiivisia tunteita - silloin hänellä on tunnepuutos, jonkinlainen vamma. Ehkä se vamma on seurausta siitä, että yrittää kieltää itseltään luonnollisia tunteita?
      (Huom. Negatiivinen tunne EI tarkoita automaattisesti sitä, että myös käyttäydytään negatiivisesti, vaikka näin päin asia usein ilmeisesti tulkitaan.)

      Ylipäänsäkin ihmiset pitävät itseään keskimäärin kivempina kuin he oikeasti ovat (jos siis kivuuden määritelmänä tässä yhteydessä käytetään sitä, ettei koskaan ajattele saati sano pahaa sanaa kenestäkään). Ja tietysti kaikki muut vaan on ilkeitä ja veemäisiä ;)
      Ei myöskään siedetä ajatusta että joku - vaikka vain ihan satunnainen tuttava - ei pitäisikään Minua ihan mahtavana tyyppinä, vaikka syynä olisi vain ne yhteensopimattomat kemiat. Ei, vaan Minä olen aina niin mukava että kukaan ei voi olla sille immuuni, ja se toinen on vaan ilkeä koska sillä on itsellä paha olla ja lässynlää.

      Ei mua ainakaan loukkaisi, vaikka joku sanoisi että sorry, sussa on jotain mistä en vaan opi pitämään, mutta yritän olla antamatta sen vaikuttaa siihen miten käyttäydyn sinua kohtaan. Päin vastoin, arvostaisin suuresti tällaista rehellisyyttä, ja siinä myös säästyisi pähkäilemästä että olenko vaikkapa tahattomasti loukannut tätä ihmistä tms.

      Vielä tuohon selän takana haukkumiseen: Se, että tuulettaa suuttumustaan luotettavassa seurassa - siis "minun mielestäni" -tapaan - on täysin eri asia kuin esim. levittää ikäviä valheita toisesta selän takana. Ensimmäinen on normaalia tunteiden käsittelyä, jota ei ole edes tarkoitettu ärtymyksen kohteen korviin, jälkimmäinen taas on haitallista ja yksiselitteisesti väärin.

      Poista
    3. Anu, kyllähän se kuitenkin saattaa jossain tilanteessa mennä niin, että vaikka kuinka luotettavassa seurassa tuulettaa, niin ne ihmiset joille sinä tuuletat, ja jotka ovat ystäviäsi, saattavat alkaa katsella nenänvartta pitkin sitä ihmistä jota olet haukkunut. Ihan silkasta sympatiasta sinua kohtaan.

      En myöskään itse välitä kyllä kuulla itsestäni sellaisia kommentteja, että mä nyt vaan en tykkää sinusta, sori. Jos teen jotain oikeasti väärin ja pahaa, sitten saa sanoa, mutta jos on vain sellainen en tykkää susta tyyppinen jutska, niin minusta ihmiset voivat pitää omana tietonaan. En arvosta sellaista "rehellisyyttä".

      Poista
    4. Auvo, onhan se rippi tosiaan olemassa, mutta ei se käytännössä taida toteutua. Ei se ikään kuin normaaliin luterilaiseen arkeen kyllä kuulu.

      Merja, jos joku huutaa sinulle, niin silloin tietenkin pitää sanoa, että älä huuda, koska on väärin sillä tavalla huutaa kenellekään. Mutta useinhan ne ärsytykset ovat sellaisia, jotka eivät perustu siihen, että toinen tekisi jotain oikeasti väärää, vaan kysymys on vain siitä, että toisella on erilainen tyyli tehdä asioita ja siihen voi olla vaikea sopeutua.

      Poista
    5. Just puhuin yhden yleisärsyttävän kanssa, en siitä että hän on ärsyttävä, vaan yhdestä ärsyttävästä asiasta jonka hän oli ilmaissut. Se oli yllättävän avartavaa. Ymmärsin jotain siitä mikä häntä ärsyttää ja näin oman tulkintani kapeuden.

      Poista
    6. "ne ihmiset joille sinä tuuletat, ja jotka ovat ystäviäsi, saattavat alkaa katsella nenänvartta pitkin sitä ihmistä jota olet haukkunut."

