Miekkarissa

Tänään valtuusto Turussa tekee päätöksiä toriparkista. Osallistuin mielenosoitukseen. Hiukan kankean alun jälkeen huuto äityi massiiviseksi möykäksi, johon itsekin osallistuin.

Aluksi mietin, millainen olisi vaikeneva mielenosoitus, se nimittäin tuntuisi jotenkin luontevammin istuvan suomalaiseen temperamenttiin. Olisiko sillä tehoa. Ehkä sitten jos ihmiset olisivat vyöryneet sisälle kaupungintaloon olemaan hiljaa. Mutta lopulta huutokin alkoi sujua.

Lopulta yritimme vyöryä valtuustosalin lehterille, mutta se täyttyi ja mielenosoittajat ajettiin takaisin pihalle. Meidät on kasvatettu niin kesyiksi, että vahtimestarikin käy auktoriteetista. Olemme kapakkajonoissa oppineet, että portsaria pitää kunnioittaa ja sama pätee tietysti kaupungintalolla.

Mielessäni kuvittelin sellaisenkin skenaarion, että kaupungintalon ulkopuolella möykkäävä joukko olisi vallannut oman talonsa. Miksi emme tehneet niin? Ehkä sitten ensi kerralla.

Miekkarissa

Kirjoitin jälleen kolumnin.

Keittiö

Olen taikina
jota elämä vaivaa.
Pitää nostattaa varovasti
ettei aivan lässähdä.

Runotorstai

Keittiö

Taas arvostellaan

Salla oli arvostellut Pappia kyydissä kirjan Etelä-Saimaassa. Ihan jees. Salla tosin moittii kirjaani epäuskottavuuksista, kuten että kuinka moni vanhoillisen uskovaisen vaimo piipahtelee lähiökapakassa ystävättärensä kanssa.

Tutustumiseni ns. vanhauskoisten porukoihin osoitti itselleni, että julkisuudessa esiintyvät mielikuvat heistä ovat varsin virheellisiä. Toisin sanoen minun mielestäni se vasta onkin stereotypiä jos luullaan etteivät he voisi käydä siiderillä, rock-klubeilla tai vaikka tansseissa. Riippuu porukasta. Lestadiolaiset luonnollisesti ovat asia erikseen, mutta kirjani ei kerro lestadiolaisista.

Kirja kuvaa ihmisiä, joille vanhoillisuudessa on kysymys nimenomaan raamatuntulkinnasta, ei niinkään 1800- luvulta peräisin olevasta elämäntavasta. Raamatuntulkinta estää heitä hyväksymästä naisia papeiksi, mutta se ei estä naisia toimimasta lääkäreinä tai asianajajina. Koska tämä porukka on keskimäärin erittäin koulutettua, he myös toimivat yhteiskunnassa usein hyvinkin merkittävissä tehtävissä, eivätkä suinkaan ole lähipiirissään tunnettuja hassuista kielloistaan ja oudoista tavoistaan. Heitä ei yksinkertaisesti mitenkään erota muista ihmisistä. He eivät ehkä työkseen istu lähikapakassa siideriä juomassa, mutta se ei johdu siitä, etteivätkö he saisi niin tehdä, jos heitä sattuu huvittamaan, vaan siitä, että heillä yleensä on niin paljon muuta, tärkeämpää tekemistä.

Oman kirjani päähenkilö Matleena on kuitenkin henkilökohtaisessa kriisissä, se selittää hänen siiderinlipittelynsä, joka pysyy varsin kohtuullisissa mitoissa.

Pohjolan työkin oli arvostellut kirjani, mutta sitä arvostelua en ainakaan äkkipäätä pongannut netistä.

Taas arvostellaan

Isäiltamat

Järjestettiin eilen kaveripiirissä isäiltamat. Halusimme yhdessä muistella edesmenneitä isiä, tehdä sillä tavalla kunniaa jokaisen omalle henkilökohtaiselle historialle ja samalla taustoittaa elämäämme, jotta muiden olisi helpompi ymmärtää. Se mistä tulemme, vaikuttaa suuresti siihen millaisia olemme. Lapsuuden ystävien kanssa on siinä mielessä helppoa, että he yleensä kertomattakin tietävät olennaisia asioita taustastamme, mutta ihmiset joihin tutustumme aikuisena eivät näitä asioita tiedä. Meillä on ehkä tiettyä arkuuttakin udella henkilökohtaisista asioista.

