maanantai 11. toukokuuta 2015

Me, myself and I, eli kirjailijan maailmankuva

Kun lupauduin Paimion matalan kynnyksen kirkkoiltaan keskustelemaan kirjailijan jumalakuvasta yhdessä Torsti Lehtisen ja Juha Ruusuvuoren kanssa, en arvannut, että Paimio on maailman ääri, mutta kyllä se melkein on, sen verran harvoin sinne kulkee julkinen kulkuneuvo sunnuntaina. Mennen tullen on tiedossa tunnin pari istuskelu Paimion houkutusten äärellä. Ei pitäisi koskaan lähteä herrojen kanssa marjaan, mutta miten tulikin jälleen lipsahdettua.

Voiko kirjailija ilmaista vakaumuksensa tekstissään, kuuluu yksi kysymyksistä. Oma vastakysymykseni on, että voiko olla ilmaisematta. Minusta ei voi, kirjailija vääjäämättä rakentaa teoksestaan oman maailmankuvansa manifestin.

Monet  tietysti lukevat kaunokirjallisuutta sen verran kursorisesti vain kielestä nauttien ja/tai juonta seuraillen, että  maailmankuvan tason jutut jäävät heiltä havaitsematta. En minäkään niihin joskus aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Mutta nyt kun olen asettunut tietoisesti yhteiskunnalliseen marginaaliin, ne jotenkin hyppivät silmille.



Share/Bookmark

2 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla että kyllähän se maailmankuva kirjoittajaa seuraa, riveillä tai rivien välissä.

    Aika ajoin vain törmää ihmisiin joilla on joku outo käsitys että olisi mahdollista olla arvoiltaan tai maailmankuvaltaan jotenkin neutraali. Yhteiskunnan marginaalista on helpompi huomata että ei se niin ole, bongata ja kyseenalaistaa vallitsevia paradigmoja...

    VastaaPoista
  2. Neutraalius lienee vallitseva uskomus tällä hetkellä. Sen verran usein siihen kauniiseen ajatukseen törmää.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!