torstai 11. heinäkuuta 2013

Oi Orivesi

Oriveden opisto on kuin avaruusalus. Eilen täällä luonani käväisi vieras ulkomaailmasta ja nyt tuntuu, että sen täytyi olla unta. Suurin osa vierailuajasta kyllä menikin unessa. Ensin kolmen oluen pitsahumalassa ja sitten nukuttiin. Nyt olen menossa tämän päivän viimeiseen henkkariin, eli noin kaksitoistatuntinen on tulossa tästäkin päivästä. Opettajien illanistujainen alkaisi viiden minuutin kuluttua, mutta se taitaa jäädä väliin. Kuuleeko maa ja reaalitodellisuus? Piip piip, ei yhteyttä.

Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Sattumaa vai ei, mutta Harri Istvan Mäki nimittää usein opistoa "avaruusasema Orivedeksi". Et ole yksin tuntemuksinesi. Se on paikka, josta tullessa pällistelee hämmästyneenä ulkomaailmaa. Ihan kuin olisi ollut jossain aivan muualla ja toisessa todellisuudessa.

    VastaaPoista
  2. voi olla että se on jäänyt alitajuntaan jostain. Mutta ei tätä osaa muulla tavalla kuvata.

    VastaaPoista
  3. Kolmen oluen pitsapöhnä on aika runollinen olotila, todellakin ulkopuolella oman itsensä, sisällä unessa.

    VastaaPoista
  4. Niinpä. Enkä ollut pitkään aikaan kokenut tuota.

    VastaaPoista
  5. Olen ollut opettajana Oriveden Opistolla vuodesta 2000 ja yhä sama kokemus sen erityislaatuisuudesta omana erillisenä avaruussaarekkeena jatkuu. Hassu juttu. Mutta niin se vain on. Kesällä trooppinen saareke, talvella jääasteroidi. Tai paljon viljelemäni avaruusasema Oriveden Opisto. :)

    VastaaPoista
  6. Toivotaan, että opisto tunnelmineen säilyy Orivedellä.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!