maanantai 23. huhtikuuta 2012

Voi sosiaalinen seurallisuus sentään!



Olet tilaisuudessa, jossa et oikeastaan tunne ketään, mutta siellä on jokunen puolituttu. Lyöttäydyt yksin seisoskelevan puolitutun viereen rupattelemaan ja se lähteekin hyvin liikkeelle, teillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita.

Sitten jokin puolitutun tuntema ihminen törmää paikalle ja alkaa sinuun vilkaisematta selittää puolitutulle jotain yksityisasiaansa, tässä tapauksessa lasten nuhakuumeita ja niiden etenemisjärjestystä pesueessa. Puolituttu uppoutuu nuhakuumeisiin ja näyttää unohtaneen olemassaolosi.

Mitä kuuluu tehdä.
1.Odottaa, että nuhakuumeet tulee selvitettyä ja yrittää sen jälkeen jatkaa keskustelua niin, että kolmaskin osapuoli voisi siihen osallistua.
2.Keskeyttää antaumuksellinen nuhakuumesetvintä sanomalla, että no mä lähdenkin tästä nyt eteenpäin.
3. Lähteä seuraavan puolitutun kimppuun sen kummempia selittelemättä.

Kysyn, koska tällainen sosiaalinen surffailu on jotain, mitä en hallitse. Häpeän vieläkin sitä, miten Kolmiokirjan historiikin julkistamistilaisuudessa joskus 20 vuotta sitten jätin SinäMinän päätoimittajan kuin nallin kalliolle jonkun kolmannen osapuolen kopauttaessa olkapäälleni kehuakseen Reginaan kirjoittamaani novellia. Vasta seuraavana päivänä tajusin, etten ollut mitenkään hyvästellyt päätoimittajaa. Muisto nolottaa, vaikka olen aivan varma, ettei SinäMinän päätoimittaja muista tuota tapausta, eikä minua eikä ehkä koko tilaisuutta.

 

Share/Bookmark

43 kommenttia:

  1. Kovin tuttua... Tilanteet tulevat niin nopeasti ja yllättäen, että usein vasta myöhemmin tajuaa, miten on tullut käyttäytyneeksi. Toivottavasti on tosiaan niin, etteivät muut muista tapauksia myöhemmin, vaikka itseäni nolottaa vuosikymmenten jälkeenkin.

    Luultavasti toimisin mallin 3 mukaan, mutta liekö se kovin hyvä ratkaisu? Toisaalta cocktail-tilaisuuksissa on tapanakin vain ajelehtia seurasta toiseen pyrkimättä kovin syvällisiin keskusteluihin ja kohtaamisiin. Työpaikalla sen sijaan ärsyttää, jos joku lupaa kysymättä keskeyttää keskustelun ja alkaa selittää toiselle omia "kiireellisiä" asioitaan. Epäilyttää vain, että joskus olen syyllistynyt huomaamattani ihan samaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite haluaisin opetella yhdistettynä vaihtoehtoja 1 ja 2: Keskeyttää nuhakuumejutun sopivassa kohdassa jatkamalla omaa juttuani.

      Poista
  2. Minusta puolituttujen kanssa sosialisointi on muutenkin aika haastavaa, kun ei ole varma, ovatko osapuolien näkemykset tuttuuden määrästä samalla asteella yms. Esim. törmää kadulla puolituttuun eikä ole varma, pitäisikö vain moikata vaan kysellä kuulumisia. Päättää pysähtyä jutustelemaan ja keskustelusta tuleekin tasoa "On ilmoja pidellyt". Kumpikin tuntee olonsa vaivaantuneeksi.

    VastaaPoista
  3. Totta turisset Maija. Sosiaaliseeraaminen on hankalaa, pitäis olla se sosiaalinen lukutaito viritetty hienosäätötasolle.

    Merja, mutta aina ei sopivaa kohtaa tule. Pitäisi siis pystyä keskeyttämään sopimattomassa kohdassa jos meinaa saada sanottua vaikka sen, että mä lähdenkin nyt tästä moi.

    Maisakaisa 3 on ollut minunkin mallini. Ja kokkareilla ei tosiaan syvällisiä puhuta, mutta olisiko liikaa vaadittu, jos sanoisi vaikka että anteeksi onko teillä jotain tärkeää, silloin antaisi ylimääräiseksi jäävälle keskustelijalle ikään kuin mahdollisuuden todeta, että ei tässä mitään minä lähdenkin jo tästä. Työpaikalla tietysti sama. Että toisen huomioiminen ehkä olisi hyvä taito opetella.

