sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ei mennyt taaskaan kuin Strömsössä

Voi iankaikkinen. Tajusin juuri, että nyt olisi kerrankin ollut käyttöä romaanilleni Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin. Sehän kävisi suoraan oppikirjaksi Orivedelle kevyen ihmissuhdeproosan kurssilleni, mutta arvatkaa onko minulla yhtään enää jäljellä. No ei varsin ole. Ei ainuttakaan.

Kyllä ihmissuhteet todellakin ovat aika proosallisia, mutta ovatko ne kevyitä, kysyn vain. Mutta sitähän siellä sitten opiskellaan. Kirjoittamaan raskaista asioista kevyesti.

Avonaisesta ikkunasta kantautuu ruisrokin etäinen kumu. Kävelin kolmannen kerran tällä viikolla Saaronniemeen ja takaisin. Joku voisi jo väittää, että olen monomaani. Ja kyllä minulla aikamoiset monot onkin jalassa silloin kun kävelen. Olen tällä viikolla kävellyt 60 kilometriä ja ajanut pyörällä toisen mokoman. Meinaan olla kovassa iskussa, kun matkustaan Roomaan ja kierrän ympäri Vatikaania. Mutta siis piti sanoa, että takaisin tullessa olimme jäädä ruisrokkiin vyöryvän nuorison jalkoihin. Mies alkoi laskeskella, että kuinka moni pariutuu viikonlopun aikana. Syntyykö niin monta paria, että tapahtuman hyötysuhde on riittävän korkea. Siksihän näitä juttuja järjestetään, että ihmiset pääsevät lähikontaktiin toistensa kanssa, eikä tarvitse nukkua yksin.

Luonnolle tapahtuma taitaa olla tuhoisa. Kuolleita lintuja ja päästäisiä oli pitkin polkuja.


Share/Bookmark

3 kommenttia:

  1. Roomaan?

    Kiitettävää määrä kävelyä.

    Sinulla on siis yhtä onneton tilanne kuin minulla omien kirjojeni suhteen. Eipä löydy.
    Minulla olisi yksi kpl nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin, mutta eipä taida siitä tähän hätään olla apua.

    VastaaPoista
  2. Ha haa, kirjailijan anteliaisuuden seurauksena kirjahyllyni helmi on tuo nimenomainen romaani! Voin lähettää digitaalisesti sen selailusta videon, mistä näkyy tarvittaessa koko sisältö. Hieman hämärästi mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Susu, syksyllä vasta Roomaan...

    Minulta taas löytyy sinun kirjojasi:-)

    Pekka, aikamoisen säväytyksen varmasti tekisi kurssilaisiin tuollainen video.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!