      Enhän mä itsekään katso nenänvartta useimpia ihmisiä, joista tuuletan joskus tunteita :D Jotkut on tietenkin kestoärsyttäviä.
      Vaikka, totta, olen minäkin kuullut aikuisista joilla mielipiteen muodostus on edelleen kuin 5-vuotiailla lastentarhassa: Mä tykkään susta ja jos sä et tykkää tosta toisesta, niin mäkään en tykkää siitä, hihii. Sellaisten seuraa yritän ylipäätään välttää kuin ruttoa...

      "En myöskään itse välitä kyllä kuulla itsestäni sellaisia kommentteja, että mä nyt vaan en tykkää sinusta, sori."

      Ei kukaan sellaisesta tietenkään ilahdu, ja lyhyissä tuttavuuksissa ns. normaali-ihminen nyt varmaan jaksaa teeskennellä kohteliaasti.
      Mutta jos on vaikkapa pakko olla työpaikalla 8 tuntia päivässä sellaisen ihmisen seurassa, jonka kanssa ei kerta kaikkiaan synkkaa, niin voisi olla koko työyhteisölle parhaaksi myöntää että tässä on nyt joku kemiajuttu, olen pahoillani. Pitkän päälle asian peittely käy nimittäin yhä vaikeammaksi, seula alkaa vuotaa ja sitten ihmetellään kun alkaa ilmetä kaikenlaista epämääräistä kähinää.

      Jos uskaltaa tunnustaa avoimesti negatiivisen tunteen (ilman hyökkäävyyttä ja asiallisesti), se todennäköisesti johtaa siihen että _kaikilla_ on helpompi olla - ja luultavasti myös se ärtymyksen tunne vähenee, kun ei kulu enää suuria määriä energiaa sen salaamiseen.

      Mutta ihmiset on tietty tässäkin asiassa erilaisia. Mulle on aina tärkeämpää tietää MIKSI joku ei pidä musta, kuin se että kaikki pitäisivät musta :)

      Poista
    7. Voihan sen negatiivisen kemiajutun tunnustaa itselleen ja miettiä mistä se johtuu. Yksi tuollainen negatiivinen tunnustus ärsytyksen aiheelle vaatii vastapainoksi kymmenen positiivista kommenttia hänelle jostain muusta asiasta. Sanoo tohtori Phil ja luotan häneen kuin vuoreen...

      Poista
  2. Rippituoli kuulostaa minustakin ihan hyvältä vaihtoehdolta. Katolilaisilla se toimii hyvin ja sen etu on kasvoton kuuntelija, jota ei itse näe, mutta tietää hänen olevan siellä juuri minunkin asioitani varten. Saattaisi Suomessakin ainakin jotkut kauheat teot jäädä tekemättä, jos olisi rippituolin kaltainen paikka jossa pahaa oloaan saisi purkaa kokematta syyllistämistä tai vähättelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katolilaiset joiden kanssa olen aiheesta puhunut tuntuvat ainakin olevan perin innoissaan ripistä.

      Poista
    2. Eikös se rippituoli ole nykyään Internetissä (siis meillä suomalaisilla). On ties mitä Salaisuuksien luola -sivustoja sun muita. :-P Mutta näissä salaisuutensa postaaja tietää, että häntä saatetaan arvostella ja hänelle voidaan nauraa. Eräälläkin salaisuussivustolla voi jopa tähdittää salaisuuden kauheuden asteikolla 1-5!

      Mutta se on ihan totta, että suomalaiset tykkäävät valittaa tahoille, jotka eivät voi asiaa korjata, eivät sellaisille, jotka voivat, oli kyseessä sitten ärsyttävä kaveri, työpaikan ongelma tai vaikkapa toimimaton nettisivu. Niistä jupistaan kavereille ja Facebookissa, mutta ei tahoille itselleen.

      Usein olisi todella, todella helpottavaa valittaa itse taholle, muutti se sitten asiaa tai ei. Esim. itse lähetin kerran aiemmalle lääkärilleni sähköpostin, jossa kerroin, että hänen jatkuva valehtelunsa ei ollut hyväksyttävää. Sen lähettämisestä tuli tosi vapauttava olo!

