Konkreettinen ongelma

Kirjoittaessa törmää kummallisiin ongelmiin, kuten siihen että päähenkilöni löytää juonen kannalta olennaisen tärkeän paperin, 60 -luvulla kuolleen, vaikeasti kehitysvammaisen ihmisen kuolintodituksen. Millainen paperi se on mahdollisesti ollut? Ei harmainta haisua. En kuitenkaan voi mielestäni kirjoittaa, että "Aulis löysi paperin jossa luki Kuolintodistus. Paperissa kerrottiin, että vainaja oli kehitysvammainen." Jotenkin vähän tyylikkäämmin pitäisi asiat ilmaista. Olisi hyvä olla hiukan latinaa, ammatillisia vakuuttavia termejä, ja ehkä myös jotain ajan henkeä ilmaisevia sanakäänteitä.

Googlettelin kuolintodistusta, ja mietin samalla, että aika morbideissa tunnelmissa sitä meikäläinen lauantaista suviehtootaan viettää. Nämä ovat ehkä niitä viimeisiä päiviä tänä vuonna, kun saisi vielä nauttia kesän lämmöstä. Löysin netistä moderneja kaavakkeita, saa niistäkin ehkä jotain osviittaa. Tilastokeskus on säilönyt suomalaisten kuolintodistukset vuodesta 1936 lähtien. Sinne kun pääsisi penkomaan. Vaan pitäisi olla jokin järkevä syy, tieteellinen tutkimus esimerkiksi, ei niitä papereita kaikille näytetä. Ja hyvä niin.

Aivoni askartelevat keksiäkseen kiertotien. Jos jollakin on teistä rakkaista lukijoistani on piironginkätköissä mojova kuolintodistus, olisin kovin kiitollinen saadessani sen esim. pdf-muodossa. Palkkioksi voin lähettää esim. Reetta ja linnan vangit saturomaanin, kunhan se ilmestyy. Kirjasta tosiaan tulee ihana, uskokaa pois. Ja siis anteeksi, että edes kysyn tämmöistä. Arvaan, että tämä vaikuttaa tosi sairaalta.

Konkreettinen ongelma

Kohta iskee Psykobataatti

Kun eilen illalla katselin silmä poskella lehden televisio-ohjelmatietoja, huomioni kiinnittyi otsikkoon, jossa kerrottiin, että illan elokuvassa seikkailee Psykobataatti. Kiinnostuin valtavasti, mutta huomasinkin lukeneeni väärin, kysymyksessä olikin yksi noista lukemattomista psykopaattielokuvista. Niitä olen mielestäni nähnyt riittävästi, joten en katsonut leffaa, vaan jäin odottamaan elokuvaa Psykobataatista, joka mielestäni vaikuttaa vähintään yhtä kiinnostavalta kuin Psykopaatti.

Minulla olisi kyllä muutakin tekemistä, kuin pohdiskella millaisiin seikkailuihin Psykobataatti voisi ajautua, jos saisin esimerkiksi päähäni kirjoittaa hänestä kirjan. Mutta nytkin minä näen hänet silmissäni. Niin, oikeasti näen kuvina millaista tuhoa saa aikaan, kun tavalliselle perunamaalle ilmestyisi Psykobataatti näinä ilmastomuutoksen lohduttomina aikoina.

Kohta iskee Psykobataatti

Joko on mätäkuu vai missä mättää?

Maailma on ilmeisesti kesälomani aikana tullut valmiiksi, tämä oli pakollinen johtopäätös, kun kuulin ehkä noin viidennen kerran saman uutisen Halosen Kalevala-mitallista, joka oli käynyt avaruudessa. Ei kai tuollainen asia muuten voisi olla toistuvien uutislähetysten arvoinen? Minulla on selvästi asenneongelmia, kun en ymmärrä miksi on niin hienoa kun joku suomalaisia sukujuuria omaava heppu on käynyt avaruudessa, ja kuvauttanut siellä itsensä Suomen presidentiltä saamansa metallinkappaleen kanssa. Jotain huonoa kansallista itsetuntoa pitää olla tuossa takana, en minä sitä oikein millään muulla tavalla voi ymmärtää, vaikka kuinka yritän. Toivottavasti televisiossa on ollut järkevämpiä uutisia, minä olen ollut radion varassa viime aikoina. Ehkä tuosta voisi ottaa jotenkin opikseenkin, kun vain ymmärtäisi miten. Markkinointiviestintäkurssilla puhuttiin siitä kuinka tiedotteiden pitäisi täyttää uutiskriteerit, mikäli haluaisi jutuilleen julkisuutta. Mutta minun mielikuvitukseni ei olisi kyllä riittänyt oivaltamaan, että siitä saa valtakunnan tason uutisen kun joku mitali matkustaa avaruuteen ja takaisin.

