Mille liputtaisin?

Hyvää Minna Canthin päivää. Olen iloinen siitä, että meillä on yksi ns. vakiintunut liputuspäivä, jolloin kunnioitetaan naisen elämäntyötä. No onhan myös äitienpäivä, tosiaan ja se onkin ihan virallinen liputuspäivä. Mutta muuten Sisäasianminiteriön liputuspäivien luettelo näyttää aika pömpöösiltä ja miehiseltä.

Minna Canthin päivänä liputetaan samalla tasa-arvon puolesta. Minulla on sellainen kolkko tuntu, että olen saanut nähdä ja kokea ihmiskunnan historian tasa-arvoisimman vaiheen mitä tulee sukupuolten tasa-arvoon. Lakipiste saavutettiin ehkä joskus kahdeksankymmentäluvulla. Tämän nyt meneillään olevan laman aikana ja seurauksena alamme vähitellen siirtyä jälleen aikakauteen, jolloin sukupuolten tasa-arvo jää muiden arvojen jalkoihin. Toki vielä pitkään tulee näkymään naisia korkeilla paikoilla juhlittuina ja liputettuina sankareina, mutta talouselämän myllerrykset ravistelevat yhteiskunnan perusteita ja se tulee vaikuttamaan naisvaltaisten alojen toimintaedellytyksiin ja rahoitukseen. Luonnollisesti tämä tietää entistä kovempia aikoja myös lapsille ja vanhuksille, osittain sukupuoleen katsomatta.

En haluaisi sanoa tätä, mutta tietyssä mielessä naiset tosiaan ovat se heikompi sukupuoli, enkä tarkoita pelkästään fyysisiä voimia. Naiset ovat kyllä sitkeitä ja heidän vaatimaton uurastuksensa kannattelee yhteiskuntaa sillä välin kun miehet tekevät sankarillisia tekoja tieteen, taiteen, politiikan ja talouselämän alueella. Mutta naisissa tuntuu olevan tekovika, joka mahdollistaa heidän alistamisensa. Eihän muuten olisi mahdollista, että koko ihmiskunnan historian ajan naiset ovat olleet miesten alistamia, ovat edelleenkin alistettuja suuressa osassa maailmaa, vaikka täällä rikkaassa pohjoisessa me olemme hetken saaneet nauttia lähes samoista oikeuksista ja velvollisuuksista kuin miehet. Ehkä naisissa on samanlainen tekovika kuin hevosissa. Hevonen voisi potkia ärsyttävän isäntänsä tuusan nuuskaksi ja karata sen käsistä ja häipyä omille teilleen koskaan palaamatta. Mutta äksyilyn sijasta se yleensä taipuu isäntänsä vallan alle ja luovuttaa järkyttävän voimansa ja kauneutensa isäntänsä hallintaan.

Suomessa naisten tasa-arvon ajamisessa ovat ponnekkaiden naisten ohessa kunnostautuneet myös miehet. Naisten tasa-arvo tuntuukin olevan asia, joka toteutuakseen vaatii myös miesten tuen. Ehkä niin on kaiken tasa-arvon laita. Alistettu ryhmä ei yksin, omin voimin voi nousta, se vaatii aina taakseen parempiosaisten tuen, eri kansalaisryhmien yhteisen tahdon.

Vaikka messusin naisten heikkenevistä tasa-arvonäkymistä, voisin haluta liputuspäivän myös sille marginalisoituneelle yksineläjien porukalle, joka on ulkona kaikesta ja koostuu enimmäkseen miehistä. Hekin olisivat liputuspäivänsä ansainneet.

Mille liputtaisin?