sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Hetken luulit olevasi autonominen aikuinen

Yhtenä päivänä sitä on ihmisten joukossa puheliaana. Kertoo juttuja ja kuuntelee niitä. Nauttii ihmisten seurasta. Ajattelee, että on mukava, kun tuntee kaikenlaisia tyyppejä joiden kanssa voi väitellä ja jakaa ajatuksia. Olla samaa mieltä tai eri mieltä, miten milloinkin. Sitä kuvittelee olevansa sujuva ja mukava ihminen.

Sitten sitä tulee heitetyksi toiseen seurueeseen ja yhtäkkiä ei mikään enää sujukaan. Tuntuu, ettei osaa mitään, edes kävellä tai istua hiljaa paikallaan. Hengittääkin jotenkin väärin. Vieressä istuu ihminen, joka näyttää kärsivän yhtä ankarasti ja vaikka miten yrittää, ei osaa sanoa mitään, ei keksi yhtään lupsakkaa juttua eikä kysymystä joka laukaisisi kankean kauhean tilanteen. Siis ei ylipäätään osaa sanoa mitään.

Niin sitä nousee, kävelee jäykin jaloin toiseen huoneeseen, istuu sohvalla, katselee seiniä joita on katsonut niin monet kerrat ennenkin ja tuntee itsensä samaksi kömpelöksi lapseksi joka oli joskus kauan sitten. Luulitko tosiaan, että olisit nujertanut sen surkimuksen. Höpö höpö.

Share/Bookmark

8 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen. Ihminen on roolinsa vanki, hyvässä ja pahassa.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvin tutulta. Seura vaikuttaa siihen, millaiseksi itsensä milloinkin kokee.

    VastaaPoista
  3. Autonomiseen ihmiseen ei toiset/seura vaikuta niin voimakkaasti. Aina se toki jonkin verran vaikuttaa ja jopa tuottaa "rooleja" ja "minämaskeja" sosiaalisia pelejä siis.

    Entäs ellei pelaa sosiaalisia pelejä?

    VastaaPoista
  4. Joo, en ole autonominen, korkeintaan automaattinen, joten seura vaikuttaa. Seura ei myöskään välttämättä tykkää, jos yrittää jotenkin rikkoa sitä roolia, jonka on aikojen alussa saanut.

    VastaaPoista
  5. Auttaisko joku terapia?

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!