Joko on mätäkuu vai missä mättää?

Onneksi on kauppa lähellä

Verkossa oli aamulla suutari. Se on eksoottinen pronssivärinen möllikkä, karpinsukuinen, rasvainen ja jossain päin maailmaa arvokkaanakin pidetty ruokakala, jota kuuluu pyydystämisen jälkeen pitää muutama päivä puhtaassa vedessä, niin mudan maku häipyy lihasta.

Kalaonni on ollut viime aikoina heikonlainen, joten suutari verkossa virkisti ihmeesti. Pistimme kalan kaivovedellä täytettyyn saaviin puhdistumaan ateriaamme varten.

Uidessaan mietteliäänä ympäri saavia kala alkoi silmissäni näyttää hyvinkin luonteikkaalta, ja mikä pahinta, erittäin sympaattiselta. Kun se ui pintaan, me katsoimme hetken toisiamme silmiin. Tosin minulla ei ole selkeää käsitystä siitä millaisena kala minut näki. Vaikka olen karski kalanainen, joka ottaa nirrin pois isoltakin hauelta, perkaa sen riuskasti vaikka vasemmalla kädellä ja paiskaa pannuun ennen kuin joku toinen ehtii edes etsiä suomustinraudan käsiinsä, tajusin aivan selkeästi etten voisi ikinä syödä tätä muinaiskalan oloista mietteliästä eläintä.

Juhlallisin menoin kannoimme kalan ämpärissä takaisin järveen.

Opin jälleen uuden asian. Kala pitää tappaa ja pistää fileiksi heti, niin ettei siihen ehdi kiintyä. Järvimaisema näyttää silmissäni hiukan erilaiselta nyt, kun jossain tuolla ui se tietty mietteliäs kala.

Onneksi on kauppa lähellä

Vaihdevuodet saavat aikaan arvaamattomia asioita

Minä esimerkiksi huomasin, että halusin katsoa televisiosta Victorian ja Danielin häät. Oli vähän vaikea tunnustaa aviopuolisolle, että näin oli päässyt käymään. Mieluiten olisin katsonut häät salaa, tunnustamatta asiaa kenellekään. Mies väistyi kohteliaasti takavasemmalle ja jätti olohuoneen haltuuni. Sain keskittyä spektaakkeliin yksin.

En ole koskaan ollut kiinnostunut kuninkaallisista. Minusta niitä ei pitäisi olla. Olen tasavaltalainen henkeen ja vereen. Inhoan kaikkea glamouria, joka sivumennen sanoen on ollut hömppäkirjailijan urallani pieni ongelma. Hömpää kun on vaikea tehdä ilman glamouria. No kyllä se tietysti jotenkin onnistuu, mutta monet ovat tyytymättömiä glamourittomaan hömppään. En ole kiinnostunut muodista, en koruista, en näyttävistä häistä.

Ja kuitenkin halusin yhtäkkiä katsoa televisiosta nämä tietyt häät.

Prinssi Daniel muistuttaa minusta Teräsmiestä, Clark Kentiä. Kun hän kirkossa pyyhki silmiään pujotettuaan sormuksen prinsessansa sormeen, pyyhin silmäkulmastani kyynelen. Onko tämä jotain vaihdevuosivaivaa?

Vaihdevuodet saavat aikaan arvaamattomia asioita

Kun vain uutiset kiinnostavat

Olen nyt kurssilla, jossa on luettu uutisia, katsottu mikä niissä on "kärkenä", ja sen jälkeen etsitty jutusta uusi kärki, otsikoitu juttu uudestaan ja kirjotettu myös juttu uusiksi tästä itse valitusta omasta näkökulmasta.

Olen huomannut, että vaikka jutun asiasisältö pysyy samana, sen henki voi muuttua aivan täysin, riippuen siitä, minkä kirjoittaja valitsee kärjeksi, näkökulmaksi josta käsin juttu kerrotaan.

