tiistai 15. kesäkuuta 2010

Vaihtakaa sukupuolta

Luin Turun sanomien kulttuurisivuilta jutun Kiinan taivaan kapinallinen. Teksti alkoi kuvauksella siitä, miten Jin Xing on kaunis nainen. Sitten mainitaan, että hänet on leikattu naiseksi. Seuraavaksi kerrotaan hänen taustastaan, miten hänellä oli poikkeukselliset tanssijanlahjat, ja miten hän opiskeli sotilaskoulussa ollessaan pikkupoika. Siinä vaiheessa silmäni harhautuivat kellärtävällä pohjalla olevaan kainalojuttuun, jossa on otsikko: Ydinperhe tuli pyytämättä ja yllättäen. Siinä kerrotaan miten naiseksi muuttunut Jin Xing on adoptoinut kolme lasta, ja miten hänen ympärillään on pyörinyt lukemattomia miehiä, mutta kun löytyi sopiva isäkandidaatti, niin vasta sitten hän meni naimisiin. Tanssijan elämän monipolviset vaiheet käytiin jutussa läpi, ja lopussa on kursiivilla painettu pieni tieto. Jin Xing esiintyy Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla.

Tätä se kulttuurijournalismi siis on. Jin Xing on loistava tanssija, ilmeisesti, mutta kiinnostavinta hänessä on se, että hän on naiseksi muuttunut mies, ja että hän on naisena adoptoinut lapsia ja mennyt miehen kanssa naimisiin.

Muutama päivä sitten avuliaat kommentoijat antoivat vinkkejä siitä, kuinka noustaan kirjailjana ykköskaartiin. Vaihda sukupuolta, voisi olla hyvä vinkki. Se tuntuu tällä hetkellä kiinnostavan toimittajia kovasti.

Share/Bookmark

10 kommenttia:

  1. Edellisten ideoiden lisäksi: Kirjailijan pitää valita sopiva puolue mahdollisimman vasemmalta muuten ei tule mistään mitään. Jokin itämainen uskonto tai ateismi auttaa myös kovasti asiaa. Parasta on, jos hän on "vankkaa vasemmistolaista sukua".

    VastaaPoista
  2. Sukupuolen vaihto ja itämaista hengenelämää... hyvä! (älä toista buddhan kirjoituksia, vaan ole buddha)
    - Lisäksi oman henkilöhistorian kirjoittaminen uuteen ja raflaavampaan uskoon lienee paikallaan. .. vasemmistolaisuudesta en tosin ole aivan vakuuttunut, mutta saattaa olla että se(kin) kiihottaa mediapellejä edelleen...

    Mutta: koulukiusattu pitää olla, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  3. tuli vielä mieleen (vaan olisiko pitänyt) että vasenkätisyydestäkään ei liene haittaa :)

    VastaaPoista
  4. Timbe, olen itse sekä vasen, että oikeakätinen, voisikohan sen hyödyntää jotenkin? Itämainen hengenelämä on tosiaan hottia.

    Anonyymi, epäilen että tuo puoluejuttu päti ainoastaan 70-luvulla. Ei kai kukaan voi väittää, että tiedotusvälineet olisivat vasemmiston hallussa. Ainakin raha tulee jostain ihan muualta. No varmaan on edelleen toimittajia, jotka voivat sympatiseerata vasemmistokirjailijoita, mutta eikös ei aika mennyttä aikaa ole kumminkin?

    VastaaPoista
  5. Heh, eiköhän totisesta taistolaissuvusta saisi vaikka traumaromaanin aikaiseksi - vai kirjoittiko sen joku jo?
    Paras lienee kuitenkin jos kunnostautuu jotenkin muuten julkkiksena. Vaikka poliitikkona tai poliitikon salarakkaana. Kouvolan Dekkaripäivillä joku puhujista, olikohan Juha Virkki Ammattilukijan puheenvuorossaan, ilmaisi harmistuksensa tästä että jollain muulla ominaisuudella kuin kirjoittajan ominaisuudella on painoarvoa julkaisukynnystä ylitettäessä. Ei sillä etteikö muuuten tunnettu ihminen voisi myös olla hyvä kirjoittaja - mutta vaikea on ainakin tietää miten olisi vastaava hengentuote menestynyt kustantajalla jonkun tuntemattomuudesta nousua tekevän näppikseltä.

    VastaaPoista
  6. Reine, lienee aika selvää, että moni lupaava romaanikäsikirjoitus jää julkaisematta, koska pelätään, ettei sitä sitten kuitenkaan saataisi menemään kaupaksi riittävästi. Tällöin kuuluisa kirjoitaja on tietenkin iso etu, joka kyllä hyödynnetään. Olen miettinyt kiinnostaako lukijoita tällaiset asiat, onko se vain ammattikirjoittajan ärsytystä havaita, että puolivillaisia romaaneja julkaistaan, koska niiden takana on jo valmiiksi myyvä nimi. Oli siis kiinnosta kuulla, että nimenomaan lukija esitti harmistustaan asiasta, ei esim. kirjoituskurssejakin vetävä ammattikirjailija.

    VastaaPoista
  7. Kävin vuosia sitten blogissasi ja sama aihelma nytkin pinnalla. Kiinnostaisi tietää mikä olisi se ihannetila, jossa Kirsti et häiriintyisi siitä mitä muut kirjailijat ovat saaneet? Mitä se olisi ihan konkreettisesti? Onko kirjailijoita, jotka ovat saaneet sen omasta ansiostaan?