    VastaaPoista
  4. Riippuu vähän tilanteesta mutta jos käynnissä ei ole mikään "tämä asia pitää selvittää" juttu vaan vapaamuotoinen sosiaalinen rupattelu niin yleensä kolmonen.

    VastaaPoista
  5. Olin äskettäin vastaavassa tilanteessa sillä erotuksella, että keskustelu/kohtaaminen oli (minulle) työmielessä tärkeä, ei siis pelkkää sosiaalista rupattelua. Jälkikäteen harmitti, kun en osannut pitää puoliani kolmannen osapuolen tullessa täysin häikäilemättä keskeyttämään omine - hänelle epäilemättä yhtä tärkeine - asioineen, vaan turvauduin aikani monologia kuunneltuani kolmosvaihtoehtoon. Toden totta, suunvuoron saaminen edes siihen oli vaikeaa.

    Paikalle tulleen puolustukseksi kuitenkin todettakoon, että hän kysyi, ettei meneillään kai ole mitään tärkeää. Vastausta hän ei tosin odottanut.

    VastaaPoista
  6. Ohoh, tarkoitin siis turvautuneeni kakkosvaihtoehtoon, en kolmoseen.

    VastaaPoista
  7. Sosiaalista surffaamista vuosikymmeniä (pakotettuna) tehneenä sanon, että numero 2 on ainoa oikea vaihtoehto. Ja sitten vaan seuraavan puolitutun kimppuun :)

    VastaaPoista
  8. Kohteliaan vähäeleinen "mä siirrynkin tästä eteenpäin" -päännyökäytys. Jos jompikumpi tai molemmat nuhakuumeen ihmettelijöistä havaitsee eleen, lisätään ystävällinen hymy, jos eivät havaitse niin sitten on ihan ookoo vain häipätä paikalta.

    Mutta on noi käytännössä aika hankalia tilanteita varsinkin niinpäin, jos se kolmas osapuoli tulee nykimään omasta hihasta. Mulla on joskus käynyt niin että sekä eka että myöhemmin ilmestynyt jatkavat juttuaan toisistaan piittaamatta, ja yritän kohteliaasti hajauttaa huomioni molempiin yhtäaikaa, vaikka jo purkan jauhaminen kävellessä on mulle haastava yhdistelmä. Tuntuu että silmätkin harottaa päässä toissapäivään ja ylihuomiseen -_-

    VastaaPoista
  9. Hauska huomata, että täällä on toinenkin liukenija, eli hdcanis. Joskus on tosiaan sellainen tilanne, että tuntuu ihan ylimääräiseltä ilmoittaa häipymisestään, vaikka epäilemattä se olisi fiksua, ja saattaisi ehkä jopa osoittaa toisille että heidänkin sosiaalisessa sulavuudessaan saattoi jokin mennä nyt pieleen.

    Kati, eikös olekin aika ärsyttävää, kun joku keskeyttää tärkeät jutut. Vaikka niinhän se on, että jokaisesta yleensä ne omat jutut ovat ne tärkeät.

    Anonyymi, yritän pitää mielessä ensi kerralla.

    Anu, totta, minua hermostuttaa jos itse joudun tuollaiseen kumman kaa tilanteeseen. En yleensä pysty sitten keskustelemaan kummankaan kanssa.

    VastaaPoista
  10. Minulla menee aina pasmat sekaisin epäkohtelaiden ihmisten seurassa, ja tuo keskeyttäminenhän on todella epäkohteliasta. Epäkohteliasta sekä siltä ihmiseltä, joka keskeyttää että siltä ihmiseltä, joka antaa toisen keskeyttää ilman asiaankuuluvaa esittelyjä jne.

    Tuollaisessa tilanteessahan se ihminen, jolle keskeyttäjä rupeaa selittämään lastensa nuhakuumeesta, kuuluisi viestiä, että hänellä oli jo juttu kesken ja yrittää esittelyn ja muun small talkin kautta joka tapauksessa huomioida kummatkin keskustelijat. Eli joko niin, että
    "Nuhakuumeisen äiti, olimme juuri täässä Kirstin kanssa puhumassa ööh...

