Krista Kosonen ja Pirkko Saisio olivat Helsingin sanomien artikkelissa todenneet, ettei vaalitulos edusta heidän Suomeaan. He ovat saaneet hyviä vastauksia, viimeksi Appelsinilta. Myös tässä minun naapurissani kuoroa johtava persujen ehdokas Silvia Koski, vastasi näpsäkästi.
Minullahan on aina ollut se ongelma, etten ole osannut kotiutua suomalaiseen kirjailijakuntaan. Aluksi luulin sen johtuvan siitä, että identifioiduin romanttisen viihteen kirjoittajaksi. Vaikka kirjallisuusväki toki on maailman suvaitsevaisinta ja avarakatseisinta niin romanttinen viihde oli roskaa vielä 90-luvulla, jolloin minä aloittelin uraani.
Mutta sitten tuli chick-litt tuotesijoitteluineen ja urbaaneine citysinkkuineen ja vähitellen olen tuskallisesti tajunnut, ettei ongelma ole niinkään genre, ei ainakaan enää. Minä olen se ongelma. Minä en sovi tähän ajattelutapaan enkä tähän aikakauteen, jota edustavat mm. sellaiset ihmiset kuin Pirkko Saisio ja Krista Kosonen. Tosin ei ole syytä henkilöidä asiaa nimenomaan heihin. Heillä on nyt vain kunnia edustaa koko taiteilijakuntaa, koskapa pääsivät taas vaihteeksi ääneen ja saivat julkisuutta mielipiteelleen.
Silmäni ovat nyt avautuneet ja olen yhtäkkiä aivan välähdyksenomaisesti tajunnut, että vaikka en ole persujen sen paremmin kuin kepunkaan kannattaja, minä varmaan haisen samalta kulttuurieliitin nokkaan.
Jos minulla on lukijoita, ne eivät löydy helsinkiläisistä trendikuppiloista, vaan syvältä maakuntien Suomesta, missä pikkuruisten sivukirjastojen lainaustilastoissa saattaa joku kirjoistani saada yllättävän hyvät listasijoitukset.
Minä olen huomaamattani haikaillut hyväksyntää väärästä suunnasta. Pieni sisäinen narsistini kaipaisi yhteistä ylemmyydentunnon kokemusta. Ehkä olen tehnyt avuttomia pieniä yrityksiä silloin tällöin, mutta ne on ammuttu alas niin nopeasti, etten ole ehtinyt edes hämmästyä.
Tekstit
Tunnistan kyllä huomion, kulttuurieliitiksi julistautunut ryhmä (joka tässä keskustelussa henkilöidään Saisioon ja Kososeen) ei ole minun eliittiäni vaikken itseäni löydä myöskään persujen tai keskustan puheista.
VastaaPoistaOnneksi meillä on oma eliitti... Vai onko?
VastaaPoistaSä et nyt ota huomioon, että julkisuus saa pitkälti sen mitä se tilaa. Mediassa on uskomuksia mikä on kiinnostavaa ja niitä odotuksia täytetään, jotta bisnes kulkisi. Esim. lehdissä on paheksujien puhelinnumeroita valmiina. On henkilöitä kuten Räsänen, joka on aina valmis paheksumaan melkein mitä tahansa. Hänelle soitetaan ja media on saanut jutun, jonka on toivonut. Eli uskon, ettei mitään isoa merkittävää kulttuurieliittiä ole olemassa muuten kuin median luomana. Aina löytyy pölvästejä kuten Saisio, jotta media saisi ihmisiä kiinnostavia juttuja, mutta todellisuus siinä vääristyy. Jos et olisi vähääkään välittänyt HSn artikkelista, niin olisit ollut petaamassa sitä, ettei media tee tälläista lisää.
VastaaPoistaOlen tuntenut nahoissani, että eliitti on. Ihan median ulkopuolella.
VastaaPoistaOn se.
VastaaPoistaToinen asia on se, onko kyseessä oikeasti kulttuurin eliitti, sanan semanttisessa merkityksessä, vai enemmän wannabe-ilmiö,
No, tietyn äänekkyyden ohella näillä on myös suhteettoman suurta mediavaltaa ja epäilemättä myös muunlaista toimeenpanovaltaa, eli sen puolesta voidaan puhua ihan oikeasta eliitistä. Onko kyseinen asema sitten laadullisesti ansaittu onkin eri asia...
VastaaPoistaMedialla on valtaa. Suomalainen ihminen on sellainen, että se uskoo ns. painettuun sanaan. Se muovaa ajattelua. Lehdessäkin luki, että ... ja niin poispäin.
VastaaPoistaKirsti on aivan oikeassa, tottakai meillä on "eliittejä", ja hyvin monenlaisia eliittejä, joten miksei olisi myös kulttuurieliitti. Mitä sillä sitten todella tarkoitetaan ja mihin sitä eliitin määritelmää sitten käytetään, se on aivan toinen juttu.
Kosonen vain sanoi, ettei hän tunne yhtään perussuomalaista ja myönsi että hän elää jonkunlaisessa kuplassa. Eiköhän meistä jokainen elä jonkunlaisessa kuplapussissa, mutta olemmeko valmiita puhkomaan omaan kuplapussiimme reikiä?