Ihmisillä oli mukana valokuvia ja muistelmatekstejä. Jokainen sai vuorollaan kertoa omasta isästään ja suhteestaan häneen. Sitten kyseltiin lisää ja juteltiin, vertailtiin kokemuksia.

Iltamien aiheeksi valikoitui isät sen vuoksi, että olemme kaikki isättömiä. Joukossa oli pari täysorpoakin, mutta suurimmalla osalla äiti on vielä elossa. Yllätyin siitä, että isän muisteleminen oli niin myönteinen kokemus. Tajusin miten tärkeää itsetuntoni kannalta oli, että isä kannusti epäsovinnaisia harrastuksiani, ei niinkään sanallisesti kehumalla, vaan luomalla edellytyksiä.

Tajuin myös, että jos tällaisen tilaisuuden järjestäisi perhepiirissä tai sukulaisten kesken, ainakin omalla kohdallani tilaisuus olisi varsin raskas. Sitä en tiedä kertooko se enemmän suvusta vai minusta.

Isäiltamat

Avoin kysymys

Anteeksi nyt, että vaivaan näin tyhjänpäiväisellä asialla, mutta kertokaa näynkö minä blogilistalla vai en. Kun nimittäin saan viestejä joiden mukaan näyn mainiosti, ja itsekin jälleen löysin itseni, tosin kovasti kuihtuneena, lukijoita on jäljellä vain kokonaista kuusi kappaletta. Muistan vielä ajan, jolloin olisin pahasti hermostunut moisesta takaiskusta.

Mutta sitten toiset kuitenkin sanovat ettei minua sieltä löydy enää ollenkaan. Eli olenko vai enkö ole, sen minä nyt tahtoisin tietää. Kiitos ja anteeksi.

Avoin kysymys

Munasin

Uneliaan pilvientarkastelun mökkiverannalla keskeytti eräs yllättäen mieleen juolahtanut juttu. Kävin alkuviikossa pankissa avaamassa tilin sitä varten, että tukijärjestöt saisivat maksaa sinne suuria summia tulevia hankkeita varten. Sain pankista kirjekuoren, jossa oli nettipankin tunnusluvut ja työnsin sen reppuun. Mutta missä kyseinen kuori on nyt? Ei ainakaan repussa. Kotiin palattuani olen penkonyt hyllyjä, kaappeja ja laatikoita. Käänsin ympäri myös sanomalehtilaatikon. Eipä löydy tuota kuorta ei. Onneksi tilillä ei ole vielä rahaa, mutta kyllä silti harmittaa. Mitähän yhteistyökumppani tuumii kun kerron hänelle munauksesta. Voisiko tämän kämmin vielä salata. Ei kai.

Ps. Kallelta tuli vinkki kaikille niille kommentoijille, jotka eivät halua anonyymin statusta, vaikka ovatkin ilman blogia. Käyttäkää Nimi/URL-osoite -vaihtoehtoa, siihen voi pistää oman nimensä ja jättää URL-kohdan täyttämättä. Kätevää.

Munasin

Mille liputtaisin?

Hyvää Minna Canthin päivää. Olen iloinen siitä, että meillä on yksi ns. vakiintunut liputuspäivä, jolloin kunnioitetaan naisen elämäntyötä. No onhan myös äitienpäivä, tosiaan ja se onkin ihan virallinen liputuspäivä. Mutta muuten Sisäasianminiteriön liputuspäivien luettelo näyttää aika pömpöösiltä ja miehiseltä.

Minna Canthin päivänä liputetaan samalla tasa-arvon puolesta. Minulla on sellainen kolkko tuntu, että olen saanut nähdä ja kokea ihmiskunnan historian tasa-arvoisimman vaiheen mitä tulee sukupuolten tasa-arvoon. Lakipiste saavutettiin ehkä joskus kahdeksankymmentäluvulla. Tämän nyt meneillään olevan laman aikana ja seurauksena alamme vähitellen siirtyä jälleen aikakauteen, jolloin sukupuolten tasa-arvo jää muiden arvojen jalkoihin. Toki vielä pitkään tulee näkymään naisia korkeilla paikoilla juhlittuina ja liputettuina sankareina, mutta talouselämän myllerrykset ravistelevat yhteiskunnan perusteita ja se tulee vaikuttamaan naisvaltaisten alojen toimintaedellytyksiin ja rahoitukseen. Luonnollisesti tämä tietää entistä kovempia aikoja myös lapsille ja vanhuksille, osittain sukupuoleen katsomatta.