      Hollantilaiset taas rakastavat valittaa tahoille itselleen, esim. valituslomakkeiden kautta. Joka paikassa on ohjeet: näin valitat. Ja mielenosoituksia rakastetaan täällä myös. Useimmissa Euroopan maissa ne taitavat olla suositumpia kuin Suomessa. Espanjassakin voi mielenosoitukseen tulla yli satatuhatta ihmistä. Suomessa ns. negatiivisia mielipiteitä pidetään jotenkin epäilyttävinä, vaikka ei tosin läheskään yhtä paljon kuin vaikka Jenkeissä.

      Poista
    3. Niin tosiaan, salaisuuksien luola.

      Suomalaisista on tosiaan sanottu, etteivät esimerkiksi palveluista uskalla valittaa. Jos vaikkapa lomamatkalla saavat huonon huoneen. Olen itse opetellut tällaista valittamista. Siis kun on oikea aihe, silloin suu auki ja sanomaan mitä mielen päällä on.

      Mutta mielestäni on paljon sellaista tyyliin ja makuasioihin ja muihin sellaisiin liittyvää ärsytystä, joka olisi kiva välillä purkaa jonnekin.

      Poista
  3. Olen kuvitellut, että rippituolissa tunnustetaan omia (!) syntejä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Anna A! Rippituoli on omien syntien tunnustuksen paikka eikä toisten haukkumisen paikka.

    Suomalaiset ovat todella hyviä kielteisissä tunteissa ja niiden ilmaisussa, mutta niiden suitsemisessa hyvään ja rakentavaan olisi töitä. Vasta kahden promillen humalassa suomalainen sanoo rakastavansa Raijaa niin vitun paljon.

    Siinä pääsee liian helpolla jos vain saa tuutata paskamaiset tunteensa rippituolissa. Jos olisin pappi antaisin toisen tuntea mitä tuntee, mutta auttaisin sitä ihmistä kestämään hankalia tunteita, kanavoimaan ne rakentavasti. Papille pitää saada huutaa, jos on niin avuton sielunhoitaja ettei kestä kaikkia ihmisen tunteita, kannattaa tehdä muuta kuin sielunhoidollisia tehtäviä.

    Ei ihminen tunne pelkästään sitä taikka tätä tai vain yhtä tunnetta. Voi tuntea monia tunteita, mutta ne eivät tunnu samanaikaisesti.

    Esimerkiksi viha syntyy usein asiasta tai asiayhteydestä tai tilanteesta, ei ihmisestä tai ihmisistä. Kun tuntee vihaa jotakin tekoa kohtaan, se voi olla hyvin vapauttava asia. Tunteet eivät tapa ja niihin ei kuole. On oikeutettua vihaa ja sitten on sitä vihaa joka kohdistuu esimerkiksi ihmisryhmiä kohtaan tms., - siihen tunteeseen kätkeyttyy sitten jo paljon muutakin.

    Ehdotus: puhutaan hyvää selän takana ja paljon enemmän ja ilmaistaan se nopeasti. Heti.

    VastaaPoista
  5. Toisia voi tarpeen tullen haukkua napostella luotettavassa lähipiirissä. On ihmisiä, jotka aiheuttavat meille itse kullekin huolia ja suruja, käyvät hermoillemme. Ei ole hyväksi antaa asioiden patoutua.

    Hyvä idea on myös se minkä opin kauan sitten. Kirjoita kirje ihmiselle, josta on ollut harmia. Lue se hänen valokuvalleen tai kuvittele hänet eteesi. KUn olet lukenut kirjeen, polta se tai revi palasiksi ja hävitä. Usein tämä auttaa.

    VastaaPoista
  6. Miksi tarvittaisiin rippi-isä kuuntelemaan sitä, kuinka joku minua ärsyttää? Jos kerran tarkoitus ei ole, että asia menee asianomaisen korviin, eikös olisi parempi purkaa ärsyyntymistä vaikka sanallisesti paperille ja polttaa se sitten tai silputa tuusan nuuskaksi? Tai posottaa asiansa nauhalle, kuunnella muutamaan kertaan ja sitten tuhota? Tai piirtää pilakuva ja sutata mustalla liidulla päälle? Kukaan muu ei vahingoitu, ei tule pelkoa tietovuodoista ja saa itse höyryt ulos.

    Sinänsä kannatan enemmän pyrkimystä näkökulman vaihtamiseen ja toisen näkemiseen eri silmin. Ei toimi kaikissa tilanteissa, jos toinen on oikeasti loukannut tai tehnyt jotakin pöyristyttävää. Silloin ehkä tarvitaan rippi-isää tai asian selvittämistä asianomaisen kanssa.