    Olen itse vähälevikkinen kirjailija, haastatteluja en anna eikä ole paljon pyydettykään, toimeentulo on niukkaa. Kirjoitan siksi, että nautin kirjoittamisesta ja pidän sitä tärkeänä. Se on yksi tapa olla kirjailija ja se sopii minulle. Toistaiseksi ei ole potkittu vielä kustantamostakaan, mutta julkaisisin varmaankin omakustanteita jos niin kävisi. Olen koko ajan koettanut olla muissakin töissä vaihtelevalla menestyksellä ja uskoisin olevani aika tyypillinen suomalaiskirjailija toimeentulohuolineni.

    Kokemus väärinymmärryksestä kuuluu jossain määrin kirjailijan ammattiin, ei se minullekaan ole vierasta, mutta apurahoista, julkisuudesta ja myynnistä puhuttaessa lienee jokaiselle vähänkin pidempään ammatikseen kirjoittaneelle selvää, ettei maailma aina ole reilu. Mitä mieltä on noita pennosia kadehtia???

    Jos arvostusta haluaa, voi miettiä arvostaako itse tarpeeksi muiden ansioita, ponnistuksia ja menestystä. Ne harvat menestyskirjailijat, joita täällä on, ovat menestyksensä ansainneet - toivoisin vain, että heitä olisi enemmän. Ei se minulta pois ole, päinvastoin.

    VastaaPoista
  8. Sinulta jäi nyt anonyymi huomaamatta se, ettei tässä ollut kysymys kenenkään kirjailijan menestyksen kadehtimisesta, vaan sen analysoimisesta, millä tavalla voisi tehdä itsestään houkuttelevamman mediapaketin. Minua kiinnostaa ne lainalaisuudet, joiden kautta jotkut valikoituvat median mannekiineiksi, toiset eivät. En minä ehkä itsekään sen kummempaa roolia itselleni haluaisi, kuin mikä minulla nyt on. Mutta haluaisin vähän paremmin ymmärtää kuinka tämä maailma pyörii.

    VastaaPoista
  9. Ei se jäänyt minulta huomaamatta, että lähestyit asiaa tällä kertaa hiukan toisesta näkökulmasta. Ja arvostan rehellisyyttäsi. Ei kateuskaan kiellettyä ole, vain inhimillistä. Kateuden pistot ovat ehkä tarvittaessa aika hyviä herättämään sikäli, että voin miettiä miten voisin saada tuota samaa itsellenikin (=mielikuvaani siitä mitä toinen on saanut tai saavuttanut), omilla ehdoillani jos mahdollista. Kenties pohdinnoissasi oli jotain sellaista?

    Itselleni jäi sellainen tuntuma, että median mannekiiniksi olisi päässyt helposti, jos olisi halunnut: silloin kun olin esikoiskirjailija. Vanhemmista kirjailijoista ei olla niin kiinnostuneita. Mutta jos jotakin sanottavaa on, saa sen kyllä sanottua vaikkapa blogissa. Sikäli tilanne on parempi kuin ennen nettiä. Mannekiininhommista harvempi kirjailija on kiinnostunutkaan, houkutteleva mediapakettikin särähtää minun korvaani.

    Erikoinen, poikkeuksellinen, kaunis, komea tai jotenkin ärsyttävä, eivätkö ne olekin olleet median kiinnostuksen kohteena kautta aikojen? Hinta, minkä huomiosta saa maksaa on mielestäni liian korkea, koska Suomi on liian pieni maa ansaita paljon rahaa kirjallisuudella. Täytyisi nauttia esiintymisestä, jotta viitsisi ryhtyä sylkykupiksi näillä liksoilla.

    Kerrot, ettet haluaisi itsellesi nykyisestä poikkeavaa roolia. Kadehdittava tilanne. Itse en ole vielä tyytyväinen, ehkäpä siksi näihin aukeaman aiheisiisi tartuinkin hiukan provosoituneena.

    VastaaPoista
  10. Kateus ei ainakaan sillä katoa, että sen kieltää.

    Oma ajatukseni tässä blogissa on ollut kirjoittaa auki hankalia tuntemuksiani. Se on auttanut minua, ja palautteesta päätellen se on auttanut joitakin muitakin. Toki joitakin myös ärsyttää. Mutta tämä blogihan on vain pieni nurkka nettiavaruudessa, ei näille häiriöilleni ole kenenkään pakko altistustua, minut voi mainiosti ohittaa. Ja suurin osa maailman ihmisistä ohittaakin.

    Kyllä median kiinnostuksen kohteet ovat aina olleet tuollaisia, mutta kyllä viime vuosina tilanne on entisestään kiristynyt ja myös kulttuurisivuja on yhä tiukemmin ryhdytty toimittamaan uutiskriteerien pohjalta. Tämä näkyy nyt sitten siinä, että esim Aamulehti ei ollenkaan julkaise arvioita nuortenkirjallisuudesta. Nuortenkirjallisuus olisi kuitenkin hyvin tärkeä alue, mikäli halutaan suomalaisen kulttuurin ja kielen ja omaleimaisuuden säilymistä. Entisaikoina, ja vielä muutama vuosi sitten lehdissä oli talkoohenkeä, nähtiin joidenkin asioiden esillä pitäminen tärkeänä, vaikka ne asiat eivät uutiskriteerejä täyttäneetkään.

    Julkkiksena ei olisi hauska olla, mutta itse ehkä haen sellaista tilannetta, että omalle työlle saisi hiukan enemmän näkyvyyttä, vaikka sinänsä minulla on asiat tällä hetkellä hyvin. Olen tähän asti tullut kohtuullisesti toimeen kirjoittamisella ja joillakin lisähommilla, jotka ovat läheisesti liittyneet kirjoittamiseen ja jopa tukeneet omaa kirjoittamistani, esim. kirjoittamisen ohjaus.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!