    (Jälleensyntymisestä? Ranskan vaaleista? Vera Valan huippudekkarista, jonka ilmestymistä palavasti odotamme ja aiomme leiriytyä Suomalaisen eteen sitä jonottamaan, tuletko sinäkin ja jos tulet, tuotko mukanasi evästä?)

    Siis alusta: "Olimme keskustelemassa PIIP:istä ja eikö sinullakin ole asiasta kokemusta?
    (Jos keskustelitte jälleensyntymisestä, niin on huomaavaa vetää keskeyttäjä mukaan toteamalla, että todennäköisesti keskeyttäjä ainakin jälleensyntyy erittäin äsyttävänä ja muita häiritsevänä sontakärpäsenä...?)

    Tai jos nuhakuumeen vuodatus on jo liian pärskivää eikä puheenaihetta enää saa millään kierretyksi takaisin huippudekkariini tai vaihtoehtoisesti jälleensyntymiseen (nämä aiheet ovat takuuvarmoja hittejä puolituttujen kanssa jutellessa, vinkiksi vain), niin ainakin kessutelukumppanisi olisi voinut huomioida Kirstin viimeaikaiset nuhakuumeet ja vetää sinut sitä kautta mukaan uuteen keskusteluun (joka ei missään nimessä vedä vertoja dekkaristani tai jälleensyntymisestä keskustelemiselle)

    Tämähän ei ollut vastaus varsinaiseen kysymykseen vaan dekkarini mainos ja toissijaisesti selitys siihen, miksi itse todennäköisesti mutisisin jotain epäselvää ja lähtisin vessaan. Koska minulla menee pasmat sekaisin epäkohteliaitten ihmisten kanssa. Varsinkin, jos he eivät aio luea dekkariani.

    VastaaPoista
  11. Taipumuksestani kadota äänettömästi on pari kaveria jo huomauttanutkin, ja teen kyllä myös sitä hiljaisen nyökkäyksen saattelemaa näkyvää siirtymistä toisaalle, mutta en kyllä ääneen sitä kommentoisi...koska se pitäisi onnistua sanomaan ilman mielenosoituksellisen loukkaantunutta "katso, minä poistun kun julmasti käänsit minulle selkäsi" sävyä :)

    Noin muuten asiasta toiseen, Pyhän Henrikin pyhiinvaellus on taas tulossa kesäkuussa, oletko ajatellut osallistua?

    VastaaPoista
  12. Aika kryptinen dekkarimainos Vera:-) Mutta jään jännityksellä odottamaan, että millainen kirja sieltä ulos putkahtaa. Ja kiitos yksityiskohtaisesta kuvauksesta sen suhteen kuinka tapahtumien tulisi edetä. Kiitos myös, että luokittelit nuhakuumekeskustelijoiden käytöksen epäkohteliaisuudeksi, koska se vähän huojentaa omaa huonoa omaatuntoani siitä, että minäkin olin varmaan epäkohtelias liuettuani paikalta mitään sanomatta.

    Hdcanis, sepä, helposti kokee itsensä mielenosoitukselliseksi jos sanoo, että lähdenpä tästä nyt muualle.

    Ja joo, olen useampanikin vuonna _ajatellut_, mutta siihen on jäänyt. En tiennyt sen tänä vuonna olevankaan, kun isä Tri lähti Roomaan. Oletko itse menossa ja missä siitä on kerrottu?

    VastaaPoista
  13. Huomasin kirkon ilmoitustaululle ilmestyneen ilmoituksen, kai se tulee myös seuraavaan Fidekseen.
    Ja kaipa nakki napsuu eteenpäin, onko sitten vastuuhenkilönä tämä toinen nuori vietnamilaispappi, naaman muistan mutten nimeä.

    Ja tänä vuonna on näköjään myös optiona kulkea koko reitti Turusta Köyliöön, http://www.henrikin.fi/sthenrik/
    mutta eiköhän siinä viikonloppuretkessäkin ole tekemistä...mutta joo, jos ei mitään kummempaa tule vastaan niin enköhän minä sinne mene.

    VastaaPoista
  14. Isä Dung:-)
    Pitääkin tsekata. Joskus aina tulee haaveiltua Santiago de Compostelasta, mutta ehkä kannattaisi koluta kotonurkat ensin.

