Lähden kävelylle. Aion kävellä tutun 20 kilometrin lenkin. Taukoineen siihen menee noin 5 tuntia 20 minuuttia. Matkan aikana mietin sekä omaa elämääni, että ihmisen kohtaloa ylipäätään. Mietin miksi en voi olla toisenlainen ihminen. Iloisempi, huolettomampi, sosiaalisempi. Tai jos mikään noista ei kuitenkaan voi toteutua, miksi en ole taitavampi itsepetoksen ja totuuden välttelyn jalossa taidossa. Kävelemällä yritän uuvuttaa turhat ajatukset ja taipua rakastamaan kohtaloani silloinkin kun se on arkinen, tavanomainen, vailla minkäänlaista suuruutta. Koska lopulta kysymys ei koskaan ole ihmisen suuruudesta. Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mitä mielessä!