En tiedä mikä on, mutta minun henkilökohtainen vatulointikorini on tyhjä.
Kollegat ovat haluttuja, saavat kutsuja. Minä en saa, tai jos saan menen piiloon.
Haluaisin pysäyttää ajan hetkeksi. Toukokuu saisi jatkua pitkään. Haluaisin sellaisia päiviä, kun ei olisi muuta tekemistä kuin istua koneen ääressä ja yrittää kirjoittaa jotain. Mutta olen sotkenut itseni muiden ihmisten elämään, ne ihmiset vaativat kummallisia asioita ja minä suostun kaikkeen.
Olen koko ikäni halunnut olla suosittu kirjailija, mutta alan vähitellen ymmärtää, että kutsumukseni onkin päinvastainen, minun pitääkin olla epäsuosittu kirjailija. Se on selvästikin minun kohtaloni. Mutta en ole vielä riittävän epäsuosittu. Kovin moni ei vihaa minua vimmaisesti. Pitäisi uskaltautua vihattavaksi, kun kerran en ole onnistunut herättämään rakkautta. En edes mielenkiintoa. Jostain syystä jotkut vain lukevat kirjojani aikansa kuluksi ja sitten manailevat, että olisi sen ajan voinut paremminkin käyttää.
Joku voi huomata, että olen yhä kauemmaksi ajautunut Oriveden leprasairaalan diakonissoista, tämän bloginhan piti olla aiheeseen liittyvä työpäiväkirja. Mutta Helsingistä on löytynyt kappala lepran arkistoa ja sitä minä menen katsomaan perjantaina.
Kollegat ovat haluttuja, saavat kutsuja. Minä en saa, tai jos saan menen piiloon.
Haluaisin pysäyttää ajan hetkeksi. Toukokuu saisi jatkua pitkään. Haluaisin sellaisia päiviä, kun ei olisi muuta tekemistä kuin istua koneen ääressä ja yrittää kirjoittaa jotain. Mutta olen sotkenut itseni muiden ihmisten elämään, ne ihmiset vaativat kummallisia asioita ja minä suostun kaikkeen.
Olen koko ikäni halunnut olla suosittu kirjailija, mutta alan vähitellen ymmärtää, että kutsumukseni onkin päinvastainen, minun pitääkin olla epäsuosittu kirjailija. Se on selvästikin minun kohtaloni. Mutta en ole vielä riittävän epäsuosittu. Kovin moni ei vihaa minua vimmaisesti. Pitäisi uskaltautua vihattavaksi, kun kerran en ole onnistunut herättämään rakkautta. En edes mielenkiintoa. Jostain syystä jotkut vain lukevat kirjojani aikansa kuluksi ja sitten manailevat, että olisi sen ajan voinut paremminkin käyttää.
Joku voi huomata, että olen yhä kauemmaksi ajautunut Oriveden leprasairaalan diakonissoista, tämän bloginhan piti olla aiheeseen liittyvä työpäiväkirja. Mutta Helsingistä on löytynyt kappala lepran arkistoa ja sitä minä menen katsomaan perjantaina.
Tekstit
Kaikki on suhteellista. Nekrologin kirjoittaja varmasti löytyy. Näin lujaa ei kaikilla mene, edes kirjailijoilla. Kolmiokirjassa oli töissä joku paljon kirjoittanut, en nyt muista kuka, jonka kuoleman huomaamiseen meni noin kuusi vuotta ennen kuin Juri Nummelin kirjoitti hänestä nekrologin. Sinun tuskin tarvitsee odottaa kuutta vuotta ennen kuin kirjailijan sielusi voi vaeltaa. Tämä olkoon lohduksi.
VastaaPoistaYritän pureutua syvemmin kiinni tuohon epäsuosioon. Ihmisen pitää rakastaa kohtaloaan, sanoi Karen Blixen. Nekrologit eivät kiinnosta, se on vain maallista. Minä ajattelen mieluummin taivaallisia asioita.
VastaaPoista