    VastaaPoista
  15. Käsitykseni mukaan pitemmän päälle on usein kuitenkin mukavinta ja palkitsevinta jäädä seuraamaan nuhakuumekeskustelua, näyttää siltä kuin ei olisi unohdettu ja nyökytellä mukana ja, jos se vain onnistuu, tunkea itsensä jotenkin mukaan keskusteluun. Ja myös esitellä itse itsensä jossain välissä, jos kukaan muu ei sitä kerran tee. Ennen pitkää puheenaihe vaihtuu nuhakuumeesta kiinnostavammaksi, ja paikalla pysyminen on vähemmän pelottavaa kuin uuteen puolituttuun seuraan mahdollisesti epäonnistuva etsiytyminen. Toisaalta tämä on sosiaalisen aidan matalinta kohtaa usein etsivän ihmisen miete.

    t. ent. Hilli, nyk. Liro

    VastaaPoista
  16. Joo, itse asiassa yritin tuota, mutta nuhakuumekeskustelu vain jatkui ja jatkui, koska lapsia oli niin iso liuta ja välillä nuhakuumeapostoli vilkaisia minua kuin kysyen että mitä tuo tuossa tekee, joten lopulta annoin periksi ja kun sopiva uusi uhri oli menossa ohi, tartuin tilaisuuteen ja ryhdyn juttusille seuraavan kanssa.

    Ai sinä olet Liro. Selvä:-)

    VastaaPoista
  17. Joskus menneisyydessä seisoskelin coctail-kutsuilla työkseni ja voin lämpimästi suositella vaihtoehtoa kolme. Ei niissä kekkereissä kukaan tosissaan toisilleen puhu. Tapa vain vaatii, että kokkareissa pitää kuuluman puheensorinaa ja niin sitä sitten soristaan ja kitataan viinaa minkä ehditään. Mitä vähemmän puhuu sitä enemmän ehtii juoda. Ja kun on tarpeeksi juotu on yksi hailee, mitä kukin sanoo.
    On turha ottaa nokkiinsa, jos joku tunkee väliin höpöttämään. Paras vain hymyillä, hymähtää ja liukua pois. Ei siinä tarvitse mitään selittää. Joskus olen sanonut, kun joku tunkee törkyturpansa mielenkiintoiseen keskusteluun, että "jatkapa sinä tässä, minä haen lisää juotavaa." Törkyturpa jää yleensä haavi auki katsomaan ja sen pasmat menevät sekaisin, kuten pitääkin.

    VastaaPoista
  18. Aika karun kuvan piirrät kokkareista. Miksi niitä järjestetään jos ne noin toivottomia ovat...? ;-) Mutta hyvä, että tuli vielä yksi ääni poisliukumiselle, en tunne itseäni enää yhtä luuseruksi, kun huomaan muidenkin toimivan samoin.

    VastaaPoista
  19. Kun on harjaantunut kokkareilla seurustelija osaa nyökytellä ja hymyillä vaikkei kuuntelisi yhtään mitä toinen sanoo. Yleensä ihmiset eivät puhu mitään erityisen tärkeätä niissä tilaisuuksissa. Ellei nyt coctail-palojen arvostelu kuulu siihen.

    Törkyturpaurpoihin en ole niissä koskaan törmännyt. Niihin törmää vain sosiaalisen median seurusteluissa. Some on loisto keksintö, siinä asiassa. Poistuu vain paikalta. Ei tartte nähdä sen ihmisen ilmettä tai tuntea minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä ettei ole kiinnostunut hänen jutuistaan. Olipa nyt kyse flunssista tai mistä nyt hyvänsä. Naks vaan ja seuraavan sosiaalisen kaukalon äärelle.

    Kokkarit on toinen juttu. Kiusallisimmat tilanteet syntyvät niiden ihmisten kanssa jotka puhuvat taukoamatta. Vaihdat jalkaa ja mielelläsi rientäisit jo toisaalle, mutta ei. Puhetulva vain jatkuu ja jatkuu. Siinä kohdassa odotan yleensä sitä hetkeä kun puhetulvan vallassa oleva hörppää mukistaan tai vetää henkeä. Jos siinä kohdassa ei häivy, hän jatkaa taukoamatonta puhettaan. On toimittava nopeasti ja mutkattomasti. Hyvä keino on vedota äkilliseen paineeseen navan alapuolella. ”On kuule mentävä huoneeseen missä kuninkaatkin ovat yksin”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä puheliaat ovat kiinnostava kansanryhmä kaikenkaikkiaan. Olen yrittänyt joskus ymmärtää miten ihmisestä kehittyy moottoriturpa, eikö ikinä ole tullut mieleen, että voisi välillä kuunnella olisiko toisella jotain sanottavaa.