Eliitiksi kutsutaan joukkoa jolla on todellista valtaa. Ja jota se myös käyttää. Kulttuuria työkseen ja ammattikseen harjoittavilla ei ole minusta hirveästi valtaa yhteiskunnallisesti. Joten määritelmää "kulttuurieliitti" voi myös tutkia kriittisesti.
Jos sillä tarkoitetaan hyvinntienaavia ja sillätavoin menestyneitä taiteilijoita, niin jokainenhan ymmärtää että taloudellinen menestys syntyy aika monesta tekijästä, eikä siis ainoastaan tekijän ansiosta/lahjakkuudesta tai teoksen kultturisesta merkittävyydestä.
Medialla on valtaa tasan niin paljon kuin sitä sille annetaan. Valta ei ole ylhäältä tupsahtava lahja, vaan otettavissa oleva lähes konkreettinen työväline. Sitä kirjoitetaan, mikä herättää huomiota ja siten myy.
VastaaPoistaSuomalainen uskoo päivä päivältä yhä vähemmän painettuun sanaan. Se näkyy nyt jo hyvin internetissä luettavana olevasta uutismateriaalista, johon suurella yleisöllä on pääsy monen kanavan kautta: twitter, facebook, instagram, blogipalvelut ja monet muut foorumit.
Yhä vähemmän on suljettuja pussinperiä, juttuja, joita ei internetin kautta voi kommentoida. Tämä on opettanut suomalaisen jokamiehen ja maaseudun asukinkin kommentoimaan. Ja sieltähän tulee pidäkkeettä omaa mielipidettä, joka on tärkeä saada eetteriin. Poikkipuolisuutta ei kaihdeta, päinvastoin.
Kosonen lienee pienempi paha viimeisimässä kulttuuri-mediapöhinässä. Saision väitehän oli huomattavasti raskauttavampi ja vakavampi: punavihreät jakavat kulttuuriväen ja älymystön. Kosonen taas ilmaisi myös tietämyksensä kuplan sisällä olosta, mikä on sinänsä positiivista, sillä kuplahan on.
Itse tarkoitan kulttuurieliitillä ääntä pitävää taiteilijastoa. Käytän sanaa kriittisesti. Puheella ja sanalla on valtaa. Muutoin en jaksa uskoa kulttuurieliitin olemassaoloon, siis minkään rahavallan. Eihän kulttuurissa rahaa edes ole.
Kulttuurivihamielisyys on Suomessa hirveän sitkeää ja siksi taiteilijoiden/kulttuurialoilla työskentelevien tulopuoli on aina ollut tosi niukkaa. Sama eriarvoisuus ja isot tuloerot näkyy myös taiteilijoiden tuloissa ja sosiaaliturvassa. Kyllä jonkunmoinen valtaeliitti on olemassa myös kulttuuritekijöiden parissa. Voisi ehkä kysyä tunnetaanko solidaarisuutta kultturiväen sisällä toinen toisia kohtaan, kun tuntuu siltä ettei Suomessa enää kukaan tunne solidaarisuutta, edes lähimpiään kohtaan.
PoistaHerranjesta tänne on tullut kommentteja ja mikä vielä mahtavampaa, debattia. Tulee melkein mieleen entiset hyvät ajat. Se on kyllä totta, että Saision kommentti oli Kososen kommenttia ärsyttävämpi.
VastaaPoistaMinä lasken kulttuurieliittiin myös kaikki ne portinvartijat, jotka tässä maassa määräävät siitä, että kenestä sellainen taiteilija joka pystyy pitämään meteliä itsestään. Siihenhän tarvitaan median myötäsukaista apua. Isoja rahoja tässä ei pyöri, se on selvä.
Ainakin Ville Rydman ja Pirkko Saisio käyttäytyivät sopuisasti ja sivistyneesti HSTV:n haastattelussa.
VastaaPoistaMinäkin ajattelen noita portinvartijoita, mielipidevaikuttajia ja muita enkä mittaa menestystä vain rahassa.
VastaaPoistaItse asiassa tuli mieleen juurikin kirjallisuudesta että onkohan siinä joku yhteys että kirjallisuudessa ei rahat pyöri ja että kirjallisuuspiireissä on näkyvänä osana kuplaihmiset jotka suhtautuvat halveksuvasti kaikkiin kuplan ulkopuolisiin...
Pitäisi lukea Pierre Bordieuta, jäi jotenkin mieleen, että hän analysoi aika terävästi taidemaailman loiskiehuntaa. Tosin tuo loiskiehunta on peräisin Kekkoselta muistaakseni, mutta aika hauska sana.
VastaaPoistaHauskaa seurata keskustelua Suomen lehdissä ja todeta kuinka pieni piiri se on, joka pyörii. Samat naamat ja samat asenteet joka lehdessä. Suomi on niin pieni, kuin pieni kylä tässä suuressa maailmassa.
VastaaPoistaHyvä, että Suomeenkin tulee uutta verta. Monet heistä ovat nähneet muutakin kuin Helsingin.