    Ripittäytyminen tuntuisi tarpeelliselta vaikkapa silloin, kun koen, että kerta kaikkiaan vihaan jotakuta ja se tunne hallitsee minua tai olen itse toiminut harkitsemattomasti ja kadun. Tai en kykene antamaan anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan tarkoittanut rippi-isää varsinaisesti.

      Ja totta kai on aina parempi, jos pystyy käsittelemään asiat fiksusti ja filmaattisesti, mutta yhtäkkiä tuli vain mieleen, on sellaisia ärsyttäviä asioita, joista haluaisi puhua jonkun kanssa, mutta ei haluaisi levittää mitään negatiivista karmaa ympärilleen. Niin olisi kätevä, kun olisi joku tällaisten juttujen kaatopaikka olemassa. Vähän niin kuin katolilaisten rippituoli, mutta tietenkin erilainen.

      Poista
  7. Kannattaa myös unohtaa se minä-ego - useammin, ja katsella asioita toisen/toisten kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja jos toiveet olisivat hevosia, köyhätkin ratsastaisivat.

      Poista
  8. Ei tarvita rippituolia: netti on nykypäivän rippituoli. Nimettömänä voit puhua pahaa toisista ihmisistä ja siinä se.

    VastaaPoista
  9. "Nimettömänä voit puhua pahaa toisista ihmisistä ja siinä se."

    En mä kyllä tätä ideaa ymmärrä, vaikka tietenkin tuota näkee joka puolella netissä. Jos mä haluan kirota jonkun selän takana lyttyyn kun olen tarpeeksi ärsyyntynyt, niin eihän siinä ole mitään järkeä että haukun sitä ventovieraille netissä.

    Tunteiden tuuletuksen yleisönä pitää olla nimenomaan läheinen, koska haluan tuntea että minut hyväksytään silloinkin kun en ole superkiva. Jos haukkuisi netissä, saisi muilta anonyymeiltä itsekin kuonoonsa, ja vaikka osa symppaisi niin ei mua tuiki tuntemattomien sympatiat paljon lämmitä.
    Ja kuulija saa mielellään tuntea myös sen kiroilun kohteen, koska silloin voi tarvittaessa vähän jäähdyttää, että nyt kyllä sanoit jo aika epäreilusti :)

    Kaikilla ei tietysti ole niin luotettavaa omaa ihmistä, jolle voi ikävätkin puolensa paljastaa, ehkä heitä varten voisi olla tuommoinen "tunteidentuuletus-rippi-isä".

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä nettituuletuksen ongelma on siinä, että se saattaa enemmän lisätä ärsytystä kuin vähentää sitä. Se kyllä taitaa psykologisen nykytietämyksen mukaan olla muutenkin ns. tunteiden tuuletuksen ongelma. Kun negatiivisia tunteita pöyhii, ne lisääntyvät, kumuloituvat, eskaloituvat jne. Paitsi jos tämä kaikki tapahtuu jotenkin erityisen viisaassa seurassa.

    VastaaPoista
  11. Viisaat toimivatkin toisin ;)
    Mutta rippituolina nettiä käytetään ja se näkyy myös surullisina uutisina ja lööppeinä, jotka kertovat yhteiskuntamme tilasta ja ihmisten pahoinvoinnista.
    Helpompi on oksentaa oman pöytänsä ääressä kuin vaivautua laittamaan takki päälle ja mennä oikein "tapaamaan" jotain elävää ihmistä. Joku saattaa vaikka nähdä!

    VastaaPoista
  12. "Mun mielestä nettituuletuksen ongelma on siinä, että se saattaa enemmän lisätä ärsytystä kuin vähentää sitä."

    Jep, tämä on totta. Sen sijaan "livenä" kunnon puuskahdus sopivassa seurassa ärtymyksen hetkellä auttaa pääsemään ärtymyksestä eroon.

    VastaaPoista
  13. "Sen sijaan 'livenä' kunnon puuskahdus sopivassa seurassa ärtymyksen hetkellä auttaa pääsemään ärtymyksestä eroon."
    Siinä saa usein myötätuntoakin samoin ajattelevilta. Monesti huumori pyyhkii loputkin pahasta mielestä. Ja mikä yhdistäisi ystävyksiä tai avioparia yhtä paljon kuin jonkun yhteisen vihollisen haukkuminen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Annan ehdotus on vallan mainio: kun joku ihminen ärsyttää, on totisesti sitä ainakin kaverille haukuttava, muuten pakahtuu. Ja mitäpä siitä, jos haukut menee sen haukutun korviin: siinhän kuuli!