      Poista
  20. Muutamien viime vuosien ajan kävin joidenkin ulkomaisten lähetystöjen cocktail-tilaisuuksissa lähisukulaisteni seurassa. Koin ne erittäin kiinnostaviksi näytelmiksi, joita seurasin lähinnä katsojana ja kuuntelijana. Tuollaiset kutsut paljastavat ihmisestä paljon. Niissähän voi tutustua ihmisiin, jos haluaa. Hienotunteisuus ja hyvät tavat ovat valttia.

    Vielä paljastavampia olivat ne kutsut, joilla kävin opiskeluaikana. Olin pari kolme vuotta osapäivätyössä lastentarhassa, jossa oli enimmäkseen ulkomaisten diplomaattien ja suomalaisen yhteiskunnan yläluokan lapsia. Poikaystäväni ja minä pääsimme monille hienoille kutsuille.

    Silloin näin ruohonjuuren tasolta, millaisia olivat sen ajan suomalaiset kuuluisuudet ja toisaalta esimerkiksi englantilaiset diplomaatit - Helsinki oli heille kylmän sodan aikana tärkeä paikka.

    Monet suomalaiset kuuluisuudet olivat koppavia ja luokkatietoisia, eivät tunteneet edes kadulla vastaan tullessaan meitä vähäpätöisiä opiskelijoita, mutta brittisivistyneistö oli sydämellistä ja epämuodollista. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että britit arvostavat lapsuutta ja lastensa kasvattajia.

    VastaaPoista
  21. Koppavuus lienee ollut olennainen osa suomalaista kulttuuria. Itselläni ei ole vertailukohtaa, jännä ajatella että jotkut muut eivät olisi koppavia. Brittisarjoista saa kuvan kuin sielläkin kuitenkin osattaisiin koppavuus.

    VastaaPoista
  22. En pidä cocktail-kutsuista, enkä muistakaan tilaisuuksista, joissa joutuu
    kuuntelemaan nuhakuumekeskusteluja tai vastaavaa. Mieluummin pyydän ystävän kylään, jotta voimme keskustella meitä molempia
    kiinnostavista asioista (jossain elämäntilanteessa nuhakuume saattaisi olla sellainen). Kolmonen on vaihtoehdoista paras, mieluiten liukenisin
    koko tilaisuudesta vähin äänin kotiin kaakaokupin ja hyvän kirjan pariin.
    Jos kuitenkin joudun cocktail-tilaisuuteen, pysyttelen yleensä lähellä ruokapöytää. Ei aika ihan hukkaan mene, jos tarjoilut ovat hyvät.

    VastaaPoista
  23. Anna Amnell hei!
    Kenties olemme tavanneetkin jossain diplomaattipippaloissa. Tuttuja ne ovat minullekin. Ne ystävälliset britit saattoivat olla tiedustelun töissä. He osaavat olla tosi lumoavia ja saavat ihmiset puhumaan tärkeistäkin asioista.
    Itse olen törmännyt tympeään koppavuuteen rikkaiden suomenruotsalaisten keskuudessa. Myös pari ison perinnön saanutta tosikoppavaa savolaiseukkoa on jäänyt mieleen. Ja huom: käytän "eukko-sanaa" vain näiden kahden kohdalla.

    VastaaPoista
  24. "ystävälliset britit saattoivat olla tiedustelun töissä": Niin olen aina olettanut heidän olleen silloin. Sivistys- ja koulutustaso oli heillä niin huimaava. Elettiin vaarallista aikaa, ja Tehtaankatu kuhisi KGB:n väkeä.

    VastaaPoista
  25. Helsinki was buzzing with spies
    http://www.hs.fi/english/article/Helsinki+was+buzzing+with+spies+during+Cold+War+decades/1101981712552

    VastaaPoista
  26. "Koppavuus lienee ollut olennainen osa suomalaista kulttuuria."