Kun edellisessä postauksessani kerroin kiinalaisesta tanssijasta tehdystä jutusta halusin kertoa, että pidin tyhmänä juttuun valittua "kärkeä". Juttuhan kirjoitettiin siitä oletuksesta käsin, että kiinnostavinta tässä kiinlaisessa tanssijassa on hänen sukupuolenvaihdoksensa.

Mutta nykyään, kun kaikkien lehtijuttujen, siis myös kulttuurisivuilla julkaistavien pitää olla uutisia, hänen sukupuolenvaihdoksensa onkin tietysti hänen kiinnostavin ominaisuutensa. Se peittoaa kirkkaasti kiinnostavuudessa hänen tanssiesityksensä, siis sen asian, jonka vuoksi hän on täällä Suomessa nyt.

Hän ei ole täällä siksi, että hän on vaihtanut sukupuolta. Mutta Turun sanomat jutussaan käsittelee häntä kuin hän olisi täällä nimenomaan siksi.

Tiedän, ettei tälle asialle voi mitään. On ihan turha sanoa, että kun joku treenaa koko ikänsä tanssia, pitäisi kiinnostavinta hänessä olla hänen taiteensa. Koska se ei ole. Kiinnostavinta on, että hän oli ennen mies, nyt nainen.

En tiedä miksi tämä asia vaivaa minua.

Lisäys vähän myöhemmin:

Minua ehkä häiritsee tämä asia siksi, että huomaan jatkuvasti moittivani journalismia siitä, että se myötäilee suuren yleisön mieltymyksiä. Se ei valista kansaa kirjottamalla asiapitoisia, eri taiteenaloja valaisevia artikkeleja, vaan mässäilee human intrest tyyppisillä tarinoilla, koska niitä kaivataan. Toisin sanoen olen jonkinlainen snobi.

Mutta eihän hömppäkirjailija voi olla snobi. Se on looginen mahdottomuus.

Kun vain uutiset kiinnostavat

Olen simppeli kone

Ihminen kiitteli tänään kirjaani. Piristyin heti. Sitten mietin miksi olen niin helppo. Jos haluat piristää minua, kehu kirjaani. Sinun ei tarvitse edes lukea sitä, kunhan kehut. Aina tietysti parempi, jos tosiaan olet lukenut kirjani, ja voit kertoa, mistä nimenomaisesta asiasta pidit kirjassani. Jos haluat pimentää päivääni, kerro minulle ikäviä juttuja siitä, mitä olet kuullut joidenkin sanoneen kirjastani, se tehoaa nopeasti ja varmasti.

Toivoisin, etten reagoisi asioihin näin ennalta arvattavasti, mutta minkäs teet.

Ihminen hylkäsi tänään kaveripyyntöni Facebookissa. Hän lähetti perään viestin, jossa pyysi, etten pahoittaisi mieltäni. Sanoin, etten pahoittanut mieltäni, mutta pahoitin tietenkin mieleni siitä huolimatta. Hän sanoi, että ottaa kavereiksi vain ihmisiä, joiden kanssa on ollut muutenkin tekemisissä viimeisen viiden vuoden aikana. Olin vilpittömän hämmästynyt siitä, että me emme muka ole olleet tekemisissä viimeisen viiden vuoden aikana. Juurihan hän kävi meillä kylässä! Muistan vieläkin, mitä ruokaa laitoin, ja miten se ei kelvannut hänen lapsilleen, koska en osaa laittaa lapsiruokaa. Mutta tosiaan, hän kävi kylässä siellä entisessä asuinpaikassani, ja Turussakin olen asunut jo viisi vuotta.

Jos hän olisi hyväksynyt kaveripyyntöni, ajattelisin, että tämä oli hyvä päivä. Nyt ajattelen, että tämä oli aika tavanomainen päivä. Näin se siis menee. Kehu minua, ole kaverini, ja minä heilutan häntää. Arvostele minua, käännä minulle selkäsi, olen alakuloinen.

Mutta ei hätää. Jotain voitin tänäänkin, jotain menetin. Tänään oli koulua, huomenna on kirjoituspäivä. Olen alkanut ajaa itseäni sisään Auliksen ajatusmaailmaan.