      Piristävää totisesti on purkaa ärtymyksensä, sellainen jonninjoutava toisen asioiden vatvominen ja suorastaan valheiden keksiminen sen sijaan on sairasta.

      Totisesti: mkään ei yhdistä ystävyksiä niin kuin yhteisen "vihollisen" haukkuminen. Sekin helpottaa, kun saa haukkua vaikka Wahlroosin Nallea tai siis ennen kaikkea niitä miehen ajatuksia. Yhdistää se!

      Poista
  14. Luin jokin aika sitten, että työpaikkajuoruilussa on hyvätkin puolensa, siinä välitetään tarpeellista informaatiota. Tämä oli ihan tutkimus, ja niitähän nykyään on.

    Mutta työpaikka ym juoruilu voi tuottaa väärää tietoa ja suoranaista fantasiaa, josta tarinoiden keksijät pitävät tiukasti kiinni. Sellaisissa tilanteissa on iloinen siitä, ettei ole julkkis, sillä heistä kirjoitetaan ihan mitä hyvänsä.

    Mutta me taviksetkin saamme joskus osamme juorujen uskomattomasta ja tehokkaasta uuden sisällön tuottamisesta.
    http://blogisisko.blogspot.com/search/label/juorut

    VastaaPoista
  15. Eli ei tarvita mitään paikkaa, missä voisi luottamuksellisesti haukkua ärsyttäviä lähimmäisiä, koska niin iloisesti voimme ja meidän pitääkin tätä harrastaa ihan jokapäiväisessä elämässämme. Suurin piirtein näin ymmärsin keskustelun annin... Kiitoksia osallistujille:-)

    VastaaPoista
  16. "Eli ei tarvita mitään paikkaa, missä voisi luottamuksellisesti haukkua ärsyttäviä lähimmäisiä, koska niin iloisesti voimme ja meidän pitääkin tätä harrastaa ihan jokapäiväisessä elämässämme."

    Mitä eroa sillä loppupeleissä on, haukkuuko luottamuksellisesti luotettavalle ystävälle/puolisolle/tms vai jollekin "viralliselle kuuntelijalle"? Toiminnalle on joka tapauksessa psykologinen tilaus: purkaa ärtymyksen tunteiden aiheuttamaa henkistä painetta, kuitenkaan loukkaamatta ärtymyksen kohdetta.

    Vai onko selän takana haukkuminen sun mielestä jotenkin vähemmän ikävää touhua jos sitä kuuntelee tyyppi, joka saa kuuntelemisesta liksaa?

    VastaaPoista
  17. "Mitä eroa sillä loppupeleissä on, haukkuuko luottamuksellisesti luotettavalle ystävälle/puolisolle/tms vai jollekin "viralliselle kuuntelijalle"?"

    Mun mielestä olisi kätevää, jos jotain ihmistä voisi joskus haukkua jollekin joka ei tunne minua eikä sitä jota haukun. Kaipa tämä lähenee aika tavalla tätä terapiamallia. Terapeuttihan on kuuntelija, joka on aina asiakkaan puolella ja joka ei kuitenkaan koskaan sotkeudu asiaan sen kummemmin. Tämän tapainen tuulettelu on siis sallittua, jos on valmis sitoutumaan vuosikausien terapiaan. Itsellä oli vaan haaveissa vähän kevyempi malli. Mulla on ehkä vaan tavoitteena minimoida niitä riskejä, joita selän takana haukkumisesta saattaa seurata sille jota haukutaan.

    Olen nimittäin itse huomannut, että kyllä minuun vaikuttaa, jos joku minulle haukkuu ihmistä, jota en varsinaisesti tunne, mutta tiedän. Aina kun näen sen ihmisen, josta minulle on kerrottu yhtä jos toista, mietin että onko se tosiaan niin kamala. En voi tietää, koska en tunne ihmistä. Ja vaikea tutustua, kun pelkään että se on tosiaan niin kamala kuin on sanottu.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!