    Mitä ihmettä? Multa on tämmöinen mennyt ihan ohi. Ollaan me ihania, vallan työksemme kateellisia ja nyt vielä koppaviakin, kyllä tässä kansallisylpeys kohoaa kohisten :D

    Ujo ihminen voi tahtomattaan vaikuttaa koppavalta. Mutta useimmiten ihan oikeasti ja painokkaasti koppavat ihmiset on niitä, joilla olisi vähiten syytä olla. Olenkin nojatuoli-diagnosoinut asian niin, että koppavuudella pyritään usein peittämään jonkinlaista aidon substanssin puutostilaa :)

    VastaaPoista
  27. Tämä keskusteluhan sai yllättäen mielenkiintoisen käänteen! :D

    Alkuperäiseen kysymykseen: itse yleensä liukenen seurasta, jos suinkin voin sen jotenkin arvokkaasti tehdä. Jos siis näen jonkun, jonka seuraan voin liittyä, enkä vain mene tuijottamaan yksinäni nurkkaa. :) Tuossa tilanteessa sekä nuhakuumetyyppi että alkuperäinen keskustelukumppani käyttäytyivät huonosti. Nuhakuumetyyppi kaappasi keskustelun, mutta alkuperäisen kaverin olisi pitänyt ohjata keskustelu sellaiseksi, että Kirstikin pystyy osallistumaan siihen. Vaikka nuhekuumetyyppi ja alkuperäinen olisivat kuinka hyviä kavereita keskenään. Kyse on ihan alkeellisesta kohteliaisuudesta.

    Muistelen lukeneeni joskus herrasmiehen määritelmän. Siinä sanottiin jotenkin niin, että herrasmies käyttäytyy siten, että muiden on miellyttävä olla hänen seurassaan. Minä näkisin asian niin, että ei tarvitse olla brittiläinen vakooja, että voi käyttäytyä kauniisti toisia kohtaan. :)

    VastaaPoista
  28. Anu, satakunnassa koppavuus on perusolotila. Myös pohojalaaset ovat tunnettuja koppavuudestaan. Voi olla, että savossa ja hämeessä koppavuus on peitetympää. Mutta kyllä meno pääkaupungissakin usein vaikuttaa aika koppavalta näin maalaisnäkökulmasta. Toki monet koppavatkin ihmiset on kivoja kun niihin tutustuu.

    Magdalena, näitä käänteitä riittää:-) Hahhah, tuo on kyllä hauska lohkaisu, että ei tarvitse olla brittiläinen vakooja. Mutta siltä joskus tuntuu, että kohtelias käytös on yhtä vaikeaa kuin menestyksekäs valtiollinen vakoillu korkealla tasolla.

    VastaaPoista
  29. Margareta, sanoit viisaasti :"Minä näkisin asian niin, että ei tarvitse olla brittiläinen vakooja, että voi käyttäytyä kauniisti toisia kohtaan. :)"

    Savossa sanotaan, että ihmisellä voi olla sydämen sivistystä, ja se on arvokas ominaisuuus yhtä hyvin kylänraitilla kuin cocktail-kutsuilla liikuttaessa. Jos se puuttuu, ihminen on kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, kuten sanoi jo kauan ennen cocktail-kutsujen aikaa nykyään persona non grataksi tullut Paavali 60-luvulla jKr eli jaa, kuten KGB meitä opetti meitä sanomaan.

    VastaaPoista
  30. "Mutta kyllä meno pääkaupungissakin usein vaikuttaa aika koppavalta näin maalaisnäkökulmasta."

    Joo, tiedän että tämä on yleinen käsitys stadilaisista. Mutta se on noin keskimäärin väärä käsitys :)

    VastaaPoista
  31. "Olenkin nojatuoli-diagnosoinut asian niin, että koppavuudella pyritään usein peittämään jonkinlaista aidon substanssin puutostilaa :)"

    tää oli hyvä!

    Huono itsetunto näkyy usein sellaisena, hieman ylimielisenä ja pullavana käytöksenä. Röyhistelynä. Muiden mollaamisena ja niin: koppavuutena. Kukkoiluna.

    Se, onko tuo piirre enemmän yksilöllinen vaiko kultuurinen (esim. poikkeeako satakuntalainen ja stadilainen koppavuus toistaan?), mutta umpiturkulaisissa se ei ole ylimielisyyttä toisia kohtaan vaan omanarvontuntoisuutta.