Olen simppeli kone

Turku on absurdin mekka

Minulta pyydettiin absurdia Turkuun liittyvää novellia kokoelmaan, jonka tarkoitus on ilmestyä joskus ensi vuoden puolella. Sanoisin näin, että runsauden pula syntyy, sillä Turku on absurdin mekka. Täällä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti kaikkea, jota ei uskoisi todeksi. Myllysilta, Toriparkki, tapa jolla kulttuuripääkaupunkivuotta ajetaan. Nytkin ollaan juuri sopivasti lakkauttamassa Taideakatemian Nukketeatterin ja sirkuksen koulutusohjelmia. Rönsyt pois, että on sitten kulttuurille tilaa vuonna 2011! Joten tietenkin suostuin oikopäätä, voisin saman tien tarjoutua kirjoittamaan kokoelman kaikki novellit.

Eilen tuli jossain ajankohtaisohjelmassa pätkä siitä kuinka pari pientä lastenkotia ollaan säästösyistä lakkauttamassa. Lastenkodit ajetaan alas, ja lapsoset hajasijoitetaan ympäriinsä. Ihan kiva. Näillä lapsillahan on elämässään jo kosolti kokemusta hylkäämisistä ja siitä että heistä ei kukaan välitä, joten tällainen lastenkodin alasajo ei varmaan tunnukaan missään. Ja jos he ovat tällä välin ehtineet kiintyä toisiinsa ja mahdollisesti hoitajiin, niin onkin jo korkea aika katkaista tällaiset kiintymyssuhteet, ettei totuus unohtuisi. Tervetuloa Turkuun.

Turku on absurdin mekka

Minun kykyjäni ei kartoitella!

Olen aloittanut markkinointiviestinnän kurssin ikään kuin lennossa. Tavoitteena on, että oppisin markkinoimaan. Opin jo yhden hienon sanan: brändiarkkitehtuuri. Se on selvästikin ollut urallani heikoissa kantimissa.

Tavoitteeni on, että kurssi ei kauheasti sotkisi kirjoittamistani, mutta tietenkin se sotkee. Se kestää lähes vuoden, ja valmistaa minua Markkinointiviestinnän ammattitutkintoon. Nyt minua on kaksi päivää testattu. Eilen jouduin ruotsin kokeeseen, tämä päivä alkoi matematiikan testillä ja jatkui äidinkielellä. Tunsin joutuneeni peruskouluun. En yllättynyt huomatessani, että sekä matematiikka, että ruotsi tuottivat vaikeuksia, äidinkielen koe sen sijaan tuntui helpolta.

Maanantaina tehtäisiin kykykartoituksia. Pyysin itselleni vapautuksen. Uskon selviytyväni elämässä ilman kykykartoitusta. Minulle kyllä selitettiin, että kykykartoitus voisi olla mielenkiintoinen, mutta viisikymmentäyksivuotiaana olen jo niin vakavasti luutunut, että uskon tietäväni omat kykyni ilman kartoitustakin. Jos saisin tietää, että minulla on jokin yllättävä kyky, josta en ole ollut aikaisemmin tietoinen, en kuitenkin kovin helposti alkaisi vaihtaa elämänstrategiaani sen vuoksi. Olen kiinnostunut uusista kyvyistäni ja niiden tuomista mahdollisuuksista vasta siinä vaiheessa, kun olen näiden vanhojen kykyjeni kanssa täydellisessä umpikujassa. Käsittääkseni se hetki ei ole vielä nyt, mutta voihan se vielä tulla. Kun se tulee, lupaan heti mennä kykykartoitukseen.

Minun kykyjäni ei kartoitella!

Pääsiäistä kohti

En ole kertonut paastosta, koska on tuntunut ettei siitä ole kerrottavaa. Valitsin niin lievän paastoamisen muodon, ettei se ole vaikuttanut elämääni. Mutta viime yönä näin unta, että otin kahvilassa yrttiteetä. Liottelin pussia kuumaan veteen ja sitten kun join, huomasinkin liottaneeni veteen irtokarkkeja.

Sokerista ja pullasta kieltäytymisen lisäksi olen ollut koko vuoden ilman viinan pisaraa. Mietin siitäkö johtuu, että talvi tuntuu niin loputtoman pitkältä. Viinattomuus on silti tehnyt hyvää. Nukun nykyään paljon paremmin, joskin viime yönä nukuin huonosti, koska kesäaikaan siirtyminen sekoitti rytmit.