En haluaisi sanoa tätä, mutta tietyssä mielessä naiset tosiaan ovat se heikompi sukupuoli, enkä tarkoita pelkästään fyysisiä voimia. Naiset ovat kyllä sitkeitä ja heidän vaatimaton uurastuksensa kannattelee yhteiskuntaa sillä välin kun miehet tekevät sankarillisia tekoja tieteen, taiteen, politiikan ja talouselämän alueella. Mutta naisissa tuntuu olevan tekovika, joka mahdollistaa heidän alistamisensa. Eihän muuten olisi mahdollista, että koko ihmiskunnan historian ajan naiset ovat olleet miesten alistamia, ovat edelleenkin alistettuja suuressa osassa maailmaa, vaikka täällä rikkaassa pohjoisessa me olemme hetken saaneet nauttia lähes samoista oikeuksista ja velvollisuuksista kuin miehet. Ehkä naisissa on samanlainen tekovika kuin hevosissa. Hevonen voisi potkia ärsyttävän isäntänsä tuusan nuuskaksi ja karata sen käsistä ja häipyä omille teilleen koskaan palaamatta. Mutta äksyilyn sijasta se yleensä taipuu isäntänsä vallan alle ja luovuttaa järkyttävän voimansa ja kauneutensa isäntänsä hallintaan.

Suomessa naisten tasa-arvon ajamisessa ovat ponnekkaiden naisten ohessa kunnostautuneet myös miehet. Naisten tasa-arvo tuntuukin olevan asia, joka toteutuakseen vaatii myös miesten tuen. Ehkä niin on kaiken tasa-arvon laita. Alistettu ryhmä ei yksin, omin voimin voi nousta, se vaatii aina taakseen parempiosaisten tuen, eri kansalaisryhmien yhteisen tahdon.

Vaikka messusin naisten heikkenevistä tasa-arvonäkymistä, voisin haluta liputuspäivän myös sille marginalisoituneelle yksineläjien porukalle, joka on ulkona kaikesta ja koostuu enimmäkseen miehistä. Hekin olisivat liputuspäivänsä ansainneet.

Mille liputtaisin?

Arvostelu

Kirkko ja kuponki, tai siis kaupunki (suokaa anteeksi hetkellinen sortumiseni puujalkavitsiin) on ystävällisesti arvioinut kirjani Pappia kyydissä. Jos jokin lehti vielä arvioi kirjani, olen Pappia kyydissä kirjallani saanut enemmän median huomiota kuin edellisillä aikuisten viihderomaaneillani yhteensä. Kiitän myös hereillä olevia blogi ym. ystäviäni jotka ovat paitsi tiedottaneet minulle asiasta, myös lähettäneet vaivojaan säästämättä lehtileikkeitä ja sähköpostilinkkejä. Olette ihania kaikki ja lupaan uudessa blogissani vähentää ruikuttamisen määrää. Voisin jopa määrätä itselleni pääsiäispaaston ja pidättäytyä ruikutuksesta Kristuksen ylösnousemukseen asti.

Arvostelu

Muutin pois Vuodatuksesta

Olen suunnitellut kauan sitä, että muuttaisin pois Vuodatuksesta. Vanha häiris on ollut huonolla hoidolla pitkään. Nyt viimein tuli sellainen luova tauko, että pystyin tekemään jotain asian hyväksi. Mielikuvituksettomasti valitsin Bloggerin. Tämä on muuttunut helppokäyttöisemmäksi sitten viime kokeilun, tai ainakin suomenkieliseksi. Hiukan ujostuttaa pistää oma kuva esille noin näkyvästi, mutta yritän karaistua markkinoimaan itseäni.

Minulla on kotisivutkin tekeillä. Kun saan ne johonkin malliin, pistän linkin sieltä tänne ja täältä sinne. Ulkoasussa riittää vielä ihmettelemistä sekä siellä, että täällä. Koodit eivät tottele, eikä piirroksistakaan tule ihan sellaisia kuin pitäisi. Mutta katsotaan josko se bloggaaminen tästä lähtisi liikkeelle kun on uusi hieno pohja ja kaikki.

***

Lisäys: mm vinkkasi, että Satakunnan kansassa olisi kirjastani arvostelu. Ja onhan siellä. Arvostelijan mielestä Pappia kyydissä ei kuvaa kirjan sisältöä. En tajua mikä nimi olisi voinut olla parempi kun kaikenkaikkiaan kolme pappia siinä saa kyytiä.

Muutin pois Vuodatuksesta