    VastaaPoista
  32. Perun hiukan. Kun olin nuori, huomasin, että syksyllä opiskelemaan tullessa piti näyttää Helsingin kaduilla kävellessään koppavalta muuten tuli ehdotuksia. Pikkukaupunkilaisen ystävällinen ilme oli vaarallinen. Se piti karsia pois.

    VastaaPoista
  33. Tiedän esim. itse monta kertaa antaneeni koppavan vaikutelman, vaikka kysymys on ollut ujoudesta, varautuneisuudesta, arkuudesta. Ihmiset kuitenkin tulkitsevat sen koppavuudeksi. Jotenkin turhaa vängätä, että oikeasti en ole koppava, minä vain käyttäydyn koppavasti koska olen ujo. Koppavuus on koppavuutta ja toimii koppavuutena, olipa sen syy sitten mikä vaan. Tämä siis vastauksena siihen, että helsinkiläisiä pidetään koppavina, mutta se ei ole totta, heistä monet vain vaikuttavat sellaisilta ulkopaikkakuntalaisten silmissä.

    VastaaPoista
  34. Niin, tuo maalaisten mielestä helsinkiläisten koppavuus... voin selittää. Suuressa kaupungissa ei kuulu tapoihin reagoida kaikkiin vastaantulijoihin "ihmisinä" sillä silloin koko ihmissuhdekapasiteettiimme kuluisi loppuun alle aikayksikön. Vaan tuntemattomiin reagoidaan kuten ... niin mitenhan sitä kuvaisi. Toisaalta kaupungissa yleensä osataan toimia joukossa sujuvammin, maalaiset voi vaikuttaa tässä suhteessa tumpeloilta. Kaupunkilaisten ja maalaisten erot on tosin pienentyneet, koska nykyäänhän melkein kaikki ollaan vain taajama- tai lähiösuomalaisia. Oikeita kaupunkilaisia ja maalaisia on enää vain vanhoissa Suomi-filmeissä.

    VastaaPoista
  35. "Tämä siis vastauksena siihen, että helsinkiläisiä pidetään koppavina, mutta se ei ole totta, heistä monet vain vaikuttavat sellaisilta ulkopaikkakuntalaisten silmissä."

    No mutta silloinhan minäkin olisin oikeasti k-pää, jos olen jonkun mielestä k-pää, ja sitä en tunnusta ;)

    Seriously, mä olen aina mieltänyt koppavuuden kantajansa tunnetilaksi, mutta ilmeisesti se ei sitä olekaan? Vai määrittääkö ulkopuolinen havaitsija viimekädessä yksilön tunnetilan tarkemmin kuin yksilö itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos toinen määrittää sinut k-pääksi niin ei se välttämättä tosiaan tee sinusta k-päätä, vai tekeekö?

      Mikäli toinen määrittää toisen ihmisen tunnetiloja ja ajatuksia, niin eikö silloin ole kyse pikemminkin vallankäytöstä ja kyvyttömyydestä kuunnella, kyvyttömyydestä nähdä toinen ihminen sellaisena kuin tämä on (ns. näkymättömäksi tekeminen syntyy juuri näin), ja aidon dialogisuuden ja kohtaamisen puutteesta.

      Poista
  36. Menee liian filosofiseksi, en pysty vastaamaan...

    VastaaPoista
  37. Koppavuudesta: minuakin luullaan usein ylimieliseksi, koppavaksi tai (liian) itsevarmaksi, vaikka kyseessä on aina ujous. On helpompaa pitää kasvot peruslukemilla kuin antaa pelästyksen tai jännityksen paistaa.

    Tämän keinon toimivuus varmasti riippuu kokkareiden luonteesta, kun joku tuntematon keskeyttää keskustelun: kännykkä! Kaivaa sen laukusta, ilmehtii kuin olisi saanut jonkin viestin johon kuuluu reagoida, vilkaisee (entistä) keskustelukumppaniaan pahoittelevasti ja purjehtii muualle kännykkä kädessään. (Ja sitä voi näplätä kiireisen näköisenä siihen asti kunnes seuraava puhekumppani löytyy). Hienommissa/virallisemmissa pippaloissa tosin kännykän näpräys on ehkä turhan epähienoa.

    -Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tämä oli loistava keino selviytyä kiusallisista tilanteista! Kiitos vinkistä :)

      Poista

Kerro mitä mielessä!