Ehkä sekin vaikutti, että sain eilen ikkunasta katsella miten Kakolanmäki loimotti punaisena. Juuri kun Myllysillan vajoaminen menetti kiinnostavuutensa, Turku pääsi taas valtakunnan uutisiin. Myös Kanervan syntymäpäiväsotkuja pengotaan. Uskottava se on, kaikki vitsaukset tulevat Turusta.

Pääsiäistä kohti

Ketjut ruosteessa

Kun kävin hakemassa polkupyörän keväthuollosta, huoltomies alkoi kysellä, että mitähän öljyä sinne ketjuihin oli laitettu, kun se oli kerännyt itseensä tomua ja kiviä, ja oli niin tiukassa, että hän sai tehdä töitä tosissaan saadakseen ketjut puhdistettua. Menin vähän hölmöksi, on nimittäin niin että siippa tosiaan lorautteli viime vuonna nariseviin ketjuihini jasmiinilta tuoksuvaa hierontaöljyä, jota saimme joskus lahjaksi ystävältä, joka halusi kannustaa meitä hoitamaan parisuhdettamme. Jostain syystä emme ole käyttäneet öljyä varsinaiseen tarkoitukseensa. Tiet olivat vielä jäisiä, mutta oli ihana ajella kotiin pyörällä, joka luistaa hienosti. Ostin avuliaalta huoltomieheltä pullon ketjuihin tarkoitettua öljyä ja mietin olisiko hänellä ehkä käyttöä jasmiinintuoksuiselle hierontaöljylle. En tohtinut kysyä kuitenkaan.

Ketjut ruosteessa

Terveisiä Vaasasta

Matkustin eilen illalla tänne Vaasaan. Oli vaivalloista. Junat olivat myöhässä, jouduin seisomaan Tampereella puolitoista tuntia, minkä vuoksi en ehtinyt siihen Seinäjoelta jatkavaan junaan jossa minulla oli oma paikka. Kaikki tämmöinen on minusta kamalan työlästä ja olin ihan pyörällä päästä kun viimein pääsin Vaasaan. Matka oli kestänyt rapiat kuusi tuntia ja kello oli kymmenen kun pääsin hotelliin. Sulkiessani hotellihuoneen oven tajusin yhtäkkiä, että olisi pitänyt muistaa ostaa jostain juotavaa. Minulla oli jano, eikä kraanavettä voi juoda. Harmittelin tätä hetken. Sitten tajusin yhtäkkiä, että minähän olen edelleen Suomessa. Kyllä kai Vaasassa nyt voi kraanavettä juoda. Ei pitäisi Turun veteen tottuneella olla sen suhteen mitään ongelmaa.

Terveisiä Vaasasta

Tom vihaisi saippuakuppiani

Olen järkyttynyt. Carol Shields on ollut yksi lempikirjailijani. Ensimmäiseksi luin Kivipuutarhat, sitten Rakkauden tasavallan. Rakastan hänen lämpimän ironista tapaansa nähdä asioiden ytimeen ja kuvata tätä ydintä. Olin vilpittömän surullinen kun kuulin Shieldsin kuolleen rintasyöpään, eikä hän siis enää kirjoittaisikaan lisää kirjoja.

Siitä huolimatta, että rakastan Shielsin kirjoja, olen ollut siinä käsityksessä, etten ole lukenut Elleitä. Että se vain on jäänyt lukematta, ehkä jonkin arvostelun vuoksi, jossa mainittiin että Ellei on vihainen kirja. Koska olen itse vihainen, mutta en halua uhrata kallista aikaani vihaamiseen, olin ehkä sen vuoksi jättänyt kirjan lukematta. Jotenkin näin olin kai ajatellut.

Lainasin Ellein kirjastosta kesän alussa, mutta en saanut tartuttua siihen. Uusin lainan verkon kautta niin monta kertaa, että lopulta tuli ilmoitus etten enää saa uusia lainaa. Minulla oli maksimimäärä uusintoja. Päätin että nyt se on luettava.

Huomasin heti, että arvostelija oli ollut oikeassa, Ellei on vihainen kirja. Kuolemansairaan feministin taitava, salakiukkuinen romaani, jossa hömppää kirjoittavalla naiskirjailijalla on samanlaisia harrastuksia kuin itselläni. Hän laskeskelee merkittävää kirjallisuutta esittelevistä kokoomateoksista ynnä muista sellaisista kuinka monta naiskirjailijaa tai filosofia on kelpuutettu merkittävien ihmisten joukkoon ja sepittelee mielikuvituksessaan kirpeän ystävällisiä kirjeitä näiden kirjojen toimittajille.

Olen yllättynyt siitä, että Shieldsin ajatukset ovat askarrelleet tällaisissa asioissa. Olen kuvitellut olevani maailman ainoa ihminen, joka ajatukset liikkuvat näin alkeellisella tasolla.

Mutta varsinainen järkytyksen aihe on kylläkin siinä, että luettuani noin 230 sivua tätä romaania, kirjan päähenkilö kertoo miehestään jolla on kammo likaisiin saippuakuppeihin. Ja tuossa kohdassa minä yhtäkkiä tajusin, että minähän olen lukenut tämän kirjan jo! Minä olen lukenut tämän kirjan muutama vuosi sitten, mutta ainoa asia minkä siitä muistan, on tuo likainen saippuakuppi. Jostain syystä tuo kohta romaanista syöpyi mieleeni niin syvästi, että aina kun katson oman kotini kylpyhuoneessa olevaa saippuakuppia, ajattelen että Tom varmaan vihaisi tuota.

Mitä tästä voi päätellä? Toivottavasti ei mitään.

Tom vihaisi saippuakuppiani

Tekniikan ihmeitä

Kun mies lähti kaupungille soitin sen perään, että ostaisi minulle mp3 soittimen. On nimittäin tullut välillä mieleen, että voisi joskus kuunnella radiota, esimerkiksi mökillä.

Minulla ei ole ollut oikein syvällistä tietämystä siitä mikä on mp3 soitin. Pitäisi tietysti olla, koska opiskellessani jokin aika sitten tietotekniikkaa, opin tekemään mp3 tiedostoja ja lataamaan niitä palvelimille. Mutta siis kun ei järki luonnostaan juokse noita ratoja, niin asia ei ole kamalasti kiinnostanut.

Mies oli sitten mennyt tuttuun halpakauppaan ja tuli sieltä pienen soman soittimen kanssa. Minä siinä käyttöohjetta tavaamaan. Siinä ensimmäiseksi sanottiin, että jos minulla vaan on windows xp niin kaikki menee loistavasti. Niinpä. Vaan kun minullapa onkin tämä mäkki.

Onneksi minulla on mökillä käytössä vanha pc. Mutta ilmeisesti minun on ostettava toinen mp3, joka käy tähän kotivehkeeseen, siis mikäli haluan kuunnella radiota täällä kotosallakin.

Johan se nyt elämä liian yksinkertaiseksi menisikin, jos sama soitin kävisi erilaisiin käyttöjärjestelmiin.

Mutta mikä idea se tämmöinen, että soittimen akku ladataan tietokoneesta? Miksi sitä ei voi ladata seinästä? Vaikka haluan kuunnella pelkkää radiota, tarvitsen aina toimivan tietokoneen välikappaleeksi. Onko vähän tyhmää, vai luulenko vain?

Tekniikan ihmeitä

Munasin

Uneliaan pilvientarkastelun mökkiverannalla keskeytti eräs yllättäen mieleen juolahtanut juttu. Kävin alkuviikossa pankissa avaamassa tilin sitä varten, että tukijärjestöt saisivat maksaa sinne suuria summia tulevia hankkeita varten. Sain pankista kirjekuoren, jossa oli nettipankin tunnusluvut ja työnsin sen reppuun. Mutta missä kyseinen kuori on nyt? Ei ainakaan repussa. Kotiin palattuani olen penkonyt hyllyjä, kaappeja ja laatikoita. Käänsin ympäri myös sanomalehtilaatikon. Eipä löydy tuota kuorta ei. Onneksi tilillä ei ole vielä rahaa, mutta kyllä silti harmittaa. Mitähän yhteistyökumppani tuumii kun kerron hänelle munauksesta. Voisiko tämän kämmin vielä salata. Ei kai.

Ps. Kallelta tuli vinkki kaikille niille kommentoijille, jotka eivät halua anonyymin statusta, vaikka ovatkin ilman blogia. Käyttäkää Nimi/URL-osoite -vaihtoehtoa, siihen voi pistää oman nimensä ja jättää URL-kohdan täyttämättä. Kätevää.

Munasin